Miten olette oppineet suhtautumaan läheisen muistisairauteen?

Sukulaisellani romahti terveys nopeasti tänä keväänä. Joitain merkkejä muistiongelmista oli ollut jo tätä ennen, mutta vain pieniä. Nyt keväällä kunto romahti yllättäen, joutui pitkähköksi ajaksi sairaalaan ja nyt tuli diagnoosi, eli Lewyn tauti. Toiseksi yleisin muistisairaus Alzheimerin jälkeen.

Tuntuu niin surulliselta, sillä kyseessä vielä hyvin vähän aikaa sitten pirteä, iloinen, elämää täynnä ollut nuorekas ihminen. Nyt tuntuu, että pitää ryhtyä hyvästelemään häntä. Tai ei vain tunnu, vaan sen tietää että pitää. Ennuste diagnoosista omatoimisuuden menettämiseen, vuodepotilaaksi joutumiseen ja kuolemaan on lääkäreiden mukaan keskimäärin 8 vuotta.

Miten olette muut, joilla lähipiirissä muistisairaita, osanneet suhtautua? Vetää niin surulliseksi.