Lue keskustelun säännöt.
HS: "Kysyimme lukijoilta, mistä he ovat katkeria omille vanhemmilleen."
Justiina
14.09.2022 |
Maksumuurin takana, mutta linkki niille joilla on Hesarin digitilaus:
https://www.hs.fi/perhe/art-2000008718016.html
Mistä olet katkera vanhemmillesi, jos olet?
Minä olen katkera siitä että en itse saanut vanhemmiltani mitään esimerkkiä siihen miten ihmisten kanssa toimitaan sekä luodaan ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita. Eivät myöskään opettaneet minulle miten pitää puolensa: kotona tunteista ei saanut puhua eikä niitä edes tunnistettu. Seurauksena vuosikausien kiusaaminen koulussa ja yksinäisyys.
Järjellä ymmärrän että he eivät pystyneet antamaan sellaista mitä eivät itsekään lapsena ole saaneet. Mutta kun itse olen ponnistellut vuosikausia että oppisin olemaan toisten ihmisten kanssa ja saamaan ystävyyssuhteita ja samalla asettamaan terveet rajat töissä ja ihmissuhteissa (takana mm. kaksi työuupumusta) niin minun on tosi vaikea olla empaattinen omaa äitiäni kohtaan kun hän nyt eläkeläisenä valittaa ystävien puutetta. Olen kyllä ehdottanut kaikenlaista vapaaehtoistyöstä eläkeläisyhdistyksen päiväkerhoihin asti, mutta nähtävästi hän kuvittelee että ystäviä saa kotona yksin istumalla. Tai sitten aikuisten lasten pitäisi tulla hänelle kotiinsa seuraksi.... (vanhempani ovat eronneet)
Ja jurppii sekin että hän ei osaa pitää puoliaan tai vaatia mitään itselleen. Menee lupailemaan naapureillekin kaikkea ja valittaa sitten jälkikäteen että "en olisi halunnut..."
Kommentit (42)
En ole katkera ja olen hyvissä väleissä vanhempiini mutta.......
60-tai 70-luvulla ei ainakaan pohjois-helsingissä kakaroista välitetty muuten kuin ruokkimalla ja pukemalla.
Ei välitetty missä kakarat huitelee eli kännäämiset ym. alkoi nuorena. Ei viety harrastuksiin, ei kyselty kuulumisia.
Yrittänyt kysellä myöhemmin näistä niin mummo ei vaan myönnä tällaista tapahtuneen esim. 14-vuotiaasta kännit joka viikonloppu. Viikonloppuna ei tullut edes käytyä kotona. Kukaan ei vissiin huomannut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En yhtään mistään.
Minulla on ollut valtavan ihana lapsuus, ja läheiset välit molempiin vanhempiin edelleen.
Pelkkää hyvää sanottavaa heistä, kasvatusmetodeista ja lapsuudestani.
Toivottavasti saan tämän saman siirrettyä omalle tyttärelleni.
M42
Tuo kuulostaa niin ihanalta. Olen sinulle kateellinen ja samalla iloinen puolestasi.
En muista että olisin koskaan aikuisiässä ajatellut että soitan äidille (tai etenkään isälle!) jos on huolia tai murheita elämässä. En myöskään ole pyytänyt apua koska sen saaminen on ollut niin vaikeaa. On ollut helpompaa hoitaa asiat itse: kesätöiden hankkimiset 15-vuotiaasta alkaen, muutto pois lapsuudenkodista, asunnon osto ilman vanhempien takauksia, jne. Toki oppihan siinä omatoimiseksi. Moni asia silti opittu kantapään kautta...
En koe minkäänlaisia lämpimiä tunteita vanhempiini ja se hävettää minua. Vierailen heillä ja hoidan heudän juoksevia asioita lähinnä moraalisesta velvollisuudesta, koska vanhemmillani ei ole muitakaan joka auttaisi nyt kun eivät enää pärjää yksin. Ap.
Alkoholismista. Mikä lapsuus ja nuoruus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään mistään.
Minulla on ollut valtavan ihana lapsuus, ja läheiset välit molempiin vanhempiin edelleen.
Pelkkää hyvää sanottavaa heistä, kasvatusmetodeista ja lapsuudestani.
Toivottavasti saan tämän saman siirrettyä omalle tyttärelleni.
M42
Tuo kuulostaa niin ihanalta. Olen sinulle kateellinen ja samalla iloinen puolestasi.
En muista että olisin koskaan aikuisiässä ajatellut että soitan äidille (tai etenkään isälle!) jos on huolia tai murheita elämässä. En myöskään ole pyytänyt apua koska sen saaminen on ollut niin vaikeaa. On ollut helpompaa hoitaa asiat itse: kesätöiden hankkimiset 15-vuotiaasta alkaen, muutto pois lapsuudenkodista, asunnon osto ilman vanhempien takauksia, jne. Toki oppihan siinä omatoimiseksi. Moni asia silti opittu kantapään kautta...
En koe minkäänlaisia lämpimiä tunteita vanhempiini ja se hävettää minua. Vierailen heillä ja hoidan heudän juoksevia asioita lähinnä moraalisesta velvollisuudesta, koska vanhemmillani ei ole muitakaan joka auttaisi nyt kun eivät enää pärjää yksin. Ap.
Älä koskaan ole kateellinen, se ei vie sinua elämässä eteenpäin.
Ole onnellinen toisen puolesta, ja pyri itse samaan, se vie eteenpäin.
M42
Liian hyvin menee, jos turhasta narisee. Eli ei mitään mainittavaa.
Tiedän, että tekivät parhaansa olosuhteisiin nähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli valtavan kateellinen siskolleen, jolla on parempi mies ja paremmat lapset mitä hänellä. Se jatkuva vertailu serkkuun - minä huonompana tietenkin - teki paljon vahinkoa minulle. Täti tietenkin löi lisää löylyä kehumalla lastensa saavutuksia. En ole koskaan kyennyt täyttämään vanhempieni toiveita.
Meidät lapset kasvatettiin tottelemaan, mitään käskyä ei koskaan perusteltu. Välillä käskyt oli ristiriitaisia ja niistä sai miettiä, miten juuri sillä kertaa täytyy toimia. Minusta tuli hyväksyntää kaipaava alisuorituja. Yritän toisista peilata millaista vastausta hän haluaa kuulla ja vastaan sen mukaan vaikka siitä olisi minulle haittaa. En usko, jos joku kehuu minua jostakin. Kun töissä saa kehityskeskustelussa esimieheltä hyvää palautetta, niin sehän olisi hyvä hetki pyytää palkankorotusta. Minä en pyydä vaan alan pelätä, että seuraavissa yyteissä minulle tulee lähtö, kun esimies valehtelee päin naamaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera ja olen hyvissä väleissä vanhempiini mutta.......
60-tai 70-luvulla ei ainakaan pohjois-helsingissä kakaroista välitetty muuten kuin ruokkimalla ja pukemalla.
Ei välitetty missä kakarat huitelee eli kännäämiset ym. alkoi nuorena. Ei viety harrastuksiin, ei kyselty kuulumisia.
Yrittänyt kysellä myöhemmin näistä niin mummo ei vaan myönnä tällaista tapahtuneen esim. 14-vuotiaasta kännit joka viikonloppu. Viikonloppuna ei tullut edes käytyä kotona. Kukaan ei vissiin huomannut?
Sun kännääminen tietysti on kaikkien muiden syytä. Niin aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera ja olen hyvissä väleissä vanhempiini mutta.......
60-tai 70-luvulla ei ainakaan pohjois-helsingissä kakaroista välitetty muuten kuin ruokkimalla ja pukemalla.
Ei välitetty missä kakarat huitelee eli kännäämiset ym. alkoi nuorena. Ei viety harrastuksiin, ei kyselty kuulumisia.
Yrittänyt kysellä myöhemmin näistä niin mummo ei vaan myönnä tällaista tapahtuneen esim. 14-vuotiaasta kännit joka viikonloppu. Viikonloppuna ei tullut edes käytyä kotona. Kukaan ei vissiin huomannut?
Sun kännääminen tietysti on kaikkien muiden syytä. Niin aina.
Eihän se kaikkien syytä ole, mutta hänen vanhempien syytä se ainakin osaksi on. Lapset tarvitsevat huomiota ja hyväksyntää ja jos he eivät saa sitä vanhemmiltaan, he etsivät sitä muualta. Huono juttu, jos se on huonoa seuraa.
Kotini oli hyvä ja rakastava, mutta olen silti katkera siitä että minua passattiin lapsena. Huoneeni siivottiin, ei tarvinnut tehdä mitään kotitöitä. Jos teki mieli vaikka voileipää enkä itse jaksanut mennä tekemään, jos kuulin että isä tai äiti oli keittiössä huikkasin ovelta että voivatko tehdä ja tuoda mulle leivän. Ruokaa ei opetettu tekemään. Lapsena tuo tuntui tosi ihanalta, samoin teininä mutta kun muutin pois kotoa omilleni niin oli ihan järkyttävän vaikeaa tulla toimeen koska olin tottunut siihen että kaikki tehdään ja siivotaan puolestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on pienestä pitäen kerrottu etten osaa mitään, olen vtn t yhmä ja minusta ei koskaan tule mitään. No, kappas vaan, hyvinhän he onnistuivat kasvattamaan luus3rin joka ei osaa mitään, on vtn t yhmä ja josta ei koskaan tule mitään. Congrats, job well done!
Isän juopottelu ja kiusantekeminen.Uhkasi ja pieksi aivan ilman aihetta .Oli v.mäinen pirullinen karjalalainen. En mitään hyvää hänestä voi sanoa.
Risaisina lähdimme maailmalle yksi toisensa jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera ja olen hyvissä väleissä vanhempiini mutta.......
60-tai 70-luvulla ei ainakaan pohjois-helsingissä kakaroista välitetty muuten kuin ruokkimalla ja pukemalla.
Ei välitetty missä kakarat huitelee eli kännäämiset ym. alkoi nuorena. Ei viety harrastuksiin, ei kyselty kuulumisia.
Yrittänyt kysellä myöhemmin näistä niin mummo ei vaan myönnä tällaista tapahtuneen esim. 14-vuotiaasta kännit joka viikonloppu. Viikonloppuna ei tullut edes käytyä kotona. Kukaan ei vissiin huomannut?
Sun kännääminen tietysti on kaikkien muiden syytä. Niin aina.
Eihän se kaikkien syytä ole, mutta hänen vanhempien syytä se ainakin osaksi on. Lapset tarvitsevat huomiota ja hyväksyntää ja jos he eivät saa sitä vanhemmiltaan, he etsivät sitä muualta. Huono juttu, jos se on huonoa seuraa.
Tunnen ihmisiä, joiden mielestä kaikki omat huonot valinnat ovat heidän vanhempiensa syytä. Se on se helpoin tapa sysätä vastuu omista töppäilyistä muiden niskaan. Aikuisena olisi syytä jättää mummon ja vanhempien syyttely ja ottaa vastuu itselleen.
Minulla on 3 sisarusta, olen meistä nuorin. Pienenä olin pahimmillaan muiden nyrkkeilysäkki, sellainen mihin muut saivat purkaa pahaa oloa. Ja ymmärrän oikein hyvin etteivät vanhempani ehtineet aina puuttua kaikkeen. Toisaalta, kun muut muuttivat opiskelemaan muualle, jäin ainoaksi lapseksi ja se oli mukavaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen katkera kun hankkivat lapsia vaikkei kumpikaan yhtään sopinut vanhemmaksi. Äitini oli epävakaa juoppo joka kännissä puhui aivan kamalia kouluikäisille lapsilleen. Isäni taas entinen vanhapoika joka oli liian vanha saamaan lapsia, reilusti yli nelikymppinen kun synnyin. En muista muuta kuin kiukuttelua siitä miten kaikki maksaa kakaroiden takia niin ja niin paljon silloin kun ei kadonnut kokonaan jonnekin omille teilleen.
Ajattelen niin, että vanhemmat tekivät kuten tekivät, koska ei osanneet muuta.
Mitää katkeruutta ei kannata itselleen kehittää, tuollaiset asiat kuin esim. sosiaalisten suhteiden luominen - ei niitä kotona opeteta. Eikä sinun vanhempasi olisi voinut edes tietää, missä menee sinun "omat rajat", sehän on yksilöllistä.
Ja ne opetukset, mitä olisi 1960-luvulla annettu - eivät olisi päteneet enää, kun itse aikuistui.
Elämä opettaa ja kouluttaa kyllä.
Ennemminkin näin vanhempana, ymmärtää paljon enemmän, miksi vanhemmat tietyllä tavalla toimivat.
Aikuistu.
N64
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään mistään.
Minulla on ollut valtavan ihana lapsuus, ja läheiset välit molempiin vanhempiin edelleen.
Pelkkää hyvää sanottavaa heistä, kasvatusmetodeista ja lapsuudestani.
Toivottavasti saan tämän saman siirrettyä omalle tyttärelleni.
M42
Tuo kuulostaa niin ihanalta. Olen sinulle kateellinen ja samalla iloinen puolestasi.
En muista että olisin koskaan aikuisiässä ajatellut että soitan äidille (tai etenkään isälle!) jos on huolia tai murheita elämässä. En myöskään ole pyytänyt apua koska sen saaminen on ollut niin vaikeaa. On ollut helpompaa hoitaa asiat itse: kesätöiden hankkimiset 15-vuotiaasta alkaen, muutto pois lapsuudenkodista, asunnon osto ilman vanhempien takauksia, jne. Toki oppihan siinä omatoimiseksi. Moni asia silti opittu kantapään kautta...
En koe minkäänlaisia lämpimiä tunteita vanhempiini ja se hävettää minua. Vierailen heillä ja hoidan heudän juoksevia asioita lähinnä moraalisesta velvollisuudesta, koska vanhemmillani ei ole muitakaan joka auttaisi nyt kun eivät enää pärjää yksin. Ap.
Älä koskaan ole kateellinen, se ei vie sinua elämässä eteenpäin.
Ole onnellinen toisen puolesta, ja pyri itse samaan, se vie eteenpäin.
M42
Näinhän se on järjellä ajateltuna ja hyvä neuvo. Mutta eri näkökulmasta elämäö katsoo se ihminen, joka ei ole saanut perusturvallisuuden kokemusta lapsena. Silloin koko elämä on suurempaa taistelua, negatiivisten tunteiden lösnäoloa ja epäonnistumisen riski on suurempi, kuin teillä jotka olette saaneet rakkauden ja turvan.
Vierailija kirjoitti:
Liian hyvin menee, jos turhasta narisee. Eli ei mitään mainittavaa.
Tiedän, että tekivät parhaansa olosuhteisiin nähden.
Juuri näin ajattelin kun näin tuon otsikon. Katkeruus on vain itseltäni pois.
Mutta miksi? Miksi levittää negatiivista fiilistä tälläisillä väkisin kyhätyillä jutuilla? Miksi pitää ankeuttaa?
Miksei kysytty lukijoilta, mistä ovat kiitollisia vanhemmilleen? Tai mikä vanhemmissa tekee heidät iloisiksi?
Ihan kuin ne varsinaiset uutiset ei olisi tarpeeksi ankeita...
En ole katkera mistään, mutta kyllä vähän harmittaa, että samoin kuin heillä, mulla on älyttömän huono itsetunto. Eivät lannistaneet tms. mutta antoivat aina heti luovuttaa, jos tunsi itsensä epävarmaksi, eivät kannustaneet kokeilemaan uusia juttuja (eivät toki kieltäneetkään, jos jotain halusi tehdä) yms.
En yhtään mistään.
Minulla on ollut valtavan ihana lapsuus, ja läheiset välit molempiin vanhempiin edelleen.
Pelkkää hyvää sanottavaa heistä, kasvatusmetodeista ja lapsuudestani.
Toivottavasti saan tämän saman siirrettyä omalle tyttärelleni.
M42