Millaisia neuvoja antaisitte liittyen sosiaalisuuteen/sosiaalisiin taitoihin?

Hyvin vaikea vastata tuohon mitään, koska erilaisuuksistaan huolimatta ihmiset tulevat monesti toimeen keskenään ja voivat olla hyvin pidettyjä. Ei ole mitään yksittäisiä asioita jotka saisivat ihmiset 100% varmasti pitämään susta. Jos nyt jotain pitää välttää, niin eniten itseäni rassaa ihmiset, joilta puuttuu käytöstavat ja jotka ovat yleisesti negatiivisia ja esim. puhuvat pahaa muista tuntemistaan ihmisistä. Ei ole kiva kuunnella valittajaa tai uhriutujaa tai sellaista, joka puhuu vain itsestään eikä yritä ymmärtää muiden näkemyksiä.

Kannattaa kuunnella enemmän kuin puhua, olla ystävällinen ja tervehtiä tavatessa. Noudata yhteisiä sopimuksia. Hymy ei satuta ketään ja voi tehdä sinusta helpommin lähestyttävän. Yritä lukea ympäristöä ja mistä keskustellaan, osallistu keskusteluun jos koet sen luontevaksi mutta älä sano asioita vain siksi, että jotain pitää sanoa. Sanoisin että lopulta sun on oltava oma itsesi, koska et pääse kovin pitkälle esittämällä muuta. Kunhan ihmiset oppii sinut tuntemaan he myös ymmärtävät ja sietävät enemmän outouksia kuin alkuun. Ei haittaa jos olet ujo tai arka, yleensä ajan kanssa sellaisenkin ihmisen oppii tuntemaan jos hän vain pysyy jotenkin mukana eikä täysin vetäydy kaikista tilanteista.

Onko sinulla paniikkihäiriö? Lääkitys voi auttaa paljon. Minua se on auttanut ja olen nykyään melko rento kaikkien kanssa.

Sosiaalisiin tilanteisiin mennään puhtaana ja siististi pukeutuneena, otetaan katsekontakti kaikkiin (ellet ole autisti.) Annat heti huonon vaikutelman itsestäsi, jos olet epäautisti etkä silti huomioi katseellasi kaikkia paikallaolijoita.

Voit kysellä kysymyksiä, esim. missä asut? Sitten, jos henkilö asuu esim. omalla vanhalla kotiseudullasi, voit sanoa, että niinkö, minä asuin siellä myös! Sitten voit vaikka kysyä, että vieläkö siellä on se blaablaablaa? Minun aikanani siellä oli se ja tämä ja tuo.

Neuvojen antaminen on vähän vaikeaa, kun en tiedä onko kyseessä täysin ventovieraat vai hieman tutut vai tosi tutut tyypit.

Säännöllinen harjoitus. Kynnys nousee korkeaksi, jos on pitkiä aikoja keskustelematta vieraampien ihmisten kanssa. Minä kärsin aikanaan ajopelosta ja alkuun kävinkin joka viikko ajamassa autolla, jotta saisin tuntumaa ajamiseen. Pelko helpotti ajan kanssa ja nykyään nautin jo ajamisesta.

Yritä ottaa tavoitteeksi, että vaikka tällä viikolla kysyt kaupassa myyjältä jonkun tuotteen sijaintia, kommentoit säätä jollekin jne. Ei tarvitse mitään pitkää keskustelua, vaan ihan yksittäiset lauseet riittää. Kun näitä arjessa säännöllisesti kokee, niin kynnys jutteluun alkaa laskea.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla paniikkihäiriö? Lääkitys voi auttaa paljon. Minua se on auttanut ja olen nykyään melko rento kaikkien kanssa.

Sosiaalisiin tilanteisiin mennään puhtaana ja siististi pukeutuneena, otetaan katsekontakti kaikkiin (ellet ole autisti.) Annat heti huonon vaikutelman itsestäsi, jos olet epäautisti etkä silti huomioi katseellasi kaikkia paikallaolijoita.

Voit kysellä kysymyksiä, esim. missä asut? Sitten, jos henkilö asuu esim. omalla vanhalla kotiseudullasi, voit sanoa, että niinkö, minä asuin siellä myös! Sitten voit vaikka kysyä, että vieläkö siellä on se blaablaablaa? Minun aikanani siellä oli se ja tämä ja tuo.

Neuvojen antaminen on vähän vaikeaa, kun en tiedä onko kyseessä täysin ventovieraat vai hieman tutut vai tosi tutut tyypit.

Hei, mikä lääkitys sinulla on? Minullakin paniikkihäiriö, escitalopram ei auttanut... -eri

Jos joku alkaa selittämään jotain asiaa, niin voit tarttua johonkin ja sanoa tyyliin, että joo, minulla on tuo aivan sama juttu! Älä ole vain tuppisuuna, vaan yritä napata jokin asia ja sanoa siitä jotain.

Sosiaalisissa tilanteissa ei kannata alkaa julistamaan mitään liian kärkkäitä mielipiteitä. Katsot ihmisiä, kuuntelet, kysyt, jaat kokemuksia ("minulla on tuo ihan sama!" "Tiedän niin hyvin tuon tunteen.")

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla paniikkihäiriö? Lääkitys voi auttaa paljon. Minua se on auttanut ja olen nykyään melko rento kaikkien kanssa.

Sosiaalisiin tilanteisiin mennään puhtaana ja siististi pukeutuneena, otetaan katsekontakti kaikkiin (ellet ole autisti.) Annat heti huonon vaikutelman itsestäsi, jos olet epäautisti etkä silti huomioi katseellasi kaikkia paikallaolijoita.

Voit kysellä kysymyksiä, esim. missä asut? Sitten, jos henkilö asuu esim. omalla vanhalla kotiseudullasi, voit sanoa, että niinkö, minä asuin siellä myös! Sitten voit vaikka kysyä, että vieläkö siellä on se blaablaablaa? Minun aikanani siellä oli se ja tämä ja tuo.

Neuvojen antaminen on vähän vaikeaa, kun en tiedä onko kyseessä täysin ventovieraat vai hieman tutut vai tosi tutut tyypit.

Hei, mikä lääkitys sinulla on? Minullakin paniikkihäiriö, escitalopram ei auttanut... -eri

Minulla nimenomaan escitalopram auttaa. Eka lääke Seroxat oli ihan turha.

-sama

Muista, että todella moni muukin on sisällään arka ja epävarma, vaikkei se päällepäin näkyisi. Kun olet jutellut jonkun kanssa ja kotona jälkeenpäin tuskailet, että olinpa kömpelö ja sanoinpa tyhmästi, se toinen ei muista niitä ollenkaan. Hän tahollaan tuskailee samaa omasta käytöksestään! Ja vaikkei tuskailisikaan, niin kukaan ei jaksa jälkeenpäin muistella sinun pieniä vivahteitasi tai sanavalintojasi.

Ihmiset tuppaavat pitämään itseään jotenkin kovin merkityksellisinä, mitä he ovatkin omassa elämässään tietysti, mutta toiset eivät jatkuvasti ajattele minua ja tekemisiäni. He vatvovat omia tekemisiään.

Niitä näitä jutustelu kannattaa pitää yleisellä tasolla. Itse en tykkää, jos joku ventovieras tai puolituttu alkaa kysellä minulta liian henkilökohtaisia kysymyksiä. Jos vaikka on pimeä ja sateinen päivä ja sanon jollekin, että kylläpä herääminen käy työstä näin syksyllä, niin haluan kuulla jotain muuta kuin tenttauksen, miten se noin väsyttää, menetkö ajoissa nukkumaan ja mites ne vitamiinien syömiset.

Minulle kerran vain jotenkin iski se, että hei ei minun tarvitse pelätä ihmisiä. Ihmisissä ei ole mitään pelättävää. Mitä olisi? Siis kun sosiaalisista tilanteista puhutaan. Tämän jälkeen olen ollut paljon paremmin kotonani ihmisten kanssa. En jännitä, en pelkää että mitähän tuo minusta ajattelee. Ajatelkoon mitä vaan, se ei minua satuta. Ja tuskin ihmiset erityisen aktiivisesti jaksavat juuri minua ajatella.

En jaksa kuluttaa enää turhaan energiaani märehtien virheitäni jälkeenpäin. Jos huomaan sanoneeni sammakoita, ajattelen: ensi kerralla sitten sanon ja toimin eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kerran vain jotenkin iski se, että hei ei minun tarvitse pelätä ihmisiä. Ihmisissä ei ole mitään pelättävää. Mitä olisi? Siis kun sosiaalisista tilanteista puhutaan. Tämän jälkeen olen ollut paljon paremmin kotonani ihmisten kanssa. En jännitä, en pelkää että mitähän tuo minusta ajattelee. Ajatelkoon mitä vaan, se ei minua satuta. Ja tuskin ihmiset erityisen aktiivisesti jaksavat juuri minua ajatella.

En jaksa kuluttaa enää turhaan energiaani märehtien virheitäni jälkeenpäin. Jos huomaan sanoneeni sammakoita, ajattelen: ensi kerralla sitten sanon ja toimin eri tavalla.

Pystyisipä itsekin ajattelemaan noin. Olisi vapauttavaa. Minusta ihmiset taas ovat paljon pelottavampia kuin vaikka koneet. :) Heidän ajatusmalleista, käytöksestä ja mielipiteistä ei oikein ota selkoa.  

Vierailija kirjoitti:

Muista, että todella moni muukin on sisällään arka ja epävarma, vaikkei se päällepäin näkyisi. Kun olet jutellut jonkun kanssa ja kotona jälkeenpäin tuskailet, että olinpa kömpelö ja sanoinpa tyhmästi, se toinen ei muista niitä ollenkaan. Hän tahollaan tuskailee samaa omasta käytöksestään! Ja vaikkei tuskailisikaan, niin kukaan ei jaksa jälkeenpäin muistella sinun pieniä vivahteitasi tai sanavalintojasi.

Ihmiset tuppaavat pitämään itseään jotenkin kovin merkityksellisinä, mitä he ovatkin omassa elämässään tietysti, mutta toiset eivät jatkuvasti ajattele minua ja tekemisiäni. He vatvovat omia tekemisiään.

Tämä on kyllä ihan hyvä pointti pitää mielessä, kiitos. Sitä vaan on vaikka työpaikan kahvihuoneessa kuullut semmoisia valituksia ja juoruilua muista työntekijöistä, että sitä on vaikea olla unohtamatta. Jotkut on vähän sellaisia kyräilijöitä ja kyyliä etenkin uusia työntekijöitä kohtaan.

Kun ihmisestä näkee että se on positiivisella asenteella toisia kohtaan liikkeellä niin saa käyttäytyä kömpelösti ja olla epävarma ja mitä vaan. Ärsyttävää on kylmyys, ylimielisyys tai ilkeys. Niitä kaikki inhoaa. Tämä pätee aikuisiin, jos olet juuri teinimaailmasta irtautunut niin muistutan että siellä pätee viidakon lait jotka on syytä unohtaa kun on täysi-ikäistynyt.

Ensimmäisenä ja aivan tärkeimpänä älä yritä olla hauska tai naurattaa muista toisten kustannuksella. Ihmset loukkaantuvat tosi helposti sarkasmista. Muutenkin jätä ihmisen persoona ja tavat rauhaan keskusteluissa.

Toisena helppona keinona koita selvittää mistä puhutaan ja osallistu keskusteluun aihetta tukien. Jos keskustellaan ruotsinlaivoista niin koita osallistua keskusteluun kertomalla jotain pientä ja harmitonta samasta teemaasta. Ei missään nimessä suurta ja yllättävää ettei tule niitä sammakoita suusta.

Älä koita johtaa keskustelua ja paljon harjoittelua.

Tutustu itseesi ja löydä oma juttusi. Missä oot hyvä, mistä tykkäät. Semmonen itsetunnon ja itsetuntemuksen kehittäminen on auttanut mua olemaan vähemmän ahdistunut toisten seurassa.

Ei enää koko ajan kolkuta päässä, että oon jotenkin huonompi ja eihän kukaan musta voi pitää. Ensin pitää pystyä tykkään itsestään, jotta voi ottaa vastaan toisten tykkäämisen.

Ensin pitää huomata itsensä myötätuntoisesti ja positiivisessa valossa, jotta pystyy olemaan toisten ihmisten positiivisen huomion kohteena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle kerran vain jotenkin iski se, että hei ei minun tarvitse pelätä ihmisiä. Ihmisissä ei ole mitään pelättävää. Mitä olisi? Siis kun sosiaalisista tilanteista puhutaan. Tämän jälkeen olen ollut paljon paremmin kotonani ihmisten kanssa. En jännitä, en pelkää että mitähän tuo minusta ajattelee. Ajatelkoon mitä vaan, se ei minua satuta. Ja tuskin ihmiset erityisen aktiivisesti jaksavat juuri minua ajatella.

En jaksa kuluttaa enää turhaan energiaani märehtien virheitäni jälkeenpäin. Jos huomaan sanoneeni sammakoita, ajattelen: ensi kerralla sitten sanon ja toimin eri tavalla.

Pystyisipä itsekin ajattelemaan noin. Olisi vapauttavaa. Minusta ihmiset taas ovat paljon pelottavampia kuin vaikka koneet. :) Heidän ajatusmalleista, käytöksestä ja mielipiteistä ei oikein ota selkoa.  

Kannattaakin miettiä syvemmin, mitä heissä on pelättävää. Purevatko he? Ei. Oletko

joka hetki vaarassa menettää terveytesi, henkesi, vapautesi, toimeentulosi? No ei.

Joku voi ärähtää tai sanoa ilkeästi? Joku voi pitää sinua tyhmänä tai rasittavana? Ehkä, mutta todennäköisesti ei. Ja jos niin käy, onko se niin iso asia? Se on hänen ongelmansa, voit asettua sen yläpuolelle.

Jos tulee epämukava tilanne, mieti mikä siinä on pahinta. Mikä on se tunne, joka sinussa herää, ja miksi sinusta tuntuu vaikealta kestää se? Käy tunne läpi itsesi kanssa ja huomaa, että se menee ohi ja siitä selviää. Ehkä se ei loppujen lopuksi ollutkaan niin iso asia. Mieti, nouseeko tunne esim. jostain lapsuuden kokemuksesta, ja siksi tuntuu niin suurelta. Muista, että tunne on vain itsesi sisällä, se ei välttämättä ole koko totuus tapahtuneesta.

Toisten kanssa on helppo keskustella jos on kiinnostunut heistä ja yleisistä asioista yleensäkin, eli tarvitaan tietoa ajankohtaisista asioista, tapahtumista jne... + käytöstavat.

Aina voi harjoitella kotona ääneen, että oppii kuulemaan oman äänensä luontevana.

Vierailija kirjoitti:

Säännöllinen harjoitus. Kynnys nousee korkeaksi, jos on pitkiä aikoja keskustelematta vieraampien ihmisten kanssa. Minä kärsin aikanaan ajopelosta ja alkuun kävinkin joka viikko ajamassa autolla, jotta saisin tuntumaa ajamiseen. Pelko helpotti ajan kanssa ja nykyään nautin jo ajamisesta.

Yritä ottaa tavoitteeksi, että vaikka tällä viikolla kysyt kaupassa myyjältä jonkun tuotteen sijaintia, kommentoit säätä jollekin jne. Ei tarvitse mitään pitkää keskustelua, vaan ihan yksittäiset lauseet riittää. Kun näitä arjessa säännöllisesti kokee, niin kynnys jutteluun alkaa laskea.

Tämä on erittäin hyvä neuvo! Näitä taitoja kannattaa tietoisesti kehittää itselle neutraaleissa tilanteissa (eli jossa et laita itseäsi ja persoonasi kiinnostavuutta peliin käytännössä ollenkaan ) ja valita toinen "osapuolikin" juuri tätä silmällä pitäen.

Voimme oman kokemukseni mukaan huijata aivojamme tässä: Vaikka kyyninen ajattelumme sanoisi, että myyjä oli minulle ystävällinen vain koska joka paikassahan asiakaspalvelijat siihen valmennetaan, niin tunnetasolla hymy ja ystävällisyys vaikuttavat positiivisesti ja tämä palkitsee ja vahvistaa toimintamallia.

Moni saattaa kuvitella, että vaikka lähikaupassa henkilökunnan kanssa luontevasti juttelevat ovat jotain sosiaalisuuden supertaitajia. Useimmin lienee kyse siitä, että pienten askelten myötä on tultu tutummiksi ja kasvot jäävät mieleen puolin ja toisin. Sen jälkeen onkin jo luontevaa mennä small talkiin puhtaiden asiakysymysten lisäksi.

Vähän rautalankaa, mutta ymmärtänette periaatteen. (Ja tätä ei nyt siis ollut tarkoitettu oppaaksi miten päästä treffeille kaupankassan kanssa😄.)