Epävarmuuksia omaan ulkonäköön liittyen. Miten hyväksyä että ei ole kaunis/komea?

Mä jo teininä kyllästyin sitä miettimään. Muutaman vuoden stressasin ulkonäköäni ihan kauheasti, kuten siinä iässä monet tekee. Lopulta totesin, että tämä asia ei vinkumalla parane, hukkaan vaan elämääni keskittymällä sellaiseen mitä en voi muuttaa kumminkaan. Päätin mennä ja elää sellaisena kuin olen, enkä enää miettiä omaa ulkonäköäni.

Se on aika paljon kiinni omista arvoista. Voi valita, yrittääkö antaa itsestään jonkinlaisen vaikutelman näyttämällä tietynlaiselta, vai onko ihan rauhassa omanlaisensa.  Vartalon muotoon ja kasvoihin voi vaikuttaa jonkin verran, mutta aika helposti semmoinen kääntyy häiriöksi, pahimmillaan kauneusleikkauskierteeksi. Pidemmän päälle on samantekevää, miltä joku näyttää, koska luonne ja käytös vaikuttavat eniten kanssakäymiseen muiden kanssa, töissä ollessa ammattitaito. 

Minulla on takana kova ahdistus ulkonäöstäni, joka kärjistyi syömishäiriöksi. Päivä päivältä on helpompaa olla omannäköinen, enkä yksinkertaisesti jaksa stressata enää ulkonäköäni. Jos näytän jonkun mielestä rumalta tai hassulta tms, se ei ole minun ongelmani. Ja jos ulkonäköni ratkaisee jonkun ihmisen päätöksen siitä, lähteäkö treffeille, se on välitön torjuntareaktio myös minulta. Olen saanut tarpeekseni ulkonäkökeskeisyydestä ja keskityn niiden ihmisten seuraan, joille se ei ole oleellista, ja sellaiseen elämäntapaan, jossa ulkonäöllä ei ole merkitystä.  Minusta on hauskaa kokeilla erilaisia tyylejä ja olen esteetikko. Vierastan kuitenkin ajatusta, että kauneus tai komeus vaikuttaisi arviooni toisesta ihmisestä millään lailla.

Kiiltokuvamaailma kulisseineen ja todellinen elämä ovat kaksi eri asiaa. Ensimmäisessä mikään ei riitä, ja toisessa saa olla miten haluaa.