Miten ojentaisin etäisille vanhemmilleni mahdollisuuden uuteen alkuun isovanhempina?

Kerro toiveestasi, että erimielisyyksistänne huolimatta haluaisit heidän luovan suhteen lapsenlapseensa. Ehdota, miten se voisi käytännössä toimia.

Panevat vain lapsesi kärsimään samat asiat kuin sinä jouduit kohtaamaan.



Jos he eivät edes myönnä virheitään, he tulevat takuulla toistamaan ne.



Kokeiltu on.

Kerro toiveestasi, että erimielisyyksistänne huolimatta haluaisit heidän luovan suhteen lapsenlapseensa. Ehdota, miten se voisi käytännössä toimia.

En oikein voi mennä heidän kotiinsa, sillä he katsovat voivansa olla kotonaan humalassa aina halutessaan. Minun läsnäollessa se on ihan must, etten vaan kuvittele, että voisin määräillä heitä olemaan selvin päin. Omaan kotiini he eivät ehkä tule, koska eivät halua olla vieraalla maaperällä eivätkä oikein muutenkaan käy missään. Eivät ole tavanneet 6 kk ikäistä ekaa ja ainoaa lapsenlastaan vielä koskaan.

teiniaikani meni ridellessä vanhempieni kanssa hieman normaalia rajummin. halusin miehen jota he eivät hyväksyneet (yhdessä ollaan edelleen). tilanne kärjistyi siihen kun 18v päivänäni yritin mennä takaisin ylioppilaskirjotuksista ja lukot oli vaihdettu. Tästä alkoi elämäninen totaalisesti erillään vanhemmistani. Edes kaupassa vastan kävellessä ei tervehditty. Aikaa ehti kulue 6v. ja ehdin saada 3 lasta, kun pikkusiskon kautta isäni välitti viestin, että minä ja lapset ollaan tervetulleita juhannuksena heidän mökille jos haluamme. Kauhun ja epäilysten vallassa pakkasin tavarat ja lähdettiin viettämään juhannusta. Kaikki meni loistavasti! Lapset hyväksyivät heidät isovanhemiksi mitään kyselemättä ja mamma ja pappa olivat myytyjä alta tunnin pikkusten edessä. Ajoitain mietityttää edelleen koska kaivetaanvanhat asiat esiin ja sota alkaa uudelleen. toivon kuitenkin niiden olevan nyt jo taakse jäänyttä aikaa, enkä usko vanhempienikaan haluavan "menettää" tytärtään saati siten lapsenlapsiaan enää...



Tsemppiä sulle, yhteydenotto kannattaa! ja ethän voi tietää miettiikö äitisi iltaisin sinua ja lastasi... mä ainakin sain tietää jälkikäteen, että lapset olivat olleet usein mielessä ylpeyttä piti vain niellä ne vuodet...

kerro kirjeitse/sähköpostitse kuulumisia. Pyydä heitä myös kirjoittamaan lapselle jos nyt. Ne ovat (toivottavasti) mukavaa luettavaa lapselle kun hän on isompi.



Voisitte tavata vaikka kahvilassa tms. julkisella paikalla, jos vanhempasi vaan pystyvät tulemaan kohtuu selvinä.



Vaikea tilanne. Alkoholismi on pirullinen sairaus, joka tekee myös läheisten elämästä helvettiä.

meillä tosin ei alkoholi näytellyt missään kohtaan mitään roolia...

olen pienin teoin pitänyt yhteyttä. Kutsuin ristiäisiin, lähetin ristiäisissä otettuja kuviakin. Sukulaisten kautta olen kuullut, että vanhempani kertovat minusta perättömiä väitteitä, joiden pohjalta on ainakin heistä ymmärrettävää ettemme ole yhteyksissä. Jutut ovat sellaisia, että he ovat useasti tavoittaneet minua puhelimella tai kirjeellä, mutten vastaa. Tällaista ei ole tapahtunut. Lisäksi haluan mustamaalata heitä juopoiksi, vaikka työnsä he ovat aina hoitaneet ja plaa plaa.



Nyt kun tätä juttua kirjoittelen, alan tajuta, ettei tämä homma taida onnistua millään ilveellä.



ap

tuon perusteella mitä kerrot, alkoholi ja kaikki valheet - siitä tulisi vain lapsillesi kärsimystä.

Käy muuten itse puhumassa suhteestasi vanhempiisi jossain, koska kun lapsesi kasvaa sinulle voi tulla vaikeita asioita mieleen, ja ethän halua siirtää vanhempiesi perintöä eteenpäin mitenkään.

lapsen "nimissä". Kirjoita siis vain lapsesta, pyydä kirjoittamaan lapselle. Myöhemmin he ehkä pystyvät tapaamaan lasta ilman sinua vaikka jossain leikkipustossa tms.



Sen ymmärtää kyllä, jos et jaksa. Tuskin moni jaksaisi edes ajatella yhteydenpitoa vanhempiin tuossa tilanteessa.

Jos tilanne on tuo, anna isovanhempien elää erillään. Eivät he muutu lapsesi edessä, päinvastoin!

Jos he haluavat pitää yhteyttä, niin anna heidän tehdä aloite. Jos sinä joudut aloitteentekijäksi, niin he todennäköisesti ymmärtävät sen niin, että viimeinkin "ymmärrät toimineesi väärin" ja he voivat jatkaa samaa vanhaa menoaan voitonriemuisina, koska "olivat oikeassa".



Valitettavasti, näin se menee alkoholistien kanssa. Toista ihmistä ei voi muuttaa, vaan muutos lähtee heistä itsestään. Muutosta voi tukea, mutta väkisin sitä ei voi pakottaa.



Itsellänikin on alkoholistivanhemmat, mutta he onneksi ovat pikkaisen suostuneet antautumaan. Edelleenkään emme kyläile heillä kuin pikaisesti käväisemällä (ja jos ovat humalassa, niin käännymme ovelta, mutta onneksi tajusivat tokalla kerralla kun näin teimme, että olemme tosissamme). Vanhempani saavat kyläillä meillä ja heidät kutsutaan myös lasten synttäreille, mutta humalassa olemiseen on vedetty ehdoton raja, eli tietävät etteivät pääse kylään jos ovat pikkaisenkaan ottaneet.



Pari kertaa vuodessa nähdään ja näin toimii ok. Lapset saavat tutustua isovanhempiinsa, eikä minun tarvitse pitää yhteyttä humalaisiin. Muulla ajalla en vaivaa päätäni heidän tekemisillään. Teidän kuitenkin, että jos vähänkin perääntyisin vaatimuksistani, niin se olisi sitten menoa. Onneksi minulla on myös veli, joka pitää samoista säännöistä kiinni, joten eivät voi myöskään kehitellä mitään vastakkainasetteluja meidän välillemme.

Jos he haluavat pitää yhteyttä, niin anna heidän tehdä aloite. Jos sinä joudut aloitteentekijäksi, niin he todennäköisesti ymmärtävät sen niin, että viimeinkin "ymmärrät toimineesi väärin" ja he voivat jatkaa samaa vanhaa menoaan voitonriemuisina, koska "olivat oikeassa".

Näin he todellakin ajattelevat. Siksi he eivät ole ottaneet minuunkaan yhteyttä, koska he eivät ole tehneet mitään muutosliikettä lopettamalla yhteydenpitoa, vaan minä, jonka harteilla se yksin muutenkin oli. He vain elävät tavallista elämää ja minä se olen taas luonnevikaisuuttani haastamassa jotain riitaa. Ja he eivät anna periksi.

Sitten enää vain yksi kysymys. Miten toimin tai edes selviän siitä, että he tulevat kertomaan kaikille sukulaisille ja myöhemmin myös lapsillemme, miten äitinne eli minä olen sabotoinut kaikki heidän kauniit tekonsa, heittänyt lähetetyt paketit roskiin, kieltänyt heiltä mummulakesät ja kaiken lisäksi kertonut lapsillemme valheita isovanhemmista. Minulla on ollut muutenkin jo vaikeaa tyynesti kuulla niitä juttua, joita he ovat tuttavillemme kertoneet, vaikka 2/3 ihmisistä eivät usko heitä pätkääkään.

ap

sairaita, heillä on tauti nimeltä alkoholismi ja se tekee ihmisesta omituisen ja että lasten ei pidä olla tekemisissä alkoholia käyttävien isovanhempien kanssa, jos he eivät halua olla selvin päin lasten seurassa.

Minä en sinuna välittäisi siitä, miten he sinua ap mustamaalaavat, tiedäthän kuitenkin itse totuuden. Jos jotkut sukulaiset asiasta sulta suoraan kysyvät niin voit vastata lyhyesti että vanhempasi eivät puhu totta.

tuhoa lapsen mieleen tekee, että hänellä ei ole isovanhempia vaikka he ovatkin elossa ja alle 60-vuotiaita? Ap vielä murehtimassa asian äärellä...

tuhoa lapsen mieleen tekee, että hänellä ei ole isovanhempia vaikka he ovatkin elossa ja alle 60-vuotiaita? Ap vielä murehtimassa asian äärellä...

heillä on epävakaasti käyttäytyvät, juopuneet, lasten äitiä syyttelevät, valehtelevat jne. isovanhemmat.

muut taidatte etäältä nähdä paremmin. Mä jotenkin aina vielä jaksan toivoa, että jokin tässä elämässä olisi heille syy muutokseen, mutta ei kieltämättä mun elämässä ole ollut mitään sellaista, että se olisi ollut heille erityistä. Lapsen syntymästä oli toinen kommentoinut että ainahan noita kakaroita syntyy... ap

Jos tiedät että 2/3 ihmisistä ei usko heidän juttujaan, niin todennäköisesti todellinen prosenttiosuus on 90%. Suurin osa ihmisistä vain on arkoja ilmaisemaan tukensa tai ylipäänsä puuttumaan toisten ihmisten elämään millään tavalla. Usko vain, suurin osa ihmisistä joille vanhempasi valheitaan kertovat, eivät usko heitä vaikkeivät ehkä sitä vanhemmillesi suoraan sanokaan. Kyllä he mitä todennäköisimmin aavistavat totuuden tai ainakin osan siitä ja ymmärtävät, mitä käyt läpi.



Sinun pitää nyt elää omaa elämääsi, sekä itsesi että lapsesi tähden. Lakkaa murehtimasta vanhempiasi, et voi heille mitään. Olet menettänyt onnellisen lapsuuden ja vanhempasi, se on suuri menetys, jota sinulla on oikeus surra ja olla katkera, mutta älä anna sen pilata tulevaisuuttasi ja lastesi elämää. Päästä irti.



Kerrot lapsille totuuden heidän ikätasonsa mukaan. Älä mustamaalaa isovanhempia, mutta älä myöskään kehu heitä. Anna lastesi tavata isovanhempia JOS he suostuvat sinun asettamiisi asiallisiin ehtoihin. Jos he eivät suostu, niin kerro rehellisesti lapsille, miksi he eivät voi isovanhempia tavata. Säästä kaikki viestit ja lahjat joita lapsesi mahdollisesti isovanhemmilta saavat. Kyllä lapsesi isoina ymmärtävät, mistä on kyse, lapset ovat älykkäitä ja ymmärtäväisiä olioita ja näkevät paljon enemmän kuin me aikuiset tajuammekaan.



t. 12

on ollut jo hyötyä! Aloin käydä kerran kuussa suunnilleen raskaaksi tulemisen aikoihin. Asiansa osaava ammattilainen on ollut tukena kun olen joutunut pähkäilemään miten suhtautua alkoholisoituneisiin tuleviin isovanhempiin. Onneksi tässä on aikaa miettiä omat päätökset valmiiksi ettei sitten tunnekuohussa sorru uskomaan omien vanhempien muutokseen. Surettaa vaan ihan suunnattomasti kun nyt jo tietää, että suhde on ja pysyy (minun parhaakseni) etäisenä. Tuntuu luonnottomalta jo tässä vaiheessa sisäistää ettei esim. yhteisiä jouluja todennäköisesti tule. Ja ettei niitä saa edes salaa toivoa. Onneksi uskalsin ottaa yhteyttä terapeuttiin!

tässä on se, että haluat lapsellesi isovanhemman, niin eikös joidenkin järjestöjen kautta ole mahdollista hankkia "varamummua"?

Itselläni on tilanne, jossa äitini ei ole ollut missään tekemisissä lapseni kanssa (myöskin ainoa lapsenlapsi). Tai no missään ja missään, mutta lapsi on 5v, näki tätä noin 10 kertaa kahden ensimmäisen vuoden aikana - sinä aikana valehteli niin paljon, jätti tulematta sovitusti jne, joten tuumasin, etten enää jaksa olla häneen yhteydessä. Yhteys katkesi pariksi vuodeksi, kunnes hän lähetti viestin, jossa oli katkera, kun en ollut kutsunut häntä häihini.

Mietin asiaa hetken, pyysin anteeksi, kerroin olleeni loukkaantunut kaikista turhista lupauksista jne. Annoin uuden mahdollisuuden - äitini kävi vuoden aikana kaksi kertaa, muutti vielä ihan meidän naapuriin, muttei silti ole missään tekemisissä lapsenlapseensa. Eniten harmittaa se, että taas vannoi ja lupaili, että saa tulla yökylään, käymään koska vaan... ja lapsihan odottelee edelleen pääsyä kylään. Koskaan ei ole aikaa, ei kerkeä, huono hetki... Ei olisi ehkä pitänyt enää antaa mahdollisuutta, lapsi oli kuitenkin jo unohtanu koko ihmisen.



Voihan olla, että omat vanhempasi käyttäytyvät eri lailla, mutta... ikävästi tuntuvat käyttäytyvän, jos kakaroita kerran syntyy vähän joka puolelle. Eivät tunnu arvostavat kamalasti.