Loukkaannutteko te siitä, että joku on teille luvannut esim. että menette jonnekin

jos sitoo aikataulunsa sopimukseen joka on tehty sellaisen henkilön kanssa, joka on jo useamman kerran perunut sovitun menon. Ehkä siinä kohtaa kannattaisi keksiä b-suunnitelmia.



Miksi haluat mennä mihinkään sen henkilön kanssa, jos todennäköiset perumiset tuntuvat sinusta henkilökohtaiselta hylkäämiseltä? Ärtymisesi määrä viittaa siihen ettet koe itseäsi riittävän tärkeäksi. Kyse on sinusta, ei siitä toisesta joka ei luultavasti edes tiedä kuinka otat itseesi. Oletko hyvää seuraa jos huumori puuttuu? Kannattaisi miettiä, miten saisit seurastasi niin mukavaa että se menisi etusijalle. Jos kyseinen henkilö on kiireisempi kuin sinä, anna hänelle aikaa ehdottaa jotain menoa mistä hän pystyy myös pitämään kiinni.

Tottakai sen ymmärtää, ettei kaikki suunniteltu voi aina toteutua esim. jos toinen (tai esim. lapsi) sairastuu. Siitä kuitenkin loukkaannun, jos tietty ja sama ihminen aina viime hetkillä peruu yhteiset menomme/tapaamisemme ilman pätevää syytä tai toteaa vaan "ettei pääse". Minulla oli eräs tälläinen ystävä, joka innolla ehdotti kaikenlaisia menoja ja tapaamisia, sovittiin että joo, ja viime hetkillä perui aina tai jopa unohti koko homman. No, ei ole enää ystäväni.

ja tulee sellainen olo että perimmäinen syy on viitsimättömyys. Esim. että ne esteet ovat sellaisia jotka olisivat olleet ihan hyvin vältettävissä jos niihin vain olisi kiinnitetty ajoissa huomiota.



Yksi kaverini piti aikanaan tapana sopia yhteisiä menoja "puoliksi", siis niin että oli periaatteessa sovittu jostain tekemisestä mutta siihen oli silti jätetty jonkinlainen takaportti, ilmeisesti siltä varalta että jotain parempaa tulisi tarjolle. Siis tyyliin että "mennään yhdessä niihin bileisiin, mutta katsotaan sitten lähempänä ajankohtaa että moneltako mennään ja missä tavataan, vai tavataanko vasta siellä bileissä (vai tulenko mä ollenkaan niihin bileisiin)".



Se oli musta niin loukkaavaa pitemmän päälle, että ystävyys lopulta jäi, kun itsekään en enää viitsinyt pitää tämän tyypin kanssa sovittuja asioita varmoina vaan rupesin myös ottamaan "tuplabuukkauksia" samoille illoille.

Elämäni on tällä hetkellä aikamoista säätämistä enkä voi olla ihan varma heti, sopiiko minulle jokin meno esim. kahden viikon päästä, vaan asia pitää tarkistaa. Eräs ystäväni tulkitsee kuitenkin nämä alustavat puheet mahdollista menoista jo sovituiksi ja nöksähtää sitten, jos en pääsekään.



Minusta ei kuitenkaan ole oikein, että viime tingassa peruu sovitun menon (ellei ole pakko). Itse ilmoitan kyllä monta päivää aikaisemmin, jos en pääsekään.

Se on törkeää käytöstä. Tietysti joskus on hyvä syy ja sen ymmärtää, mutta en ainakaan itse enää usko kaverini toistuviin oksennustauteihin ym, kun kyse on selvästikin siitä, että ei koskaan voida nähdä muulloin kun jos hänen miehensä on töissä. Miehen muuttuvien töiden mukaan sitten ystäviä voi kohdella miten vain.



Itse en lupaa jos arveluttaa ehdinkö/jaksanko johonkin. Ja jos kaduttaa että tuli luvattua, niin oma moka, menen silti.



Kaikkein imnhottavinta on järjestellä jotain risteilyä tms ja sitten porukka peruilee ihan lämpimikseen ja järjestäjällä on kauhea työ perumisten kanssa.

jos kaikki on valmiiksi sovittu ja aina sama tyyppi peruu viime tipassa. Mikähän idea siinäkin on? Miksi lupautua jos tietää ettei kuitenkaan lähde?

...heillä olisi oksennustauti viidesti kuussa (ei ole lapsia tällä parilla!), hautajaiset ainakin kerran kesässä ja mies pahalla tuulella joka viikonloppu ;). Tarvitseeko edes sanoa, että hyvää matkaa luisumassa ex-ystäväksi..?

etenkin, jos joku on luvannut, että tulee meille tai että tavataan esim. jollain tietyllä lomaviikolla, mutta sitten ei tulekaan eikä mitään kuulu.



Yhdellä kaverilla oli sellainen tapa, että yhteiseen vanhaan kotikaupunkiimme esimerkiksi jouluksi mennessämme sovittiin, että tavataan joskus loman aikana ja että hän paljon kiireisempänä (vanhemmat, siskot, paljon vanhoja ystäviä siinä kaupungissa) sitten ilmoittaa, kun tietää milloin hänelle käy. No, minä sitten odottelen ja ehkä pari tekstiviestiä heitän ja sitten loman lopussa tämä sankari ilmoittaa, että koko aika onkin mennyt muita ihmisiä tavatessa ja sairastaessa (aina!) ja että hän on juuri pakkaamassa paluuta varten... Jos sitten joskus on tavattu, niin mukana on usein ollut joku muukin hänen kaverinsa, jonka kanssa hän on sitten jutellut heidän juttujaan, joihin minä en sitten ole oikein päässyt sisälle, kun olen hengannut ihan eri piireissä. Hirveän läheisiä ei enää olla...



Samoin jotkut sukulaiset tuntuvat lupailevan, että he soittavat ja he käyvät ja ties mitä, ja sitten ei ikinä mitään kuulukaan. Kiva turhaan odotella, kun on pitänyt jotain sovittuna. Itse kyllä menen aina jos lupaan mennä, enkä kohteliaisuudesta vain lupaile ilmaan mitään takeita toteutumisesta.

(lapsettomat) kummit lupailee, että soita, kun tarvitset retki- tai lastenhoitoapua- ja kun soitan, ei onnistukaan

---

teeen koko ajan kakkosssuunnitelmia, mies uraputkessa, ja joudun pyyttämään yleensä maksullista apua, että homma toimii

Aina kun kysyn sanoo joo ja viime tinkassa sitten peruukin. Voisi sanoa heti ei jos ei halua. Tai saattaa luvat esim. katsoa lasta sen aikaa kun puistelen matot ja kun tulen takaisin on lapsi yksin.



Minuakin tuollainen ärsyttää suunnattomasti.