Lohduttakaa mua! Raskaana ja koko ajan itkettää :(

kokemuksel sanon ett toi on vast alkua.odotas ku menee muutama kuukaus...loppua kohden ahistaa pahemmin.ja synnytys...se vast kauhiaa onkin.t. 4 lasta tehnyt nainen

rv 13+1

kellä menee,kellä ei...mul ei menny.

vaan synnytyksen jälkeen ja imetysaikana. Nyyhkin kaikki leffat ja uutiset ja vuodatin murkkumaista maailmantuskaa.



Eli hyvät ajat tiedossa. Itket alkuraskauden, loppuajan ja lapsen vauva-ajan:)

Tsemppiä

ja ihan mikä vaan saa kyyneleet.. joskus ilo, ihan liikutus, raivo...



ensimmäistä odottaessani hermostuin mm. siitä, että eteisen peilikaapin liukuovet oli väärässä järjestyksessä, siinä kun on yks ovi sisempänä ja mun mielestä se kuulu keskelle.. onneks mies oli töissä, ettei joutunu syyttömänä kärsimään.



Mutta kunhan raskaus etenee, tilanne helpottaa. Uskoisin, että silläkin herkkyydellä on tehtävänsä. Ite odotan neljättä ja kuuntelin töissä radiosta kuunnelmaa ruuhkavuosista, siinä oli mm. vauvan syntymästä ja ensimmäisistä kuukausista tarinaa ja minä ajelin linja-autoa aurinkolasit silmillä ja ajattelin, että nolo, ku kyyneleet silmissä vain koska radiosta tulee kuunnelma, jossa pieni vauva.. :)



Anna kaikille tunteille tila, ne kuuluuu asiaan!

raskausoireilua ja jos olo on kovin paska niin haet saikkua.



Itse vollotin työmatkatkin eikä nähnyt tietä. Jokseenkin vaarallista.



Sama kuin jos oksentaa, ei kukaan työmaalla muutenkaan oksentele. Joten on ihan hyvä syy olla pois jos laattaa, vaikkei raskaus olekaan sairaus!



Raskauden oireet jos hankaloittaa elämää/työtä niin pitää ottaa lunkimmin.



Siinä raskaudessa kun itkin niin olin myös herkkänahkainen, loukkaannuin ja ahdistuin asioista jotka menisi normaalisti omalla painollaan ohi. Oli pari kertaa lähellä etten alkanut laukomaan totuuksia työpaikalla ja polttanut siltoja, olisi kiva palata töihin joskus kun ensin haukkuu kaikki, ihan vaan kun on herkkis.



Menee kyllä ohi, mutta lääkäri antaa tuohon saikkua jos menee ihan yli.

Paitsi että nyt jo naurattaa, kun osaatte olle niin "lohduttavia" :D



- ap

Itselläni oli samanlainen olotila kaikissa kolmessa raskaudessa. Se kesti sen aikaa minkä mulla pahoinvointikin, eli noin viikolle 13, sitten alkoi raskauden paras aika. Loppuraskaudesta oli tukala olla fyysisesti, mutta ei mua ainakaan mitenkään henkisesti ahdistanut vaan aina innolla odotin synnytystä.



Eli ihan normaalia tuo on. Kaikkea hyvää odotukseesi!

Itselläni oli samanlainen olotila kaikissa kolmessa raskaudessa. Se kesti sen aikaa minkä mulla pahoinvointikin, eli noin viikolle 13, sitten alkoi raskauden paras aika. Loppuraskaudesta oli tukala olla fyysisesti, mutta ei mua ainakaan mitenkään henkisesti ahdistanut vaan aina innolla odotin synnytystä.

Eli ihan normaalia tuo on. Kaikkea hyvää odotukseesi!

Mukava kuulla, että on normaalia. Pahoinvointia on sen verran, että en ole vielä liiemmin päässyt raskaudesta nauttimaan. Odotan kyllä innolla toista kolmatta, sillä niin monet on kehuneet tuota aikaa.

Synnytys ei onneksi vielä tässä vaiheessa ahdista yhtään, vaan odotan sitä luottavaisena.

niin saikkua?



Ei ihme, että työnantaja ottaa miehen mieluummin töihin kuin naisen.

olen 4 raskautta kokenu.yhen täysin yksin,kaks seuraava oli ukko,mut ei se välittäny ja tää 4 oli pahin,uus ukko kuviois,hän kyl ihan ok,mut iski synnytyspelkokin ja sektioon päädyttiin.

näin painajaisia,olin tosi ahdistunu koko raskauden.

oon vähä yli 30 ja oon kokenu jo avioeron ym ym ja nää 4 raskautta eli 3 alatiesynnytystä ja 1 sektio.

itku ja ilo kuuluu elämään.

hengissä ja järjissäni olen kaiken jälkeen,joten...tsemppiä ap.lle

raskausaikana oli lukea sunnuntain Hesarin kuolinilmoituksia ja vollottaa joka toiselle värssynpätkälle. :D Ne hormoonit, hormoonit...

varsinkin se esikoisen odotus oli alkuun juuri tuollaista. Ahdisti ja itketti, vaikka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla onnellinen ja iloinen.



Ekan kolmanneksen jälkeen olo tasottui, välillä jopa "unohti" olevansa raskaana.



Jos ensimmäistä odotat, voi alkuun tuntua jopa paniikinomaisia fiiliksiä. Raskaus ja lapsen saaminen on isoja asioita, vaatii aikaa sopeutua ja sulatella sitä.



Tsemppiä kovasti!

että itsestä löytyy tunteita se valmistaa äitiyteen ja siihen tunnemyllerrykseen jonka vauvan tulo aiheuttaa.



Iloitse siitä, että pystyt tuntemaan, sinusta tulee silloin hyvä äiti.

ei montaa itkupv ole ollu, mutta viikolla 18 oli yksi jota ei hevillä unohda minä eikä poikani :) Tulin töistä ja katsoin luontodokumenttia jossa kuoli jääkarhun poikanen, siitä se itku sitten lähti ja asiaa ei yhtään auttanut että poikani kävi siinä välissä (4v) kaatamassa pihalampun anopin pihassa, itkin yhtä pötköä 8 tuntia mutta sitte helpotti :D nyt jo naurattaa lamppukin..

ja hei, ajattele positiivisesti, sinä pystyt itkemään ja osoittamaan tunteita! Tietenkin, jos jatkuva liikuttuneisuus haittaa työntekoa, on vähän hankala tilanne...Juttele sille masuasukille, kerro, mikä itkettää ja muista kertoa joka väliin, että äiti itkee myös siksi, että on niin onneliinen odotuksestaan...

Kiitos kaikille tsempityksestä. Tottahan se on, että tunteet on hyvä juttu ja on parempi vaikka itkeä kuin olla tunteeton.



Kyseessä on tosiaan ensimmäinen lapsi, mutta koska raskaus on vielä näin alussa, en ole pystynyt asiaa vielä kunnolla sisäistämään. Olen vasta nyt ihan viimeisen viikon aikana ultran jälkeen ja sydämen äänet kuultuani tajunnut, että me ei ollakaan enää ensi jouluna kahdestaan...



On tämä kyllä hirveän iso muutos, mutta kai siitä selvitään, kun muutkin on selvinneet ja vieläpä tekevät vapaaehtoisesti lisää lapsia. :D Meillä pitäisi kuitenkin olla hyvä pohja tälle kaikelle, kun ikää on molemmilla riittämiin, yhdessä ollaan oltu 10 vuotta ja vauvaakin yritettiin pitemmän aikaa, ennen kuin tärppäsi. Lapsen syntymä on kuitenkin tapahtuma, joka muuttaa elämän lopullisesti, niin jännittäähän se.

Viidettä odotan rv7 ja kyllä vollotan vähän väliä milloin mistäkin. Vaikka sinänsä ei niin suuresta elämänmuutoksesta enää omalla osalla ole kysymys niin silti sitä mietityttää ja ahdistuskin puskee välillä pintaan.