Onko tämä henkistä väkivaltaa?
Jos haluan viikonloppuna nukkua (mielestäni ansaitusti koska työni on fyysistä ja tekemistä on koko ajan) pidempään aamulla tai päiväunet. Niin mieheni tavallaan suuttuu, mollaa että olen sairas pitääkö viedä lääkäriin kun ei aikuiset tarvitse noin paljoa unta tai että olen kuin lapsi.
Aluksi jätin nukkumatta tämän takia ja väkisin tein kotona kaikkea ettei mies suuttuisi liiasta nukkumisesta mutta sitten luovutin ja ajattelin että mieluummin nukun ja lepään kunnolla niin jaksan töissä paremmin.
Nyt olen taas jatkanut päiväunien nukkumista viikonloppuisin ja mies alkanut ns. kostamaan minulle. tai tuntuu siltä kun esimerkisi menee tekemään MINUN kotona aloittamia projekteja jotka tietää että minulle tärkeitä ja haluan ne tehdä itse niin mies menee tekemään niitä, saattaa rikkoa/sotkea jotain ja naureskelee että vähän hajosi mutta ompahan tehty, et sinä olisi kerinnyt kun nukut kokoajan. (tässä kyse minun lapsuuden ajan moposta jollaisen sain ja aloin entisöimään)
Tiesti että haluan sen itse tehdä eikä sillä mikään kiire edes olisi ollut. Tosi paha mieli tästä. Onko tämä siis henkistä väkivaltaa että kostaa minulle noin sen että nukun? Muitakin tämän tapaisia ns kostoja ollut mutta en jaksa kaikkea kirjoittaa.
Ja kun sanon miehelle asiasta niin aina selitys että hänellä ei ole muuta tekemistä kun ei nukuta tai että minä en saisi tehtyä muuten mitään että hän halusi auttaa. Tiedän että tuo auttamis halu ei ole totta.
Kommentit (31)
Sairasta. Lähde pois ja nuku miten haluat.
On. Ihan selkeästi. Levon merkitystä ei kannata koskaan väheksyä. Eikä sitä pidä tuolla lailla kostaa. 🚩🚩🚩
Kiitos vastauksista, siltä on itsestäkin tuntunut että on henkistä väkivaltaa että yrittää noin saada minusta otteen.
Itsekkin olen miettinyt eroa mutta tästä tilanteesta tekee hankalan se että asutaan omakotitalossa ja minulla on täällä paljon tavaraa, esimerkiksi juuri noita vanhoja mopoja, yksi vanha auto mikä ei toimi ja paljon kaikkea työkaluja ja muita. Tästä olisi pakko muuttaa kerrostaloon koska ei olisi vara asua yksin omakotitalossa ja sitten olisi pakko hävittää kaikki ns aarteeni jotka ovat minulle myös harrastus.
Tosi turhauttavaa
-ap
Aina kannattaa kokeilla keskustelua ensin. Kerro että koet ahdistavaksi nuo tilanteet ja toivoisit muutosta. Nuo "jätä se" hokemat on puolivitsillä heitetty ei niitä kannata purematta niellä.
Teidän akkojen mielestä kaikki on väkivaltaa, mitä miehet tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Aina kannattaa kokeilla keskustelua ensin. Kerro että koet ahdistavaksi nuo tilanteet ja toivoisit muutosta. Nuo "jätä se" hokemat on puolivitsillä heitetty ei niitä kannata purematta niellä.
No onhan tuo väkivaltaa.
Minun eksäni ei myöskään tykännyt, jos nukuin. Eikä tykännyt, jos luon kirjaa. Ei tykännyt mistään, mikä oli hänen huomioimisestaan pois.
Ap takuulla huomaa, että sama kaava toistuu muuallakin. Että mies ei huomioi hänen tarpeitaan, toiveitaan tai tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Teidän akkojen mielestä kaikki on väkivaltaa, mitä miehet tekevät.
Kaikki toisen ihmisen tarpeiden tai toiveiden mitätöinti on väkivaltaa. Oli kyse miehestä tai naisesta.
Eikö sillä ukolla ole muuta tekemistä. Kavereita? Harrastuksia? Outo tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Teidän akkojen mielestä kaikki on väkivaltaa, mitä miehet tekevät.
Kuinka monella akalla on vanhoja mopoja ja autoja joita se rassaa?
Olivatko vanhempasi väkivaltaisia kun päädyit yhteen samanlaisen kanssa?
On henkistä väkivaltaa ja miehellä ei ole mitään oikeutta käyttäytyä noin. Tosi lapselliselta vaikuttaa. Koita nyt ainakin ensin puhua sille, että sulla on oikeus nukkua kun nukuttaa ja miehen on turha siitä kiukutella ja kostaa. Ja miehellä ei ole oikeutta koskea tavaroihisi ja sotkeentua projekteihisi omin luvin. Opeta sille rajat. Jos ei ala mennä perille, niin kengän kuvaa persuuksiin, vaikka kuinka ois omia autonromuja sen katon alla, ne on vaan heivattava sit muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän akkojen mielestä kaikki on väkivaltaa, mitä miehet tekevät.
Kuinka monella akalla on vanhoja mopoja ja autoja joita se rassaa?
Ehkä ap on itsekin mies 😌
Ap käytkö vain töissä, nukut ja harrastat? Puoliso tekee kaikki kotihommat?
Minä olen kokenut naisilta henkistä väkivaltaa. Ja naistahan minä en lyö mutta tiukille on menny hermot. Sairasta mutta totta.
Kyllä se on väkivaltaa. Toivottavasti löydät voimaa erota. Olisiko kerrostalossa esim autotallia ja parveketta, joissa voisit puuhailla? Ja voit varmaan ajan kanssa löytää jonkin muunkin asunnon, niitähän on ihania minitalojakin, jollaisen voi rakennuttaa jollekin pienelle tontille.
Teillä ei siis lapsia? Mikä estä jo ota arjen hallintaan ja mennä arki iltoina ajoissa nukkumaan? Vähentää diki aikaa ja sen ajan käytä ilmaisen ulkoilun? Tarinasi miehen käytös kuitenkin on henkistä väkivaltaa. Miksi et lähde sitä suhteesta pois? Jos olet aviolitossa? Eroa voi hakea yksinkin,ilman syytä nykyaikana. Vain asunonko takia olet siinä suhteessa litossa jossa kärsit?
Sano, että suhde on loppu ja vastedes olette vain kämppiksiä.
On se.