2-vuotias reagoi kieltoihin pillahtamalla itkuun. Koko ajan!

ehkä se itkee juuri sen takia, että on huomannut sinun reagoivan siihen? :) Anna itkeä, ei se lapsi pieneen poruun kuole, eikä traumatisoidu. Sillä on tahtoikä päällä, ei se ole vaarallista. Kyllähän aikuinenkin voi pahimmillaan polkea jalkaa ja tirauttaa itkut, kun oikein ketuttaa.

takakireän tulikiven katkuisen raivopään, joka räjähtää vaikka sana ei olis lauseen keskellä?



Mä voin laittaa vaihdossa tulemaan ;D

vaan pillahtaa lohduttomaan itkuun kädet kasvoillaan.



ap

Ehkä yrittää kokeilla, milla eri keinoin saisi tahtonsa läpi. Meidän 3 vee yrittää kanssa tuota itkemistä taas. Siis itkee kyllä ihan tosissaan mutta tavoitteena saada tahtonsa läpi.

ei tule traumoja, usko pois =) Jatkat vain samalla tavalla tiukasti kieltämistä ja kestät sen itkun. Älä vähättele lapsen pahaa mieltä, mutta älä mene siihen mukaan.

Olen huomannut sen johtuvan minun ilmeestäni ja äänensävystäni. Jotenkin pelästyy sitä. Jos "nätimmin" kieltäminen riittää, kokeile sitä.

Harmittaahan se kun ei saa tahtoaan läpi, kokeilee, että tehoaako itku, jos tehoaa, ja ei tarvitsekaan tehdä asiaa kun alkaa itkeä, niin sitten itkee joka kerta.



Kiellät hellästi, mutta jämäkästi. Kyllä 2v:kin ymmärtää kun selittää yksinkertaisesti miksi asiat pitää tehdä niin kuin äiti sanoo.



Yksi hyvä keino, on antaa lapsen periaatteessa päättää, eli ulos lähtiessä esim. "tulepas minna, nyt mennään pukemaan, haluatko laittaa punaisen vai keltaisen pipon tänään?" tai "tuleppas nyt syömään, niin saat itse valita kumman mukin haluat ottaa".

2v:t yleensä haluaa tehdä itse, ja päättää itse, meillä on aina toiminut myös tyyli "tuletko itse reippaasti, vai tulenko hakemaan?!"



Ei se lapsi rikki mene, kunhan kokeilee, että luovuttaako äiti jos itken.

Tosiaan, toiset kokeilee tuota itkua useinkin, ja eri ikävaiheissa, toiset taas on enemmän sitä laatua, että heittäytyvät dramaattisesti lattialle mahalleen, ja alkavat vasta siellä itkeä :D Joka tapauksessa, sehän on vain keino yrittää saada oma tahto läpi, ja siihen ei pidä mennä mukaan.

Toki pitää muistaa, että 2v on vielä kovin pieni, lohduttaa toki voi, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä asiaa silti tehdä!

jos sinua surettaa, inhimillistähän se on. Mutta kyllä se pääpointti on, ettet muuta mieltäsi itkun takia. Mikä on jo päätetty on päätetty. Mutta jos pääsette tilanteesta eteenpäin ilman kovin tiukkaa kieltämistä, lapsi siis tottelee helposti, on ihan turhaa (ja kenties traumatisoivaa?) alkaa itse alleviivaamaan omaa valtaansa ja käskeä raivokkaasti. Äänensävyä kovennetaan tarpeen mukaan :)

2,5 veen... Lapsi koukistaa molemmat kädet 90 asteen kulmaan, harottaa sormiaan ja jännittää kädet ihan täysin, sitten alkaa hirmuinen huuto ja itku. Näin siis meillä jos kielletään tekemään jotain. Olemme päässeet tuosta jo vähän eroon, kaksivuotiaana oli vielä vaikeampaa. Nyt tuo on jo helpottanut pikkuisen.



Kiellän, kiellän, varoitan miettimispaikasta ja kiellän, ja jos sekään ei tehoa lasken kolmeen ja kolmosesta vien miettimään.(Kaksi minuuttia) Sitten tehdään sovintoa, otan syliin, kerron missä meni väärin ja miksi lapsi oli jäähyllä, ja hän pyytää anteeksi (osaa sen jo!) ja sitten suukotellaan ja halitaan.



Joskus uhmainen menee ihan takalukkoon ja huutaa kuin sikaa pistettäisi. Silloin ei auta jäähyt ei rangaistukset eikä mikään. Otan lapsen syliin pidän kiinni, ja juttelen rauhallisesti parin sanan lauseella kunnes hän hiljenee. Sitten jutellaan "asia selväksi".



Tämä tietysti on käynyt helpommaksi sen mukaan mitä enemmän lapsi itse juttelee. Joskus huomaan/huomasin että kiukku tuli ihan siitä ettei osannut kertoa sanallisesti mikä harmittaa.

Puhumaan hän alkoi pitkillä lauseilla noin 1v7kk iässä.

vaan pillahtaa lohduttomaan itkuun kädet kasvoillaan





Kädet kasvoille ja huuto ja hetken päästä pieni kurkkaus sormien takaa :D

joka tekee aivan samaa. Mulla puolestaan alkaa mennä hermot siihen sen vollotukseen...

8-vuotias ei myöskään osaa ottaa kieltoa vastaan itkemättä, tai menemättä murjottamaan. Pelkää kielteistä vastausta. Älä hermostu. Hyvä, jos saat sen tuossa iässä loppumaan.

Kun otan häneltä haarukan tai legon käsistä niin alkaa itku.



Teen sen häntä suojellakseni, en kiusallani.

Koetan antaa jotain turvallista lelua tilalle, niin ei auta. Itkee vain.

että meidän vanhempien tehtävä on tuottaa lapsille hallittuja pettymyksiä. Mä muistan omasta lapsuudestani sen että mitään ei saanut periksi ainakaan niin kauan kuin itki. "Itkulla ei saa mitään."



Hyvä silti huomioida lapsen ikää, pienihän hän on vielä. Mutta johdonmukaisella käyttäytymisellä petaat itse omaa tulevaisuuttasi vanhempana.



Toinen mitä pidän tärkeänä on se että vanhempien rintama pitää. Sen mitä äiti on kieltänyt isä ei voi luvata ja päinvastoin.

Juu tiedetään ettei itkulla tule saada tahtoaan läpi ja toiset kapinoivat itkemällä. Mutta äiti varmasti tuntee lapsensa reaktiot ja kuulostaa ettei teillä ole kapinaa, vaan negatiivinen palaute säikäyttää tai lapsi kokee itsensä huonoksi negatiivisen palautteen saamisesta.



Meillä on ollut noita pienenä herkkiksiä ja isompanakin silloin tällöin. Minusta on fiksuutta jos vanhempi osaa pitää rajat, mutta kohdella lasta hänelle sopivalla tavalla. Jokainen lapsi on erilainen ja tilanteisiin voi sopia hitusen erilaiset keinot.



Meillä kun itku tuli herkästi juuri pienenä kieltämisestä, niin yritin kiinnittää siihen huomiota miten kielsin että sanoin asiasta ystävällisesti, enkä tiukasti. Samoin yritin myös kiertää kiellon kehoittamalla oikeaan toimintaan, eli esim. En sanonut ÄLÄ juokse, vaan sanoin että kävele (minusta tuli pienen harjoittelun jälkeen tosi haka tässä). Lisäksi pienen lapsen kanssa voi kokeilla myös vielä kiinnittämistä huomiota toiseen asiaan tai tekemällä asiasta kilpailun tms. yllättävällä tavalla.



Edelleen isoilla lapsilla meillä tulee itku jos kokevat sanomiseni vääryytenä, eli asiasta jota eivät tahallaan tehneet (olivat ehkä ajattelemattomia) tai sanon liian kovaa.



Eli taidan olla erimieltä kuin nämä monet muut vastaajat että kieltäminen ei ole se toimivin tapa! Mielummin kasvattaisin lapsiamme positiivisella palautteella ja kehumalla, sekä ohjaamalla miten kuuluisi tehdä.

ku nykyään saadaan joka asiasta traumoja. On mullekin joskus lapsena sanottu ei ja en kyl oo traumatisoitunu. Ennen lapset oli joko normaaleja tai vähän hitaita - nykyään jokaisella pitää olla joku diagnosi tai trauma.

voi tietty olla, että lapsi hakee rajoja ja yrittää saada sen tahtonsa jotenkin läpi...



toisaalta jos lapsesi on "suorittajatyyppiä": kaiken pitää aina onnistua ja pelkää epäonnistumista, niin ehkä kyse voi olla siitä ettei pysty vastaanottamaan negatiivista palautetta ja kokee epäonnistuneensa rankasti, jos torutaan... Tuossa edellä oli joitain hyvitä vastauksia, joista voi poimia vinkkejä.

vaan pillahtaa lohduttomaan itkuun kädet kasvoillaan Kädet kasvoille ja huuto ja hetken päästä pieni kurkkaus sormien takaa :D

meni viela nojaamaan seinaa vasten ja nyyhkytti niin etta koko kroppa tarisi. Valilla aina katsoi sormien valista miten mina reagoin. Ohi menee.

ei tu traumoja!!ei saa antaa vaan periks pillitykselle!