Katkaisisitko välit siskoon tämän perusteella?

Mikä tossa ärsyttää? Toi matkarahojen anto oli ihan siskosi ja vanhempienne välinen juttu, en ymmärrä miksi sait tästä edes tietää?

Sanot että teidän vuoro nyt tulla meille. Kun ovat käyneet niin sanot että me tulla teille ens kerralla.

Siskossasi on hyviäkin puolia, älä turhaan katkase välejä tulet katumaan vielä.

Pökötin kirjoitti:

Keskustelun aloittajana vielä kommentoin. Täällä on porukka kyllä hanakka tuomitsemaan. Kun on vuosia tuntenut olonsa väärinkohdelluksi, tulee kaikenlaista mieleen, eikä pointti ollut välien katkaisemisessa. Halusin saada näkemyksiä siihen, onko siskoni käytös meitä kohtaan ok vai olenko väärässä. Siskoni perhe maksaa asuntoa liian kovalla tahdilla, sen takia rahat aina tiukilla. Mutta talousasiat ei olleet tässä se pääpointti. Hyviäkin kommentteja kyllä tuli, on aihetta vähentää yhteydenpitoa. Terveisin mielenterveysongelmainen epävakaa ihminen.

Kysyt otsikossa välien katkaisemisesta ja se ei ole jutun pointti?

Kannattaisiko hieman hioa aloitusta ennen lähettämistä?

Vierailija kirjoitti:

Pökötin kirjoitti:

Keskustelun aloittajana vielä kommentoin. Täällä on porukka kyllä hanakka tuomitsemaan. Kun on vuosia tuntenut olonsa väärinkohdelluksi, tulee kaikenlaista mieleen, eikä pointti ollut välien katkaisemisessa. Halusin saada näkemyksiä siihen, onko siskoni käytös meitä kohtaan ok vai olenko väärässä. Siskoni perhe maksaa asuntoa liian kovalla tahdilla, sen takia rahat aina tiukilla. Mutta talousasiat ei olleet tässä se pääpointti. Hyviäkin kommentteja kyllä tuli, on aihetta vähentää yhteydenpitoa. Terveisin mielenterveysongelmainen epävakaa ihminen.

Kertomasi perusteella on vaan todella vaikea tajuta miksi koet itsesi väärinkohdelluksi. En minä ainakaan edes laske miten usein käyn sisarukseni luona verrattuna siihen miten usein he meillä, nähdään siten mikä sattuu parhaiten kaikkien aikatauluun sopimaan. Minua ei myöskään haittaa että vanhempani ovat auttaneet heitä rahallisesti, tiedän että heillä on paljon tiukempaa kuin minulla. Missään nimessä se ei olisi syy katkaista välejä että he ovat elämäntilanteessa jossa tarvitsevat enemmän apua.

Sinä ajattelet noin, mutta eivät kaikki. Kyllä vastavuoroisuus kuuluu elämään, vieraillaan puolin ja toisin, toki juhlat mennään juhlimaan sinne missä ne on. Ja kyllä minua aikakin tympii, että vanhempani säästivät lapsilisät ainoalle pojalle, tytöille ei säästetty. Samoin poikaa jeesattiin joka asiassa, tyttöjä ei. Kyllä vanhempien kuuluu olla tasapuolisia. Ikävää sekin, on, että ei edes saa tuntea pahaa mieltä, jos kokee tulleensa loukatuksi.

Mun sisko asuu 200km päässä. Ei koskaan ole hoitanut lapsiani, minä olen muutaman kerran hänen. Hän käy meillä ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään. Usein jos käyn hänen paikkakunnallaan, näemme pikaisesti kahvilla jossain tms. Yleensä näemme pari kertaa vuodessa vanhempiemme luona. Soittelemme ehkä kerran kaksi kuussa. Ei mieleenikään tulisi välejä katkaista tämän takia, enemmän ehkä ahdistaisi, jos laukkaisi jatkuvasti täällä ja soittelisi päivittäin.

Mitä jos ihan jutteliset sen siskon kanssa tuntemuksistasi asiallisesti (ei siis toista syyttäen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pökötin kirjoitti:

Keskustelun aloittajana vielä kommentoin. Täällä on porukka kyllä hanakka tuomitsemaan. Kun on vuosia tuntenut olonsa väärinkohdelluksi, tulee kaikenlaista mieleen, eikä pointti ollut välien katkaisemisessa. Halusin saada näkemyksiä siihen, onko siskoni käytös meitä kohtaan ok vai olenko väärässä. Siskoni perhe maksaa asuntoa liian kovalla tahdilla, sen takia rahat aina tiukilla. Mutta talousasiat ei olleet tässä se pääpointti. Hyviäkin kommentteja kyllä tuli, on aihetta vähentää yhteydenpitoa. Terveisin mielenterveysongelmainen epävakaa ihminen.

Kertomasi perusteella on vaan todella vaikea tajuta miksi koet itsesi väärinkohdelluksi. En minä ainakaan edes laske miten usein käyn sisarukseni luona verrattuna siihen miten usein he meillä, nähdään siten mikä sattuu parhaiten kaikkien aikatauluun sopimaan. Minua ei myöskään haittaa että vanhempani ovat auttaneet heitä rahallisesti, tiedän että heillä on paljon tiukempaa kuin minulla. Missään nimessä se ei olisi syy katkaista välejä että he ovat elämäntilanteessa jossa tarvitsevat enemmän apua.

Sinä ajattelet noin, mutta eivät kaikki. Kyllä vastavuoroisuus kuuluu elämään, vieraillaan puolin ja toisin, toki juhlat mennään juhlimaan sinne missä ne on. Ja kyllä minua aikakin tympii, että vanhempani säästivät lapsilisät ainoalle pojalle, tytöille ei säästetty. Samoin poikaa jeesattiin joka asiassa, tyttöjä ei. Kyllä vanhempien kuuluu olla tasapuolisia. Ikävää sekin, on, että ei edes saa tuntea pahaa mieltä, jos kokee tulleensa loukatuksi.

Jotkut tosiaan eivät pääse aikuisenakaan yli siitä lapsuuden "tuo sai kolme karkkia mutta mä vaan kaksi, epistäää!!!!" -ajattelutavasta. Toiset taas aikuistuvat ja alkavat elää omaa elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pökötin kirjoitti:

Keskustelun aloittajana vielä kommentoin. Täällä on porukka kyllä hanakka tuomitsemaan. Kun on vuosia tuntenut olonsa väärinkohdelluksi, tulee kaikenlaista mieleen, eikä pointti ollut välien katkaisemisessa. Halusin saada näkemyksiä siihen, onko siskoni käytös meitä kohtaan ok vai olenko väärässä. Siskoni perhe maksaa asuntoa liian kovalla tahdilla, sen takia rahat aina tiukilla. Mutta talousasiat ei olleet tässä se pääpointti. Hyviäkin kommentteja kyllä tuli, on aihetta vähentää yhteydenpitoa. Terveisin mielenterveysongelmainen epävakaa ihminen.

Kertomasi perusteella on vaan todella vaikea tajuta miksi koet itsesi väärinkohdelluksi. En minä ainakaan edes laske miten usein käyn sisarukseni luona verrattuna siihen miten usein he meillä, nähdään siten mikä sattuu parhaiten kaikkien aikatauluun sopimaan. Minua ei myöskään haittaa että vanhempani ovat auttaneet heitä rahallisesti, tiedän että heillä on paljon tiukempaa kuin minulla. Missään nimessä se ei olisi syy katkaista välejä että he ovat elämäntilanteessa jossa tarvitsevat enemmän apua.

Sinä ajattelet noin, mutta eivät kaikki. Kyllä vastavuoroisuus kuuluu elämään, vieraillaan puolin ja toisin, toki juhlat mennään juhlimaan sinne missä ne on. Ja kyllä minua aikakin tympii, että vanhempani säästivät lapsilisät ainoalle pojalle, tytöille ei säästetty. Samoin poikaa jeesattiin joka asiassa, tyttöjä ei. Kyllä vanhempien kuuluu olla tasapuolisia. Ikävää sekin, on, että ei edes saa tuntea pahaa mieltä, jos kokee tulleensa loukatuksi.

Jotkut tosiaan eivät pääse aikuisenakaan yli siitä lapsuuden "tuo sai kolme karkkia mutta mä vaan kaksi, epistäää!!!!" -ajattelutavasta. Toiset taas aikuistuvat ja alkavat elää omaa elämäänsä.

Ja jotkut taas koko elämänsä vähättelevät läheisten ja kaikkien muittenkin tunteita, sinä epäilemättä kuulut niihin.

Ja apn tapauksessa kyse on nykyhetkestä ei lapsuudesta, mutta ethän sinä siitä mitään ymmärrä kun oma napa on ainoa joka kiinnostaa.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pökötin kirjoitti:

Keskustelun aloittajana vielä kommentoin. Täällä on porukka kyllä hanakka tuomitsemaan. Kun on vuosia tuntenut olonsa väärinkohdelluksi, tulee kaikenlaista mieleen, eikä pointti ollut välien katkaisemisessa. Halusin saada näkemyksiä siihen, onko siskoni käytös meitä kohtaan ok vai olenko väärässä. Siskoni perhe maksaa asuntoa liian kovalla tahdilla, sen takia rahat aina tiukilla. Mutta talousasiat ei olleet tässä se pääpointti. Hyviäkin kommentteja kyllä tuli, on aihetta vähentää yhteydenpitoa. Terveisin mielenterveysongelmainen epävakaa ihminen.

Kertomasi perusteella on vaan todella vaikea tajuta miksi koet itsesi väärinkohdelluksi. En minä ainakaan edes laske miten usein käyn sisarukseni luona verrattuna siihen miten usein he meillä, nähdään siten mikä sattuu parhaiten kaikkien aikatauluun sopimaan. Minua ei myöskään haittaa että vanhempani ovat auttaneet heitä rahallisesti, tiedän että heillä on paljon tiukempaa kuin minulla. Missään nimessä se ei olisi syy katkaista välejä että he ovat elämäntilanteessa jossa tarvitsevat enemmän apua.

Sinä ajattelet noin, mutta eivät kaikki. Kyllä vastavuoroisuus kuuluu elämään, vieraillaan puolin ja toisin, toki juhlat mennään juhlimaan sinne missä ne on. Ja kyllä minua aikakin tympii, että vanhempani säästivät lapsilisät ainoalle pojalle, tytöille ei säästetty. Samoin poikaa jeesattiin joka asiassa, tyttöjä ei. Kyllä vanhempien kuuluu olla tasapuolisia. Ikävää sekin, on, että ei edes saa tuntea pahaa mieltä, jos kokee tulleensa loukatuksi.

Jotkut tosiaan eivät pääse aikuisenakaan yli siitä lapsuuden "tuo sai kolme karkkia mutta mä vaan kaksi, epistäää!!!!" -ajattelutavasta. Toiset taas aikuistuvat ja alkavat elää omaa elämäänsä.

Ja jotkut taas koko elämänsä vähättelevät läheisten ja kaikkien muittenkin tunteita, sinä epäilemättä kuulut niihin.

Ja apn tapauksessa kyse on nykyhetkestä ei lapsuudesta, mutta ethän sinä siitä mitään ymmärrä kun oma napa on ainoa joka kiinnostaa.

Ohis

Eikö ennemminkin pelkkä oma napa kiinnosta sitä, joka vaatii esimerkiksi yhtä suuren rahallisen tai ajallisen panostuksen vanhemmiltaan vaikka ei itsellä olisi edes tarvetta? Enkä esimerkiksi minä, joka olen hyvin toimeentuleva ja pärjään omillani, enkä näin ollen näe mitään syytä että vanhempani antaisivat minulle rahaa vaikka sisarukseni enemmän tarvitsevana sitä heiltä saisikin? Lapsuudessa tuo itsekäs minulle myös -ajattelutapa nimenomaan on ymmärrettävä, ei enää silloin kun puhutaan aikuisista ihmisistä joilla on jo omiakin lapsia.

Ymmärrän. Meillä vastaava joskin pahempi tilanne. Sisarus on narsistivanhemman kultalapsi jota paapottu aina, minä syntipukki jota kiusattu aina ja mitään ei olla mulle maksettu. Ja vauvasta asti olen ollut syyllinen ihan kaikkeen, siis vanhempien ongelmiin ja niistä on mua rangaistu.

Sisarus oppi sen jo lapsena että mä en ansaitse mitään ja mun ei kuulu saada mitään, mutta hänelle kuuluu kaikki.

On saanut valtavasti apua ja tukea vanhemmilta, mä en ole saanut mitään. Koko perintö menossa sisarukselle, tuskin saan lakiosaa edes tapeltua. Sisarus komentelee, tiuskii, käskyttää - ja vaikka saa hitokseen rahaa vanhemmilta niin vaatii sitä myös minulta.

Siedän tätä silti. Se on mun ainoa sisarus. Mulla ei ole oikein ketään muutakaan elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vai tällainen provo palstahullulta tällä kertaa.

Tämä ap on kyllä varsinainen satutäti 😅

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Meillä vastaava joskin pahempi tilanne. Sisarus on narsistivanhemman kultalapsi jota paapottu aina, minä syntipukki jota kiusattu aina ja mitään ei olla mulle maksettu. Ja vauvasta asti olen ollut syyllinen ihan kaikkeen, siis vanhempien ongelmiin ja niistä on mua rangaistu.

Sisarus oppi sen jo lapsena että mä en ansaitse mitään ja mun ei kuulu saada mitään, mutta hänelle kuuluu kaikki.

On saanut valtavasti apua ja tukea vanhemmilta, mä en ole saanut mitään. Koko perintö menossa sisarukselle, tuskin saan lakiosaa edes tapeltua. Sisarus komentelee, tiuskii, käskyttää - ja vaikka saa hitokseen rahaa vanhemmilta niin vaatii sitä myös minulta.

Siedän tätä silti. Se on mun ainoa sisarus. Mulla ei ole oikein ketään muutakaan elämässä.

No sinulla nyt on oikeasti syy laittaa välit poikki. Älä enää rahoita siskosi elämää vaan ala laittaa itsellesi sivuun, jotta voit tehdä suunnitelmia, jotka tuovat mukavaa sisältöä elämääsi. Menet matkoille, hemmottelet itseäsi, aloitat kivan harrastuksen, ostat nättejä vaatteita ja laitat säästöön osan. Niin kauan sinulla ei ole mitään muutakaan elämässä, kun annat käyttää itseäsi hyväksi ja uskot siskosi ja äitisi väitteet, ettet ansaitse parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Voit alkaa suhtautumaan suhteeseenne realistisemmalla tavalla. Jos sisko ei anna lastenhoitoapua, niin älä odota häneltä sellaista. Kun tarvitsette lastenhoitajaa, niin sisko ei ole ollenkaan sillä lastenhoitajalistalla mistä etsit vaihtoehtoja.

Ja sisko käy kerran vuodessa kylässä. Älä odota sen enempää. Hyvä, että tiedät sen tason minkä verran siskosi osallistuu.

Jos et halua antaa siskollesi enempää kuin mitä häneltä saat, niin käy kylässä 1 - 2 kertaa vuodessa äläkä tarjoudu lastenhoitajaksi. Teillä voi olla ihan hyvä suhde noin.

Tässä oli hyvä viesti. Aloittaja ei ollenkaan ole käsittänyt, että sisko ei tahtoisi pitää yhteyttä ihan niin paljon. Mistä tulee ajatus siitä, että juuri aloittajan määrittämä tahti tapaamisiin ja tekemisiin on se normi, jota toisenkin tulisi noudattaa? 

Suhteet ovat aina vastavuoroisia ja kun ne eivät sitä ole, ei pidä koettaa liimaantua iholle entistä tiiviimmin ja vihaisuutta puhkuen, vaan ottaa mallia harvasta tahdista, joka on tarkoitettu vihjeeksi: tällaista yhteydenpitoa minä toivon.

Vaikka kyseessä olisi sisko, niin älä tuppaannu hänen elämäänsä liikaa. Silloin välien säilyminen on helpompaa. Kerran vuodessa tapaaminen riittää hyvin, lapset voivat somessa jutella niin paljon kuin tahtovat ja kyläilläkin itsekseen. Mutta eiväthän hekään välttämättä bestiksiä ole. 

Tuppaudut siskosi elämään ja hän yrittää työntää kauemmaksi, mistä olet vihainen. Ymmärrätkö ollenkaan miten järjettömältä toimintasi kuulostaa?

Mistä se johtuu, että sisaruksia ei kohdella kuten muita ihmisiä, vaan heitä kohtaan käyttäydytään mitä kummallisimmalla tavalla ja sitten ihmetellään, kun asiat eivät suju. 

Onneksi olen ainoa lapsi. Mutta olen kuullut näitä kertomuksia muiltakin vastaavia. Kun ajattelet ennen toimintaa kohtelisitko kaveriasi samoin, niin homma saattaisi muuttua järkevämmälle pohjalle. 

Kyllähän tämä vaikuttaa siltä, että AP:lla on ns. painolastia lapsuudesta ja se on suurin syy tämänhetkiseen oloon. Ja se on ihan ok, perhekuviot ovat monimutkaisia ja erityisesti tunne väärinkohtelusta voi kalvaa taustalla hyvinkin pitkään.

Luultavasti sisar on tyytyväinen tilanteeseen: hän ei osaa edes ajatella, että AP kihisee kiukkua taustalla. AP:lla on puolestaan omassa päässä jokin käyttäytymismalli, jota velvollisuudentuntoisesti noudattaa ja on sitten pettynyt, kun muut eivät tee samoin. Onko esimerkiksi kovin suuri velvollisuus/ylpeydenaihe pärjätä taloudellisesti itse, ja sitten harmittaa kun sisko ei siihen edes pyri..?

Tilanteeseen on useampia ratkaisuja, mutta kaikki ehkä vaativat AP:lta hieman päänsisäistä työskentelyä. Alkuun asiaan liittyvät tunteet kannattaa sanoittaa ja tiedostaa, mihin perustuu se ajatus, että siskon pitäisi tehdä jotain tai pakko siihen, että itse tekee? Asian voi ottaa siskon/vanhempien kanssa puheeksi ja katsoa mihin se johtaa. Toisaalta myös nuo omassa päässä olevat vaatimusmallit voisi koittaa murtaa: ei kannata odottaa siskolta enempää kuin sieltä suunnalta on saatavissa, mutta vielä tärkeämpänä, itse ei pidä antaa kuin sen mitä hyvillä mielin pystyy. Eli ei missään nimessä pidä uhrautua tai panostaa ihmissuhteeseen enempää kuin itsellä voimavaroja riittää ja toisalta itse hyvillä mielellä tekee: muuten päätyy tuollaiseen "minäkin olen näin paljon uhrannut, miksi muut eivät tee vastaavia uhrauksia" -ajatusvääristymään.

Ihmettelen kysymystäsi "Alanko ottaa etäisyyttä häneen?" . Itsehän sinun täytyy tämmöiset asiat osata päättää! Teet niinkuin itse tunnet parhaaksi.

Jos sinusta tuntuu, että teidän suhteenne pyörii liikaa siskosi asioiden ympärillä ja että erityisesti sinä annat suhteeseen enemmän kuin siitä saat, niin ehdottomasti kannattaa ottaa etäisyyttä ja panostaa suhteeseen vain sen verran, mikä itsestä hyvältä tuntuu. Välien kokonaan poikki laittaminen kuulostaa kuitenkin hyvin radikaalilta asialta, entä jos vain kieltäydyt seuraavasta avunpyynnöstä mutta pidät muuten yhteyttä entiseen malliin?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä vaikuttaa siltä, että AP:lla on ns. painolastia lapsuudesta ja se on suurin syy tämänhetkiseen oloon. Ja se on ihan ok, perhekuviot ovat monimutkaisia ja erityisesti tunne väärinkohtelusta voi kalvaa taustalla hyvinkin pitkään.

Luultavasti sisar on tyytyväinen tilanteeseen: hän ei osaa edes ajatella, että AP kihisee kiukkua taustalla. AP:lla on puolestaan omassa päässä jokin käyttäytymismalli, jota velvollisuudentuntoisesti noudattaa ja on sitten pettynyt, kun muut eivät tee samoin. Onko esimerkiksi kovin suuri velvollisuus/ylpeydenaihe pärjätä taloudellisesti itse, ja sitten harmittaa kun sisko ei siihen edes pyri..?

Tilanteeseen on useampia ratkaisuja, mutta kaikki ehkä vaativat AP:lta hieman päänsisäistä työskentelyä. Alkuun asiaan liittyvät tunteet kannattaa sanoittaa ja tiedostaa, mihin perustuu se ajatus, että siskon pitäisi tehdä jotain tai pakko siihen, että itse tekee? Asian voi ottaa siskon/vanhempien kanssa puheeksi ja katsoa mihin se johtaa. Toisaalta myös nuo omassa päässä olevat vaatimusmallit voisi koittaa murtaa: ei kannata odottaa siskolta enempää kuin sieltä suunnalta on saatavissa, mutta vielä tärkeämpänä, itse ei pidä antaa kuin sen mitä hyvillä mielin pystyy. Eli ei missään nimessä pidä uhrautua tai panostaa ihmissuhteeseen enempää kuin itsellä voimavaroja riittää ja toisalta itse hyvillä mielellä tekee: muuten päätyy tuollaiseen "minäkin olen näin paljon uhrannut, miksi muut eivät tee vastaavia uhrauksia" -ajatusvääristymään.

Ap:n teksteistä voi päätellä, että hänen taloudellinen tilanteensa on sisarta huonompi, kun sisar on avustanut häntä lasten vaatteissa yms. 

Näitä lukiessa kannattaa muistaa, että koko kertomus on värittynyt vain toisen osapuolen toimesta. Esimerkiksi itse olen ollut osallisena jupakassa, missä minusta kerrottiin mitä ihmeellisempiä asioita ja jätettiin omat tekemiset kokonaan kertomatta. Tässä on hieman samaa eli sisar on ehkä saanut vanhemmilta jonkun rahasumman kerran, mutta ap:n perhe on voinut olla muiden avustettavana jatkuvasti. Kyseessä voi olla jopa vuosikymmeniä jatkunut avustaminen, mutta silti muille mainitaan ne kaksi kertaa, jolloin toinen sisarus on saanut jotain, vaikka kuinka pientä.

Muuten hyvä viesti. Asiathan eivät aikuisten maailmassa mene niin, että minä päätän miten muiden tulisi toimia ja odotan ja vaadin sitä heiltä. 

Kannattaa aina miettiä myös omaa osuutta tapahtumissa. Eli jos suhde on yksipuolinen, niin lopettaa ensalkuun nuo ylimääräiset auttamiset omalta puolelta. Ei myöskään tarvitse olla koko ajan kyläilemässä, kai teillä muitakin ystäviä on?

Auta vain sen verran kun oikeasti haluat, älä siinä toivossa, että olisi vastavuoroista, kun kerran se ei sitä ole. Olen itse tässä hyvä neuvomaan, koska kyllästyin vuosikymmenten avustustoimintahommaan lopullisesti liian pitkän ajan kuluttua, kun jo lapsetkin alkoivat pitää minua rahanlainaamonaan. Nyt en pidä enää mitään yhteyttä. Kauhean loukkaantuneita olivat, kun avustus- ja lainaustoiminta lopetettiin :D

Miehelläni on ollut paljon fiksumpi suhde sukuun eli tapaavat hyvin harvoin, eivät edes vuosittain. Kukaan ei lainaile eikä auttele toisiaan, vaan sitä varten on ystäviä.

Jossain vaiheessa puolisot hermostuvat tuollaiset pakkosukulaisuuteen. Yhdessä tapauksessa olisi aina pitänyt olla lainaamassa kaikkea, korjaamassa autoa ja auttelemassa milloin missäkin, vaikka on omiakin töitä ja tarve viettää vapaa-aikaa kuten muillakin. 

Älkää vaatiko liikaa sukulaisilta älkääkä olko liikaa tekemisissä niin välit säilyvät parempina.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Meillä vastaava joskin pahempi tilanne. Sisarus on narsistivanhemman kultalapsi jota paapottu aina, minä syntipukki jota kiusattu aina ja mitään ei olla mulle maksettu. Ja vauvasta asti olen ollut syyllinen ihan kaikkeen, siis vanhempien ongelmiin ja niistä on mua rangaistu.

Sisarus oppi sen jo lapsena että mä en ansaitse mitään ja mun ei kuulu saada mitään, mutta hänelle kuuluu kaikki.

On saanut valtavasti apua ja tukea vanhemmilta, mä en ole saanut mitään. Koko perintö menossa sisarukselle, tuskin saan lakiosaa edes tapeltua. Sisarus komentelee, tiuskii, käskyttää - ja vaikka saa hitokseen rahaa vanhemmilta niin vaatii sitä myös minulta.

Siedän tätä silti. Se on mun ainoa sisarus. Mulla ei ole oikein ketään muutakaan elämässä.

Lakiosa pitää vaatia ajoissa, niin sen saa. Mene terapiaan.