Siis miksi miehen on niin vaikea muistaa äitienpäivänä?

En usko. Ehkä ajattelee, kuten osa, että kun et ole hänen äiti, hänen ei tarvii onnitella... Oletko kysynyt tästä asiasta häneltä?



Mun ex onnitteli mua eilen, varmaan tapa jäänyt päälle?

Enkä kyllä koe sitä tarpeelliseksikaan, enhän minä hänen äitinsä ole.



Itse ainakin käsitän tuon päivän niin että muistetaan sitä omaa äitiä ja isoäitiä.

Naistenpäivä on sitten erikseen.



Toisinpäin en minäkään miestäni isänpäivänä onnittele.

Ei ajattele asiaa. Mä olin matkoilla ja tulin eilen illalla vasta kotiin. Mies ja lapsi tuli lentoasemalle vastaan ja sain todella tuntea olevani kaivattu ja tervetullut kotiin. Oli kukkia ja lahjoja odottamassa, ja molemmat totesi että oli ihanaa saada mut kotiin:-) ( Vaikka kaikki oli mennyt heillä hienosti, ei mitään oneglmia)

Mutta miten pienet sen oppii tekemään ellei aikuinen auta tekemään juhlaa? Meillä joku naistenpäivä ei ole yhtään mitään. Isänpäivästä teen aina ison jutun.



ap

Näkyypä Halonen onnitelleen liutaa äitejä pressanlinnassakin, vaikka eivät ole hänen äitejään...



Huokaus, miten vaikeaa tää on osalle suomalaisista!

Ihan kodin perinteistähän se on kiinni. Meillä miehen kotona on aina juhlistettu äitienpäivää, vieläkin appiukko tuo kukkia ja nimenomaan siksi, että Haluaa muistaa lastensa äitiä tämän tekemästä hyvästä työstä.



Meillä kotona taas äitienpäivä oli sitä, että lapset antovat kukat ja koulussa tehdyt lahjat, eikä se mitenkään tarkoita, että isäni ei arvostaisi äitiäni.



Meillä siis mies muistaa pienellä lahjalla ja ruusulla, lapset ovat vielä niin pieniä, että tarvitsevat ohjausta asiassa, mutta antavat yleensä jotain hoidossa tekemäänsä. Samalla tavalla isänpäivänä muistetaan jotenkin ja syödään hyvin.

Miehet nyt ajattelevat asioita loogisemmin ja toimivat rationaalisemmin kuin naiset.



Lähdetään nyt vaikka siitä, että mikä äitienpäivä on? Se on kauppiaiden yhteiskuntaan syöttämä tapa, jolla saadaan kasvatettua myyntiä.

etten kehtaa kenellekään siitä edes kertoa.



Tästä viisastuneena, meillä ei isänpäivää vietetä - mikäli olemme vielä silloin yhdessä.



En ole mieheni äiti, mutta olen hänen ainoan lapsensa äiti. Miten lapsi oppii muistamaan juhlapäivät, jos aikuinen ei siihen opasta.



Moukkamaisesti käyttäytyvä mies on vastenmielinen.

mies ei tuonut kukkia, oli krapulassa koko päivän ja minä olin töissä. Lapset keskenään kavereiden kanssa. Koskaan en ole lahjoja saanut, mutta isänpäivänä olen miestä muistanut. enpä taida enää sitäkään tehdä, nyt riitti!!



kyllä vituttaa

tosin näki varmaan ilmeistä että tykkäsin kyttyrää ja illalla 21 aikaan oli hätäpäissään laittanut mulle onnittelun mun sähköpostiin!. Luin siis vasta tänään meilit!.

Olisin halunnut edes kortin, viis lahjoista, mutta ensimmäisenä äitienpäivänä olis ollut kiva jos olis muistanut.

Miehet nyt ajattelevat asioita loogisemmin ja toimivat rationaalisemmin kuin naiset.

Lähdetään nyt vaikka siitä, että mikä äitienpäivä on? Se on kauppiaiden yhteiskuntaan syöttämä tapa, jolla saadaan kasvatettua myyntiä.

Naiset ovat lähes aina vaan teini-ikäisten tasolla, muuten ei esim. muotibisnes olisi mikään miljardien bisnes - ja hyvä sellainen. Miehiset miehet ostavat vaatteita, jotka ovat käytännöllisiä, kestäviä ja lämpimiä. Valistuneimmat katsovat vielä, että vaate on myös helposti pestävä. Mitä noilla em. vaatimuksilla on tekemistä Pariisin tms. muodin kanssa?

Voisiko tätä äitienpäiväasiaa perustella miehelle ja opettaa ihan kädestä pitäen. Kertoa, että haluaa oman lapsen oppivan toisen huomioimista ja yllättämistä. Lapsethan nauttivat ihan valtavasti kun saavat yllättää ja tehdä "hiljaa ja salaa" aamiaista äidille tai isälle. Muistan erään isänpäivän kun mieheni tytär oli meillä isänpäiväviikonlopun, olimme tytön kanssa isän seläntakana suunnitelleet aamupalat ja lahjanannot ja tyttö heräsi malttamattomana jo aamuviideltä:) Ihana?



Kaikkein tärkeintä on sanoa selvästi, pyytää ja vaatia, jos toivoo miehen toimivan halutulla tavalla. Joskus mies tarvitsee useamman kehotuksen ja ohimennen heitetty toive ei välttämättä toimi: miehelle pitää vääntää rautalangasta ja näyttää että on tosissaan!



Elämä tulee paljon helpommaksi, kun lakkaa haaveilemasta ja odottamasta ja avaa suunsa, topakasti ja napakasti. Kuten eräs ystäväni (jolla on pitkä ja hyvä avioliitto) on todennut: Olen opettanut mieheni kutsumaan minua rakkaaksi ja kullaksi, hellimään minua ja kehumaan ulkonäköäni. Kyllä se ajan kanssa unohtuu, että minä itse olen näin pyytänyt tekemään:)

Jos sulla on muuten ihana mies ja osallistuu muuten kotitöihin, lastenhoitoon, ei juo, ei hakkaa eikä räyhää, niin mitä yhdestä päivästä?? Oikeasti ne kehujat, jotka täälläkin ovat hehkuttaneet voivat olla tosi surullisista perheistä. Äitienpäivänä vaan muistetaan, leivotaan ja osallistutaan, mutta ei muuten. Ja kommenttini ei tarkoita nyt sitä, ettei mua olisi muistettu. Muistettiin kyllä ja ihanasti koko asuntokin lauantaina miehen toimesta siivottiin, mutta mun mies osallistuu muutenkin. Jos ei olisi muistanut, en kokisi sitä kovin kamalana asiana. Älä ole turhaan surullinen. Mutta jos kovasti suututtaa sano asiasta kuitenkin miehellesi. Eikö niin?

kamalan kitsasta ajatella, että "mieheni ei tarvitse onnitella minua kun en ole hänen äitinsä".

Muistaako miehesi muuten merkkipäivät, ap? Ovatko juhlat hänelle tärkeitä tai mieluisia?

On ihan oikeati sellaisia ihmisiä, jotka eivät eri syistä välitä juhlista, olivat ne sitten isoja (synttäri, joulu, pääsiäinen) tai pieniä (esim. äitienpäivä). Toki heitä voi muuttaa, mutta silloin pitää saada suunsa auki ja olla valmis itse järjestämään juhlaa, vaikka olisi itse sankarina.

Ja tuskin mies tarkoituksella loukkasi.

3, se on äitienpäivä, ei äidinpäivä. Näkyypä Halonen onnitelleen liutaa äitejä pressanlinnassakin, vaikka eivät ole hänen äitejään...

Huokaus, miten vaikeaa tää on osalle suomalaisista!

Mutta vaikken ole suomalainen osaan kyllä lukea, milloin sana on monikossa ja milloin yksikössä.

Ihan näin rationaalisesti ajatellen: Miksi mieheni täytyisi onnitella minua, kun en ole hänen äitinsä? Olen kyllä hänen lapsiensa äiti, mutta se ei mielestäni riitä perusteluksi.

Ja kyllä meillä on lapset onnitelleet ilman mitään malleja siihen. Ehkäpä syynä on se, että heidän isänsä on selittänyt heille tuon päivän merkityksen, vaikkei hän kukkapuskan kanssa olekaan äitienpäivä aamuna.

En kyllä ole ikinä ymmärtänyt suomalaisten naisten tapaa suuttua ja loukkaantua jokaisesta asiasta. Jos mies ei muista, suututaan. Jos muistaa, tekee mies kuitenkin jotain väärin. Mistä teidän naisten miesvastaisuus tulee?

3, se on äitienpäivä, ei äidinpäivä. Näkyypä Halonen onnitelleen liutaa äitejä pressanlinnassakin, vaikka eivät ole hänen äitejään... Huokaus, miten vaikeaa tää on osalle suomalaisista!

Mutta vaikken ole suomalainen osaan kyllä lukea, milloin sana on monikossa ja milloin yksikössä. Ihan näin rationaalisesti ajatellen: Miksi mieheni täytyisi onnitella minua, kun en ole hänen äitinsä? Olen kyllä hänen lapsiensa äiti, mutta se ei mielestäni riitä perusteluksi. Ja kyllä meillä on lapset onnitelleet ilman mitään malleja siihen. Ehkäpä syynä on se, että heidän isänsä on selittänyt heille tuon päivän merkityksen, vaikkei hän kukkapuskan kanssa olekaan äitienpäivä aamuna. En kyllä ole ikinä ymmärtänyt suomalaisten naisten tapaa suuttua ja loukkaantua jokaisesta asiasta. Jos mies ei muista, suututaan. Jos muistaa, tekee mies kuitenkin jotain väärin. Mistä teidän naisten miesvastaisuus tulee?

Kuten sanoin, se on äitiEnpäivä. Päivän aikana kunnioitetaan ja juhlitaan kaikkia äitejä siitä työstä, mitä he lastensa ja perheensä eteen tekevät.

Ja TIETENKIN miehen kuuluu erityisesti kunnioittaa ja juhlia niitä oman lähipiirinsä äitejä, varsinkin omien lastensa äitiä, joka näkee valtavasti vaivaa ja tekee työtä 24/7 juuri hänen lastensa hyvinvoinnin eteen.

Minä en koskaan ole suuttunut miehelle siitä, että muistaa minua juhlapäivinä VÄÄRIN. Sen sijaan minua loukkaa, jos hän unohtaa merkkipäiväni kokonaan. Minusta sellainen on osoitus siitä, että mies ei arvosta minua sillä hetkellä kuten pitäisi.

Juu: totta kai se on perhe-, suku-, ja kansallisuuskohtaistakin se, miten mies/kuka tahansa on tottunut juhlia noteeraamaan. Ja ensin (ennen kuin loukkaantuu) kannattaa miehelle kertoa, mitä toivoo. Mutta jos senkin jälkeen siippa viisveisaa toiveista ja yhteisistä, yhteisesti tunnustetuista perinteista - siitä sopii jo loukkaantuakin

3, se on äitienpäivä, ei äidinpäivä. Näkyypä Halonen onnitelleen liutaa äitejä pressanlinnassakin, vaikka eivät ole hänen äitejään... Huokaus, miten vaikeaa tää on osalle suomalaisista!

Mutta vaikken ole suomalainen osaan kyllä lukea, milloin sana on monikossa ja milloin yksikössä. Ihan näin rationaalisesti ajatellen: Miksi mieheni täytyisi onnitella minua, kun en ole hänen äitinsä? Olen kyllä hänen lapsiensa äiti, mutta se ei mielestäni riitä perusteluksi. Ja kyllä meillä on lapset onnitelleet ilman mitään malleja siihen. Ehkäpä syynä on se, että heidän isänsä on selittänyt heille tuon päivän merkityksen, vaikkei hän kukkapuskan kanssa olekaan äitienpäivä aamuna. En kyllä ole ikinä ymmärtänyt suomalaisten naisten tapaa suuttua ja loukkaantua jokaisesta asiasta. Jos mies ei muista, suututaan. Jos muistaa, tekee mies kuitenkin jotain väärin. Mistä teidän naisten miesvastaisuus tulee?

Vaikka olenkin suomalainen nainen. En osaa siksi sanoa, mistä miesvastaisuus tulee. Itse olen aina tullut paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa. Isäänikin minulla on paljon paremmat ja läheisemmät välit kuin äitiini.

lapset ovat vielä niin pieniä, että tarvitsevat ohjausta asiassa, mutta antavat yleensä jotain hoidossa tekemäänsä. Samalla tavalla isänpäivänä muistetaan jotenkin ja syödään hyvin.

Minusta äitienpäivä ja isänpäivä on niitä pieniä kodin juhlapäiviä, jolloin opetellaan alkeellisia käyttäytymistapoja ja toisten huomioimista. Ei meilläkään mies ostanut lahjaa (oltiin ihan yhteistuumin päädytty tähän, ei ole mikään ongelma :)) mutta oli askarrellut lapsen kanssa ja toivat aamupalan, kukkia sekä hoidossa tehdyn kortin minulle aamulla. Ei maksanut paljon, kenenkään talous ei voi siihen kaatua.

Minusta tuo on nimenomaan tapakasvatuksen päivä, eikä semmoinen että "vttu et oo mun äiti, mun ei tarvii tehä yhtään mitään eikä kyllä kiinnosta" -päivä. Omassa lapsuudessani näistä juhlapäivistä tehtiin aina jotenkin noloja, kumpikaan vanhempi ei millään tapaa tukenut tuossa lahjomisessa (eihän pieni lapsi osaa jotain kahvia keittää tms) ja huomioimisesta tehtiin kamalan kiusallista. Yritän kaikin tavoin toimia niin, että lapseni oppisi tapoja...

Ap:n mies ei tosiaan muutenkaan välitä merkkipäivistä eikä juhlista, mutta on kaikenkaikkiaan ihana puoliso sekä hyvä ja osallistuva isä.



Kyllähän tämän siis anteeksi annan, mutta mieleni pahoitin ja toki hänkin sen nyt jo tietää. :)



Ap

ihan järjettömiä parisuhdeodotuksia.