mitä tehdä kun lasta haukutaan vammaiseksi
pojallamme on asperger. Hän käy normaalia kuudetta luokkaa normaalissa koulussa, joka on vaikeuksista huolimatta tarjonnut hänelle sosiaalisen ympäristön, jossa hänet yleensä hyväksytään ja jossa hän on jopa saanut kavereita. TÄmän eteen on tehty töitä ja vaikeitakin vaiheita on ollut, mutta tilanne siis yleensä hyvä.
Nyt luokalla on kuitenkin yksi muutenkin uhmakkaamman sorttinen poika, joka on kerännyt kaverijenginsä (muuten suurimmaksi osaksi ei tältä luokalta) ja haukkuvat poikaamme vammaiseksi, jonka ei kannata mitään koulua edes käydä kun ei siitä mitään tule kuitenkaan.
AIkaisempien vaikeuden vaiheiden jäkeen tämä käy pojan itsetunnolle. Lisäksi hänellä on lievä lukivaikeus, joka vaikeuttaa tätä nykyä kieltenopiskelua. ÄLyllisiä tai laajempia oppimisen ongelmia ei ole, eikä tuokaan ole estänyt normaalin oppimäärän suotittamista. Töitähän se teettää, mutta siitä selvitään. Mutta aina näiden kiusaamisjuttujen jälkeen poika tulee kotiin masentuneena ja hokien, ettei hänen kannata mitään yrittää, ei siitä mitään tule kuitenkaan kun hänellä on se asperger.
Miten tähän asiaan voisi puuttua? Kaikki tapahtuu joko vapaa-ajalla tai koulussa niin opettajien selän takana, että kukaan ei näe eikä kuule mitään. Opettajalta ei myöskään voi vaatia ihan hirveästi enempää meidän pojan takia, hänhän sentään jo pitää erityislasta luokallaan. Yhteyttä pojan vanhempiin/vanhempaan ei ole, enkä sitäpaitsi usko, että hän on jutussa ihan yksinään, ainahan näissä on joukko jossa tyhmyys tiivistyy. Pelkään sitäpaitsi, että kyseessä on joku av-tapaan ajatteleva kimmohärkönen, jonka mielestä pojallamme ei oikeasti olisikaan oikeutta elää tai käydä lähikoulua. Harmittää kun tuntuu siltä, että noin ajattelevat ihmiset kiusaamisellaan syövät niitä oikeita mahdollisuuksia, joita pojalla olisi! Mitä siis tehdä, miten puuttua?
Kommentit (6)
Jos kiusaaja kuitenkin samalla luokalla, voi opettajaa pyytää puhumaan kiusaajalle ja hänen vanhemmilleen, vaikka kiusaus tapahtisikin kouluajan ulkopuolella.
Ikävä tilanne teillä. Menestystä ja rakkautta elämään pojallesi!
Hän ei voi puuttua tilanteeseen, jos ei edes tiedä kiusaamisesta. Ainahan kiusaus tapahtuu aikuisten selän takana. Mutta aikuisille pitää kertoa, jotta he voivat puuttua!
vai ovatko 6-luokkalaiset jo vanhoja siihen?
Miten sitä voisi ehtää tuota diagnoositietoa leviämästä yläasteella samalla lailla kuin nyt? Epäilen,e ttä murrosikä kun etenee niin haukumisen vaikutukset kovenee. Tai ehkä se ei siellä ketään kiinnostakaan?
sinun ei todellakaan tarvitse millään tavalla "ymmärtää" kiusaajia, kuten tuosta tekstistä niin voisi päätellä. Pojallasi on aivan samanlainen oikeus käydä koulua kuin kaikilla muillakin ja opettajien, rehtorin ja vanhempien tehtävänä on taata, että poikasi voi tehdä sen turvallisesti. Kiusaajat täytyy ilman muuta saada ruotuun ja heti! Rupeahan nyt pitämään enemmän poikasi puolia, hän tarvitsee sitä.
soitat rehtorille! Ei kukaan saa haukkua ketään. Piste. Ja vaikka opettaja "joutui" ottamaan lapsesi, niin ilman muuta hänenkin kuuluu hoitaa asiaa. Jokaisen lapsen perusoikeus on käydä turvallisesti koulussa.