Laittaisitteko selviytymistarinoita?
Mua masentaa niin paljon ettei mitään järkeä. Kertokaa mistä kaikesta paskasta voi selvitä? Mun on pakko kaivaa toivoa jostain.
Kommentit (5)
Viime keväänä menetin yhdellä kertaa parhaan ystäväni, joka oli myös anoppini ja työnantajani. Syöpä vei 1 kk:n sisällä diagnoosista. Siinä lähti siis ihminen, jonka kanssa jaoin arkeni niin työn kuin yksityiselämänkin osalta. Työt lähti alta. Sitten kun mennään elämää vielä kelauksella taakse; olin ylä-asteella tosi pahasti kiusattu ja vanhemmillani alkoholiongelmaa kotona.
Olen todennut että kaikesta sitä vain selviää. Elämä on opettanut kovan koulun kautta minua, mutta toivoa en ole koskaan menettänyt. Uskosta olen saanut lohdutusta ja apua. Paistaa se päivä risukasaankin. Nyt saamme mieheni kanssa seurata pienen poikamme kasvua, syntyi tänä keväänä. Se on tuonut ison lohdutuksen. Ikävää ettei anoppini sitä näe. Hän olisi taatusti ollut ihana mummu.
Tutki keskiajan tilastoja.
Kuka tahansa joka elää yli 50-vuotiaaksi on suuri sankari.
Ja muutenkin elämä on aika helppoa, jos vertaa melkein mihin tahansa aikakauteen.
mitä ikinä käytkään nyt läpi; iso voimahali!
Monesta on selvitty. Kerrotko vähän mitä on tapahtunut.