Mitä tekisit jos synnyttäisit vaikeasti kehitysvammaisen lapsen?

En suhtautuisi mitenkään hyvin.

Oppisin näkemään lapsen ja vasta sitten vamman. Hamkkisin hänelle kaiken mahdollisen avun ja hoidon. Melko aikaisessa vaiheessa alkaisin myös varata paikka säännölliseen tilapäishoitoon. Etsisin tietoa juuri hänellä olevasta vammasta. Ottaisin vastaan kaiken avun mitä saatavilla olisi.

ja unohtaisin.

Meillä kehitysvammainen lapsi, mutta aste lievä ja vielä vaikea dysfasia.

Ikää mulla 44v. ja täytyy sanoa, että en jaksaisi kyllä enään hoitaa.

Kuopuskin vasta 6v.

Tästä syystä en kolmatta lasta uskaltanut enään tehdä.

Meillä kuopuskin on impulssiivinen.

Varmaan siihen menisi aikaa että pystyisi sulattamaan tosiasiat. Yrittäisin saada lapselle mahdollisimman hyvän ja kivuttoman elämän ja hoidon. Jos lapsi olisi hoidettavissa kotona, olisi sitten vain valmistauduttava kaikin tavoin sellaiseen elämänkohtaloon. Lastani en hylkäisi.

joka on nyt 9v, mutta kehityksessä on alle 1v tasolla. Omalla tavallaan ihana, mutta on todella raskasta kun lisäksi on adhd-lapsi ja neljä normaalia.

Jo syntyneeseen pitää suhtautua omalla tavallaan. Ehkä laitokseen?

Varmaan olisin ensin shokissa ja sitten alkaisin miettiä miten selvitään ja miten elämä järjestetään niin, että kaikilla on mahdollisimman hyvä olla. Raskauksieni aikana olen kyllä käynyt aina kaikki mahdolliset seulat (myös lapsivesipunktio yksityisellä) ja ylimääräisiä ultratutkimuksia, jotta kaikki mahdollinen saataisiin selville ajoissa. Kuitenkinhan voi olla mahdollista, että jotakin on. Se on harvinaista, mutta kuuluu elämään.

- hoitaisin varmaan koton, jos pystyisin; olis varmaan hirvittävä päätös antaa lapsi pois kotoa, vaikka sairas onkin.



itkettää jo aihekin. joillekin se on totta, helppohan tässä on silti aiheella leikkiä, kauhistella.

Ei noissa tutkimuksissa selviä kuin pieni osa vammoista. Lukuisat määrät vaikeita kromosomimuutoksia jää vielä jäljelle kun tavallisimmat on seulottu.

ja miettisin sitten millainen lapsen elämästä tulee. Voiko olla elämisen arvoinen. Mitäs siinä sen enempää tekemään. Vaatisin kaikki hoitokeinot mitä mahdollista, että lapsella on hyvä olla.

Ei noissa tutkimuksissa selviä kuin pieni osa vammoista. Lukuisat määrät vaikeita kromosomimuutoksia jää vielä jäljelle kun tavallisimmat on seulottu.

Yksityisellä tehtävässä kromosomitestauksessa lasketan solulinjoja. Elikä niistä lasketaan ja tutkitaan kaikki koromosomit. Tällä tavalla saadaan luotettavasti selville kaikki määrälliset poikkeuavuudet. Vain erittäin pienet ja erittäin harvinaiset esim. koromsomin osien pienet poikkeavuudet eivät näy. Nämä ovat kuitenkin harvinaisia löydöksiä yleensäkään. Kromosomitestauksella päästään luotettavaan lopputulokseen. Tosin kuten mainitsin, voi aina olla noita erittäin harvinaisia löydöksiä. Myös tarkat ultratutkimukset lisäävät vammojen havaitsemisen tod.näköisyyttä. Tässähän olis puhe vaikeasta vammaisuudesta.

syntyvä lapsi olekaan terve! Mitään kaikenkattavia tutkimuksia ei olekaan ja suurin osa vammoista selviää vasta lapsen synnyttyä. Ja vammautuminenhan voi tapahtua jopa siinä synnytyksen yhteydessä tai pikkulapsivaiheessa vaikkapa infektion seurauksena.



Minusta lapsentekoon ei kannata edes ryhtyä, mikäli ei ole valmis huolehtimaan myös mahdollisesti vammautuneesta lapsesta.



Ja kyllä oletuksena Suomessakin on, että ne omat vanhemmat siitä lapsesta huolehtivat eikä yhteiskunta.



Kaikista vain ei ole vastuullisiksi vanhemmiksi?