Lue keskustelun säännöt.
Koiran menetys
15.06.2022 |
Menetin koirani muutama päivä sitten. Jouduin olemaan koko päivän töissä lukuunottamatta, kun kävin katsomassa koiraa nopeasti ruokatunnilla. Oli sen verran heikossa kunnossa (Oksensi, ripuloi, jalat petti), että jouduin tekemään päätöksen lopetuksesta todella nopeasti ja jouduin menemään suoraan töistä päästyäni eläinlääkäriin, sillä koira oli todella heikossa kunnossa ja eläinlääkäri oli menossa kiinni.
Tuntuu todella pahalta, kun piti ns. kiirehtiä koiran lopetusta, enkä ehtinyt viettämään koiran kanssa tarpeeksi aikaa ennen eutanasiaa, vaan n. tunti siitä kun olin päässyt töistä koira oli jo päästetty pois. Tuntuu siltä, että tein väärin ja tämä asia kalvaa minua. Sellainen olo, että voisin tehdä mitä vaan että saisin viettää vielä edes tunnin koiran kanssa.
Kommentit (30)
Teit aivan oikein, mutta tuo syyllisyys saattaa vaivata pitkäänkin. Melkein jokainen lemmikkinsä lopettanut tuntee jotain ihmeen syyllisyyttä, vaikka tosiaan lemmikin oli jo aika päästä pois.
Osanotot ja tsemppiä, aika parantaa haavat. Pian muistelet jo hymyillen koirasi hauskoja tempauksia ja rutiinejanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teit aivan oikein, mutta tuo syyllisyys saattaa vaivata pitkäänkin. Melkein jokainen lemmikkinsä lopettanut tuntee jotain ihmeen syyllisyyttä, vaikka tosiaan lemmikin oli jo aika päästä pois.
Osanotot ja tsemppiä, aika parantaa haavat. Pian muistelet jo hymyillen koirasi hauskoja tempauksia ja rutiinejanne.
Kiitos. Tiedän, että ratkaisu oli oikea, mutta silti tuntuu siltä kuin olisin pilannut sen viimeisen päivän kiirehtimällä asioita. En kyllä usko, että koira olisi kestänyt seuraavaan päivään, mutta syyllistän itseäni siitä minkä takia menin ruokatunnilta takaisin töihin, enkä jäänyt koiran kanssa kotiin ja soittanut aiemmin eläinlääkärille. :(
Todella ikävää. Oliko koirasi vanha vai miksi se piti lopettaa ripuloinnin takia?
Teit ihan varmasti kaikkesi antaaksesi koiralle hyvän elämän ja myös lopun kun sen aika oli. Yritä viime hetkien sijasta keskittyä hyviin muistoihin äläkä tunne turhaa syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kävi hetki sitten samalla tavoin kissani kanssa. Ihan älyttömän paha mieli siitä, kuinka kaikki kävi. Kai tästäkin yli pääsee.
Voimia aloittajalle
Syyllisyys vaikuttaa kuuluvan asiaan. Luin asiasta tosi paljon, kun itse menetin koirani ja tuntui, että en kerta kaikkiaan selviä siitä. Jokaisella meillä on asioita, jotka olisimme voineet tehdä toisin. Kannattaa surra, ettemme aina osaa tehdä parhaita tai hyviä valintoja ja antaa itselle anteeksi. En koskaan olisi voinut edes kuvitella miten hirveää koiran menettäminen on. Lämmin osanotto ja kovasti voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella ikävää. Oliko koirasi vanha vai miksi se piti lopettaa ripuloinnin takia?
Oli vanha ja sillä oli autoimmuunisairaus, johon ei lääkkeetkään enää tehonneet. Alkoi menemään huonompaan suuntaan todella nopeasti ja kahtena viimeisenä päivänä tuli kaikki ulos mitä yritti syödä ja alkoi olla vaarallisen laihassa kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syyllisyys vaikuttaa kuuluvan asiaan. Luin asiasta tosi paljon, kun itse menetin koirani ja tuntui, että en kerta kaikkiaan selviä siitä. Jokaisella meillä on asioita, jotka olisimme voineet tehdä toisin. Kannattaa surra, ettemme aina osaa tehdä parhaita tai hyviä valintoja ja antaa itselle anteeksi. En koskaan olisi voinut edes kuvitella miten hirveää koiran menettäminen on. Lämmin osanotto ja kovasti voimia sinulle!
Kiitos paljon. Tällä hetkellä tuntuu myös siltä, ettei tästä selviä ja se syyllisyys joka kalvaa, kun en ollut viimeisinä tunteina koiran kanssa. Koira oli äärimmäisen rakas ja viimeisinä kuukausina yritin antaa sille kaiken mahdollisen rakkauden ja ajan, mutta silti se tuntuu riittämättömältä.
Suunnitelmissa oli, että ennen eutanasiaa se olisi saanut kaikkia lempiherkkuja ja olisin ollut sen kanssa koko päivän, mutta se ei sitten toteutunut koskaan. Tuntuu niin pahalta.
Teit oikein.
Mulle on käynyt samantyyppisesti kissan kanssa. Päätös piti tehdä nopeasti ja sitten se oli ohi. Nuori kissa vielä. Koin jälkikäteen syyllisyyttä siitä, että en ollut tajunnut aiemmin. Ja äkillinen luopiminen on vaikeampaa kuin sellainen, johon pystyy varautumaan.
Voimia, se on vaikeaa, mutta nuo tunteet kuuluvat asiaan. Teit parhaasi, jälkiviisastelu on turhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllisyys vaikuttaa kuuluvan asiaan. Luin asiasta tosi paljon, kun itse menetin koirani ja tuntui, että en kerta kaikkiaan selviä siitä. Jokaisella meillä on asioita, jotka olisimme voineet tehdä toisin. Kannattaa surra, ettemme aina osaa tehdä parhaita tai hyviä valintoja ja antaa itselle anteeksi. En koskaan olisi voinut edes kuvitella miten hirveää koiran menettäminen on. Lämmin osanotto ja kovasti voimia sinulle!
Kiitos paljon. Tällä hetkellä tuntuu myös siltä, ettei tästä selviä ja se syyllisyys joka kalvaa, kun en ollut viimeisinä tunteina koiran kanssa. Koira oli äärimmäisen rakas ja viimeisinä kuukausina yritin antaa sille kaiken mahdollisen rakkauden ja ajan, mutta silti se tuntuu riittämättömältä.
Suunnitelmissa oli, että ennen eutanasiaa se olisi saanut kaikkia lempiherkkuja ja olisin ollut sen kanssa koko päivän, mutta se ei sitten toteutunut koskaan. Tuntuu niin pahalta.
Kuulostaa kuitenkin siltä, että olet ehtinyt antaa koiralle enemmän ja viettää aikaa. Se on jo aivan ihana juttu ja tärkeää. Vaikka on se silti hirveää ja surullista.
Mulla kävi niin, että koiralla oli piilevänä sairaus, joka ilmeisesti jonkun hengitystietulehduksen takia aktivoitui äkisti, kunto romahti vuorokaudessa ja koira käytännössä tukehtui syliini autossa matkalla sairaalaan. Yritin elvyttääkin, mutta niin vain sydän pysähtyi juuri sairaalan parkkipaikalla. Sain ptsd oireitakin tuosta. Ensimmäiset viikot olivat aivan hirveitä. En usko, että olen koskaan kokenut mitään yhtä kivuliasta. En pystynyt syödä, en nukkua ja jos torkahdin alkoi välittömästi painajaiset, että olen jotenkin "tappanut" koirani. Sydän hakkasi monta viikkoa ja ylävatsani oli hirveän kipeä eikä edes ruoat pysynyt sisällä. Itkin ja huusin tyynyyni, en oikeastaan noussut edes sängystä kunnolla. Luulin, että se ei ikinä voi helpottaa, mutta niin se vain alkoi helpottaa noin puolentoista kuukauden jälkeen hiljalleen, kun pakotin itseni päivärytmiin, syömään ja käymään yksin kävelyillä. Auttoi myös neuvo, jonka sain täältä; käsitellessä surua katsoin koirani kuvia ja aloin tehdä valokuvakirjan netissä muistoksi. Välillä pistin tauolle, kun kävi liian rankaksi. Jatkan pienissä erissä, kun pystyn. Edelleen hirveä ikävä ja vieläkin välillä itken, mutta pahimman tuskan sain ulos ensimmäisen 1,5kk aikana, kun annoin sen vaan tulla. Nyt siitä on 2,5kk.
Miksi tunnet tehneesi väärin, kun päästit koiran kärsimyksistä?
Mulle oli helpotus, kun ei tarvinnut tehdä itse päätöstä vaan koira lopetettiin samantien eläinlääkärissä. Tulin kotiin ja koira makasi pöydän alla ja näin sillä olevan kipuja, joten lähdin samantien eläinlääkäriin. Kuvissa näkyi kasvain ja mahassa oli paljon verta. Sanottiin, että tässä ei ole enää mitään tehtävissä. Mitään oireita ei ollut tuota ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllisyys vaikuttaa kuuluvan asiaan. Luin asiasta tosi paljon, kun itse menetin koirani ja tuntui, että en kerta kaikkiaan selviä siitä. Jokaisella meillä on asioita, jotka olisimme voineet tehdä toisin. Kannattaa surra, ettemme aina osaa tehdä parhaita tai hyviä valintoja ja antaa itselle anteeksi. En koskaan olisi voinut edes kuvitella miten hirveää koiran menettäminen on. Lämmin osanotto ja kovasti voimia sinulle!
Kiitos paljon. Tällä hetkellä tuntuu myös siltä, ettei tästä selviä ja se syyllisyys joka kalvaa, kun en ollut viimeisinä tunteina koiran kanssa. Koira oli äärimmäisen rakas ja viimeisinä kuukausina yritin antaa sille kaiken mahdollisen rakkauden ja ajan, mutta silti se tuntuu riittämättömältä.
Suunnitelmissa oli, että ennen eutanasiaa se olisi saanut kaikkia lempiherkkuja ja olisin ollut sen kanssa koko päivän, mutta se ei sitten toteutunut koskaan. Tuntuu niin pahalta.
Kuulostaa kuitenkin siltä, että olet ehtinyt antaa koiralle enemmän ja viettää aikaa. Se on jo aivan ihana juttu ja tärkeää. Vaikka on se silti hirveää ja surullista.
Mulla kävi niin, että koiralla oli piilevänä sairaus, joka ilmeisesti jonkun hengitystietulehduksen takia aktivoitui äkisti, kunto romahti vuorokaudessa ja koira käytännössä tukehtui syliini autossa matkalla sairaalaan. Yritin elvyttääkin, mutta niin vain sydän pysähtyi juuri sairaalan parkkipaikalla. Sain ptsd oireitakin tuosta. Ensimmäiset viikot olivat aivan hirveitä. En usko, että olen koskaan kokenut mitään yhtä kivuliasta. En pystynyt syödä, en nukkua ja jos torkahdin alkoi välittömästi painajaiset, että olen jotenkin "tappanut" koirani. Sydän hakkasi monta viikkoa ja ylävatsani oli hirveän kipeä eikä edes ruoat pysynyt sisällä. Itkin ja huusin tyynyyni, en oikeastaan noussut edes sängystä kunnolla. Luulin, että se ei ikinä voi helpottaa, mutta niin se vain alkoi helpottaa noin puolentoista kuukauden jälkeen hiljalleen, kun pakotin itseni päivärytmiin, syömään ja käymään yksin kävelyillä. Auttoi myös neuvo, jonka sain täältä; käsitellessä surua katsoin koirani kuvia ja aloin tehdä valokuvakirjan netissä muistoksi. Välillä pistin tauolle, kun kävi liian rankaksi. Jatkan pienissä erissä, kun pystyn. Edelleen hirveä ikävä ja vieläkin välillä itken, mutta pahimman tuskan sain ulos ensimmäisen 1,5kk aikana, kun annoin sen vaan tulla. Nyt siitä on 2,5kk.
Osanotot myös sulle suuren menetyksen johdosta.
Itsellä myös tuntuu kadonneen kaikki elämänilo ja jotenkin tosi epätodellinen olo, että toista ei enää olekaan siinä vierellä röhnöttämässä ja seuraamassa joka paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tunnet tehneesi väärin, kun päästit koiran kärsimyksistä?
Mulle oli helpotus, kun ei tarvinnut tehdä itse päätöstä vaan koira lopetettiin samantien eläinlääkärissä. Tulin kotiin ja koira makasi pöydän alla ja näin sillä olevan kipuja, joten lähdin samantien eläinlääkäriin. Kuvissa näkyi kasvain ja mahassa oli paljon verta. Sanottiin, että tässä ei ole enää mitään tehtävissä. Mitään oireita ei ollut tuota ennen.
En tunne tehneeni siinä, että päästin koiran menemään, vaan sen takia koska tuntuu etten ollut viimeistä päivää sen tukena. Valitsin mielummin työt, kuin rakkaan perheenjäsenen.
Pahoittelut myös sulle menetyksen johdosta.
Tuo on kamalaa :(
Oma koirani on jo vanha.
11v saksanpaimenkoira. Vielä on voimissaan, mutta tiedän, että koiralla vanhuuden oireet saattaa iskeä aivan yllättäen.
Joka päivä eletään kuin viimeistä.
Niinhän sinäkin varmasti teit, ap. Tuo tunnevon ihan normaali, mutta toimit juuri niinkuin vastuullinen lemmikin pitäjä toimiikin.
Voimia suruusi <3
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kamalaa :(
Oma koirani on jo vanha.
11v saksanpaimenkoira. Vielä on voimissaan, mutta tiedän, että koiralla vanhuuden oireet saattaa iskeä aivan yllättäen.
Joka päivä eletään kuin viimeistä.
Niinhän sinäkin varmasti teit, ap. Tuo tunnevon ihan normaali, mutta toimit juuri niinkuin vastuullinen lemmikin pitäjä toimiikin.
Voimia suruusi <3
Kiitos sanoistasi.
Toivon, että saat viettää koirasi kanssa vielä useamman vuoden.
Koira olisi kärsinyt enemmän, jos olisit odottanut seuraavaan päivään. Toimit juuri hyvin niin kuin sillä hetkellä oli mahdollista, kun ei töistäkään voi olla lemmikkieläimen takia pois. Teillä oli lukemattomia hyviä hetkiä takana, ja kävit vielä ruokatunnillakinja päästit sitten kärsimysistä kuin vain pystyit. Mitä muuta olisi voinut tehdä. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Koira olisi kärsinyt enemmän, jos olisit odottanut seuraavaan päivään. Toimit juuri hyvin niin kuin sillä hetkellä oli mahdollista, kun ei töistäkään voi olla lemmikkieläimen takia pois. Teillä oli lukemattomia hyviä hetkiä takana, ja kävit vielä ruokatunnillakinja päästit sitten kärsimysistä kuin vain pystyit. Mitä muuta olisi voinut tehdä. Voimia!
Kiitos sanoistasi. Kai sitä olisi itsekkäänä halunnut vielä vähän lisää aikaa rakkaan koiran kanssa.
Syvät osanotot.