Mitä tässä 43-vuotiaana voisi enää saada aikaiseksi?
40 ikävuoden tultua täyteen on alkanut nopea alamäki sekä ulkonäössä että henkisesti. Kuolema on ajatuksissa joka päivä, olen tullut siitä tietoiseksi vanhempien ja ikätovereiden menehdyttyä. Olen vetäytynyt parin vuoden aikana oikeastaan kokonaan kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä töitä lukuunottamatta. Olen yh ja mulla on kaksi alakoululaista kotona. Heidän kanssaan kyllä olen ja teen, mutta en kaipaa muita. Ahdistun kaikista näkemisehdotuksista. Taustalla jonkunlainen henkinen väsymys, joka on perua hirveästä nuoruudesta, ja inho omaa ulkonäköä kohtaan. Haluaisin tehdä kaikenlaista mutta en vain jaksa. Tässä vielä toisen lapsen neuropsyk. ongelmat jotka ovat vasta tutkimusten alussa. Muita aikuisia itseni lisäksi ei ole lasten elämässä.
Kommentit (31)
Hui mitä ajatuksia. Pitäisikö sinun jutella jonkun ammattiauttajan kanssa. Yrittää etsiä voimavaroja elämään.
Olen myös 43v. Itse olen vasta vaihtanut työpaikkaa ja opiskelen. Innoissani olen lasteni vanhojentansseista, yö-kirjoituksista. Olen yh, mutta minulla on ihana suhde miesystäväni kanssa. Pikkujouluja ystävien kanssa odotan innolla, samoin joulua ja hössötystä. Elämäniloa on.
Vv 43-58 vaihdoin työpaikkaa 5x aina parempaan. Samaan aikaan rakensimme myös 2 omakotitaloa.
Tuohon sitten lapset, lastenlapset, matkat, harrastukset, ystävät yms
Ihan paras ajanjakso elämässä!
Mä olen muutaman vuoden vanhempi mutta mua on alkanut myös ahdistaa se, miten rajoitetut mahdollisuudet alkaa olla. Tajusin tämän, kun alkoi työpaikka kyrsiä ja yritin etsiä uutta. Olen alalla, josta puhutaan koko ajan miten on VALTAVA työvoimapula ja ulkomailtakin haalitaan osaajia. En päässyt yhteenkään paikkaan edes haastatteluun, vaikka osaamiseni pitäisi olla huippukysyttyä. Muuta syytä asiaan ei ole kuin IKÄ. Samoin nyt talven tullen aloin miettiä, että voisin toteuttaa muuttoni johonkin lämpimämpään maahan nyt, olen aiemminkin asunut ulkomailla mutta kaipaisin taas. Kunnes tajusin, taas se hemmetin IKÄ tulee vastaan, kukaan eii palkkaa minua sinne ulkomaillekaan alani töihin ja muutenkin vaan ihmetellään että miten nyt joku lähes viisikymppisenä olisi maata vaihtamassa, sellaiset tehdään yleensä kolmekymppisenä...
Eli tässäkö sitten vaan teen paskassa puljussa tympeää työtä eläkeikään asti enkä oikein voi muuttaa mitään elämässäni enää.
Vierailija kirjoitti:
Hui mitä ajatuksia. Pitäisikö sinun jutella jonkun ammattiauttajan kanssa. Yrittää etsiä voimavaroja elämään.
Olen myös 43v. Itse olen vasta vaihtanut työpaikkaa ja opiskelen. Innoissani olen lasteni vanhojentansseista, yö-kirjoituksista. Olen yh, mutta minulla on ihana suhde miesystäväni kanssa. Pikkujouluja ystävien kanssa odotan innolla, samoin joulua ja hössötystä. Elämäniloa on.
Nuo on ihan normaaleja ajatuksia elämänvaiheessa, jossa vanhemmat menehtyy ja ihminen todella tajuaa olevansa sitä seuraavaksi menossa olevaa sukupolvea, ja jossa alkaa iän myötä ehkä itseltäkin sulkeutua ovia elämässä.
Jep, mä vaihdoin työpaikkaa juuri 43-vuotiaana, ja vaikka olen työvoimapula-alalla, oli kyllä fiilis että viime hetkillä. Lapsi on maailmalla ja lainat maksettu, joten teen enää 2/3 vuodesta töitä. Loppu menee reissatessa ja harrastaessa.
Ehkä sun ei ap juuri nyt tarvikaan saada mitään aikaiseksi. Voit vaan prosessoida tuon vanhempien ja läheisten menehtymiseen ja omaan vanhenemiseesi liittyvän kriisin rauhassa. Hoitaa lasten asiat mutta siinä se, älä vaadi itseltäsi enempää nyt.
Puolessa välissä elämääsi, josta vasta 25 vuotta olet ollut täysi-ikäinen niin alat himmailee. Voivoi! Sääliksi käy.
Selviä vain tästä hetkestä. Ja tästä. Ja tästä.
En tunne ketään jolla jo neli kymppisenä kaikki lähiomaiset ja ikätoverit menehtyvät.
Vierailija kirjoitti:
Selviä vain tästä hetkestä. Ja tästä. Ja tästä.
Arvostan tekstiäsi
Ei koskaan pitäisi lytätä toisen tunteita , ja sinä olit kannustava. Se, että korostaa miten hyvin itsellä menee, on ehkä kauheinta mitä voi tehdä, ja väheksyy toisen tunnetta.
t. yksi 43.v
Treenaa ittes takas kuntoon, sitä kautta se itseluottamus tulee ja into tehdä muitakin juttuja.
Tuo nepsy-tutkimusten alku on raskasta aikaa, ei siinä sivussa ole tarviskaan venyä vaikka mihin.
Täyttää 44.
Jos Sijaltainen nousisi.
Kasvat ihmisenä? Minä kasvoin tänään ulos roolistani suorittajana ja miellyttäjänä. Sanoin en suostu enkä tee. Älyttömän hyvä fiilis kun kerrankin kunnioitin itseäni ja lopetin samalla monisukupolvisen typerän perinteen ja laitoin aikuisen poikani paikoilleen.
Rasvamaksan ja maksakirroosin ainakin
Vierailija kirjoitti:
Mä olen muutaman vuoden vanhempi mutta mua on alkanut myös ahdistaa se, miten rajoitetut mahdollisuudet alkaa olla. Tajusin tämän, kun alkoi työpaikka kyrsiä ja yritin etsiä uutta. Olen alalla, josta puhutaan koko ajan miten on VALTAVA työvoimapula ja ulkomailtakin haalitaan osaajia. En päässyt yhteenkään paikkaan edes haastatteluun, vaikka osaamiseni pitäisi olla huippukysyttyä. Muuta syytä asiaan ei ole kuin IKÄ. Samoin nyt talven tullen aloin miettiä, että voisin toteuttaa muuttoni johonkin lämpimämpään maahan nyt, olen aiemminkin asunut ulkomailla mutta kaipaisin taas. Kunnes tajusin, taas se hemmetin IKÄ tulee vastaan, kukaan eii palkkaa minua sinne ulkomaillekaan alani töihin ja muutenkin vaan ihmetellään että miten nyt joku lähes viisikymppisenä olisi maata vaihtamassa, sellaiset tehdään yleensä kolmekymppisenä...
Eli tässäkö sitten vaan teen paskassa puljussa tympeää työtä eläkeikään asti enkä oikein voi muuttaa mitään elämässäni enää.
Mene vaan! Kyllä elämä kantaa. Et ole ollenkaan liian vanha.
Uusi ammatti, uusi perhe, reppureissailijaksi ulkomaille, muutto toiseen maahan töihin, fitnesskilpailijaksi tai muuten vain huippukuntoon eläkevuosiin mennessä... Honey, the world is your oyster!
Itse aloitin 43 vuotiaana projektin, joka huipentui seitsemän vuoden jälkeen työkyvyttömyyseläkkeeseen.
Nyt olen 50 ja vapaa siirtymään vaikka palmun alle.
Vasta tänne kirjoitti yksinäinen 43-v mies. Ehkä saisitte seuraa toisistanne?