Kysymys sinulle joka osaat erottaa (kehollisen) tunteen ja ajatukset toisistaan

Olen yrittänyt etsiä vastauksia ja kokemuksia englanniksi ja suomeksi erilaisista alan yhteisöistä, enkä oikein meinaa löytää mitään. Olen kiinnostunut siis mitä tapahtuu, kun valaistumisen jälkeen ego on vapaa kärsimyksestä. Löydän ainoastaan ohjeita/näkökulmia valaistumiseen ja egon ongelmien ratkaisuun, mutta en mitään mitä tapahtuu sen jälkeen. Ap

En nyt tiedä valaistumisesta, mutta olen opetellut jo aika hienosti erittelemään, milloin jokin tunne syntyy jostakin tietystä kokemuksesta (ajatuksesta) ja miten saisin rauhoitettua itseni tilanteessa kuin tilanteessa sen avulla. Lipsumisia tapahtuu edelleen ja se on normaalia, koska kyllähän nyt ihminen on ajatteleva JA tunteva olento. En tiedä voiko olla olemassakaan sellaista ihmistä, joka ei hätkähtäisi. Hyvällä itsetuntemuksella varmasti karsiutuu aika moni sellainen "hätkähdyttävä" tilanne, mutta ne eivät voi täysin poistua. Ehkä siinä on kyse enemmän siitä, että se tilanne ei sitten ota yhtä voimakasta ylivaltaa kuin aiemmin.

Elämässä on aina kärsimystä vaikka niistä kuinka yrittäisi päästä eroon. Tietyllä tavalla tässä taidetaan kuitenkin puhua hyvästä itsetuntemuksesta. Omia reaktioita kannattaa kuunnella. Kyllähän ihminen pienen treenailun jälkeen oppii huomaamaan jopa ihan yllättävissä tilanteissa, että esim. syke käy korkealla. Se voi olla ihan normaalilta tuntuva aamupalahetki, mutta tuossa tilanteessa se voi kertoa siitä, että aivot raksuttaa taustalla ja jokin asia ahdistaa/stressaa.

Jotenkin osasin myös helpommin päästä yli pahoista kokemuksista ja jopa traumoista sen jälkeen, kun aloin pohtia noita tunteita ja ajatuksia tarkemmin. Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen tietenkään unohtaisi sitä pahaa, aiemmin tapahtunutta asiaa. Se kuitenkin auttaa pääsemään tilanteesta yli.

Ja kyllä, jollain tavalla ehkä se auttaa myös siihen, että jatkossa jostain muusta pahasta tilanteesta ei synny samanlaista voimakasta reaktiota, kun oppii heti siinä tilanteessa erottelemaan tunteet ja ajatukset toisistansa.

Luultavasti koulukuntani ihmiset eivät oleskele täällä, kun en itsekään tullut kuin kysymään tämän kysymyksen.

Tulin itse siihen tulokseen, että oikeasti tiesinkin jo vastauksen ja se on seuraava: Se on sitä mitä se on nytkin, kärsimysten välissä. Tilanteet, jolloin olet tehnyt ratkaisun pohjautuen egon ongelmiin (esim jättänyt tekemästä jotain pelottavaa), teet ratkaisun muista syistä. Egosi, kehosi ja lähipiirisi hyväksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä valaistumisesta, mutta olen opetellut jo aika hienosti erittelemään, milloin jokin tunne syntyy jostakin tietystä kokemuksesta (ajatuksesta) ja miten saisin rauhoitettua itseni tilanteessa kuin tilanteessa sen avulla. Lipsumisia tapahtuu edelleen ja se on normaalia, koska kyllähän nyt ihminen on ajatteleva JA tunteva olento. En tiedä voiko olla olemassakaan sellaista ihmistä, joka ei hätkähtäisi. Hyvällä itsetuntemuksella varmasti karsiutuu aika moni sellainen "hätkähdyttävä" tilanne, mutta ne eivät voi täysin poistua. Ehkä siinä on kyse enemmän siitä, että se tilanne ei sitten ota yhtä voimakasta ylivaltaa kuin aiemmin.

Elämässä on aina kärsimystä vaikka niistä kuinka yrittäisi päästä eroon. Tietyllä tavalla tässä taidetaan kuitenkin puhua hyvästä itsetuntemuksesta. Omia reaktioita kannattaa kuunnella. Kyllähän ihminen pienen treenailun jälkeen oppii huomaamaan jopa ihan yllättävissä tilanteissa, että esim. syke käy korkealla. Se voi olla ihan normaalilta tuntuva aamupalahetki, mutta tuossa tilanteessa se voi kertoa siitä, että aivot raksuttaa taustalla ja jokin asia ahdistaa/stressaa.

Jotenkin osasin myös helpommin päästä yli pahoista kokemuksista ja jopa traumoista sen jälkeen, kun aloin pohtia noita tunteita ja ajatuksia tarkemmin. Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen tietenkään unohtaisi sitä pahaa, aiemmin tapahtunutta asiaa. Se kuitenkin auttaa pääsemään tilanteesta yli.

Ja kyllä, jollain tavalla ehkä se auttaa myös siihen, että jatkossa jostain muusta pahasta tilanteesta ei synny samanlaista voimakasta reaktiota, kun oppii heti siinä tilanteessa erottelemaan tunteet ja ajatukset toisistansa.

Jos haluat oppia tämän aloituksen aiheesta lisää ja saada samalla ehkä vastauksia pohdintoihisi, suosittelen tutustumaan Alan Wattsin ja Neville Goddardin filosofiaan. Ap

En tiedä, kuuluuko kaikkia "ongelmia ratkoa", vai onko niiden ratkominen tietty vaihe, jonka jälkeen pyritään vain täydelliseen läsnäoloon. Se, että ajattelee jonkin olevan ongelma ja tarvivan ratkaisua, on tavallaan vain ajatustyöskentelyä mielen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt etsiä vastauksia ja kokemuksia englanniksi ja suomeksi erilaisista alan yhteisöistä, enkä oikein meinaa löytää mitään. Olen kiinnostunut siis mitä tapahtuu, kun valaistumisen jälkeen ego on vapaa kärsimyksestä. Löydän ainoastaan ohjeita/näkökulmia valaistumiseen ja egon ongelmien ratkaisuun, mutta en mitään mitä tapahtuu sen jälkeen. Ap

Ehkä sitä sen jälkeistä tilaa ei voi sanoilla kuvailla :) ite nään valaistumisen silleen, että se ei oo mikään on/off vaan pala kerrallaan tapahtuva ja välillä takautuva jatkuva olemisen tila ja loputon työmaa. Tämän takia voi olla myös ettei siittä kamalasti ole tekstiä

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, kuuluuko kaikkia "ongelmia ratkoa", vai onko niiden ratkominen tietty vaihe, jonka jälkeen pyritään vain täydelliseen läsnäoloon. Se, että ajattelee jonkin olevan ongelma ja tarvivan ratkaisua, on tavallaan vain ajatustyöskentelyä mielen kanssa.

Itse ratkaisen vanhentuneet ongelmani irrottautumalla egostani. Seison emotionaalisen tulimyrskyn keskellä lähellä pyörtymispistettä, kehoni ollessa täydessä hälytystilassa. Mutta tunteet ei määrää ajatusta. Observoin ja olen läsnä, mutta en sekaannu. Pysyn tietoisuudessa, en egossa.

Jotkut ongelmat vaativat konkreettisia toimia, kuten sisäisen lapsen hoivaaminen. Osaan intuitiivisesti ratkaista miten kärsimyksen voi parantaa niin, ettei se palaa enää. On tarpeetonta kärsiä toistuvasta mustasukkaisuudesta/kateudesta/häpeästä/vihasta yms koko elämänsä jos sen osaa kerran myös parantaa.

Itse en pyri jatkuvaan ja täydelliseen läsnäoloon, koska haluan kokea ainutkertaisen elämän täysin. Haluan nauttia ja eläytyä elokuvaan, mutta ymmärtäen ettei se ole totta. Haluan itkeä ja nauraa, mutta ainoastaan silloin kun itse valitsen niin.

Pyritkö sinä itse täydelliseen läsnäoloon? Kiinnostaa kuulla kokemuksesi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt etsiä vastauksia ja kokemuksia englanniksi ja suomeksi erilaisista alan yhteisöistä, enkä oikein meinaa löytää mitään. Olen kiinnostunut siis mitä tapahtuu, kun valaistumisen jälkeen ego on vapaa kärsimyksestä. Löydän ainoastaan ohjeita/näkökulmia valaistumiseen ja egon ongelmien ratkaisuun, mutta en mitään mitä tapahtuu sen jälkeen. Ap

Ehkä sitä sen jälkeistä tilaa ei voi sanoilla kuvailla :) ite nään valaistumisen silleen, että se ei oo mikään on/off vaan pala kerrallaan tapahtuva ja välillä takautuva jatkuva olemisen tila ja loputon työmaa. Tämän takia voi olla myös ettei siittä kamalasti ole tekstiä

Olen ollut aika yllättynyt siitä, että valaistuminen oli loppujen lopuksi ainoastaan vain yhden asian tajuaminen. Kuvittelin, että valaistunut muuttuu jumalalliseksi valopalloksi ja nousee toiseen ulottuvuuteen. Eihän se niin mennyt.

Monen asian se korjasi, mutta ei kaikkea. Ego jäi pitkälti sellaiseksi mitä se oli aiemminkin. Nyt vain sain pääsyn konehuoneeseen ratkaisemaan ongelmia. En näe syytä miksei, nyt kun kerran se on mahdollista. Ap

Joogassa olen monesti kokenut tunteita, jotka selvästi ovat kehoon jääneitä kipuja ja tunnetiloja, jotka "aukeavat" uudelleen ja sitten häipyvät. Tunnen esimerkiksi kehollista surua, joka tulee vaikkapa vuosikymmeniä sitten rampautuneesta nivelestä tai loukkaantuneesta varpaasta. Se suru on erilaista kuin mielen suru, hiljaisempaa ja tasaisempaa, ja se pitää käsitellä jotta sen ohi pääsee. Hyväksyä että varvas on nyt tuollainen edelleen kipeä ja sen kanssa pitää toimia näin.

Vierailija kirjoitti:

Joogassa olen monesti kokenut tunteita, jotka selvästi ovat kehoon jääneitä kipuja ja tunnetiloja, jotka "aukeavat" uudelleen ja sitten häipyvät. Tunnen esimerkiksi kehollista surua, joka tulee vaikkapa vuosikymmeniä sitten rampautuneesta nivelestä tai loukkaantuneesta varpaasta. Se suru on erilaista kuin mielen suru, hiljaisempaa ja tasaisempaa, ja se pitää käsitellä jotta sen ohi pääsee. Hyväksyä että varvas on nyt tuollainen edelleen kipeä ja sen kanssa pitää toimia näin.

Uskon, että koen tavallaan samaa (tosin en joogassa vaan muuten). Esimerkiksi äitini, joka on saanut paljon vahinkoa aikaan, löytää vieläkin tiensä mieleeni yllättävilläkin tavoilla. Tunsin hienovaraista katkeruutta erästä asiaa kohtaan ja jäljitin sen tunteen lapsuuteen äitini sanomisiin. Käsittelin tilanteen aiheeseen sopivasti ja nyt kyseinen katkeruuden tunne on hoivattu.

Jos olisin vain ohittanut tunteen irrottautumalla egostani ja jättämällä asian egon tasolla käsittelemättä, se olisi ollut joskus toisella kertaa taas vastassa. Siltikään siihen ei ole tarvetta eläytyä vaan käsitellä ajatuksen tasolla.

Uskotko, että tulet vielä joogaamaan vapaana näistä tunteista? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, kuuluuko kaikkia "ongelmia ratkoa", vai onko niiden ratkominen tietty vaihe, jonka jälkeen pyritään vain täydelliseen läsnäoloon. Se, että ajattelee jonkin olevan ongelma ja tarvivan ratkaisua, on tavallaan vain ajatustyöskentelyä mielen kanssa.

Itse ratkaisen vanhentuneet ongelmani irrottautumalla egostani. Seison emotionaalisen tulimyrskyn keskellä lähellä pyörtymispistettä, kehoni ollessa täydessä hälytystilassa. Mutta tunteet ei määrää ajatusta. Observoin ja olen läsnä, mutta en sekaannu. Pysyn tietoisuudessa, en egossa.

Jotkut ongelmat vaativat konkreettisia toimia, kuten sisäisen lapsen hoivaaminen. Osaan intuitiivisesti ratkaista miten kärsimyksen voi parantaa niin, ettei se palaa enää. On tarpeetonta kärsiä toistuvasta mustasukkaisuudesta/kateudesta/häpeästä/vihasta yms koko elämänsä jos sen osaa kerran myös parantaa.

Itse en pyri jatkuvaan ja täydelliseen läsnäoloon, koska haluan kokea ainutkertaisen elämän täysin. Haluan nauttia ja eläytyä elokuvaan, mutta ymmärtäen ettei se ole totta. Haluan itkeä ja nauraa, mutta ainoastaan silloin kun itse valitsen niin.

Pyritkö sinä itse täydelliseen läsnäoloon? Kiinnostaa kuulla kokemuksesi. Ap

No joo pyrin, piän sitä ainakin hyvänä tavoitteena, vaikka onhan sitä vaikea muistaa monissa tilanteissa. Ajatusten observointia harrastelen kans, ja saatan muuttaa niitä tietoisesti paremmiks ja ns korkeampivärähteiseksi. Kuvasit hienosti tuota tunnemyrkyssä tietoisena pysymistä, itekki aloitin sillä henkistä matkaa ja myös alan watts on kuulunu kuvioihin. Aina hienoa kuulla ihmisen löytäneen aiheen pariin. Sanoitkin jo, että sait vastauksen siihen mitä hait. Olin alkamassa ehdottaan kristitty mystikko ketjua, että sieltä voi kysyä ja sieltä löytyy paljon tekstiä joka saattas resonoida

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, kuuluuko kaikkia "ongelmia ratkoa", vai onko niiden ratkominen tietty vaihe, jonka jälkeen pyritään vain täydelliseen läsnäoloon. Se, että ajattelee jonkin olevan ongelma ja tarvivan ratkaisua, on tavallaan vain ajatustyöskentelyä mielen kanssa.

Itse ratkaisen vanhentuneet ongelmani irrottautumalla egostani. Seison emotionaalisen tulimyrskyn keskellä lähellä pyörtymispistettä, kehoni ollessa täydessä hälytystilassa. Mutta tunteet ei määrää ajatusta. Observoin ja olen läsnä, mutta en sekaannu. Pysyn tietoisuudessa, en egossa.

Jotkut ongelmat vaativat konkreettisia toimia, kuten sisäisen lapsen hoivaaminen. Osaan intuitiivisesti ratkaista miten kärsimyksen voi parantaa niin, ettei se palaa enää. On tarpeetonta kärsiä toistuvasta mustasukkaisuudesta/kateudesta/häpeästä/vihasta yms koko elämänsä jos sen osaa kerran myös parantaa.

Itse en pyri jatkuvaan ja täydelliseen läsnäoloon, koska haluan kokea ainutkertaisen elämän täysin. Haluan nauttia ja eläytyä elokuvaan, mutta ymmärtäen ettei se ole totta. Haluan itkeä ja nauraa, mutta ainoastaan silloin kun itse valitsen niin.

Pyritkö sinä itse täydelliseen läsnäoloon? Kiinnostaa kuulla kokemuksesi. Ap

No joo pyrin, piän sitä ainakin hyvänä tavoitteena, vaikka onhan sitä vaikea muistaa monissa tilanteissa. Ajatusten observointia harrastelen kans, ja saatan muuttaa niitä tietoisesti paremmiks ja ns korkeampivärähteiseksi. Kuvasit hienosti tuota tunnemyrkyssä tietoisena pysymistä, itekki aloitin sillä henkistä matkaa ja myös alan watts on kuulunu kuvioihin. Aina hienoa kuulla ihmisen löytäneen aiheen pariin. Sanoitkin jo, että sait vastauksen siihen mitä hait. Olin alkamassa ehdottaan kristitty mystikko ketjua, että sieltä voi kysyä ja sieltä löytyy paljon tekstiä joka saattas resonoida

Kiitoksia. Itse asiassa eilen ensimmäistä kertaa muutin vahingossa voimakkaan negatiivisen tunteen (kateus) toiseksi tunteeksi (myötätuntoinen rakkaus). Se oli voimakas kokemus kun tunsin yhtäkkiä suurta rakkautta ja myötätuntoa henkilöön, jonka aiemmin toivoin lähinnä katoavan. Siinä sitten nyyhkytin onnenkyyneleitä melkein tunnin ajan, kunnes värähtelytaso laski. Koen, että se oli yksi tapa selvittää egon ongelmia. Kannustaisitko kehittämään tätä taitoa ennemmin kuin tuota mitä kuvailin aiemmin (myrskyn silmä)? En ole täysin varma miten sen tein, mutta heti tämän viestin lähetettyäni alan meditoida asiaa. Luulen, että se tapahtui siksi koska värähtelytasoni ei enää resonoinut minkään muun tunteen kanssa? Vinkit ovat toki tervetulleita, jos sellaisia voi antaa.

Olen aina avoin jos on parempia keinoja omani. Ap

Hahah! Kurkkasin Googleen ja Transforming feelings näyttäisi olevan hyvinkin tunnettu metodi! Siitä on olemassa videoita, meditaatiota ja kirjoja pilvin pimein. Internet on mahtava työkalu. Ei kun tutkimaan <3

Tuhannet kiitokset sulle 5/11. Ap

Varmaa on ainakin se että sinä tykkäät puhua itsestäsi. Ja sehän on melkoista egohommailua se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, kuuluuko kaikkia "ongelmia ratkoa", vai onko niiden ratkominen tietty vaihe, jonka jälkeen pyritään vain täydelliseen läsnäoloon. Se, että ajattelee jonkin olevan ongelma ja tarvivan ratkaisua, on tavallaan vain ajatustyöskentelyä mielen kanssa.

Itse ratkaisen vanhentuneet ongelmani irrottautumalla egostani. Seison emotionaalisen tulimyrskyn keskellä lähellä pyörtymispistettä, kehoni ollessa täydessä hälytystilassa. Mutta tunteet ei määrää ajatusta. Observoin ja olen läsnä, mutta en sekaannu. Pysyn tietoisuudessa, en egossa.

Jotkut ongelmat vaativat konkreettisia toimia, kuten sisäisen lapsen hoivaaminen. Osaan intuitiivisesti ratkaista miten kärsimyksen voi parantaa niin, ettei se palaa enää. On tarpeetonta kärsiä toistuvasta mustasukkaisuudesta/kateudesta/häpeästä/vihasta yms koko elämänsä jos sen osaa kerran myös parantaa.

Itse en pyri jatkuvaan ja täydelliseen läsnäoloon, koska haluan kokea ainutkertaisen elämän täysin. Haluan nauttia ja eläytyä elokuvaan, mutta ymmärtäen ettei se ole totta. Haluan itkeä ja nauraa, mutta ainoastaan silloin kun itse valitsen niin.

Pyritkö sinä itse täydelliseen läsnäoloon? Kiinnostaa kuulla kokemuksesi. Ap

No joo pyrin, piän sitä ainakin hyvänä tavoitteena, vaikka onhan sitä vaikea muistaa monissa tilanteissa. Ajatusten observointia harrastelen kans, ja saatan muuttaa niitä tietoisesti paremmiks ja ns korkeampivärähteiseksi. Kuvasit hienosti tuota tunnemyrkyssä tietoisena pysymistä, itekki aloitin sillä henkistä matkaa ja myös alan watts on kuulunu kuvioihin. Aina hienoa kuulla ihmisen löytäneen aiheen pariin. Sanoitkin jo, että sait vastauksen siihen mitä hait. Olin alkamassa ehdottaan kristitty mystikko ketjua, että sieltä voi kysyä ja sieltä löytyy paljon tekstiä joka saattas resonoida

Kiitoksia. Itse asiassa eilen ensimmäistä kertaa muutin vahingossa voimakkaan negatiivisen tunteen (kateus) toiseksi tunteeksi (myötätuntoinen rakkaus). Se oli voimakas kokemus kun tunsin yhtäkkiä suurta rakkautta ja myötätuntoa henkilöön, jonka aiemmin toivoin lähinnä katoavan. Siinä sitten nyyhkytin onnenkyyneleitä melkein tunnin ajan, kunnes värähtelytaso laski. Koen, että se oli yksi tapa selvittää egon ongelmia. Kannustaisitko kehittämään tätä taitoa ennemmin kuin tuota mitä kuvailin aiemmin (myrskyn silmä)? En ole täysin varma miten sen tein, mutta heti tämän viestin lähetettyäni alan meditoida asiaa. Luulen, että se tapahtui siksi koska värähtelytasoni ei enää resonoinut minkään muun tunteen kanssa? Vinkit ovat toki tervetulleita, jos sellaisia voi antaa.

Olen aina avoin jos on parempia keinoja omani. Ap

En uskalla neuvomaan alkaa, mutta kyllä koen että on ihan ok tietoisesti vaikuttaa tunteisiin ja muuttaa niitä itselle edullisemmaks. Ja silleen kans, että eka hengailee siellä myrkyn silmässä ja tuntee tunnetta, mutta sitten päättää että nyt riittää ja muuttaa sitä. Kuitenki ku se meidän tämän hetkinen olotila on tärkein, niin miksi olla negatiivisessa, jos pystyy tietoisesti valitseen toisin.

Itellä muistu sellainen esimerkki aiheesta mieleen, että heräsin aamulla ja vtutti suunnattomasti. Olin nukkunu jotenki huonosti ja niska oli jumissa yms. Sitte kuitenki muistin, että jossain sanottiin tyyliin että aamun ensimmäisen tunnin fiilikset yleensä määrittelee loppupäivänki fiilikset, enkä halunnu olla niin karmeen negis. Siinä sitten makasin sängyssä ja mietin miten ihmeellisen hieno tää olemassaolon kokemus on ja sain muutettua tunteen kiitollisuudeks yms miellyttävämmän positiiviseks. Tuon tyylisen vaikuttamisen luulis olevan ok. Tuntuu että tarvii vielä sanoa että tunteita tuskin kannattaa paeta ja että negatiiviset tunteet on kans tärkeitä tuntea. Mutta parhaitenhan me ollaan maailmalle hyödyks kun hengaillaan korkeissa värähtelyissä

Tein meditaatioharjoituksen. Otin käsittelyyn erään vanhan, jo katkenneen ihmissuhteen, jossa olin saanut pahasti siipeeni. Voimakas tunne nousi nopeasti ja kehoni pian roihuavassa vihan tunteessa (itsepuolustus epäreiluutta kohtaan). Kokeilin erilaisia keinoja käsitellä tilannetta. Visualisoin eteeni asiaankuuluvan henkilön ja toivoin hänelle hyvää. Halasin häntä ja yritin ymmärtää. Ei oikein toiminut.

Sen jälkeen visualisoin itseni voimakkaana hahmona roihuavien liekkien keskelle. Muunsin liekit (eli vihan tunteet) voimaantumisen tunteeksi ja itseni liekkien valtiaaksi. Se toimi loistavasti. Ryhtini koheni huomattavasti, hymy nousi huulille, askeleeni keveni.

Kokeilin tunnin päästä uudelleen nostattaa samoja vihan tunteita, mutta niitä ei enää ollut. Tämän henkilön muisto ei enää tuntunut lähes miltään. Täyttyy kokeilla vielä myöhemmin uudestaan onko tämä tosiaan toiminut. Värähtelytaso ainakin nousi huomattavasti. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuitenki ku se meidän tämän hetkinen olotila on tärkein, niin miksi olla negatiivisessa, jos pystyy tietoisesti valitseen toisin.

Mutta parhaitenhan me ollaan maailmalle hyödyks kun hengaillaan korkeissa värähtelyissä

Tämä on harvinaisen totta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tein meditaatioharjoituksen. Otin käsittelyyn erään vanhan, jo katkenneen ihmissuhteen, jossa olin saanut pahasti siipeeni. Voimakas tunne nousi nopeasti ja kehoni pian roihuavassa vihan tunteessa (itsepuolustus epäreiluutta kohtaan). Kokeilin erilaisia keinoja käsitellä tilannetta. Visualisoin eteeni asiaankuuluvan henkilön ja toivoin hänelle hyvää. Halasin häntä ja yritin ymmärtää. Ei oikein toiminut.

Sen jälkeen visualisoin itseni voimakkaana hahmona roihuavien liekkien keskelle. Muunsin liekit (eli vihan tunteet) voimaantumisen tunteeksi ja itseni liekkien valtiaaksi. Se toimi loistavasti. Ryhtini koheni huomattavasti, hymy nousi huulille, askeleeni keveni.

Kokeilin tunnin päästä uudelleen nostattaa samoja vihan tunteita, mutta niitä ei enää ollut. Tämän henkilön muisto ei enää tuntunut lähes miltään. Täyttyy kokeilla vielä myöhemmin uudestaan onko tämä tosiaan toiminut. Värähtelytaso ainakin nousi huomattavasti. Ap

Mielenkiintoista!