Jäin yksin lasten kanssa ja tulevaisuus hirvittää:(

teltta ja mökkireissuille, kalliita nekin on, joten ihan hyvin pullat sulla kuitenkin uunissa. Ja kyllä sä tuut selviimään, huomaat sen myöhemmin, kunhan ensin opettelet elämään ilman miestä.

Parisuhde on tärkeä, mutta ei ainoa asia elämässä.



Meitä on kaksi ja meillä on ihan hyvät palkat, mutta ei meillä silti lomailla ulkomailla.

Ap,



Katso tilanne vielä rauhassa ja arvioi tilanne miehesikin kanssa uudestaan. Toki kaikki sanovat että hyvä kun pääsit siitä siasta eroon jne. Onko mies jo kokonaan uuden kelkassa vai oliko vaan jokin yksittäinen juttu ? Nimittäin pettämisen yli(kin) pääsee. xxx

Minä murehdin täsmälleen samoja asioita puolitoista vuotta sitten. Sillä erotuksella, että kolmas lapsi oli jo syntynyt. Viime vuosi oli elämäni hirvein ja samalla merkityksellisin.



Itkin ystävälleni sitä, kuinka en koskaan pääse lapsiani viemään edes lintsille, kun ei ole varaa. Eikä kukaan mies huoli läskiä kolmen lapsen yksinhuoltajaa. Kuinka väärässä olinkaan, vaikka sillä hetkellä tilanne tuntuikin lohduttomalta.



Ensinnäkin, vaikka elämä onkin yhtä pennin venyttämistä niin se on paljon rikkaampaa, kuin aiemmin. Se, ettei tarvitse tehdä kompromissejä parisuhteessa ja se, että saa itse päättää lasten arjesta on voimavara. Ei tarvitse mielyttää ketään ja saa elää vain itselleen ja lapsille.



Miehet eivät pelästy lapsia. Niitä on ihan rasittavuuteen asti tyrkyllä. Miehenkipeys oli alussa valtava, mutta kun siitä pääsee, niin huomaat ettet enää halua mitään urpoa sotkemaan elämääsi. Vapaus on mahtavaa!



Viime kesänä kävin lasten kanssa paikallisella uimarannalla kesälomareissulla. Kävimme siellä monta kertaa viikossa. Meillä oli eväät mukana ja olimme siellä monta tuntia kerrallaan. Se oli aivan mahtavaa. Isä kolusi lasten kanssa lintsit, muumimaailmat, kylpylät ja Lapit, mutta mua ei haitannut pätkääkään. Meillä oli niin rentouttava kesä, kun ei tarvinnut kiirehtiä mihinkään. Kaikki on omasta asenteesta kiinni. Entinen minä olisi ahdistunut tästäkin, mutta uusi minä on tajunnut sen mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Ja se on kiireetön yhdessäolo, ei suorittaminen. Tänä kesänä menemme tuetulle lomalle kylpylään. Talvella olimme puoli-ilmaisella Tukholman risteilyllä. Eli ihan kokonaan ei kaikista "lomista" tarvitse luopua. Tukholmakin on ulkomailla :-D.



Voimia sinulle valtavasti! Tiedän mitä käyt läpi, mutta usko mua, se helpottaa. Päivä päivältä tulee niitä hyviä hetkiä enemmän. Kun pääset shokkitilan yli, tulee viha. Se on voimakas ja pelottava, mutta pakollinen. Se auttaa sua irrottautumaan entisestä elämästä. Ota se vastaan ja yritä purkaa johonkin toimintaan. Ja joskus tulee se päivä, kun tajuat, että olet päässyt asiasta yli. Usko pois, kaikki se tuska on sen arvoista.



Älä unohda hakea apua, jos liikaa ahdistaa. Suosittelen eroseminaaria ja perheasiainneuvottelukeskuksen keskusteluapua.

ja katso elämäsi hyviä puolia! Minäkin olin 3 lapsen yh, kuopusta odotin aivan yksin, isä ei ole kuvioissa ollenkaan. Olin vielä opiskelijakin ja pätkätöissä! Nyt, muutamia vuosia myöhemmin, olen vakkaritöissä, naimisissa ja lisää lapsiakin haaveissa. :) Lasten kanssa olen matkustanut "kaukomaille" kerran vuodessa, vaikka palkkani on aivan minimi, elareista puhumattakaan. Olen säästänyt koko vuoden, jotta talvella olemme päässeet matkalle, koska se on meille tärkeää!Omatoimi matkat ovat edullisia, netistä löytyy. Asumme mukavassa, tilavassa,mutta edullisessa vuokratalossa, hyvällä paikalla, autoa emme tarvitse. Lapsilla on harrastuksia,polkupyörät, rullaluistimet yms., mutta ei mitään turhuuksia. Ja nyt tosiaan olemme saaneet ihanan miehen elämäämme, joka välittää lapsistani kuin omistaan.



Heti aluksi, lopeta tuollainen itsesääli, ettei sinulla muka ole tulevaisuutta, kukaan ei huoli jne!! Aivan turhaa! Nauti elämästäsi, suuntaa ajatuksesi tulevaan ja mieti miteä VOITTE tehdä lasten kanssa jne! :)

Eräs ystäväni oli ihan vastaavassa tilanteessa aikoinaan (myös 3 lapsen yh) mutta löysi elämänsä miehen oltuaan vain 4kk sinkkuna ja nyt ovat olleet jo vuosia naimisisissa. Ystäväni tutustui netin kautta nykyiseen mieheensä jonkun sinkku palvelun kautta.

petti vaimoaan kun heidän lapsensa olivat pieniä (syntyneet 1,5 vuoden ikäerolla) niin että vauva oli vain 4 kk ikäinen. Heille tuli ero kun mies halusi tuon sinkkunaisen.. jossain vaiheessa mies yritti vonkata ystävääni vielä sänkyyn!! Ystäväni oli todella rikki ja tietysti raskasta se oli se aika. MUTTA nyt 2 vuoden jälkeen hän löysi aivan sattumalta hyvän ja ihanan miehen, myös eronnut ja parin lapsen isä. Muuttivat yhteen ja he ovat onnellisia!!



Eli en usko että lapset ovat este..onhan niitä eronneita miehiä tai leskimiehiäkin, joilla on arvot kohdallaan mutta joilla myös mennyt usko rakkauteen.



Mieti millainen tulevaisuus olisi ollut tuollaisen miehen kanssa, johon et voi koskaan täysin luottaa? Miehesi ei olekaan perheensä arvoinen vaan täysin mulkku. Eli antaa tuollaisen mennä menojaan.. toki sinulla on oikeus olla pettynyt, surullinen ja kaivatakin häntä.

Itse olen ns. ehjästä perheestä, eikä me koskaan käyty ulkomailla eikä juuri missään muuallakaan. Ihan hyvä lapsuus se oli ilma niitä matkojakin. Eli lasten puolesta ei kannata murehtia tuollaisen takia.



Ja kyllä moni 3 lapsen yh on miehen löytänyt. Voi se sinunkin kohdalle sattua yhtä hyvin.



Jaksuja ja haleja.

Tuossa vaiheessa kaikki pelottaa ja hirvittää ja ahdistaa ja harmittaa ja vituttaa; ja HYVÄ NIIN, kuuluu asiaan! Mut kyllä sä selviät, asetat itsesi miehesi yläpuolelle, oot tekemisissä sen minimin, mitä lasten takia tarvii ja luotat itseesi, pärjäät ihan varmasti.

Onhan eroperhe.net sulle jo tuttu? Ensi keväänä haet tuettua lomaa sulle ja lapsille ja kun tuleva vauva vähän kasvaa, saat helpommin lapsivapaata aikaakin ja pääset baanalle katselemaan ihmisiä. Ja kyllä niitä miehiä riittää... ;) Ja elämä kantaa!



T. kahden lapsen yh

Ei ne lapset oikeasti kaipaa mitään ulkomaanreissuja. Sä voit antaa heille ihanan lapsuuden, vaikka teillä ei liiemmin rahaa olisikaan. Mökkeily ja telttailu on mahtavaia yhdessäolon muotoja.



Itse olen 90-luvun laman kaikin tavoin rikkoman perheen lapsi, ja muistan todella elävästi, kuinka aina ajattelin, ettei mua oikeasti rassaisi yhtään se, että meillä ei ole rahaa, jos vanhemmat ei tekisi siitä numeroa ja anelisi sitä anteeksi. Materiaalinen hyvä on vain plussaa elämässä, mutta sillä ei pysty mitään todellista ja tärkeää lapsilleen antamaan.



Miksi sun muuten pitäisi löytää parisuhde? Mikä siinä on niin elintärkeää, että sellainen on oltava? Itse en sitä tajua, vaikka sellaisessa tällä hetkellä elänkin. Mies on hyvä ja häntä rakastan, mutta jos jään yksin joskus myös kolmen lapseni kanssa, en varmaan huoli enää ketään nurkkiini pyörimään. Olen itsenäinen nainen, ja pärjään varmasti. Kuten sinäkin.

Älä nyt tuollaista pelkää. Ei kaikki miehet ole lapsikammoisia. Synnytä nyt ensin se vauva ja hoidat sitä ensimetrit. Mietit mieskuvioita sitten joskus myöhemmin. Ei se ole nyt ajankohtaista, joten älä tuhlaa energiaasi turhan huolehtimiseen.



Ja lomamatkoilla lapset voivat päästä miehen seurassa. Oppii ne maailmaa näkemään, vaikka sinä et olisikaan mukana. Yleensähän lapset saavat kaiken kivan tuplana silloin, kun vanhemmat ovat eronneet.

kunhan nyt vaan saan kaikki ajatukset ja tunteet kasaan. Kaikki kun ahdistaa ja pelottaa, niin tulee varmasti mietittyä kaikenlaista hulluakin..



Täytyy tutustua tuohon nettisivuun! Kiitos vinkistä!



Nyt täytyy yrittää mennä nukkumaan, että aamulla jaksan olla iloinen äiti lapsille:)



Ap

johon sopii erittäin hyvin se neuvo, että elät nyt vain päivä kerrallaan. Eikös vaan. Ja sitä voit toteuttaa, kun muistat senkin, että asioilla on tapana järjestyä.

onneksi pääsit eroon. Parempi näin, ihan oikeasti, kuin elää valheellisessa liitossa. Ihmeen rauhallinen pystyt olemaan, kadehdin sinua. Itse olisin varmaan romahtanut täysin ja ollut miehelle äärettömän inhottava, reuhannutkin jne. Miten mies jäi kiinni? Oletko nähnyt uutta naista? Osallistuuko mies nyt raskausaikana mitenkään mihinkään? Tuleeko neuvolaan tms?



Hirveästi tsemppiä!

Nuorena haaveilin isosta perheestä, muutamasta lapsesta ainakin.



Kilttinä "kotityttönä" en osanut varautua mieheen, joka voi oikeasti olla jotain muuta kuin mitä on toisen sanut uskomaan. Tuleva lasten isä oli suht ovela, en päässyt tietämään hänen todellisia ongelmiaan ennen kuin tulin raskaaksi.



Tuntui kuin hän olisi pitänyt minua varmana "nakkina". Heti kun raskaus varmistui, hän ei peitellyt enää juomisongelmiaan, vaan hän ajatteli minun olevan pakosti hänen kanssaan. Äitinsä oli antanut asunnon meille, jota mieheni oli luvannut alkaa maksamaan meille jääväksi..



Mieheni ei aikonutkaan maksaa vuokraa eikä muutakan koska oli ainoa lapsi ja vihjaisi kaiken jäävän hänelle kuitenkin...





Esikoisen odotusaikana ja synnyttyä alkoi vaikeudet miehen ollessa omilla teillään. Olin usein lapsen kanssa yksin ja mietin jo eroa.



Mieheni halusi muuttaa tapansa, sai minut uskomaan milloin minkäkin vaikuttajan kautta, kuten esim. AA-klinikasta soitettiin että antaisin vielä mahdollisuuden jne.



Sitten aloin uudelleen odottamaan vauvaa, esikoinen oli vain 1v 1kk:n ikäinen vauvan syntyessä.



Mieheni ei pystynyt omien juhliensa takia hakemaan minua ensimmäisestä synnytyksestä vauvan kanssa kotiin, oma isäni haki, eikä tällä toisellakaan kerralla. Veljeni haki minut ja vauvan kotiin.



Olin usein itkuinen, lapet olivat kuitenkin ilon aiheeni ja mietin kuinka pärjään ilman miestäni, lasten isää joka ei vapaa-aikaansa lasten kanssa viettänyt, ei juuri muutenkaan.



Hain avioeroa, vaikka eskikoinen oli vasta 1v ja pienempi muutaman kuukauden ikäinen. Mieheni "pelästyi" saadessaan tiedon aikeistani asianajajalta, ja hakeutui jopa hoitoon saadakseen pitää meidät...sai taas minut uskomaan.



Sovimme asian, olihan hyvä jos lapsilla olisi isä jne.



En ole koskaan katunut kolmatta lasta, jota aloin odottamaan sovinnon jälkeen ihan siksi, että saisin kokea minäkin onnellisen odotuksen, miehen ja lasten isän läheisyyden vauvan syntyessä ym.



Lasten isä lähti kuitenkin elämästämme minun mittani tultua täyteen, kolmas raskauteni oli vasta alussa mutta jätin lopullisesti mieheni.



Avioerossa mies ei saanut tapaamisoikeutta lapsiin eikä kai välittänytkään. Kolmas lapsi syntyi niin että esikoinen oli 4v ja keskimmäinen 3v. Miheni ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja, elatustuen sain.



Siihen aikaan kun jäin yksinhuoltajaksi ei ollut kotihoidontukea, ei ollut työttömyyskorvausta kellään, lapsilisät olivat pieniä summaltaan mutta päätin pärjätä.



Lapset olivat kaikkeni. He olivat yleensä aina mukanani missä olinkin ja perustin oman yksityisen puistotätiyrityksen jossa hoidin omat kolme lastani sekä 22 muuta lasta. Työ oli ulkona lasten valvomista kahdesti päivässä. Otin lähes vastasyntyneen nuorimmaisen mukaan, sain elätettyä lapseni ja toimeentulon taattua.



Muutaman vuoden ollessani yksinhuoltajana, menin uudelleen naimisiin kunnollisen miehen kanssa. Muutimme toiselle puolelle Suomea, olemme edelleen onnellisia yhessä yhteensä kuuden lapsen kanssa.



Mieheni on elättänyt myös edellisen liiton lapseni. Kaikilla on ollut tasavertaisesti tavaraa ja muuta. Mieheni on sanonut ettei ole koskaan katunut liittoamme ja ei antaisi ketään lapsistamme pois.



Varmaan vaikuttaa sekin, että lapset olivat aika pieniä hänen tullessaan meille, lasten oma isä ei ole ollut arjessa mukana jne.



Ap kuten huomaat elämä voi olla ensin vaikeata ja omalla painollaan muuttua, josm on muuttuakseen.



Minulla ei ollut eron jälkeen kiirettä uuteen suhteesee, keskityin lapsiin ja olin iloinen että minulla oli heidät. Uusi mies sitten kuitenkin sai minut huomaaman, että uudessa suhteessa elämä voi olla kuitenkin mahdollista.



Kaikkea hyvää ap Sinulle, tiedän mitä arkesi on, mitä kaikkea elämäsi sisältää yksin lasten kanssa.



Hyviä vointeja Sinulle ja lapsillesi.

Niitä ehtii tehdä vanhempanakin, sitten omilla rahoillaan. Itse olin eroperheen lapsi, ei ollut autoa eikä tehty ulkomaanmatkoja. Perusasiat oli silti kunnossa; koti, ruoka, puhtaus, välittäminen. Pyörä, sukset, luistimet jne varusteet oli kuten muillakin.



Lomat oli mökki- ja telttalomia, enkä ole traumatisoitunut siitä syystä. Kavereiden vanhemmat otti mua paljon mukaan Suomen kiertueille, kun halusivat lapselle kaverin mukaan. 9-11-vuotiaana reissasin paljon kavereiden vanhempien matkassa mökeillä ja sukulaisvierailuilla pitkin Suomea.



Tuo ulkomaanmatkailu on nyt sun huolista pienin joten unohda se! Hyvä lapsuus mulla oli, ihan ilman Thaimaan lomiakin. Ja niin se on sunkin lapsillasi.

Matkoja ehtii kyllä tehdä. Itse kävin ensimmäisen kerran ulkomailla 19-vuotiaana, ja olen sen jälkeen käynyt 40 maassa.



Matkustelu ja kivat vaatteet on aika irrelevanttia verrattuna siihen, että lapsia rakastetaan.

Matkustelu ja kivat vaatteet on aika irrelevanttia verrattuna siihen, että lapsia rakastetaan.

ukkelia!

Ja tosiaan niitä ulkomaanreissuja lapset ei kaipaa! Mä en koskaan käynyt lapsena ulkomailla, vaikka oli molemmat vanhemmat. Oli onnellinen ja turvallinen lapsuus. Ulkomaan reissut aiheuttaa lapsille oikeasti enemmän stressiä kuin onnea ;)

Jaksamista sulle.

Sinä selviät kyllä, viestistäsi huokuu sydämellinen ja lämmin nainen joka rakastaa lapsiaan. Tärkeintä on lapsen rakastaminen, ehtii sitä ulkomaille aikuisenakin kun enemmän tajuaa asioista. Minä olen kahden lapsen yh, olen käynyt vain tuetuilla lomilla ja lapset ovat nauttineet niistä valtavasti! Googlaapa "tuetut lomat lapsiperheille", tai kysy paikallisesta sossusta, olisit myös lomasi ansainut ja siellä on esim yksinhuoltajille jaksoja joissa saa tukea ja keskustella muiden kanssa.



Kerää vahvaa tukiverkostoa ympärillesi ja pysyttele vahvana. Pidä itsestäsi fyysisesti ja henkisesti hyvää huolta koska sinua tarvitaan. Tiedän mitä käyt läpi ja ensimmäinen 2 vuotta on pahinta aikaa. Sitten helpottaa. Miulla alkaa nyt helpottamaan kun 1,5v takana. Ei se aika ole painajaista ollut, mutta on joutunut tekemään töitä sen järkytyksen kanssa ettei ollakaan yhdessä loppu elämää ja miten se näin meni ja meidähän piti vanheta yhdessä ja miksi minulle käy tälläistä jne. Tiedät varmasti.



Voimia paljon ja onnea tulevaisuuteen!



ps. sen parisuhteen löydät varmasti ;) ystäväpiirissäni lapset eivät ole olleet mikään este, ja kun kysäisin tuolta ystävämieheltäni niin sanoi että kuka nyt niin naiivi on ettei aikuisella naisella olisi lapsia jos alkaa tapailla, eli kaikilla on lapsia ja kunnon miehet hyväksyy ne, ja jopa toivoo perhettä ;) maaseudulla ainakin on hyviä sydämellisiä miehiä, joiden arvot ei perustu pinnallisuuteen vaan maanläheisyyteen.