Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Katkaisisitko välit siskoon tämän perusteella?

Pökötin
02.10.2022 |

Meillä on siskon kanssa välimatkaa noin 150 km. Siskoni olettaa, että mennään vierailemaan aina heidän perheensä luo, itse käyvät meillä kylässä korkeintaan kerran vuodessa. Kun vuosi sitten ostettiin kesämökki, he eivät ole vieläkään käyneet siellä kylässä. Viime aikoina emme ole itsekään käyneet heillä. Miehelläni on pitkä työmatka, joten häntä ei usein huvita lähteä enää viikonlopuksi ajamaan minnekään.

Siskolla on myös omien sanojen mukaan aina rahoista pulaa, vaikka tienaavat miehensä kanssa varmaan 9000€/kk. Vanhempien piti tänä vuonna esim. antaa heille ulkomaan reissurahaa 1000€ kun oli rahasta olevinaan niin tiukkaa, tarjoutuivat siis itse antamaan eikä sisko tietenkään tästä kieltäytynyt. Vanhemmilla on suht. pieni eläke.

Siskoni ei ole koskaan vielä toiminut lastemme hoitajana, kerran lupautui heitä hoitamaan, mutta perui sen jonkun toisen kesälomareissun takia. Meidän piti perua oma menomme, koska emme saaneet muita hoitajia.

Siskoni osaa toki olla mukavakin, on esim. avustanut meitä esim. antamalla omien lastensa vanhoja leluja meille ja silloin kun ollaan heillä käymässä, leikkii lastemme kanssa. Tyttäreni pitävät hänestä kovasti. Olemme siskoni kanssa usein yhteydessä puhelimitse ja tulemme hyvin toimeen vaikka olemme luonteeltamme erilaisia.
Kuitenkin minusta välillä tuntuu, että kaikki pyörii hänen ja hänen perheensä ympärillä. Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Alanko ottamaan etäisyyttä häneen? Tuntuu, että suhteemme on yksipuolinen. Kun hän tarvitsee apua, olen aina auttamassa, mutta itse en saa koskaan häneltä apua enkä aikaa.

Kommentit (40)

Vierailija
1/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan lopettaisin yhteydenpidon tai vähentäisin ainakin, mutta mielestäni ei ole syy katkaista välejä kokonaan. Ärsytyskin voi vähentyä ihan vain jo sillä, ettei toista tule ajatelleeksi niin paljon.

Vierailija
2/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäkää suhteita yllä jo lastenkin vuoksi.

Elämässä voi sattua yllättäviä tilanteita, jolloin tarvitsette toisianne.

Tavatkaa vaikka siellä vanhempienne luona. - Unohda raha-jutut, koska niillä kyllä voi sotkea välit ikuisiksi ajoiksi, vaikka ovat lopulta toisarvoisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh huh, en ole ikinä kuullut, että kukaan katkaisisi välitä lähisukulaiseen tuollaisista syistä. Herää kysymys, kuinka epävakaa ihminen Ap oikein on, kun edes miettii tällaista.

Onko sinulla muissakin ihmissuhteissa näin mustavalkoinen ajattelutapa? Voihan sitä, vaikka vaihtaa kuulumisia esim 1-2 kertaa vuodessa, ei välien katkaiseminen pitäisi olla ainoa vaihtoehto.

Vierailija
4/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän tilannettasi koska itselläni on siskoni kanssa vähän vastaavanlainen tilanne. Itse olen auttamassa häntä aina ja hän odottaa ihmisiltä saavansa paljon. On yhteydessä vain silloin kun itse tarvitsee jotakin mutta koen ettei minulle mitään anna. Nyt en jaksa enää yksipuolista suhdetta, olkoon kuinka vain sisko. Suosittelisin ottamaan välimatkaa ja katsomaan mitä se tuo. Itse olen voinut paremmin kun tietoisesti olen ottanut etäisyyttä.

Vierailija
5/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi katkaista välit? Harkitset vaan tarkkaan, ehditkö antamaan hänelle apua.

Ja suurista tuloista huolimatta voi tehdä tiukkaa, jos on vaikka suuret lainat, mitä maksella.

Vierailija
6/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kyllä pistäisi välejä poikki siskon kanssa sen takia, että käy kylässä vain kerran vuodessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etäisyyden ottamisen ymmärrän tilanteessasi. Välien katkaiseminen on teinien ja mt-ongelmaisten / persoonallisuushäiriöisten meininkiä. Miksi erityisesti pitäisi polttaa siltoja takanaan, kun yhteydenpidon ja tapaamisten harventaminenkin varmasti vähentäisi pahoinvointianne tehokkaasti? Ajattele edes lapsiasi ja näiden suhdetta serkkuihin.

Vierailija
8/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En, mutta en enää auttaisi, jos se on yksipuolista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tuosta oli kyllä erittäin vaikea löytää mitään syytä välien katkaisuun ja se, että kaavailet moista, saa epäilemään, kerrotko koko totuuden asioista.

Lähiomaisiin katkaistaan välit esimerkiksi, koska he varastavat sinulta, ovat väkivaltaisia henkisesti tai fyysisesti, huijaavat ja valehtelevat, panevat puolisoasi tai muuta vastaavaa.

Vierailija
10/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En katkaisisi välejä kokonaan, mutta pitäisin etäisyyttä, enkä panostaisi kauheasti tapaamisiin. Matalalla profiililla vaan. Antaa elämän kuljettaa, mutta ei tarvitse sitoutua sisaruksen elämään ja draamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä, että miksi katkaisisit välit. Jep, siskosi toimii jonkin verran itsekkäästi, mutta kun tiedät tämän, niin toimi sinä samoin.

Jos siskosi käy kerran vuodessa luonanne, niin käykää tekin kerran vuodessa heillä. Näin näette kuitenkin 2 kertaa vuodessa. Se on enemmän kuin mitä monella on sukulaistensa kanssa. Ja puhelimella sitten loput.

Jos siskosi ei ehdi/viitsi/pysty/halua/jaksa auttaa teitä, niin älä auta sinäkään häntä, vaan keskity se aika oman perheesi auttamiseen ja varautumiseen esim ruoka-annoksia pakkaseen tekemällä ja näin arkeanne helpottamaan.

Jos serkukset haluavat nähdä toisiaan, niin bussiin/ junaan ja tätiensä luokse kylään.

Voi olla syitä, miksi siskolla tekee tiukkaa vaikka tulot olisivat ok. Esim. kaikkia perheen sairauksia ei ehkä ole kerrottu teille.

Se kannattaa muistaa, että vanhemmillasi on oikeus lahjoittaa omia rahojaan tarkoituksiin, jotka eivät ole sinun mielestäsi oikeita. Voi myös olla, että he ymmärtävät syyt, miksi siskollasi on tiukkaa.

Vierailija
12/40 |
02.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskustelun aloittajana vielä kommentoin. Täällä on porukka kyllä hanakka tuomitsemaan. Kun on vuosia tuntenut olonsa väärinkohdelluksi, tulee kaikenlaista mieleen, eikä pointti ollut välien katkaisemisessa. Halusin saada näkemyksiä siihen, onko siskoni käytös meitä kohtaan ok vai olenko väärässä. Siskoni perhe maksaa asuntoa liian kovalla tahdilla, sen takia rahat aina tiukilla. Mutta talousasiat ei olleet tässä se pääpointti. Hyviäkin kommentteja kyllä tuli, on aihetta vähentää yhteydenpitoa. Terveisin mielenterveysongelmainen epävakaa ihminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/40 |
03.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai tällainen provo palstahullulta tällä kertaa.

Vierailija
14/40 |
03.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pökötin kirjoitti:

Keskustelun aloittajana vielä kommentoin. Täällä on porukka kyllä hanakka tuomitsemaan. Kun on vuosia tuntenut olonsa väärinkohdelluksi, tulee kaikenlaista mieleen, eikä pointti ollut välien katkaisemisessa. Halusin saada näkemyksiä siihen, onko siskoni käytös meitä kohtaan ok vai olenko väärässä. Siskoni perhe maksaa asuntoa liian kovalla tahdilla, sen takia rahat aina tiukilla. Mutta talousasiat ei olleet tässä se pääpointti. Hyviäkin kommentteja kyllä tuli, on aihetta vähentää yhteydenpitoa. Terveisin mielenterveysongelmainen epävakaa ihminen.

Kertomasi perusteella on vaan todella vaikea tajuta miksi koet itsesi väärinkohdelluksi. En minä ainakaan edes laske miten usein käyn sisarukseni luona verrattuna siihen miten usein he meillä, nähdään siten mikä sattuu parhaiten kaikkien aikatauluun sopimaan. Minua ei myöskään haittaa että vanhempani ovat auttaneet heitä rahallisesti, tiedän että heillä on paljon tiukempaa kuin minulla. Missään nimessä se ei olisi syy katkaista välejä että he ovat elämäntilanteessa jossa tarvitsevat enemmän apua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/40 |
03.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En mä nyt välejä katkaisisi. En nyt vaan välttämättä ylimääräistä vaivaa näkisi yhteydenpidon suhteen.

Vierailija
16/40 |
03.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tehdä asiasta draamaa ja katkaista välit. Kyllä ne siitä hiipuu, jos ei ota yhteyttä.

Jos siskosi ottaa yhteyttä, otat kerran itsekin.

Vierailija
17/40 |
03.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voit alkaa suhtautumaan suhteeseenne realistisemmalla tavalla. Jos sisko ei anna lastenhoitoapua, niin älä odota häneltä sellaista. Kun tarvitsette lastenhoitajaa, niin sisko ei ole ollenkaan sillä lastenhoitajalistalla mistä etsit vaihtoehtoja.

Ja sisko käy kerran vuodessa kylässä. Älä odota sen enempää. Hyvä, että tiedät sen tason minkä verran siskosi osallistuu.

Jos et halua antaa siskollesi enempää kuin mitä häneltä saat, niin käy kylässä 1 - 2 kertaa vuodessa äläkä tarjoudu lastenhoitajaksi. Teillä voi olla ihan hyvä suhde noin.

Vierailija
18/40 |
03.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sisko ei halua vierailla enempää, niin älä turhaan toivo enempää. Ei se sisko enempää ala vietailemaan vaikka kuinka toivoisit.

Vierailija
19/40 |
03.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi pitäisi katkaista välit? Voittehan olla vain puheluyhteyksissä, mikä teillä ilmeisesti toimii. Mutta pakkoko se on väkisin yrittää kasvokkain nähdä, jos se taas tuntuu vaivalloiselta.

Vierailija
20/40 |
03.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tuo miehesi väsymys liittyy mihinkään. Etkö osaa liikkua ilman häntä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä kahdeksan