Olen hieman ihmeissäni näistä, jotka sanovat saaneensa kaikki hakemansa työpaikat ja sitten luettelevat hyvin pitkän listan erityyppisiä paikkoja
Mikä on syynä siihen, että niitä paikkoja on niin paljon ja niin erityyppisiä? Miksi ei ole pystyneet pysymään pitemään samassa paikassa ja miksi alaa on pitänyt vaihtaa niin eri tyylisiin? Jotain mätää siinä on, kun kuitenkin kehuvat etteivät ole koskaan ollut työtön.
En ole työtön, itse (kotona kipeänä/korona, viimeinen päivä, huomenna töihin).
Kommentit (16)
Kun elämässä pitää viettää vuosikymmeniä töissä, eikö ole aika upeaa, että saa olla erilaisissa töissä? Pääasia, että on töissä ja saa palkkaa. Jotkut on samassa työpaikassa koko työuransa. Tunnen muutaman tällaisen. Jokainen tyylillään.
Osa ihmisitä kaipaa vaihtelua ja uusia haasteita. Osa sitten viihtyy paremmin tutussa ja turvallisessa työssä, jossa uuden oppimista ei ole niin paljon. Monelle on voinut käydä vaikkapa niin, että jossain pikkufirmassa tuotepäällikkönä on tehnyt paljon myös myyntiä tai markkinointia ja tajunnut, että se onkin itselle se kiinnostavampi juttu, joten sitten hakee seuraavaa työpaikkaa myynti- tai markkinointipäällikkönä. Sitten, kun on tehnyt vaikkapa niitä markkinointihommia jonkin aikaa, huomaa, että niissä hommissa se markkinointiviestintä tai materiaalin tuotanto tai tapahtumien järjestäminen on kiinnostavinta, ja seuraavaksi sitten lähtee sen alan hommiin. Se, että töitä aina löytyy, kertoo siitä, että kyseessä on hyvä tyyppi ja riittäävän osaava hommiinsa. Ja toki siitäkin, että osaa tehdä hakemuksensa hyvin ja on luonteva haastattelutilanteissa.
En minä näe haastetta tai suurta palkkatason kehitystä, jos on ollut myyjänä, siivoojana, postinkantajana ja lista tuntuu olevan oudon pitkä. Olen itsekin vaihtanut töitä parempaan, mutta näissä kehuissa on ollut kyse matalan palkkatason töistä ilman urakehitystä tai mainittavaa eroa palkassa. Ap.
Mielenterveysongelmien takia pakko vaihtaa usein.
Määräaikaiset pestit on yleisiä esim. asiantuntijatöissä. Ne on projekteja. Palkka nousee kun ei jämähdä "elinkautiseen".
Vierailija kirjoitti:
En minä näe haastetta tai suurta palkkatason kehitystä, jos on ollut myyjänä, siivoojana, postinkantajana ja lista tuntuu olevan oudon pitkä. Olen itsekin vaihtanut töitä parempaan, mutta näissä kehuissa on ollut kyse matalan palkkatason töistä ilman urakehitystä tai mainittavaa eroa palkassa. Ap.
Vattuakos sitten täältä kyselet? Kysy niiltä tuttaviltasi.
Vierailija kirjoitti:
En minä näe haastetta tai suurta palkkatason kehitystä, jos on ollut myyjänä, siivoojana, postinkantajana ja lista tuntuu olevan oudon pitkä. Olen itsekin vaihtanut töitä parempaan, mutta näissä kehuissa on ollut kyse matalan palkkatason töistä ilman urakehitystä tai mainittavaa eroa palkassa. Ap.
No vastasit kyllä jo itse omaan kysymykseesi. Matalapalkkatöitä puuduttavilla rutiineilla kestää just siksi, että vaihtaa tarpeeksi usein. Ihmettele ja oufoksu, viestisi kertovat sinusta aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
En minä näe haastetta tai suurta palkkatason kehitystä, jos on ollut myyjänä, siivoojana, postinkantajana ja lista tuntuu olevan oudon pitkä. Olen itsekin vaihtanut töitä parempaan, mutta näissä kehuissa on ollut kyse matalan palkkatason töistä ilman urakehitystä tai mainittavaa eroa palkassa. Ap.
Oletko kuullut sellaisesta kuin opiskelu? Silloin päätoimi on opiskelu. Myyjänä, siivoojana, postinkantajana, jne toiminen on ns sivutoimi.
Ap haluaisi halveksua ja haukkua ihan suoraan, mutta yrittää verhota sen muka aidosti mietiskeleviin viesteihin.
Vierailija kirjoitti:
En minä näe haastetta tai suurta palkkatason kehitystä, jos on ollut myyjänä, siivoojana, postinkantajana ja lista tuntuu olevan oudon pitkä. Olen itsekin vaihtanut töitä parempaan, mutta näissä kehuissa on ollut kyse matalan palkkatason töistä ilman urakehitystä tai mainittavaa eroa palkassa. Ap.
No onhan tuossakin ihan ymmärrettävää, että ihminen kaipaa vaihtelua. Jos on kökkinyt ensin kaupan kassalla pari vuotta, voi olla ihan kiva päästä tekemään fyysistä työtä vaikkapa siivoojana - pääsee liikkumaan, eikä ehkä saa ihan niin paljon pskaa niskaansa asiakkailta. Sitten, kun totetaa, ettei siivoaminen enää nappaa, voi siirtyä lehdenjakajaksi, jolloin voi nauttia siitä, että aikaisen aamuherätyksen jälkeen on loppupäivää omaa aikaa. Miten se on sinulta pois tai jotenkin negatiivista, että joku toinen kaipaa vaihtelua työhönsä? Hieno hommahan se on, että halutessaan pääsee uudenlaisiin töihin, eikä jää työttömäksi tai joudu hakemaan sataa paikkaa päästäkseen uuteen työhön, jos edellinen alkaa syystä tai toiseta kyllästyttää. Sen ymmärtäisin, että jotakuta itse töissä ahkeroivaa häiritsisi elämäntapatyöttömät, mutta että jotakuta häiritsee jo sekin, että toisella on liian paljon ja liian erilaisia työpaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä näe haastetta tai suurta palkkatason kehitystä, jos on ollut myyjänä, siivoojana, postinkantajana ja lista tuntuu olevan oudon pitkä. Olen itsekin vaihtanut töitä parempaan, mutta näissä kehuissa on ollut kyse matalan palkkatason töistä ilman urakehitystä tai mainittavaa eroa palkassa. Ap.
Oletko kuullut sellaisesta kuin opiskelu? Silloin päätoimi on opiskelu. Myyjänä, siivoojana, postinkantajana, jne toiminen on ns sivutoimi.
Ai? Tunnen ja tiedän noissa hommissa päätoimisesti vuosikymmeniä työskenteleviä, ahkeria ja kunnioitettavia ihmisiä. Koeta pidätellä itseäsi ja olla kirjoittamatta muita ihmisiä halveksivia purkauksia täällä.
Ei pystyneet pysymään pitempään?
Elämän haaskausta pysyä samassa työssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä näe haastetta tai suurta palkkatason kehitystä, jos on ollut myyjänä, siivoojana, postinkantajana ja lista tuntuu olevan oudon pitkä. Olen itsekin vaihtanut töitä parempaan, mutta näissä kehuissa on ollut kyse matalan palkkatason töistä ilman urakehitystä tai mainittavaa eroa palkassa. Ap.
Oletko kuullut sellaisesta kuin opiskelu? Silloin päätoimi on opiskelu. Myyjänä, siivoojana, postinkantajana, jne toiminen on ns sivutoimi.
Ai? Tunnen ja tiedän noissa hommissa päätoimisesti vuosikymmeniä työskenteleviä, ahkeria ja kunnioitettavia ihmisiä. Koeta pidätellä itseäsi ja olla kirjoittamatta muita ihmisiä halveksivia purkauksia täällä.
Lue lauseet mitkä on kirjoitettu ennen viimeistä lausetta. Merkitys muuttuu jos unohtaa kaiken ennalta sanotun. Voin toki myös hieman selventää aiemmin kirjoitettua, jos sitten ymmärtäisit lukemaasi paremmin?
Oletko kuullut sellaisesta kuin opiskelu? Silloin päätoimi on opiskelu. Myyjänä, siivoojana, postinkantajana, jne toiminen on HEIDÄN(o-pis-ke-li-joi-den) ns sivutoimi.
Osa lähiaikojen ketjuista varmaan provoja. Työt eivät ole samalta alalta ja tarkoituksena on vinoilla työttömille.
Harva oikeasti saa kaikkia hakemiaan paikkoja, paitsi jos ei uskalla hakea suosituille aloille. Harvoin sittenkään paitsi ulkonäöllä tai tuttujen kautta. Onko tuttujen kautta hakeminen edes oikeasti työnhakua jos työnteko ei ole kriteerinä?
Noh, minä olen saanut jokaisen työpaikan, mitä olen hakenut. Yhdestä kolmeen vuotta olen paikassaan viihtynyt, ja sitten vaihtanut aivan toisentyyppiseen työhön. CV on varsin kirjava, mutta aukoton.
Yhtään negatiivista kommenttia en ole tästä varsin värikkäästä työhistoriastani kuullut, päin vastoin.
Ikää on yli 40 v, varsinaisia opiskeltuja ammatteja kaksi ja ansaisen hieman yli keskituloisen verran.
Paras tapa saada lisää liksaa on vaijtaa työpaikkaa aina kun korkeampaa tarjotaan.
Haen jokaista alani työpaikkaa ja kokeilen josko saisi parempaa palkkaa. Usein tarjotaan samaa jolloin en vaihda.
Keskimäärin olen toiminut yrityksissä 2-3v.