Tunteeko sen, jos punkki on kiinnittynyt?
Kommentit (28)
Ei sitä tunne mitenkään paitsi sitten kun sormet osuu siihen. Ja siis ei se purema silloinkaan tunnu vaan tuntee sen itsensä enemmän tai vähemmän pulleaksi imeneen punkin.
Kerran irrotin sellaisen joka oli vissiin ihan just iskenyt kiinni eli oli tavallaan sellainen kuiva korppana ja ekaksi kun se osui iholta sormiin niin pidin sitä jonain roskana. Metsässä kun oli tullut rymyttyä. Ja sekin oli hurjan tiukasti kiinni niillä hampaillaan tai jollain eli se poisottaminen kyllä sitten tuntuukin.
Ja jälkeenpäin sitä kohtaa kyllä yleensä kutittaa ja kirvelee vaikka saisi kuinka hyvin sen punkin irti eikä jäisi yhtään hammasta kiinni.
Kun punkki kävelee iholla, niin se saattaa kutittaa, mutta sitä en huomannut, että toinen punkki oli jo ehtinyt kiinnittyä. Löysin kävelevän punkin kutinan perusteella ja tutkin koko ihon, jolloin löysin myös kiinnittyneen punkin, joka oli ehtinyt imeä verta.
Kiitos vastauksista! Eli tarkistaa saa itsensä ulkoiluun jälkeen..
En ole ikinä nähnyt punkkia muuta kuin naapurin kissassa. En kävelemässä enkä muissa kiinni. Sen verran suojassa on saanut elää.. tuntuu koko otus tosi kamalalta ja pelottavalta kun tottumus niin vähäistä. Niitä on vasta viime vuosina tänne tullut. Todella inhottava laji.
Ap
Ei tunne, muuta kun sitten kun vahingossa käsi osuu siihen. Muistaakseni punkin sylki jotenkin puuduttaa puremakohdan. Eläimet eivät myöskään näytä tuntevan kiinnittyneitä punkkeja.
Huomasin vasta borrelioosin, sen aiheuttanutta pirulaista en koskaan nähnyt saati tuntenut.
Punkki erittää puudutusainetta, siksi et tunne sitä.
Ei tunnu mitään koska punkista tulee puudutusainetta. Luonnon ihmeitä.
Sattuuko puutiaisen pisto?
Ei. Punkki pyrkii olemaan huomaamaton, jotta se saisi ruokailla iholla pitkään. Puutiainen puuduttaa pistokohdan kemiallisilla aineilla ennen imukärsän upottamista.
Moni ei huomaa punkkia lainkaan.
Ei sitä tunne, se on kyllä jännä juttu ettei tule mitään kipua vaikka punkki porautuu ihon läpi. Tosin kuin hyttysen pisto, joka sattuu, vaikka hyttysen imukärsä on tosi ohut.
Yleensä sen huomaa esimerkiksi vaatteita pukiessa tuntee että iholla on jotain ylimääräistä johon vaate koskee tai pesulla ihoa saippuidessa huomaa ylimääräisen "näpyn".
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista! Eli tarkistaa saa itsensä ulkoiluun jälkeen..
En ole ikinä nähnyt punkkia muuta kuin naapurin kissassa. En kävelemässä enkä muissa kiinni. Sen verran suojassa on saanut elää.. tuntuu koko otus tosi kamalalta ja pelottavalta kun tottumus niin vähäistä. Niitä on vasta viime vuosina tänne tullut. Todella inhottava laji.
Ap
Kannattaa tarkastaa myös haaruksista, jonne punkit hakeutuvat mielellään. Etenkin miesten verta on mukava imeä kaikessa rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Sattuuko puutiaisen pisto?
Ei. Punkki pyrkii olemaan huomaamaton, jotta se saisi ruokailla iholla pitkään. Puutiainen puuduttaa pistokohdan kemiallisilla aineilla ennen imukärsän upottamista.
Moni ei huomaa punkkia lainkaan.
Se survoo koko päänsä ihon sisälle
Ainoastaan jos huomaat raapivasi samaa kohtaa melko usein, kannattaa vilkaista sitä kohtaa tarkemmin. Muutaman kerran on käynyt niin, että sieltä löytyi punkki. Eli se saattaa hiukan kutista välillä, mutta ei samalla tavalla kuin joku hyttysen pisto.
Vierailija kirjoitti:
Kun punkki kävelee iholla, niin se saattaa kutittaa, mutta sitä en huomannut, että toinen punkki oli jo ehtinyt kiinnittyä. Löysin kävelevän punkin kutinan perusteella ja tutkin koko ihon, jolloin löysin myös kiinnittyneen punkin, joka oli ehtinyt imeä verta.
Joo tuon liikkuvan punkin voi tuntea, mutta sitä puraisua/kiinnittymistä ei tunne. Ja ei se punkki möngi sillä tavalla kuin hirvikärpäset hiuksissa/päänahassa joita ei oikein edes voi olla tuntematta..
Punkin nenässä oleva hakaneula saattaa pistää sinua ja saat siitä hepatiitin.
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu mitään koska punkista tulee puudutusainetta. Luonnon ihmeitä.
Tuossahan olisi bisnes jollekin puudutevalmistajalle. Luomupuudute.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista! Eli tarkistaa saa itsensä ulkoiluun jälkeen..
En ole ikinä nähnyt punkkia muuta kuin naapurin kissassa. En kävelemässä enkä muissa kiinni. Sen verran suojassa on saanut elää.. tuntuu koko otus tosi kamalalta ja pelottavalta kun tottumus niin vähäistä. Niitä on vasta viime vuosina tänne tullut. Todella inhottava laji.
ApKannattaa tarkastaa myös haaruksista, jonne punkit hakeutuvat mielellään. Etenkin miesten verta on mukava imeä kaikessa rauhassa.
Itsellä oli viimeksi sisäreidessä lähellä nivusia. Kuvittelin että siinä on joku rupi ja yritin rapsutella sitä irti, kunnes vilkaisin vähän tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sattuuko puutiaisen pisto?
Ei. Punkki pyrkii olemaan huomaamaton, jotta se saisi ruokailla iholla pitkään. Puutiainen puuduttaa pistokohdan kemiallisilla aineilla ennen imukärsän upottamista.
Moni ei huomaa punkkia lainkaan.
Se survoo koko päänsä ihon sisälle
No ei todellakaan pistä!
Punkeilla on imukärsä ihan niinkuin hyttysillä.
Punkit tunkee ainoastaan sen imukärsän (joka on kuin letku) ihon sisään. Koko loppupunkki jää ihon ulkopuolelle eli punkin vartalo ja jalat jää ulkopuolelle!
Olen poistanut kissoistani tuhansia punkkeja kymmenien vuosien ajan.
Mulla ei ole koskaan ollut punkkia. Myöskään mehiläinen tai ampiainen ei ole koskaan pistänyt enkä ole ikinä nähnyt käärmettä luonnossa.
Enkä halua.
Et huomaa mitään kun punikki imee vähitellen kaiken varallisuutesi.