Lue keskustelun säännöt.
Katsoitteko eilen ohjelmaa pituuden vaikutuksesta? ELi lyhyet kohtaavat
17.05.2010 |
elämässään paljon syrjintää ja esim ylemmät johtajat yleensä aina pitkiä. Pienikokoisia lapsia kiustaaan ja pidetään vauvamaisina. Jännä juttu oli tutkimus, jonka mukaan lapsen pituus yksivuotiaana korreloi menestyksen kanssa. Vaikka siis olisikin pitkä aikuisena, tuo lapsuus ajan pituus vaikuttaa. Mitä ajatuksia ohjelma herätti? Ehkä usassa ihaillaan pituutta vielä enemmän kuin suomessa.
Kommentit (29)
mutta tuohan kertoo vain siitä, miten altis lapsi on erialaisille tiedostamattomille suggestioille. Häneen uppoo kaikki, mitä jostain kohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkät herättävät enemmän luottamusta.
No on se vain niin, että pidemmät ihmiset pääsevät helpommin johtotehtäviin. Jos katson meidän konsernin johtajia, niin yksikään ei taida olla minua lyhyempi, ja olen sentään 175 cm.
Minua huvittaa yksi mieskollega, joka on noin 165 cm pitkä. Hän on säätänyt työpöytänsä todella korkealle ja samoin tuolinsa, joten istuu siinä sitten jalat ilmassa roikkuen. Ja lisäkompensaationa laittanut vierastuoliksi todella matalan tuolin, jolloin vieras tuntee itsensä tosi pieneksi :)
en muista et mua olis mitenkään syrjitty tai haukuttu koulussa. Yx manne ylä-asteella kutsui mua pikku myyksi, mut ei mitenkään vittuimaisesti. En ottanut sitä mitenkään kiusaamisena. Miehiäkin on riittänyt enemmän ku sormet riittävät :) tosin mulla oli jo teininä isot tissit :) Mikään johtaja en kyl ole vaan ihan perus kassamyyjä, joka opiskeli hoitovapaan ohella (2 muksun kaa kotona ollessa) itsensä merkonomiksi. Jatko opiskelut on nyt hetken jäissä kun tuli tää kuopusneiti (4kk). Ehkä musta joskus tulee vielä jotain ;)
Ei lapsiryhmän pienimmästä yleensä koskaan tule "pomoa". Pienet oppivat "alamaisen" roolin.
Myös syntymävuodenaika korreloi menestykseen. Ehkä ei ole ollenkaan haitaksi tulevaisuuden kannalta jos pienikokoinen loppuvuoden lapsi menee vuotta myöhemmin kouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon itse aina ollut pitkä. Lapsuuteni ja nuoruuteni ajan olin aina luokkani tytöistä ja yleensä pojistakin pisin. Olin kovin ujo ja tunsin itseni hirveän erilaiseksi pelkästään pituuteni vuoksi. Muuten olin kyllä ihan sievä, suloinen tyttö, mutta varsinkin teini-iässä erilaisuus ahdisti kovasti ja sai itseluottamuksen katoamaan. "Liika" pituus ei ollut mitään ihailtavaa tai kadehdittavaa, vaan pelkästään outoa. Tuohon aikaan ei tv:ssä ollut mitään malliohjelmia, jotka nykypäivänä varmaan auttavat samassa asemassa olevia tyttöjä olemaan rohkeasti ylpeitä pituudestaan.
Nyt aikuisena pituutta on 181 cm ja olen vasta ihan viime vuosina alkanut hyväksyä itseni tällaisena kuin olen. Ikinä en ole kokenut saavani pituudesta mitään hyötyä, enkä koe, että olisin jotenkin vakuuttava tai luottamusta herättävä. Töitä ei ole ollut helppoa saada, eikä rahaakaan meinaa olla.
Siksipä sanoisinkin, että suurempi merkitys on ihan vaan itseluottamuksella. Sitten jos on sekä itseluottamusta että pituutta, uskon pituudesta olevan jonkin verran lisähyötyä.
Minulle tuo tv-ohjelma oli erittäin rohkaiseva, sillä se toi esiin pituuden mahdollisuudet ja sai minutkin uskomaan, että ehkä saan vielä käännettyä tämän pituuteni tulevaisuudessa voitoksi. :)
Toisaalta ohjelma toi hyvin esille, että elämä voi tosiaan olla hankalaa kovin lyhyenä. En ollut koskaan aiemmin edes ajatellut asiaa, koska olin vain kadehtinut itseäni lyhyempiä.
iso ja liian pitkä nainenhan on kamala ja pelottava. siis jos on vielä isoluinen tai läski ei niinkään pääse mihinkään johtotehäviin, siis sama kuin lyhyt, pieni mies, (poikkeustapauksia on)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
he ovat joutuneet kärsimään paljon lyhyytensä vuoksi. Minusta on hyvä, että tuollaisia ohjelmia tulee teeveestä. saisi tulla enemmänkin. Ehkä ihmiset oppisivat tiedostamaan ne asenteensa, joita eivät edes myönnä itsellään olevan.
pienikokoisia valtiopäämiehiä ja muitakin erittäin vaikutusvaltaisia ihmisiä (miehiä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on minua 5cm pidempi ja olin lapsena kauhuissani, että kasvaisin jopa häntä pidemmäksi.
Olin ala-asteella aina luokkani pisin tyttö ja pojat olivat suureksi osaksi minua paaaljon lyhyempiä - eikä kukaan "tykäänyt" minusta, koska olin niin iso.
Niinpä ryhdyin pelleilemään, en muka välittänyt.
En sitten kasvanut tämän pidemmäksi, mutta kokoni on "trumatisoinut" minut niin, että esim. vasta yli 25vuotiaan uskalisin pitää hametta tai kenkiä, jossa on yhtään korkoa.
Sitä ennen pukeuduin aika jätkämäisesti ja tein edelleen usein pilkkaa pituudestani ja koostani.
Olin parikymppisenä siis 176/58kg ja kaikki kropassa ja naamassa kohdallaan - mutta silti tunsin olevani romuluinen ja miehekäs. Tiedän, että monet jopa ihailivat ulkonäköäni, mutta kun he kuitenkin seurustelivat pienten tyttöjen kanssa, päättelin, että sellaisista he "oikeasti " sitten kuitenkin pitävät - ja olin viileä.
Kadehdin ihan hirvittävästi "normaalikokoisia" ystäviäni ja häpesin atleettimaista vartaloani.
Nyt vasta - kohta nelikymppisenä - osaan arvostaa voimakasta ja ryhdikästä olemustani ja ymmärrän olevani onnekas, koska esim. lihamassani on luonnostaan nopeakavuista ja vartaloni kiinteä.
Nyt käytän supernaisellia vaatteita ja korkeita korkoja, eikä tule mieleenkään, etten voisi käyttää.
Totta on, etten edes vilkaise lyhyitä miehiä, en pidä heitä juuri minään. Kamala sanoa, mutta näin ne osat ovat sitten vaihtuneet.
en muista et mua olis mitenkään syrjitty tai haukuttu koulussa. Yx manne ylä-asteella kutsui mua pikku myyksi, mut ei mitenkään vittuimaisesti. En ottanut sitä mitenkään kiusaamisena. Miehiäkin on riittänyt enemmän ku sormet riittävät :) tosin mulla oli jo teininä isot tissit :) Mikään johtaja en kyl ole vaan ihan perus kassamyyjä, joka opiskeli hoitovapaan ohella (2 muksun kaa kotona ollessa) itsensä merkonomiksi. Jatko opiskelut on nyt hetken jäissä kun tuli tää kuopusneiti (4kk). Ehkä musta joskus tulee vielä jotain ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isot tissit eivät tee kenestäkään johtajaa, vaan hyvä patjan
en muista et mua olis mitenkään syrjitty tai haukuttu koulussa. Yx manne ylä-asteella kutsui mua pikku myyksi, mut ei mitenkään vittuimaisesti. En ottanut sitä mitenkään kiusaamisena. Miehiäkin on riittänyt enemmän ku sormet riittävät :) tosin mulla oli jo teininä isot tissit :) Mikään johtaja en kyl ole vaan ihan perus kassamyyjä, joka opiskeli hoitovapaan ohella (2 muksun kaa kotona ollessa) itsensä merkonomiksi. Jatko opiskelut on nyt hetken jäissä kun tuli tää kuopusneiti (4kk). Ehkä musta joskus tulee vielä jotain ;)
lyhyt saa huonomman palkan kuin pitkä... mies. niin no niin se on naisilla aina!
ei myöskään väistetä kadulla. Onkohan lyhyt mies siis samassa asemassa kuin nainen noin yleensä?
aina ollut pitkä ja ylpeä siitä, uskon myös että uskottavampi ja ammattitaitoisemman oloinen kuin joku lyhyenläntä. Olen saanut aina hyviä työpaikkoja koulutukseen nähden (aina ollut paikassa jossa vaaditaan korkeampi koulutus), myös miehet tykkää pitkistä.
sukulaisnainen hirveän huonoryhtinen juuri pituuden takia. On kai raukka yrittänyt näyttää aina pienemmältä :)
Ja miesasioissa ei niin kummoista flaksia, ei mikään kaunotar ja pituuden takia näkyy kauas :))
Äitini on minua 5cm pidempi ja olin lapsena kauhuissani, että kasvaisin jopa häntä pidemmäksi.
Olin ala-asteella aina luokkani pisin tyttö ja pojat olivat suureksi osaksi minua paaaljon lyhyempiä - eikä kukaan "tykäänyt" minusta, koska olin niin iso.
Niinpä ryhdyin pelleilemään, en muka välittänyt.En sitten kasvanut tämän pidemmäksi, mutta kokoni on "trumatisoinut" minut niin, että esim. vasta yli 25vuotiaan uskalisin pitää hametta tai kenkiä, jossa on yhtään korkoa.
Sitä ennen pukeuduin aika jätkämäisesti ja tein edelleen usein pilkkaa pituudestani ja koostani.
Olin parikymppisenä siis 176/58kg ja kaikki kropassa ja naamassa kohdallaan - mutta silti tunsin olevani romuluinen ja miehekäs. Tiedän, että monet jopa ihailivat ulkonäköäni, mutta kun he kuitenkin seurustelivat pienten tyttöjen kanssa, päättelin, että sellaisista he "oikeasti " sitten kuitenkin pitävät - ja olin viileä.
Kadehdin ihan hirvittävästi "normaalikokoisia" ystäviäni ja häpesin atleettimaista vartaloani.Nyt vasta - kohta nelikymppisenä - osaan arvostaa voimakasta ja ryhdikästä olemustani ja ymmärrän olevani onnekas, koska esim. lihamassani on luonnostaan nopeakavuista ja vartaloni kiinteä.
Nyt käytän supernaisellia vaatteita ja korkeita korkoja, eikä tule mieleenkään, etten voisi käyttää.
Totta on, etten edes vilkaise lyhyitä miehiä, en pidä heitä juuri minään. Kamala sanoa, mutta näin ne osat ovat sitten vaihtuneet.
ollaan tässä vielä "pidemmällä". Onhan valtionpäämiehissäkin Euroopassa paljon pieniä miehiä ja naisiakin.