Lapsi ei kestä pelissä häviämistä. Miten opettaa hänelle asia?

rakennelkoon käpylehmiä hoitopaikassa ja muut pelatkoon.

Vierailija kirjoitti:

rakennelkoon käpylehmiä hoitopaikassa ja muut pelatkoon.

Ei siellä ketään voida jättää ulkopuolelle. Kuten ei missään hoitopaikassa. Ap

Minkä ikäinen lapsi? Ilmeisesti aika pieni kun hoitopaikasta puhut? Ei tuohon muu auta kuin johdonmukaisuus ja se, ettei joka kerta tee valtavaa numeroa ja anna huomiota huonosta käytöksestä.

Meillä toisella lapsella vähän samaa vikaa, mikä johtuu pääösin siitä, että nuorimmaisena usein häviääkin isommilleen. Pahan mielen saa ilmaista, mutta pettymykset kuuluu elämään ja se pitää jo pienelle opettaa.

Pitäisin ehkä taukoa peleistä jos menee ihan överiksi joka kerta. Kun ikää tulee lisää, niin sietokykykin kasvaa.

Voisiko lapsesi liittyä täällä sensuurikollektiiviin ja sensuroida epämieluisat pelitulokset?

Don't get mad, get good. Tämän ohjeen sisäistäminen tekisi hyvää monelle aikuisellekin.

Mitään oikotietä onneen ei ole tässäkään asiassa vaan oppiminen tapahtuu usein pikkuhiljaa. Mutta omille lapsilleni olen sanonut, että häviäminen on myös taitolaji, joka pitää opetella. Ja sanonut, että hyväksi häviäjäksi opetteleminen voi olla jopa vaikeampaa kuin voittaminen. Tämä on tuonut lapsille ainakin mielenkiintoa kuulostella omia ja pelikaverin tuntoja häviämisen jälkeen. Ja sitten kun osaa olla hyvä häviäjä, olen siitä kehunut lasta - näin positiivinen huomio ei kohdistu vain voittajaan.

Pienin askelin. Kun pelaatte lautapeliä, anna lapsen ensin voittaa ja sitten hävitä. Selitä, että aina ei voi voittaa.

Pitää hiukan pehmentää joillekin tätä asiaa.

Mutta ei liian rankasti. Ensin voittoa ja sitten häviö. Eikä liikaa häviötä.

Ilmeisesti kova kilpailuvietti. Mullakin oli lapsena. Häviö tuntui aina siltä että olen ihmisenä huono. Auttoi kun alkoi kilpaurheilla. Siinä tulee a) pettymyksiä ja b) tappiot ei tuntuneet niin pahalta. Varmaan siksi että voittoja ja tappioita tulee tasaisesti.

Yhä edelleen vaadin kyllä itseltäni mielelläni täydellisyyttä enkä yhtään vähempää. Jos asiaa ei aio tehdä kunnolla, sitä ei kannata alkaa tekemään ollenkaan.

Jotkut ottavat asiat vain niin rankasti, että pitää tosiaan pehmentää hiukan.

Häviäminen onkin luuserien hommaa... vain voittoon tähdätään... seuraavan kerran vielä paremmin siis... se kannattaa oppia varhain...

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti kova kilpailuvietti. Mullakin oli lapsena. Häviö tuntui aina siltä että olen ihmisenä huono. Auttoi kun alkoi kilpaurheilla. Siinä tulee a) pettymyksiä ja b) tappiot ei tuntuneet niin pahalta. Varmaan siksi että voittoja ja tappioita tulee tasaisesti.

Yhä edelleen vaadin kyllä itseltäni mielelläni täydellisyyttä enkä yhtään vähempää. Jos asiaa ei aio tehdä kunnolla, sitä ei kannata alkaa tekemään ollenkaan.

Mielestäni toisinpäin. Kannattaa etsiä sellaisia harrastuksia, kuten partio, jossa ei kilpailla. Jossa arvotetaan yhdessä tekemistä. Kilpailua on niin monissa harrastuksissa.

Magnus Carlsen kuulemma opetteli pelaamaan shakkia, koska ei halunnut hävitä isosiskolleen. Jos ei tykkää hävitä, niin opettelee voittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Häviäminen onkin luuserien hommaa... vain voittoon tähdätään... seuraavan kerran vielä paremmin siis... se kannattaa oppia varhain...

Ihminen sairastuu tuollaisesta. Kasvatuksessa pitää olla tasapaino. Kilpailevia harrastuksia, mutta sitten taas ihan erityyppisiä harrastuksia.

Partio on tosi hyvä, koska siellä ei kilpailla.

Vierailija kirjoitti:

Magnus Carlsen kuulemma opetteli pelaamaan shakkia, koska ei halunnut hävitä isosiskolleen. Jos ei tykkää hävitä, niin opettelee voittamaan.

Mutta kun kukaan ihminen ei voi olla kaikessa hyvä ja voittaa kaikessa. On siis ihan hyvä opetella myös hyväksymään häviöt ja sietämään pettymykset. Ja onhan se todella väsyttävää sekä ihmiselle itselleen että koko lähipiirille, jos yksi yrittää pakonomaisesti olla kaikessa paras.

Vierailija kirjoitti:

Magnus Carlsen kuulemma opetteli pelaamaan shakkia, koska ei halunnut hävitä isosiskolleen. Jos ei tykkää hävitä, niin opettelee voittamaan.

Ei voittaminen ole mikään meriitti.

Jätä se sika!

Kultainen keskitie. Kukaan ei halua kasvattaa ihmistä, joka ajaa itsensä burnouttiin kilpailuvietin takia.

Tai toisinpäin, on liian laiska saavuttaakseen asioita, joihin pystyisi.

Piiskaa koivuvitsalla niin että tuntuu jos vielä kitisee häviöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Magnus Carlsen kuulemma opetteli pelaamaan shakkia, koska ei halunnut hävitä isosiskolleen. Jos ei tykkää hävitä, niin opettelee voittamaan.

Mutta kun kukaan ihminen ei voi olla kaikessa hyvä ja voittaa kaikessa. On siis ihan hyvä opetella myös hyväksymään häviöt ja sietämään pettymykset. Ja onhan se todella väsyttävää sekä ihmiselle itselleen että koko lähipiirille, jos yksi yrittää pakonomaisesti olla kaikessa paras.

Ihmiselle itselleen vaikeaa.

Mutta ei lapselle kannata olla liian ankara, jos sillä on kova kilpailuvietti. Pehmein askelin opitaan häviämään.

Hyvä merkki. Kaikki absoluuttisella huipulla olevat urheilijat on samanlaisia