Vaikea nuoruus/nuori aikuisuus, siitä selvinneitä, nykyään pärjääviä, teidän tarinoita?

Kaipaisin kuulla näitä itse näiltä selvinneiltä sekä sellaisten vanhemmilta?

Itsellä lapset teini-ikäinen ja nuori aikuinen. Kummallakaan ei mene erityisen vahvasti ja olen äitinä erittäin tuskastunut ja uupunut tilanteeseen.

En erittele tarkemmin, tarkoitus ei ole kysyä tässä aloituksessa neuvoja juuri minun tilanteeseeni vaan kuulla, voiko kaikki vaikea kääntyä vielä hyväksi?

Olen totaali-yh, meillä meni hyvin ja normaalisti teinivuosiin asti. Sitten tulivat kuvaan erilaiset päihdekokeilut, masennus, sydänsurut, kapinointi, tietokoneelle hautautumiset, näköalattomuus, aikaansaamattomuus, opiskeluongelmat. Apua on haettu ja saatukin.

Mutta siis: onko sinulla tai lapsellasi ollut kivikkoinen tie, joka on sittemmin kääntynyt paremmaksi?

Tähän synkkyyteen olisi kiva kuulla jokin rohkaisevakin sana.