Kummanlaisista rikossarjoista pidätte enemmän: rikoksen tekijän tai uhrin näkökulmasta kerrotuista vai poliisin näkökulmasta kerrotuista?

Tärkeämpää on onnistunut toteutus, ei niinkään näkökulma.

Minullekaan ei tuolla näkökulmalla ole niin merkitystä. Itse jaan nämä rikossarjat niihin, joissa katsojan mielenkiintoa pidetään yllä...

1) salaamalla tekijä ja paljastamalla tekijä jakson lopussa (esim. Poirot)

2) paljastamalla tekijä heti alussa ja seuraamalla sitä, miten hänet saadaan kiinni (esim. Columbo)

Vaihteluksi olisi kiva tekijän tai uhrin näkökulmasta, koska poliisin näkökulmasta on sarjoja maailma pullollaan. Kuitenkin molemmat kåy jos hyvin tehty.

Tekijän tai uhrin näkökulmasta kerrotuista.

Varsinkin nykyään on yleistä, että poliisin näkökulmasta kerrotuissa käsitellään joka jaksossa poliisin henkilökohtaisen elämän asioita: aviokriisi, alkoholiongelma, ristiriidat työyhteisössä, pakkomielteinen persoonallisuus jne. Varsinainen tarina eli se mysteeri saattaa jäädä jopa sivuosaan.

Tekijän näkökulma ei kiinnosta jos kyse on psykopaatista eikä oikeutetusta rikoksesta.

De är alla ganska skit och Nordic Noir är på bottnen av tunnan där Sorjonen, Karppi och annan finsk dynga ligger underst.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeämpää on onnistunut toteutus, ei niinkään näkökulma.

Aa, kokemusta, kerro ihmeessä lisää! :)

Mutta ap:n kysymykseen: poliisin näkökulma. Johtunee ilmeisesti siitä, että saksalaisia dekkareita tuli aikoinaan seurattua niin paljon.

Voi jestas että se Derrick oli booring: "30-40 minsaa jotain: Eiköhän se olisi nyt parempi, että tunnustaisit...".

Toisaalta: Kettu/2. : Heymann: "Voi *, nyt se äijä (komisario) lähti tilanteeseen ilman varmistusta" :)))

Poliisin.