Miksi tällä palstalla on joidenkin mielestä kummallista, että 19v. asuu vielä kotona?
Siis mitä ihmettä??? Tuon ikäinen on vielä hyvin nuori ja ihan hyvin voi asua kotona! En ymmärrä mikä kiire pitäisi olla muuttaa pois kotoa. Nakkaako nämä ihmettelijät lapsensa pihalle samana päivänä kun 18v. tulee täyteen?
Oma lapsi täyttää pian 19v. ja todellakin asuu vielä kotona. Ei päässyt keväällä ylioppilaaksi koska oli koronassa kahden pakollisen aineen kirjoitusten aikaan. Nyt sitten joulukuussa pääsee ylioppilaaksi. Ei olisi mitään järkeä hänen muuttaa omilleen asumaan kun käy lukiota täällä kotipaikkakunnalla. Ehtii kyllä muuttaa ensi syksynä kun aloittaa jossakin opiskelut. Ei siis hakenut mihinkään opiskelemaan nyt syksyllä vaan haluaa tehdä töitä hetken aikaa.
Mun mielestä ei olisi mitenkään outoa asua kotona myöskään silloin kun opiskelee jo esim. yliopistossa jos kerran asuu jo valmiiksi sellaisella paikkakunnalla missä on yliopisto. Vuokra-asunnot voivat olla hyvin kalliita ja niistä on kova kilpailu.
Kommentit (27)
Mun lapseni lähti kokeilemaan siipiään 18-vuotiaana. Ei kauas, samassa kaupungissa asutaan edelleen. Kantoivat.
19 on ikä, jossa moni päättää toisen asteen, se on looginen sauma muuttaa.
Itse olin viimeisen vuoden aivan kypsä asumaan saman katon alla vanhempieni kanssa, ja lähin juurikin 19-vuotiaana. Meitä on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se vähän perverssiä...
Vain perverssi saa tuosta aikaiseksi perverssiä.
Meillä on 4 vuoteen lukiota käyvä, joka todellakin olisi asunut kotona lukion loppuun asti, jos urheiluun liittyvien asioiden takia ei oliso lähtenyt jo kesken lukion pois kotoa. En tiedä yhtään nuorta, joka olisi muuttanut omilleen kesken lukion / amiksen ihan muuten vaan, vain urheilun takia muuttaneita tiedän. Eli jos käy lukion/amuksen kotipaikkakunnalla, asuu yleensä kotona ainakin toisen asteen loppuun.
En ihmettele, jos lapsi opiskelee ja asuu kotona. Tosin monet joutuvat jo tässä vaiheessa muuttamaan opiskelupaikkakunnalle.
Mutta tämä kotona asuminen pitempään on nyt ihan selvästi yleistynyt. Kyllähän se omilleen muuttaminen tuo lapselle lisää vastuuta omasta elämästään. Ainakin useimmiten. Osalle tietysti vanhemmat ostavat sen oman asunnon, auton, hoitavat kaikki käytännön asiat ja antavat päälle käyttörahaa. Silloin on ihan sama, missä se lapsi asuu.
No sellaista se on, kun on elämänhallintaongelmia siellä kaupungin vuokrakaksiossa.

No ei sitä omassa nuoruudessakaan ennen lukion loppumista kyllä lähdetty omilleen ja moni aloitti jatko-opinnotkin kotona asuen. Tämä ysärillä.

?

Varmaan suuremmissa kaupungeissa onnistuu. Mutta ei maalla. Jonnekin on lähdettävä, jos haluaa jatko-opiskella.
Miksi ei asuisi? Meillä on iso talo joten on myös paljon yksityisyyttä. Vuokraa on aivan järjetön maksaa ja omaan ei ihan vielä ole varaa, ei halua myöskään häätää sijoitusasuntojemme vuokralaisia itsensä takia. Opiskelee vielä kevääseen suomessa, ensi syksynä lähtee Englantiin opiskelemaan.
Voihan se tietysti asua vaikka vankilassakin. Jos ihminen asuu jossakin vakituisesti eikö se voi olla hänen kotinsa vaikka ei sattuisi olemaan hänen vanhempiensa koti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele, jos lapsi opiskelee ja asuu kotona. Tosin monet joutuvat jo tässä vaiheessa muuttamaan opiskelupaikkakunnalle.
Mutta tämä kotona asuminen pitempään on nyt ihan selvästi yleistynyt. Kyllähän se omilleen muuttaminen tuo lapselle lisää vastuuta omasta elämästään. Ainakin useimmiten. Osalle tietysti vanhemmat ostavat sen oman asunnon, auton, hoitavat kaikki käytännön asiat ja antavat päälle käyttörahaa. Silloin on ihan sama, missä se lapsi asuu.
No ei sitä omassa nuoruudessakaan ennen lukion loppumista kyllä lähdetty omilleen ja moni aloitti jatko-opinnotkin kotona asuen. Tämä ysärillä.
Varmaan suuremmissa kaupungeissa onnistuu. Mutta ei maalla. Jonnekin on lähdettävä, jos haluaa jatko-opiskella.
Joo tiedän. Joillain paikkakunnilla on lähdettävä jo toisen asteen opintoihin pois kotoa.
Mutta iso osa ihmisistä asuu kuitenkin varmaan paikkakunnilla, joilta on riittävän lyhyt etäisyys edes joihinkin jatko-opiskelupaikkoihin ja jos sinne pääsee, ei ole tarvetta muuttaa pois kotoa heti.
Mutta tässä puhuttiin 19-vuotiaista, kotka hyvinkin saattavat olla vielä vaikka lukiossa. Oma lapseni saa lakin paria kuukautta vaikle 20-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Voihan se tietysti asua vaikka vankilassakin. Jos ihminen asuu jossakin vakituisesti eikö se voi olla hänen kotinsa vaikka ei sattuisi olemaan hänen vanhempiensa koti?
Oletko autisti? Jos et ole, niin osaatko sanoa mistä tarpeesi nillitykseen tulee?
Ei ole kummallista ja lapseni saisi tulla takaisin vaikka olisi 75 vee jos haluaisi.
19 v on aikuinen eikä ole terveellistä aikuisen asua enää vanhempiensa kanssa.
Meillä lapsi kirjoitti ylioppilaaksi kun oli jo täyttänyt 20v, oli vuoden vaihdossa eli lukio meni neljään vuoteen. Ei tullut mieleenkään, että muuttaisi omilleen ennen kuin on laki päässä. Toki sitten lähti omaan kotiin 2kk juhlien jälkeen. Ihan omasta tahdostaan. Oli työpaikka ja vaki parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele, jos lapsi opiskelee ja asuu kotona. Tosin monet joutuvat jo tässä vaiheessa muuttamaan opiskelupaikkakunnalle.
Mutta tämä kotona asuminen pitempään on nyt ihan selvästi yleistynyt. Kyllähän se omilleen muuttaminen tuo lapselle lisää vastuuta omasta elämästään. Ainakin useimmiten. Osalle tietysti vanhemmat ostavat sen oman asunnon, auton, hoitavat kaikki käytännön asiat ja antavat päälle käyttörahaa. Silloin on ihan sama, missä se lapsi asuu.
Suurin osa vanhemmista ostaa lapsilleen asunnon kun nämä lähtee opiskelemaan tai sitten häätävät vuokralaisen jo olemassa olevasta sijoitusasunnosta ja lapsi muuttaa sinne. Eikä aikuisen ihmisen kannatakaan jäädä pyörimään vanhempiensa jalkoihin. Vanhempiensa passaamat peräkammarin nuoret ovat surkea esimerkki mitä seuraa, kun jää roikkumaan lapsuuden kotiinsa.
Ei siinä mitään pahaa tai ihmeteltävää ole, mutta jos sen ikäistä kohdellaan kuin lasta, niin yäk! Eli molempien vanhempien pitää olla seuraa pitämässä päivät ja yöt (olipa kyseessä ydinperhe tai eroperhe), pienokaiselle pitää olla mieluista ruokaa ja harrastetta, vahditaan porukalla ettei pienokainen ryyppää tai seurustele tai hillu viikonloppuja kavereiden kanssa jne, eikä pienokaisen tarvitse ostaa omilla rahoilla vaatteita tai kännyköitä jne... 19-vuotias on AIKUINEN, sillä on vastuut ja vapaudet, vaikka asuisi lapsuudenkodissaan.
Mun 20 vee yliopisto-opiskelija asuu kotona, omakotitalon siivessä joka on erillinen kaksio.
Ei mitään järkeä tässä maailmantilanteessa lähteä höntsöttämaan muualle. Korona, sähkön hinta, ruoka kallistuu yms.
Olen 21v ja asun vielä kotona.