Lievästi kehitysvammainen yrittäjänä
Tunnen yrittäjän, joka on lievästi kehitysvammainen. Hän on pyörittänyt yritystään jo yli 30 vuotta ja kerännyt sillä kohtuullisen omaisuuden, joka on sijoitettu kohtuullisen hyvin. Korona-ajastakin hän selvisi taloudellisesti hyvin.
Hänen salaisuutensa on, että hän on kuunnellut ja palkannut oikeita ihmisiä eikä hän ole koskaan vastannut itse yrityksensä kirjanpidosta. Hän tietää, että hänellä ei ole älykkyyttä yhtä paljon kuin ihmisillä keskimäärin.
Hän pyörittää lounasruokapaikkaa ja tekee siellä ruokaa, hoitaa tukkuasioinnin, hoitaa kassaa, siivousta ja on tarkka, että paikka noudattaa kaikkia hygieniaohjeita, Hän tekee pitkää päivää, mutta kun hän lomailee, koko paikka on suljettu. Hänellä on useita työntekijöitä. Hän aloitti vuokratiloissa, mutta omistaa jo useita tiloja, joista yhtä pyörittää itse ja muita vuokraa.
Kommentit (6)
Missä kehitysvamma näkyy? Koska jos ajattelen omaa lievästi kehitysvammaisten tuttuani, niin hän oärjää aika pitkälle elämässä yksin ja hyvin, mutta kaikki missä on lukemista ja kirjoittamista tarvitsee apua. Ei pysty lukemaan purkin kyljestä sisältöä, vaikka osaa katsoa viimeisetvkäyttöpäivät ja hinnat. Hän on keittiötöissä toisten alaisuudessa.
Minä tunnen yhden heikkolahjaisen ja hänestä ei olisi tuohon. Ei ole edes kehitysvammaa.
Sekoitatkohan nyt fyysisen vamman ongelmiin älykkyydessä?
Lukee normaalisti, mutta laskee vain helppoja. Matematiikassa selviää kassalla ja tukussa, mutta joutuu pyytämään apua haastavammissa laskelmissa ja niiden ymmärtämisessä. Opiskelu oli vaativaa jo matalammalla tasolla. Sai kuitenkin peruskoulusta päästötodistuksen ja on käynyt sen jälkeen joitain yrittämiseen liittyviä kursseja. Ajokortti ja hygieniapassi nyt ainakin on.
ap
Uskomattoman hienoa. Itse en edes tällaisena vammattomana pystyisi ikipäivinä samaan. Todellista arjen sankaruutta, kunnioitan. Ja kunnioitan tuollaista yrittäjyyttä myös ihan terveissä. Mutta tuolta pohjalta... upeaa, todella.
Hyvin on menestynyt ja vaihtoehtona olisi ilmeisesti ollut joko työttömyys ja eläke tai eläke+erikoisjärjestelyin jotain suorittavaa ja helppoa palkkatyötä, joskus harvemmin myös kokoaikaista työtä normaalissa työsuhteessa?