Lue keskustelun säännöt.
Hamstraavan vanhemman aikuisena lapsena eläminen
19.10.2022 |
Äidilläni on paha hamstrausongelma. Se pysyy jossain määrin aisoissa, koska hänen miehensä tarvitsee mm. pöytätilaa. Mutta kaikkea tavaraa on liikaa. Kuvioon kuuluu, että äitini tarjoaa minulle ylimääräistä tavaraa. Olen ottanut vastaan sellaista, millaista katson tarvitsevani. Olen myös yrittänyt auttaa siivoamisessa ja jopa raivaamisessa, mutta mitään ei saisi heittää pois. Jos jokin selvästi turha romu on ollut jo lähdössä jonnekin kierrätyslavalle, äitini on "pelastanut" sen takaisin. On siis oikeastaan melko turhaa yrittääkään.
Tavaroista löytyy usein esineitä, joista hän itsekään ei muista, miten ne ovat päätyneet taloon. Hän nähtävästi vain ottaa esimerkiksi aina, jos jossain annetaan tavaraa ilmaiseksi. Joistakin sellaisista hän olisi valmis luopumaan, mutta hän ei suostu opettelemaan esimerkiksi Torin käyttöä. Jokin kirppispöytä hänellä on joskus ollut, mutta kirppiksiltä tulee aina lisää tavaraa paluukuormassa. Minä olen myynyt jotain sekalaista, mutta en pysty tässä kovin paljon auttamaan mm. pitkän välimatkan takia.
En välitä alkaa miettiä psyykkisiä taustoja, mutta oletan, että ruoanlaitollakin on yhteys tähän ongelmaan. Äidilläni saattaa olla monen päivän ruokia pöydässä, ja kaikki pitäisi aina syödä pois. Lisää tehdään, vaikka entiset ovat syömättä. Tunnen syyllisyyttä, kun hän uhkailee, että hän joutuu heittämään hyvää ruokaa pois, jos en syö. Ruokakaapeissakin vallitsee kaaos. Pakastimissa on valtava määrä ruokaa.
Olen ehdottanut, että joku ulkopuolinen tulisi auttamaan äitiä, mutta hän ei suostu siihen, vaan suuttuu ajatuksestakin. Kukaan ei kuulemma saa tulla hänen nurkkiinsa. Ymmärrän kyllä, että hän häpeää. Kaikki tavara kerää pelkästään pölyäkin hirveästi. Mikään terapia ei häntä kiinnosta. Viime vuosina on alkanut pukata alkoholiongelmaakin ja parisuhde on alkanut rakoilla. Toisaalta he elävät suht vilkasta sosiaalista elämää. Kukaan tuskin arvaisi, millaista heidän kotonaan on. Itse asiassa äitini käy auttamassa muita ihmisiä hyväntekeväisyysharrastuksessaan.
En haluaisi olla äitinä äidilleni, mutta siltä usein tuntuu, että joudun sanomaan hänelle asioita, jotka hänen äitinsä olisi pitänyt sanoa hänelle. Yleensä olen hiljaa ja pysyttelen etäällä.
Voisin kirjoittaa tästä tilanteesta paljon enemmänkin, mutta tässä perusasiat. Onko kellään ollut tällaista? Miten olette päässeet eteenpäin?
Kommentit (28)
Kiitos kun vastasit! Olen tietenkin jo ajatellut, että tilanne tuskin paranee enää koskaan. Ainoana lapsena pelottaa paitsi äidin menettäminen myös edessä oleva talon tyhjentäminen. Välillä toivon, että kuolisin ennen kuin äitini ehtii kuolla.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kun vastasit! Olen tietenkin jo ajatellut, että tilanne tuskin paranee enää koskaan. Ainoana lapsena pelottaa paitsi äidin menettäminen myös edessä oleva talon tyhjentäminen. Välillä toivon, että kuolisin ennen kuin äitini ehtii kuolla.
ap.
Kuolinpesäsiivous.
Koska meillä syntyi tämä sukupolvi, joka haluaa määrätä vanhempiaan jopa niin paljon, että vaatii näitä tekemään kuolinsiivouksen, asettumaan sen jälkeen arkkuun odottamaan lähtöä ja kuolemaan vaivattomasti pois tyhjässä asunnossa.
Tavarasta pääsee eroon ihan soittamalla alan yritykseen, mielellään ottavat myyntikelpoisen tavaran ja laskuttavat 3000 - 5000 e riippuen siitä, paljonko asunnossa todella on selkeää kaatopaikkatavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Koska meillä syntyi tämä sukupolvi, joka haluaa määrätä vanhempiaan jopa niin paljon, että vaatii näitä tekemään kuolinsiivouksen, asettumaan sen jälkeen arkkuun odottamaan lähtöä ja kuolemaan vaivattomasti pois tyhjässä asunnossa.
Tavarasta pääsee eroon ihan soittamalla alan yritykseen, mielellään ottavat myyntikelpoisen tavaran ja laskuttavat 3000 - 5000 e riippuen siitä, paljonko asunnossa todella on selkeää kaatopaikkatavaraa.
Näissä kaatopaikka-asunnoissa on sikinsokin rahaa ja tärkeitä papereita roskien ja jätteiden seassa. Eikä mitään myyntikelpoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska meillä syntyi tämä sukupolvi, joka haluaa määrätä vanhempiaan jopa niin paljon, että vaatii näitä tekemään kuolinsiivouksen, asettumaan sen jälkeen arkkuun odottamaan lähtöä ja kuolemaan vaivattomasti pois tyhjässä asunnossa.
Tavarasta pääsee eroon ihan soittamalla alan yritykseen, mielellään ottavat myyntikelpoisen tavaran ja laskuttavat 3000 - 5000 e riippuen siitä, paljonko asunnossa todella on selkeää kaatopaikkatavaraa.
Näissä kaatopaikka-asunnoissa on sikinsokin rahaa ja tärkeitä papereita roskien ja jätteiden seassa. Eikä mitään myyntikelpoista.
Teen työkseni kuolinpesien tyhjennystä ja sieltä perikunnan mielestä roskien keskeltä on löytynyt kaikenlaista arvokasta, josta ei myyjälle lausuta sanaakaan. Moni näkee roskia, me katsomme roskien alle ja taakse (itse asiassa roskia ja likaa on käytännössä vain nuorten narkkareiden kämpissä, vanhuksilla on paljon myyntikelpoista).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska meillä syntyi tämä sukupolvi, joka haluaa määrätä vanhempiaan jopa niin paljon, että vaatii näitä tekemään kuolinsiivouksen, asettumaan sen jälkeen arkkuun odottamaan lähtöä ja kuolemaan vaivattomasti pois tyhjässä asunnossa.
Tavarasta pääsee eroon ihan soittamalla alan yritykseen, mielellään ottavat myyntikelpoisen tavaran ja laskuttavat 3000 - 5000 e riippuen siitä, paljonko asunnossa todella on selkeää kaatopaikkatavaraa.
En minä ole vaatinut äitiäni tekemään mitään kuolinsiivousta. Ennemmin kuolisin itse ensin. Auttaisin mielelläni itse tai hankkisin apua siivoamiseen ja raivaamiseen, mutta se ei kelpaa hänelle. Onhan hänelle itselleenkin hankalaa elää valtavan tavaramäärän keskellä. Joukossa on myös kauniita esineitä, enkä suinkaan olisi heittämässä kaikkea pois nyt tai myöhemminkään. Saahan ihminen omistaa tavaraa. Mutta kun esimerkiksi kattiloita on kymmenittäin, se vain on liikaa. Olen vaikeassa tilanteessa, kun äitini yrittää saada minut ottamaan niitä, mutta jos en ota, ne eivät lähde minnekään muuallekaan. Eikä se muutaman kattilan poistaminen tuntuisi vielä missään. Äitini ei myöskään tarvitse sitä rahaa, jonka niistä saisi, eikä hamstraajana luovu mistään, vaan ennemminkin ottaa vastaan kaiken, mitä joku muu antaa.
Sen kyllä tiedän, että kaikesta selviää rahalla sitten joskus, mutta tämä ongelma on itsellenikin ensisijaisesti henkinen. On ahdistavaa, kun ei esimerkiksi saisi kertoa kellekään, että äitini tarvitsisi siivousapua. Kukaan ei edes ihmettelisi sitä, että eläkkeellä oleva ihminen tarvitsee apua. Äitini ymmärrettävästi ei vain halua, että hänen salaisuutensa paljastuvat.
ap.
Tuttu tilanne. Itse olen luovuttanut. Jos auttaa siivoamisessa, niin kohta on pois vietyjen tavaroiden tilalla sama määrä jostain roskalavalta haalittua. Jos ei ihminen itse halua muutosta, niin mikään ei muutu. Jos silloinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska meillä syntyi tämä sukupolvi, joka haluaa määrätä vanhempiaan jopa niin paljon, että vaatii näitä tekemään kuolinsiivouksen, asettumaan sen jälkeen arkkuun odottamaan lähtöä ja kuolemaan vaivattomasti pois tyhjässä asunnossa.
Tavarasta pääsee eroon ihan soittamalla alan yritykseen, mielellään ottavat myyntikelpoisen tavaran ja laskuttavat 3000 - 5000 e riippuen siitä, paljonko asunnossa todella on selkeää kaatopaikkatavaraa.
Näissä kaatopaikka-asunnoissa on sikinsokin rahaa ja tärkeitä papereita roskien ja jätteiden seassa. Eikä mitään myyntikelpoista.
Teen työkseni kuolinpesien tyhjennystä ja sieltä perikunnan mielestä roskien keskeltä on löytynyt kaikenlaista arvokasta, josta ei myyjälle lausuta sanaakaan. Moni näkee roskia, me katsomme roskien alle ja taakse (itse asiassa roskia ja likaa on käytännössä vain nuorten narkkareiden kämpissä, vanhuksilla on paljon myyntikelpoista).
Monella se viimeinen asunto ei ole se omakotitalo, jossa asuttiin koko perheen voimin, vaan voimien ehtyessä hankittu kerrostalokämppä. Tavarat ovat karsiutuneet minimiin muuton yhteydessä ja tilan täyttää roskat ja käytössä pilalle menneet huonekalut.
Soita sosiaalityöntekijälle.
Ota vastaan mitä äitisi antaa ja luovuta pois.
Se auttaa edes vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Soita sosiaalityöntekijälle.
Ota vastaan mitä äitisi antaa ja luovuta pois.
Se auttaa edes vähän.
Pienellä paikkakunnalla on erittäin vaikea luottaa viranomaisiin, koska kaikki tuntevat toisensa. Olen kyllä ehdottanut jonkun tutun tai sitten aivan tuntemattoman ihmisen apua, mutta ei kelpaa. Ja olen tosiaan ottanut jotain tavaraa vastaan, mutta aina ilmestyy uutta tilalle. Vaikuttaa siltä, että vain rohkaisen äitiäni hankkimaan lisää tavaraa, jos otan jotain vastaan. Hyväähän hän tietysti tarkoittaa, kun ajattelee auttavansa minua tavaroilla, vaikka syvemmällä epäilemättä onkin muita syitä tavaran hamstraamiselle.
ap.
Hamstraajalle pitää puhua lempeästi ja selittäen kuin lapselle. Mielestäni pieni hyväntahtoinen viekkaus hyvän asian puolesta on myös sallittua. Itse tekisin tilanteessasi niin, että ottaisin vastaan ylimääräiset tarjotut tavarat, käyttäisinkin niitä jonkun kerran ja sitten laittaisin eteenpäin. Jos niistä tulee puhetta, niin sanoisin käyttäneeni niitä kyllä ja laittaneeni ne eteenpäin ja lempeästi selittäisin, että tavaraa vain oli liikaa, ne ei mahtuneet mihinkään jne. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hamstraajaan ei oikeasti auta paljon mikään, mikäli eivät suostu terapiaan.
Se että itse ottaa tavaraa vastaan, ei auta, hankkivat uutta tilalle.
Vaikeaa.
Kyllä aikuinen saa hamstrata, mitä se sulle kuuluu. Joillekin tavarat luo onnea ja turvallisuuden tunnetta. Ostaminen on kivaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa kaupungissani olen ihmetellyt kun täkäläisessä roskalavaryhmässä yksi henkilö tuntuu haalivan tavaraa koko ajan ja kohta ilmoittaa annetaan sitä tai tätä eli samaa mitä joku on antanut.
Ymmärtäisin jos hän kävisi kirpparikauppaa mutta tuntuu hassulta kierrättää maksutonta tavaraa. Ainahan siinä on hakemisen vaiva ja taas vaivaa odottaa tuleeko noutaja vai eikö tule.
Harrastuksia on kaikenlaisia.
Pitäisi osata olla puuttumatta liikaa toisten asioihin, ap.
Korkeintaan voisit sanoa hänelle, että jos hän jossain vaiheessa haluaa apua alkoholismiinsa ja hamstrausongelmaansa, olet sitten hänen tukenaan ja etsitte yhdessä hänelle apua. Kun olet tämän sanonut, vetäydy taka-alalle ja annan aikuisen ihmisen elää elämäänsä, vaikka hän sinun mielestäsi elääkin sitä väärin.
Meistä jokainen tekee omat ratkaisunsa.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi osata olla puuttumatta liikaa toisten asioihin, ap.
Korkeintaan voisit sanoa hänelle, että jos hän jossain vaiheessa haluaa apua alkoholismiinsa ja hamstrausongelmaansa, olet sitten hänen tukenaan ja etsitte yhdessä hänelle apua. Kun olet tämän sanonut, vetäydy taka-alalle ja annan aikuisen ihmisen elää elämäänsä, vaikka hän sinun mielestäsi elääkin sitä väärin.
Meistä jokainen tekee omat ratkaisunsa.
Näinhän se on, mutta koen olevani myös vastuussa äidistäni. Olen miettinyt mm. muistisairauden mahdollisuutta, koska hänen persoonallisuutensa on jotenkin muuttunut. Saattaa johtua alkoholistakin.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soita sosiaalityöntekijälle.
Ota vastaan mitä äitisi antaa ja luovuta pois.
Se auttaa edes vähän.Pienellä paikkakunnalla on erittäin vaikea luottaa viranomaisiin, koska kaikki tuntevat toisensa. Olen kyllä ehdottanut jonkun tutun tai sitten aivan tuntemattoman ihmisen apua, mutta ei kelpaa. Ja olen tosiaan ottanut jotain tavaraa vastaan, mutta aina ilmestyy uutta tilalle. Vaikuttaa siltä, että vain rohkaisen äitiäni hankkimaan lisää tavaraa, jos otan jotain vastaan. Hyväähän hän tietysti tarkoittaa, kun ajattelee auttavansa minua tavaroilla, vaikka syvemmällä epäilemättä onkin muita syitä tavaran hamstraamiselle.
ap.
Sos. työntekijällä on vaitiolovelvollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soita sosiaalityöntekijälle.
Ota vastaan mitä äitisi antaa ja luovuta pois.
Se auttaa edes vähän.Pienellä paikkakunnalla on erittäin vaikea luottaa viranomaisiin, koska kaikki tuntevat toisensa. Olen kyllä ehdottanut jonkun tutun tai sitten aivan tuntemattoman ihmisen apua, mutta ei kelpaa. Ja olen tosiaan ottanut jotain tavaraa vastaan, mutta aina ilmestyy uutta tilalle. Vaikuttaa siltä, että vain rohkaisen äitiäni hankkimaan lisää tavaraa, jos otan jotain vastaan. Hyväähän hän tietysti tarkoittaa, kun ajattelee auttavansa minua tavaroilla, vaikka syvemmällä epäilemättä onkin muita syitä tavaran hamstraamiselle.
ap.
Sos. työntekijällä on vaitiolovelvollisuus.
Mutta kun kyse on entisistä työtovereista tai nykyisistä naapureista, kunnan viranhaltijoihin on vaikea suhtautua pelkästään vaitiolovelvollisina työntekijöinä. Äitini ei ole koskaan ollut mikään syrjäytynyt ressukka eikä ole nytkään. Hänelle on käsittämätön ajatuskin, että juuri hän tarvitsisi apua. Voisihan hän palkata jonkun ammattijärjestäjänkin tai siivoojan, mutta kuten sanottu, sellaisesta hän ehdottomasti kieltäytyy.
ap.
Voi, tuo on minulle hyvinkin tuttua. Molemmat vanhempani olivat hamstraajia. Mitään ei voinut heittää pois, noh ehkä sentään ihan rehelliset roskat sentään. Oli kirjoja, lehtiä, lehtileikkeitä, kodintekstiilejä, asioita, huonekaluja. Kaikki mitä tuttavat olivat heittämässä pois, he ottivat vastaan. Ties kuinka monen sukulaisen kuolinpesätkin. Onneksi he eivät olleet mitään shoppailuholisteja, joten sitä kautta tavaraa ei hirveästi tullut, etenkään loppuaikoina kun eivät enää päässeet liikkumaan kauppoihin ja nettiostaminen onneksi oli tuntematon asia heille.
Puhuttiin sisarukseni kanssa mm. paloriskistä, joka syntyi parvekkeella säilytettävistä tavaroista. Äitini mielestä mitään riskiä ei ollut. Kopioin hänelle netistä hamstrausta koskevia artikkeleita, tyyliin "Tästä tunnet hamstraajan", jonka luetteloista lähesjoka ikinen kohta päti vanhempieni tapauksessa.
Mikään ei auttanut. Vaikka he ihan fiksuja ihmisiä olivat, ei mitkään järkiperustelut auttaneet. Nyt he ovat kuolleet ja asunnon tyhjennys kesti kauan.