Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isäni kuolemasta, kuoli 50 vuotiaana, olin itse 26v
12.05.2010 |
Kun olin pieni istuimme sohvalla jalat hänen sylissään ja hän hieroi jalkojamme. Edellisenä iltana ennen kuolemaansa hieroin hänen jalkojaan sairaalan vuoteella. Toivottavasti viestitin että rakastan häntä!!
Olen sairaanhoitaja ja aina potilaan kuoleman lähestyessä kehoitan omaisia puhumaan läheisensä kanssa kaikki mieltä painavat asiat ja kertovansa että rakastaa.
Myös ystävilleni sanon että kun teillä vielä vanhemmat terveitä ja elossa: sanokaa että rakastatte kun vielä voitte!!
Voimia teille jotka koette jotain samaa.
Ikinä en sano vainajan omaiselle; otan osaa, kukaan ei voi ottaa osaa toisen suruun, ne sanat on tyhiä. Toivotan hyvää jatkoa elämässä, voimia jaksaa surun kanssa ja kehoitean pitämään huolta itsestään ja muista läheisistä ettei itse sairastu niin kuin minulle kävi!!!
Kommentit (6)
että hyvinkin voit sanoa ottavasi osasi siitä kantaaksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
läheisensä menettäneelle ja kuuluu asiaan.
Muutoin viestisi ok.
niin kyllä osan ottaminenkin tuntui lohduttavalta. Kaikista ikävintä oli se, kun jotkut ohitti asian kokonaan (myös hoitohenkilökunta) ja käänsi puheen ihan muuhun. Myös hyvän jatkon toivotukset ei siinä tilanteessa aina mukavalta tuntunut.
Itse hoitajana toivotan useimmiten voimia ja jaksamista omaisille ja kerron, että olen käytettävissä, jos tarvitsevat apua tai neuvoja tms.
Mä en ole itse tykännyt koskaan sanoa otan osaa.. Jotenkin se on minusta niin typerän kuuloista (en tiedä miksi).
Mielummin halaisin, enkä sanoisi juuri mitään. Tietysti vanhemmalle ihmiselle sanon otan osaa, kun "kuuluu tapaan", sekä vieraille. Mutta läheisiä halaan ja tarvittaessa sanon jotain muuta.
Veljeni eivät pidä yhteyttä kun en suostunut ottamaan puolta perintöriidassa (= en tahtonut irtaimistosta mitään enkä tiennyt kumpi sieltä varasteli tavaraa).
Nyt 24-vuotiaana olo on lähinnä väsynyt. Onneksi vain harva menettää molemmat vanhempansa aikaisin.
ps. Av:lla sanottiin että on kuulemma normaalia menettää tässä iässä vanhempansa, ei pidä siis siis kerjätä myötätuntoa ;).
Alue: Aihe vapaa
olin 22 ja veljeni 17.. Isä haudattiin veljen 18v synttäripäivänä