Onko säästäväinen ja rahaa ajatteleva ihminen rasittava parisuhteessa? Milloin tämä menee yli hilseen?

Jos mitään ei voi tehdä säästämisen vuoksi tai jos yhdessä kahvilla käydessä toinen keskittyy valitusvirteen kaiken kalleudesta.

Tuhluri, joka tuhlaat omat ja kumppanin rahat hetkeäkään ajattelematta on kuitenkin paljon karmeampk kumppani.

Tiedän, itseni. Onneksi mieheni on samanlainen. Puhumme rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta lähes päivittäin. Meillä molemmilla oli rahasta puutetta nuorempina, joten meistä on tullut hyvin varovaisia rahankäyttäjiä.

Luulen että tulisi vaikeuksia, jos pitäisi olla kumppanin kanssa jota säästäminen ei kiinnosta. Ja meistä tulisi huonoja kumppaneita niille jotka eivät jaksa miettiä rahaa koko ajan.

Arjen fiksu rahankäyttö on todella ok! Mutta jos on edes kohtuullisen varakas puoliso ja samalla pihistelee toiselle tärkeissä, pienissä menoissa niin tottakai on turn off. Esim. ei ikinä anna lahjoja tai tuo kukkia edes syntymäpäivisin, vuosipäivinä tai jouluna jne.

Pitää käyttää rahansa kulutukseen. Ei saa pihistellä.

Varmasti, jos itse on höveli rahankäyttäjä. Minä olen säästäväinen, mutta laitan surutta säästöt yhteiseen intohimoon puolison kanssa (täällä asustellaan kesät Norjassa, ollaan pienituloisia molemmat). Hänkin on muutoin säästäväinen. Meillä menee paljon paremmin näkemykset yhteen keskenämme kuin edellisten puolisoiden kanssa, jotka sisustivat ja shoppailivat. Niin että kai se on mihin haluaa panostaa.

Vaikea kysymys, koska tuohon liittyy niin suurissa määrin parisuhteen dynamiikka ja viime kädessä valta. Etenkin jos on isot tuloerot tai lapsia, yhdessä tai erikseen.

Ja ennen kuin kukaan aloittaa lompakkolois-mantransa, huomautetaan että yleensä pienituloiset ovat taitavampia rahankäyttäjiä kuin suurituloiset.

Sanotaanko näin että silloin kun joku ilmoittaa, että pitää olla säästäväinen ja kiinnittää kohteina huomioita toisten mahdollisiin turhuuksiin tai tuhlailuihin, jättäen omat käymättä läpi, se on ärsyttävää.

Esim. eräs ex joka kyseenalaisti jokaisen vaateoston lapselle, että "oliko nyt varmasti pakko" ja itse pisti uaeampi satanen kuussa erinäisiin nautintoaineisiin.

En ole ollut parisuhteessa. Ensimmäisessä avioliitossani 80-luvulla meillä oli yhteiset rahat ja tiukkaa. Eron jälkeen asuin yli 20 vuotta yksin ja seurustelin miesten kanssa, joiden raha-asiat eivät minulle tietenkään kuuluneet mutta jotka pitivät samoista asioista kuin minäkin ,(ulkona syöminen, matkustaminen jne). Sama nykyisen puolison suhteen; huomasin seurusteluaikana, että hänen suhtautumisensa rahaan on samanlainen kuin itselläni.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys, koska tuohon liittyy niin suurissa määrin parisuhteen dynamiikka ja viime kädessä valta. Etenkin jos on isot tuloerot tai lapsia, yhdessä tai erikseen.

Ja ennen kuin kukaan aloittaa lompakkolois-mantransa, huomautetaan että yleensä pienituloiset ovat taitavampia rahankäyttäjiä kuin suurituloiset.

Kyllä ne huonoimmat rahankäyttäjät löytyvät niistä, joilla on muutenkin huono elämänhallinta eli moniongelmaisista. Heillä on yleensä pienet tulot.

Olen hyvätuloinen, mutta toki opiskeluaikoina joutui olemaan äärimmäisen taitava rahankäyttäjä. Nykyään voi olla rahan suhteen rennompi.

Lokki-exä syytti köyhäksi, varasti, kavalsi, moitti. Kun en antanut enempää.

Hänellä oli impulssihäiriö että piti heti saada kaikki eikä osannut ennakoida, vaikka tulot oli suuremmat kuin minulla.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys, koska tuohon liittyy niin suurissa määrin parisuhteen dynamiikka ja viime kädessä valta. Etenkin jos on isot tuloerot tai lapsia, yhdessä tai erikseen.

Ja ennen kuin kukaan aloittaa lompakkolois-mantransa, huomautetaan että yleensä pienituloiset ovat taitavampia rahankäyttäjiä kuin suurituloiset.

Oman kokemukseni mukaan pienituloiset tekevät niitä tyhmimpiä päätöksiä rahankäytössä. Ehkä varakkaatkin tekevät, mutta heillä on siihen varaa.

Muuten ei ole asialla kauheasti merkitystä, mutta ottaa päähän kun pihimpi:

- vittuilee normaalien kauppareissujen jälkeen ostokset läpi, jos huomaa jotain parempilaatuisia tuotteita, mitkä olisi voinut korvata paskalaatuisella rainbow-roskalla tai punalapuilla

- hautoo pääomaa omissa säästöissään, mutta ei halua osallistua perheen isompiin hankintoihin 50% osuudella

Riippuu millainen itse on. Mä olen sellainen etten mieti rahaa tai säästä ollenkaan, joten mulle olisi tosi rasittava. Mä haluan nauttia elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Muuten ei ole asialla kauheasti merkitystä, mutta ottaa päähän kun pihimpi:

- vittuilee normaalien kauppareissujen jälkeen ostokset läpi, jos huomaa jotain parempilaatuisia tuotteita, mitkä olisi voinut korvata paskalaatuisella rainbow-roskalla tai punalapuilla

- hautoo pääomaa omissa säästöissään, mutta ei halua osallistua perheen isompiin hankintoihin 50% osuudella

Tässäpä se pihin ja tuhlaajan ero näkyy. Minusta on pelkästään järkevää ostaa kaupan omia merkkejä ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tuotteet ovat aivan yhtä laadukkaita kuin kalliit brändit. Usein halpistuotteella on sama valmistajakin, vain pakkaus on eri. Punalaputetut ovat myös aivan käyttökelpoisia. Tässä puhutaan yllättävän isoista rahoista, kun vaikka 10 vuotta ostetaan 20 senttiä halvempia tai kalliimpia tuotteita päivittäiseen käyttöön.

On harmillista kun eri rahankäyttöfilosofialla varustetut ihmiset päätyvät yhteen ja siitä seuraa paljon riitaa.

Itselläni raja tulisi vastaan siinä, jos toinen haluaisi käyttöiältään pitkäkestoisissa asioissa ostaa aina halvimman tuotteen laadusta viis.

Tuo on tyhmää ja tulee kahta kalliimmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten ei ole asialla kauheasti merkitystä, mutta ottaa päähän kun pihimpi:

- vittuilee normaalien kauppareissujen jälkeen ostokset läpi, jos huomaa jotain parempilaatuisia tuotteita, mitkä olisi voinut korvata paskalaatuisella rainbow-roskalla tai punalapuilla

- hautoo pääomaa omissa säästöissään, mutta ei halua osallistua perheen isompiin hankintoihin 50% osuudella

Tässäpä se pihin ja tuhlaajan ero näkyy. Minusta on pelkästään järkevää ostaa kaupan omia merkkejä ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tuotteet ovat aivan yhtä laadukkaita kuin kalliit brändit. Usein halpistuotteella on sama valmistajakin, vain pakkaus on eri. Punalaputetut ovat myös aivan käyttökelpoisia. Tässä puhutaan yllättävän isoista rahoista, kun vaikka 10 vuotta ostetaan 20 senttiä halvempia tai kalliimpia tuotteita päivittäiseen käyttöön.

On harmillista kun eri rahankäyttöfilosofialla varustetut ihmiset päätyvät yhteen ja siitä seuraa paljon riitaa.

Tämä niin totta. 

Jos perheen kauppalaskut ovat 1000 euroa kuukaudessa, se tekee 10 vuodessa 120 000 euroa. Jos punalapuilla ja valinnoilla perhe saa pudotettua kaupalaskut 800 euroon, 10 vuoden kauppalaskut tekevät 96 000 euroa ja 10 vuoden säästö on 24 000 euroa käteistä rahaa.  Sillä rahalla saa jo vaikka mitä. Valinnoilla on pitkässä juoksussa isokin väli.

Se on just niinkuin tässä on sanottu: parhaiten homma sujuu jos molemmat on suunnilleen samanlaisia rahankäyttäjiä. Tuhlari ja pihi eivät sovi yhteen, siinä tulee väistämättä ristiriitoja.

Vierailija kirjoitti:

Se on just niinkuin tässä on sanottu: parhaiten homma sujuu jos molemmat on suunnilleen samanlaisia rahankäyttäjiä. Tuhlari ja pihi eivät sovi yhteen, siinä tulee väistämättä ristiriitoja.

Lisäksi on vielä niitä pariskuntia kun toinen tuhlaa liikaa mutta myöntää sen ja jättää suosiolla päätökset toiselle. Ilmeisesti sekin toimii hyvin.

Säästäväisyys on ok mutta piheys ei. Näiden kahden eron määrittää jokainen ehkä hieman eri tavalla. Minulla oli nuoruudessani pihi poikaystävä jonka mielestä oli ok kävellä nälkäisenä helteellä 2 km edullisemman hampurilaisaterian takia (tyyliin 5 markkaa joka vastaa nykyistä 1 euroa; kalliimpi oli ihan vieressä). Kävelin sisälle tuohon kalliimpaan paikkaan ja söin, poikaystävä joi veden odotellessa. Kotiin tultuamme laitoin suhteen poikki. Toki olimme opiskelijoita ja raha oli tiukassa mutta rajansa kaikella.

Vierailija kirjoitti:

Säästäväisyys on ok mutta piheys ei. Näiden kahden eron määrittää jokainen ehkä hieman eri tavalla. Minulla oli nuoruudessani pihi poikaystävä jonka mielestä oli ok kävellä nälkäisenä helteellä 2 km edullisemman hampurilaisaterian takia (tyyliin 5 markkaa joka vastaa nykyistä 1 euroa; kalliimpi oli ihan vieressä). Kävelin sisälle tuohon kalliimpaan paikkaan ja söin, poikaystävä joi veden odotellessa. Kotiin tultuamme laitoin suhteen poikki. Toki olimme opiskelijoita ja raha oli tiukassa mutta rajansa kaikella.

Ihmiset ovat niin erilaisia. Itse olisin kävellyt mielelläni. Raitista ilmaa, liikuntaa ja säästöä :D Pelkkiä hyviä puolia. Mutta en kehtaisi toista pakottaa kävelemään jos tämä ei halua.