Miksi naisista tulee lapsen saatuaan niin itsekeskeisiä ja entiselle elämälle sokeita?

ymmärrä elämästä (ainakin omastaan, mikä on pääasia) suurinpiirtein samanverran lapsilla tai ilman.

"Tosiasiahan on, että kuka vain pystyy lapsentekoon, se ei ole mikään suuri saavutus."



Tuo lausahdus kertoo sinusta paljon ihmisenä.

entinen elämä ei enää onnistu- lapsi tarvitsee äidin ( ja isän)

"Tosiasiahan on, että kuka vain pystyy lapsentekoon, se ei ole mikään suuri saavutus."

Tuo lausahdus kertoo sinusta paljon ihmisenä.

ei tuollainen käytös ole yleistä ainakaan minun ystäväpiirissäni.

esim.jos sairas lapsi syntyy- perhe ei pysty osallistumaan entisiin rientoihin , kuten ennen



ja lapseton ystävä voisi auttaa lasten hoidossa , jos on tosi ystävä

Tai siis noin ap sen varmaan tulkitsisi. Minulla on kaksi lasta, joista nuoremmalla on krooninen sairaus. En ole juuri nukkunut 5,5 vuoteen. En todellakaan kovin kauan jaksa rupatella näitä "sit me mentiin sinne ja sinne ja se sanoi sitä ja sitä ja sit me naurettiin ja eiks oo kauheeta ku se missikään ei menestyny..." -juttuja.



Hoidan lapseni ja työni, mutta tyhjänpäiväisyyksiin ei ole aikaa. Eikä kaunaisille, epävarmoille ihmisille.

Hänen mielestään koko äpärä oli pelkkää tulosta reisien levittämisestä...

että ystävyys ei ole yksipuolista. Eli jos lapseton on kiinnostunut äiti-ystävänsä lapsesta ja elämästä , mutta hänen asioitaan pidetään tyhjänpäiväisinä ja tuodaan se vähän naureskellen julki, ei ystävyydelle varmasti ole edellytyksiä..



Eikä heti kannata sotkea erityistilanteita , kuten sairaita lapsia tähän. Jokainen varmasti ymmärtää, että oli sairastunut sitten puoliso tai lapsi, elämä keskittyy sairauden selättämiseen.

Aloittajan esimerkissä kyseessä olivat kuitenkin mitä ilmeisimmin terveet, nuoret ihmiset.

mutta jos ei ole nukkunut 5,5 vuoteen, miksi roikut täällä lukemassa täysiä tyhjänpäiväisyyksiä??

Mitä ihmettä se lapseton lastenhalveksija täällä tekee??

Arvot muuttuvat ja tärkein on se oma lapsi ja perhe.



Itsekin voin myöntää, että olen nyt aivan eri ihminen kuin 5 vuotta sitten lapsettomana. Kaikki samat asiat ei enää yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa.

Toki arvomaailma muuttuu ihan luonnollisestikin iän myötä, paitsi osalla... Tänä päivänä lienee jotenkin ihailtavaa olla ikinuori ja menevä sinkku, 35-v, joka käyttäytyy edelleen kuin 18-v.



Perhe on nyt minulle ainakin se tärkein, toki ystävätkin ovat edelleen tärkeitä.

Elämää eletään aika pitkälti lasten ehdoilla; jotta elämä olisi meille mukavaa, lapsille on pidettävä melko säännöllistä rytmiä.



Itse olen tosin huomannut negatiivisia puolia lapsettomissa ystävissäni... Ovat itsekkäitä ja omaan napaan tuijottelijoita, puhuvat vuodesta toiseen samoja ihania_sinkkujuttujaan, kenen kanssa ovat maanneet ja missä ovat olleet kännäämässä. Peruvat tai siirtelevät tapaamisia lyhyellä varoitusajalla, mikä suoraan sanoen vituttaa ja rankasti, sillä lastenvahtien hommaaminen ja muut järjestelyt eivät ole aina kovin helppoja. Tapaamiset on aina sovittava kiireisten sinkkujen mukaan, sillä minullahan on vain aikaa ollessani kotitäitinä... huoh...

että heti ryhdytään puolustelemaan asennetta, jota aloittaja ilmeisesti tarkoittaa (Hyväntahtoisen hymistelevä 'ymmärrät sitten, kun sinulla on lapsia') argumentilla, että perhe on tärkein ja tulee ensin.

Tottakai lapsi on tärkeä, perhe on elämässä keskeisellä sijalla jne, mutta ei se tarkoita sitä, että tulisi elää umpiossa.

Tiedän tasan tarkkaan ap tuon ihmistyypin, ja itse lapsettomana dissasin aika nopeasti tuon tyyppiset naiset tuttavistani. Kukaan heistä ei siis ollut varsinainen hyvä ystävä. Päätin myös, että kun itse lapsia saan, varon muuttumasta tuollaiseksi.

Eikä sitä vaaraa ollutkaan. Nykyisin olen äiti, kuten myös noin puolet hyvistä ystävistäni. Kertaakaan en ole ajatellut, saati kellekään sanonut, että en ymmärtänyt elämästä oikein mitään ennen lasta. Bullshittiä. Normaali, tervejärkinen ihminen ei koe lapsen kanssa olemista niin haasteelliseksi, että voisi sillä ratsastaa tyyliin 'nyt olen valaistunut korkeimmalla mahdollisella tasolla.'

Lapset ovat osa elämää ja elämään kuuluu paljon muutakin. Olen huomannut, että naiset, joiden elämä pyörii vain lasten ja lasten asioiden ympärillä, ovat ennen lapsia olleet jollain lailla hukassa. Ihmiset, joilla on mielenkiinnon kohteita muuallakin, säilyttävät ne myös perheen keskellä.

Epävarmuus, kuten mainittiin, on myös yksi tekijä. Jos ei ole varma omista kyvyistään, on tavallista yrittää tunnetta peitellä ylentämällä itsensä ja sortumalla ylilyönteihin, kuten tuo ulosheitto. Tuossa tapauksessa kannattaa jo sanoa, että 'hei, lapset itkevät, ei se haittaa. Mutta omasta kodstani en poistu, yritetäänpäs jotain muuta keinoa.'

Kannattaa kuitenkin hyväksyä, että osa naisista vain muuttuu tuollaisiksi (säälin heidän miehiäänkin) ja lohduttautua sillä, että eivät kaikki.

Emme me kaikki lapsettomat juosta baareissa ja lueta juorulehtiä. Osa meistä on sivistyneitä ja akateemisesti koulutettuja, jotka tekevät töitä, keskustelevat aamukahvilla maailmanpolitiikasta ja harrastavat liikuntaa ja kirjallisuutta. Jos sä olit lapsettomana noin pinnallinen, niin älä yleistä=)

Ja vaikka itse olinkin jossain määrin hukassa ennen lapsia (nyt niitä on kolme), en silti muuttunut tuollaiseksi ääliöksi, mistä ap. puhuu lasten myötä. Mutta tunnistan kyllä itsekin ihmistyypin, harva noista älyllä loistaa. kaikkein ärsyttävimpiä on ne, jotka ovat olevinaan oikein huippuhyviä äitejä, vaikka loppujen lopuksi ovat typeriä tiukkapipoja, joiden mielestä kaikki hassuttelu sun muu on lapsellista. Kuvitteleeko ne oikeasti, että isomapana niidne lapset on tosi onnellisia ja kiitollisia, kun niillä oli niin siistit ja puhtaat vaatteet, ja niiden äidit oli niin paskantärkeitä, etteivät koskaan voineet hassutella ja irrotella omien lastensa kanssa? Noi on just niitä äitiyden suorittajia, jotka kuvittelee olevansa erinomaisia äitejä, ja loppujen lopuksi kuuntelevat lastensa emotionaalisia tarpeita ihan hirveän huonosti.

Mä olen itse aina ihan ensimmäiseksi "Liisa", sen jälkeen äiti, sitten puoliso/työntekijä/ystävä mitä ikinä, mutta ikinä en ylimmäksi identiteetikseni huoli äitiä. Minä olen minä, se ihminen, jonka suurin osa ystävistäni on tuntenut jo lapsesta asti.

että heti ryhdytään puolustelemaan asennetta, jota aloittaja ilmeisesti tarkoittaa (Hyväntahtoisen hymistelevä 'ymmärrät sitten, kun sinulla on lapsia') argumentilla, että perhe on tärkein ja tulee ensin.

Tottakai lapsi on tärkeä, perhe on elämässä keskeisellä sijalla jne, mutta ei se tarkoita sitä, että tulisi elää umpiossa.

Tiedän tasan tarkkaan ap tuon ihmistyypin, ja itse lapsettomana dissasin aika nopeasti tuon tyyppiset naiset tuttavistani. Kukaan heistä ei siis ollut varsinainen hyvä ystävä. Päätin myös, että kun itse lapsia saan, varon muuttumasta tuollaiseksi.

Eikä sitä vaaraa ollutkaan. Nykyisin olen äiti, kuten myös noin puolet hyvistä ystävistäni. Kertaakaan en ole ajatellut, saati kellekään sanonut, että en ymmärtänyt elämästä oikein mitään ennen lasta. Bullshittiä. Normaali, tervejärkinen ihminen ei koe lapsen kanssa olemista niin haasteelliseksi, että voisi sillä ratsastaa tyyliin 'nyt olen valaistunut korkeimmalla mahdollisella tasolla.'

Lapset ovat osa elämää ja elämään kuuluu paljon muutakin. Olen huomannut, että naiset, joiden elämä pyörii vain lasten ja lasten asioiden ympärillä, ovat ennen lapsia olleet jollain lailla hukassa. Ihmiset, joilla on mielenkiinnon kohteita muuallakin, säilyttävät ne myös perheen keskellä.

Epävarmuus, kuten mainittiin, on myös yksi tekijä. Jos ei ole varma omista kyvyistään, on tavallista yrittää tunnetta peitellä ylentämällä itsensä ja sortumalla ylilyönteihin, kuten tuo ulosheitto. Tuossa tapauksessa kannattaa jo sanoa, että 'hei, lapset itkevät, ei se haittaa. Mutta omasta kodstani en poistu, yritetäänpäs jotain muuta keinoa.'

Kannattaa kuitenkin hyväksyä, että osa naisista vain muuttuu tuollaisiksi (säälin heidän miehiäänkin) ja lohduttautua sillä, että eivät kaikki.

kerro mitään ihmisen "taitavuudesta". Samalla tavalla seksiä harrastaa ne lapsia saavat kuin lapsettomat. Ei oma hedelmällisyys (ainakaan toivottavasti) ole kenenkään suurin saavutus... Eli kuten sanottu, kuka tahansa pystyy teknisesti siihen lastentekoon ellei vehkeet puutu kokonaan, sen jälkeen siihen ei liiemmin itse voi vaikuttaa.

T: kolme lasta erittäin helposti saanut.

"Tosiasiahan on, että kuka vain pystyy lapsentekoon, se ei ole mikään suuri saavutus."

Tuo lausahdus kertoo sinusta paljon ihmisenä.

Entinen esimieheni on malliesimerkki tällaisesta ihmisisestä. Hän vetoaa monessa asiassa äitiyteensä. "Kyllä minä äitinä tiedän...." Hän tuntui tietävän kaikesta kaiken, koska oli äiti. Hänellä on yksi lapsi, jonka mukana hän ilmeisesti sai ylimaailmallisen viisaudenl. Ennen lastaan hän oli kuulema kova bilettämään, mutta alkoi halveksia sellaista elämää heti, kun sai tietää olevansa raskaana.



Jos lapsettomien elämä on niin itsekeskeistä, niin entäs sitten perheellisten? Puheet pyörivät väsymyksessä, lasten korvatulehduksissa ja vaippaihottumassa. Pitää saada parhaat loma-ajat. Lapsettomathan voivat pitää kesälomansa vaikka syyskuussa. Lapsellisella on aina lapsi kipeä/lapsella on harrastus/tarha aukeaa myöhään tai ihan mitä vaan, aina lapsellisella on hyvä syy laittaa työyhteisön järjestelmä sekaisin, koska hänellä on sentää jälkikasvua.

Jos lapsettomien elämä on niin itsekeskeistä, niin entäs sitten perheellisten? Puheet pyörivät väsymyksessä, lasten korvatulehduksissa ja vaippaihottumassa. Pitää saada parhaat loma-ajat. Lapsettomathan voivat pitää kesälomansa vaikka syyskuussa. Lapsellisella on aina lapsi kipeä/lapsella on harrastus/tarha aukeaa myöhään tai ihan mitä vaan, aina lapsellisella on hyvä syy laittaa työyhteisön järjestelmä sekaisin, koska hänellä on sentää jälkikasvua.

Niin lapselliset kuin lapsettomat.

Työyhteisön järjestelmä menee sekaisin lapsiperheellisten takia? Suomessa, onneksi, tuetaan myös äitien työssäkäyntiä esim. hyvän lastenhoitojärjestelmän avulla (kokemusta toisenlaisestakin maasta on). Toinen vaihtoehtohan olisi, että äidit jäisivät hoitamaan lasta kotiin ja pois työelämästä. Tätäkö haluat?

Ainoastaan lapsettomat/perheensä toiselle sijalle asettavat ura(isit) töihin?

28- haloo- olemme kaikki naisia- tervetuloa synnytyslaitoksen kautta äitien kerhoon!!!

Minulla itselläni on kaksi lasta, mutta jostain syystä en ole ikinä ajautunut siihen tilaan, että puhuisin vain lapsista enkä tekisi mitään lapsiin liittymätöntä. Saan ahdistuskohtauksia, jos joudun tietynlaiseen äitiseuraan. Parhaat ystäväni ovat onneksi isompien lasten äitejä ja lapsettomia.