Miksi naisista tulee lapsen saatuaan niin itsekeskeisiä ja entiselle elämälle sokeita?

Lapsen tarpeet ovat aina ensisijalla!

Se on todella iso muutos siihen, millaista elämää lapsettomana on elänyt.

Luontevaa toki, mutta muutos on iso.

Mäkään tajua, miksi sen lapsen pitäisi muuttaa jotenkin elämää. Eiköhän se tule luontevaksi osaksi, muun lisäksi. Ei se voi niin kauheaa ja vakavaa olla, onhan lapsia syntynyt kautta aikojen.

kuoli yllättäen väkivaltaisesti, minusta tuntui ettei kukaan joka ei ole kokenut samaa voi täysin ymmärtää mitä koin. ja muutaman vuoden se asia pyöri mielessäni päällimmäisenä.



kaikki suuret elämänmuutokset muuttaa ihmistä. Niin myönteiset kuin kielteiset muutokset.



Itse en ymmärrä miksi ei-perheellisen parhaan ystäväni mielestä äidiksi tuleminen ei olisi saanut muuttaa minua lainkaan?

Mitä vauvan huolehtimisesta tulisi, jos muut asiat menisivät lapsen edelle?

Tutkimusten mukaan äidin muisti jopa heikkenee alkuvaiheessa ja sillä on myös biologinen merkitys: unohtaa menneet, jotta voisi keskittyä tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Se on lapsen eduksi.



Eivät äidit tarkoita sitä pahalla, kun tämänhetkinen elämä on heille merkityksellisempää. Se on vain heille niin suuri asia, kuten pitääkin olla.



Oliko sinulle liian suuri pyyntö, että auttaisit äitiä lapsen rauhottamisessa antamalla heille hetki kahdenkeskistä rauhaa? Helpompi sinun oli kai mennä pois näkyvistä kuin äidin kuskata kiljuvaa lasta ulos. Vieras ympäristö voi hermostuttaa pientä lasta, ja siihen pitäisi suhtautua ymmärtäväisesti.

Syytät äitiä itsekeskeisyydestä, mutta olet itse samanlainen! Äidillä on sentään lapsi, toinen ihminen jonka hyvinvoinnista hn on vastuussa.

vertaansa vailla. Lapsiperheellisyys merkitsee myös suurta määrää uudenlaista 24/7 työtä, ja mullistaa arjen ja ajankäytön.



Kuinka ihmeessä nämä asiat eivät vaikuttaisi minuun mitenkään?



- vaikka edelleenkin seuraan politiikkaa ja kirjallisuutta, olen yheeiskunnallisesti aktiivinen ja kiinnostunut työstäni

Mikä tässä aiheessa koskettaa sinun heikkouttasi? Jos olisit sinut aiheen kanssa, et kokisi tuollaista kapeakatseisuutta - tiedostaisit hyvin mikä on sinulle tärkeintä, ja hyväksyisit sen että ystävällesi se on jotain muuta.



Ärtymyksesi tarkoittaa sitä, että sinä itse olet se joka tuntee lapsettomuuden väheksyttävänä asiana.



Kirjoitit: "Ja se mikä mua ottaa eniten päähän, koko entinen elämä mitätöidään. Lapseton elämä ei ole mitään." Kenties he puhuvat vain omasta elämästään ja omasta kokemuksestaan, eiväthän he voi sitä sinun puolestasi sanoa. Miksi koet, että kun he ylistävät nykyistä elämäänsä, he samalla väheksyvät SINUN nykyhetkeäsi? Älä ainakaan syytä muita omista kompelkseistasi ja paisutelluista johtopäätöksistä...

Ihan tuota en minäkään ymmärtänyt, vaikka sen lapsen ympärillä pyörimisen kyllä tajuan. Kyllä sinäkin sitten kun sinulla on lapsia.;)

Lieneekö edes tottakaan ;). Mutta kyllä toi ilmiö varmasti on monilla äideillä olemssa. Kun se lapsi on niin tajuton mullistus! Koko maailmankuva voi kerralla häränpyllyä ja ne asiat jotka ennen oli kiinnostavia tuntuu sen jälkeen ihan turhilta. Ei niihin enää mitenkään pysty saamaan kiinnostusta takaisin, kun se maailman seitsemäs ihme siinä kellittelee sua pienillä silmillään. Sitä on vastuussa toisen ELÄMÄSTÄ ja kyllä se mulle oli aika järkytys kun sen tajusin oikein pohjanmaan kautta kun lapsi laskettiin syliin.

elämä kiinnostaa? Minulla se oli isän ja äidin luona asumista osa-aika työläisenä. Harrastuksiin ei ollut juuri varaa. Nyt perheellisenä kaikki on paremmin ei tarvitse penniä venyttää jne.

Itse haluaisin tavata vanhoja kavereita (ihan ilman vauvaa, muuten) ja jutella niitänäitä vaikkapa kahvilla. Kaikilla on kuitenkin "kiire" enkä jaksa uskoa että olisin NIIN tylsää seuraa, en esim. puhu juurikaan lapsestani jossei joku kysy ja olen perillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu.

"Koska mulla ei ole lapsia, en voi tajuta mistään mitään."



Siis tekstisi kertoo sen että et pysty asettumaan siihen toisen asemaan. Elämää eletään eteenpäin, ja siihen useimmilla kuuluu se perheen perustaminen. Siinä vaiheessa tulee aina ensin perhe, sen jälkeen kaverit, entinen elämä on entistä. Ymmärät sitten jos ikinä perhettä perustat, sitä ennen sitä on vaikea ymmärtää.

Esikoisen äiti voi olla tosi epävarma silloin, kun vauva hermostuu. Saattoi ajatella, että ihmettelet kun vauva ei rauhoitu. Menee ohitse, koita kestää.

IÄiti käski minut kuitenkin ulos minun asunnosta, koska kuulemma hermostutin lasta! Voi jumankauta.

itse olen viettänyt useita vuosia parissa eri maassa ja sitä ennen opiskellut suomessa toisella paikkakunnalla. ja täytyy myöntää, että kavereita on tullut ja mennyt, mutta muutama tosi ystävä on säilynyt kaikista elämänmullistuksista huolimatta. heitä ei ehkä näe kuin muutaman kerran vuodessa, mutta aina tuntuu siltä ettei edellisestä kerrasta ole kauan ja voi jatkaa siitä mihin lopetettiin. nyt perheellisenä on kiva jakaa näitä lapsikokemuksia muiden perheellisten ystävien kanssa, mutta erityisesti nautin yhden sinkkuystävän seurasta, ja mieluiten aina ilman lapsia!

summa summarum: kyllä ne tosiystävät säilyvät muuttui ne perhetilanteet miten, muut kaverit (koulu, opiskelu, yms. ajoilta) vaan hiipuvat kun ihmiset muuttuvat

Seuraa nyt vähän mediaa ja nosta katse sieltä omasta navasta...



Omat lapset nousee väkisin oman elämän keskipisteiksi siinä vaiheessa, kun ovat pieniä. Sille nyt vain ei juuri voi mitään.



Se että olet oitis noin alemmuudentuntoinen, kertoo kyllä aika paljon sinusta, ei ystävistäsi.

kaiken etusijalla mutta se, että toisista ihmisistä tulee jotenkin vähemmän tärkeitä kuin itsestä ja lapsista niin se kertoo kyllä jostakin omasta ylimmyyskompleksista. Tosiasiahan on, että kuka vain pystyy lapsentekoon, se ei ole mikään suuri saavutus.

Seuraa nyt vähän mediaa ja nosta katse sieltä omasta navasta...

Omat lapset nousee väkisin oman elämän keskipisteiksi siinä vaiheessa, kun ovat pieniä. Sille nyt vain ei juuri voi mitään.

Se että olet oitis noin alemmuudentuntoinen, kertoo kyllä aika paljon sinusta, ei ystävistäsi.

Öh, oletko sinä sitten parempi muita kun sinulla on lapsia? Ja itseasiassa kuka vain pystyy harrastamaan seksiä, ei ole suuri saavutus levittää äijälle reitensä;) 9

Oletko lintsannut bilsan tunnilta? Pelkkä reisien levittäminen ei tarkoita automaattisesti lasta...

että heti ryhdytään puolustelemaan asennetta, jota aloittaja ilmeisesti tarkoittaa (Hyväntahtoisen hymistelevä 'ymmärrät sitten, kun sinulla on lapsia') argumentilla, että perhe on tärkein ja tulee ensin.

Tottakai lapsi on tärkeä, perhe on elämässä keskeisellä sijalla jne, mutta ei se tarkoita sitä, että tulisi elää umpiossa.

Tiedän tasan tarkkaan ap tuon ihmistyypin, ja itse lapsettomana dissasin aika nopeasti tuon tyyppiset naiset tuttavistani. Kukaan heistä ei siis ollut varsinainen hyvä ystävä. Päätin myös, että kun itse lapsia saan, varon muuttumasta tuollaiseksi.

Eikä sitä vaaraa ollutkaan. Nykyisin olen äiti, kuten myös noin puolet hyvistä ystävistäni. Kertaakaan en ole ajatellut, saati kellekään sanonut, että en ymmärtänyt elämästä oikein mitään ennen lasta. Bullshittiä. Normaali, tervejärkinen ihminen ei koe lapsen kanssa olemista niin haasteelliseksi, että voisi sillä ratsastaa tyyliin 'nyt olen valaistunut korkeimmalla mahdollisella tasolla.'

Lapset ovat osa elämää ja elämään kuuluu paljon muutakin. Olen huomannut, että naiset, joiden elämä pyörii vain lasten ja lasten asioiden ympärillä, ovat ennen lapsia olleet jollain lailla hukassa. Ihmiset, joilla on mielenkiinnon kohteita muuallakin, säilyttävät ne myös perheen keskellä.

Epävarmuus, kuten mainittiin, on myös yksi tekijä. Jos ei ole varma omista kyvyistään, on tavallista yrittää tunnetta peitellä ylentämällä itsensä ja sortumalla ylilyönteihin, kuten tuo ulosheitto. Tuossa tapauksessa kannattaa jo sanoa, että 'hei, lapset itkevät, ei se haittaa. Mutta omasta kodstani en poistu, yritetäänpäs jotain muuta keinoa.'



Kannattaa kuitenkin hyväksyä, että osa naisista vain muuttuu tuollaisiksi (säälin heidän miehiäänkin) ja lohduttautua sillä, että eivät kaikki.

että ap sanoessaan 'entinen elämä ei ole mittään' luultavasti tarkoitti asennetta, joka selkeästi halveksuu lapsettomien ajanviettoa, kuten baarissa käyntiä ym. jota ennen on tehty yhdessä, mutta lapsen saamisen jälkeen sitä on ns. pakko paheksua, jotta itse ei katkeroituisi, kun ei enää pääse. On ikäänkuin pakko todistella itselleen, että ei sitä enää kaipaakaan.

Tuota en itsekään käsitä. Meillä naureskellaan sekä perheellisten, että lapsettomien ystävien kanssa vanhoille muistoille ja suunnitellaan, että joku kerta taas repäistään, kun muksut menevät hoitoon ja päästään irroittelemaan.



Työelämässä katson pikemmin ylöspäin niitä, jotka porskuttavat eteenpäin ja pysyvät kärryillä muutoksista, nyt kun itse olen kotona. Ei tulisi mieleenkään todeta, että 'olenpas kuule paljon fiksumpi kuin sinä, kun täällä vaihtelen vaippoja. Sinäkin olet jonain päivänä yhtä hyvä tyyppi, jos lisäännyt'.

Aika kotona on arvokasta ja nautinnollista, mutta ei todellakaan tarkoita sitä, että muut ihmiset eivät ymmärtäisi asioita yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin äidit. Kaikilla on omat vahvuutensa.

Itse muutin vasta toisen lapsen myötä-

eka vauva oli helppo, mutta toinen vauva vei viimeisetkin "mehut"-

koliikkia ja laergiaa ja itkin ekan vuoden "kokonaan"-



ja ennemminkin odotin apua lapsettomilta ystäviltäni...



---

Enkä saanut apua kuin rahalla..

mll hoituilla ja neuvolan tilaamalla yksityisellä kotipalvelulla- olin niin "poikki", että sain ihmeekseni sitäkin eli kunnalista kotipalvelua...

---



--en pidä itseäni itsekeskeisenä- pidän itseäni selviytyjänä ja arjen haasteiden ja kriisien ratkojana.

että varmaan saa noita hymistelyjä osakseen sen takia.