Hyvän vanhemmuuden mitta on se kuinka hyvin viihdyt lapsiesi seurassa.

Suurimman osan ajasta viihdyn lasten kanssa, mutta joskus olisi kiva pistää ne junaan ja lähettää pariksi päiväksi mummolaan. Mutta mä olenkin näiden kanssa koko ajan, en vain iltoja, viikonloppuja ja lomia.

Me aina hengataan yhessä ja otetaan pohjia. Joskus mulla on vähän ongelmia saada niitä sisään tohon paikallisees, kun ne on niin reilusti alaikäisiä. Onnistuu se aina tavalla tai toisella;). Yhdessä me pokataan aina miehetkin. Me ollaan bestiksiä ja viihdytään tosi hyvin yhdessä.



Mä taputan itseäni olalle, koska olen niin hyvä vanhempi. Nytä me mennään röökille. pitää lopettaa.



Sä oot ap niiiin oikeessa. Yhdessä viihtyminen nimenomaan on se avain vanhemmuuteen. Onnitelepa itseäsi loistavasta ja älykkäästä aloituksestasi!

ettei elämä ole ihan noin yksoikoista. Vaikka olen osittain samaa mieltä niin väsyä voi. Entä masentunut vanhempi? Itse en odota lomamatkoja lasten kanssa vaan nautin arjesta. Osittain hyvää vanhemmuutta? Ymmärrän, ettet ehkä tarkoita, että elämä on pelkkää nauttimista, mutta vielä muistutukseksi; illat esimerkiksi voivat olla välillä pelkkää kiukuttelua ja kaaosta, sitten taas toisinaan ei.

että masentunut vanhempi EI OLE HYVÄ VANHEMPI???? Ei se tahallaan huono ole, mutta ei se tahattomuus hyväksi tee.



Masentuneen vanhemman kanssa on äärimmäisen raskasta olla ja elää.

On ihan fakta, että arki on rankkaa varsinkin useamman pienen kanssa, eikä siinä ole kyse viihtymisestä vaan selviytymisestä. Edes lomailu sellaisen lauman kanssa ei ole mitään lomaa. Joka muuta sanoo, hurskastelee tai on muuten vaan palsta mamma moodissa.



Minust hyvän vanhemmuuden mitta on enemmänkin kärsivällisyydessä, rakastamisessa, rajojen laittamisessa ja johdonmukaisuudessa.

Ei tule. Vaan systemaattisella kasvattamisella. Jos ei halua tulla kotiin kun omat lapset on niin kamalia, jos se lauma vain kierii lattialla ja kirkuu niin kenen vika se on? Lapsien vai niiden jotka ne lapset ovat kasvattaneet?



AP

olisit millainen kasvattaja tahansa. Hyvän vanhemmuuden yksi mitta lieneekin: miten kestät sen välillä toistuvan sikailun? Lyöt hanskat tiskiin? Jatkat sitä systemaattista kasvattamista? Olisiko yksi mittari arjensietoky?

joka pistää jaksamaan, vaikka lapsi käyttää koko kepposvarastonsa ja kiukuttelee päälle.

Nyt vanhimmainen on abi ja aivan loistava.

Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä paremmin viihdyn hänen seurassaan ja sitä enemmän jaksan touhuilla hänen kanssaan.



Vauvat on minusta umpitylsiä ja pikkulapset rasittavia kun kommunikointikyvyt on erittäin rajalliset ja leikeissä toisto rules + kaikki paskavaipat yms. bonukset. Oma on tietty aina ollut rakas, mutta jos olisin voinut skipata ekat 4 vuotta olisin tehnyt sen silmää räpäyttämättä.