Lue keskustelun säännöt.
45 vuotta - ja en ole saanut mitään elämässäni aikaiseksi
12.06.2022 |
Täytin tuossa jonkin aikaa sitten 45 vuotta ja jouduin toteamaan, että elämäni on mennyt käytännössä hukkaan, että en ole saanut oikeastaan mitään aikaiseksi.
Eniten ehkä ottaa päähän työtilanteeni. Olisin toivonut työasioissa olevani edes hieman paremmassa asemassa kuin nyt. Tämän ikäisenä kaupan kassalla istuminen satunnaisesti vuokratyöntekijänä ei todellakaan ole mitenkään kehumisen arvoinen saavutus. (Etenkin kun ottaa huomioon, että koko tähän astinen työhistoriani on täynnä osa-aikaisuuksia, vuokratöitä ja kaikkea muuta paitsi normaaleja vakituisia ja pitkäkestoisia työsuhteita.)
Suurin ongelmani on varmaankin se, että en ole oikein koskaan tiennyt mitä olisin halunnut opiskella ja tehdä työkseni. Aikanaan parikymppisenä opiskelin erääseen minua todella paljon kiinnostavaan ammattiin ja tein töitäkin muutaman vuoden ajan. Mutta sitten ammattitautina saatu allergia pakotti lopettamaan työt tuolla alalla. Ja sen jälkeen olen mennyt aika lailla päämäärättömästi työstä toiseen.
Kun koitan ajatella, että mihin ammattiin haluaisin opiskella ja mitä haluaisin tehdä työkseni, niin tuntuu vain ahdistavalta ja siltå kuin pääni ja ajatukseni menisivät täysin tyhjäksi ja en vain keksi mitään. Ja tätä on jatkunut viimeiset 20 vuotta
Kommentit (28)
Kärvistelet keski-iän kriisin kourissa, sitä se on.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ei-hataa-keski-ian-kriisi-onkin-uudel…-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ap, ikävä juttu tuo kun opiskelit mieluisaan ammattiin ja terveyssyystä jouduit siitä luopumaan.
Kiinnostaisiko sinua hoitoala? En sano tätä siksi kun nykyään siitä paljon puhutaan kuten että on raskasta tai työvoimapula tai huonosti pakattua. Hoitoala on kuitenkin melko laaja-alainen termi ja työkuviot erilaisia. Kirjoituksestasi vaan tuli pikaisesti tunne että voisi sopia sinulle. Oletko ajatellut?
Siis huonosti palkattua, ei pakattua. Kirjoitusvirhe.
Kumpi sua enemmän ahdistaa? Se että et ole saanut mitään aikaiseksi vai se, että asioiden eteen pitäisi tehdä jotain? Kukaan muu kuin sinä itse, ei voi sua motivoida. Osa-aikaiselle kaupan kassalle lähes ainoa tie eteenpäin on koulutus. Nyt sitten vain valitsemaan omaa alaa. Kovan työn takana, mutta maalissa voi olla palkinto. Riippuen siitä mitä päätät tehdä ja miten paljon SINÄ olet asian eteen valmis panostamaan ja tekemään töitä.
Ei kannata pelkällä työllä itseään mitata. Oletko naimisissa, onko sinulla perhe, onko lapsia, minkä ikäiset lapset ovat, onko jo aikuisia , miten asut , vuokralla/ omistusasunnossa,oletko matkustellut jne jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap, ikävä juttu tuo kun opiskelit mieluisaan ammattiin ja terveyssyystä jouduit siitä luopumaan.
Kiinnostaisiko sinua hoitoala? En sano tätä siksi kun nykyään siitä paljon puhutaan kuten että on raskasta tai työvoimapula tai huonosti pakattua. Hoitoala on kuitenkin melko laaja-alainen termi ja työkuviot erilaisia. Kirjoituksestasi vaan tuli pikaisesti tunne että voisi sopia sinulle. Oletko ajatellut?
En ole ap vaan nro 1. Tätä aina kaikille ehdotetaan. Itse en päässyt edes lähihoitajaksi opiskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata pelkällä työllä itseään mitata. Oletko naimisissa, onko sinulla perhe, onko lapsia, minkä ikäiset lapset ovat, onko jo aikuisia , miten asut , vuokralla/ omistusasunnossa,oletko matkustellut jne jne
Eli käytännössä kuinka hyvä olet ollut siipeilemään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reilu 50v ikää ja olen jo saanut itseni eläkeläis romu-ukoksi. No, ehtipähän saamaan velattoman torpan.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap, ikävä juttu tuo kun opiskelit mieluisaan ammattiin ja terveyssyystä jouduit siitä luopumaan.
Kiinnostaisiko sinua hoitoala? En sano tätä siksi kun nykyään siitä paljon puhutaan kuten että on raskasta tai työvoimapula tai huonosti pakattua. Hoitoala on kuitenkin melko laaja-alainen termi ja työkuviot erilaisia. Kirjoituksestasi vaan tuli pikaisesti tunne että voisi sopia sinulle. Oletko ajatellut?
Tiedän kyllä, että hoitoalalla olisi töitä, ja olen sitä harkinnutkin, mutta epäilen etten luonteeni puolesta sopisi alalle ainakaan johnkin perus sairaanhoitajan tai lähihoitajan työhön. (missä taitaa olla suurin pula työntekijöistä). Lääkäriksi opiskelua ei minun matematiikan ja fysiikan numeroillani kannata edes harkita.
Lisäksi olen myös saanut todella negatiivisen kuvan hoitoalan työpaikoista eräiltä alalla työskenteleviltä tuttaviltani.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata pelkällä työllä itseään mitata. Oletko naimisissa, onko sinulla perhe, onko lapsia, minkä ikäiset lapset ovat, onko jo aikuisia , miten asut , vuokralla/ omistusasunnossa,oletko matkustellut jne jne
Entä jos vastaa noihin kaikkiin ei. Onko silloin pyöreä nolla?
Vierailija kirjoitti:
Kumpi sua enemmän ahdistaa? Se että et ole saanut mitään aikaiseksi vai se, että asioiden eteen pitäisi tehdä jotain? Kukaan muu kuin sinä itse, ei voi sua motivoida. Osa-aikaiselle kaupan kassalle lähes ainoa tie eteenpäin on koulutus. Nyt sitten vain valitsemaan omaa alaa. Kovan työn takana, mutta maalissa voi olla palkinto. Riippuen siitä mitä päätät tehdä ja miten paljon SINÄ olet asian eteen valmis panostamaan ja tekemään töitä.
Ei minulle se ole ongelma, että asioiden eteen pitäisi tehdä jotain. Ongelma on se, että en tiedä mihin ammattiin ja alalle sopisin ja mitä haluaisin tehdä ja mikä olisi se juttu mihin minun kannattaisi motivaationi ja ahkeruuteni suunnata. Ja lisäksi kun se pelkästään ei riitä, että ala kiinnostaa minua, vaan siinä pitäisi olla edes jonkinlaiset työllistymismahdollisuudet.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä pitäisi saada aikaiseksi? Ihminen itse on keksinyt että jotakin pitää saada aikaiseksi.
Yhteiskunnan kannalta olisi tietysti hienoa että kaikki saisivat jotakin "aikaiseksi" mutta yksilö itse määrittää oman elämänsä. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin eli hirveä työkuorma, lapset huolettavana, velkataakka jonka alle musertuu ja joka pakottaa vaan menemään töihin joka aamu jne.
Kun jostain aloittaa, niin polku kuljettaa eteenpäin. Menet nyt jonnekin opiskelemaan ja hyvin monesta työstä voi tehdä omannäköisensä.
Hoitotyöhönkin mahtuu monenlaista, esimerkiksi laboratorioon, farmasiaan yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailma on muuttunut. Työelämä on muuttunut. On aika iso ristiriita nykyisessä pehmeät arvot-tykityksessä kaikenlaisen suvaitsevaisuuden alla ja kuitenkin työn tehokkuusvaatimuksissa monin paikoin. Aika kasvotonta voi työ olla, yksityiselämästäsi ei halua kukaan kuulla, kunhan vain suoritat ja tottelet.
Samoja tuntemuksia kuin aloittajalla. Harkitsen opintoja (amis) kyllä ihan vain kokemuksen vuoksi.
Tuntuu että hoitoalalle sopivat melko tarkat, siis säännöistä ja mutkattomuudesta nauttivat, menevät ja tekevät. Juuri nämä jotka eivät voi käsittää niitä, jotka eivät vain mene ja tee.
Mutta ehkä en haluaisi joutua selittelemään heille, miksen mennyt ja tehnyt. Juuri tälläistä jäykkyyttä ikä teettää, voihan olla että kuvittelen kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Kun jostain aloittaa, niin polku kuljettaa eteenpäin. Menet nyt jonnekin opiskelemaan ja hyvin monesta työstä voi tehdä omannäköisensä.
Hoitotyöhönkin mahtuu monenlaista, esimerkiksi laboratorioon, farmasiaan yms.
Tuo voi olla totta, että isoin kynnys on opiskelemaan astuminen. Tai ehkä oppisopimuskin.
Voisihan sitä yllättyä iloisestikin. Ei ole mitenkään yksiselitteistä, mikä tekee työstä raskasta tai turhauttavaa. Tai elämästä ylipäätään.
Minä olen jo 47v ja jo nuoresta asti ollut samaa, ei ollut eikä vieläkään ole mitään hajuakaan mitä haluaisin tehdä työkseni. Kävin kaupallisen koulutuksen peruskoulun jälkeen, mutta 90-luvun lamassa en päässyt alalle töihin. Suurimman osan tähänastisesta työelämästäni olen ollut teollisuustyössä, mutta se kävi vuorotyön ja fyysisen raskauden vuoksi mahdottomaksi jatkaa, oli ala-arvoisen heikosti palkattuakin.
Jatkosta en tiedä, jonnekin pitäisi hakeutua töihin, mutta sen saattaa arvata että vaikeaa on.
Kun ei ole mitään näköalaa mitä haluaisi tehdä, ei opiskelualankaan valinta ole sen helpompaa. Opiskelin nuorena jo yhden ammatin, mutta se ei vetänyt. Mikä takaisi onnistumisen nytkään, kun ei ole elämässä onnistunut oikein mikään muukaan, kaikki on liian vaikeaa ja vaativaa mutta vastineeksi saa pelkkiä murusia joilla hädin tuskin tulee edes toimeen. Erittäin huono panos-tuotos -suhde!!!
Itsellänikin on ollut tätä ajattelua, "minusta ei tullut mitään". Me elämme yhteiskunnassa, jossa vallitseva ajattelutapa on se, että elämä on suorittamista ja että hyvä elämä koostuu onnistuneista suorituksista. Ja tietenkin on normit sille, mitä se onnistunut suorittaminen on - opiskelu, työ/ura, jonkinlainen taloudellinen menestyminen, perheen perustaminen. Puoliso saa mielellään olla myös koulutettu ja urallaan menestyvä, lapset on tietenkin paitsi kauniita, myös älykkäitä ja hyväkäytöksisiä, menestyvät koulussa ja harrastuksissaan ja ovat kavereiden suosiossa.
Lopulta tämä kaikki suorittaminen ei kuitenkaan tee ihmisen elämästä merkityksellistä. Moni uupuu suorittamisen vaatimuksiin ja vielä useampi häpeää, kun ei syystä tai toisesta onnistunut saavuttamaan niitä yleisesti hyväksyttyjä tavoitteita.
Parempi on ajatella sitä omaa elämäänsä tarinana. Ei ole onnistumista tai epäonnistumista. Tärkeää olisi miettiä mihin haluaa oman elämänsä käyttää, ettei päädy elämään elämäänsä jonkun muun kirjoittaman käsikirjoituksen pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata pelkällä työllä itseään mitata. Oletko naimisissa, onko sinulla perhe, onko lapsia, minkä ikäiset lapset ovat, onko jo aikuisia , miten asut , vuokralla/ omistusasunnossa,oletko matkustellut jne jne
Entä jos vastaa noihin kaikkiin ei. Onko silloin pyöreä nolla?
No ei tietenkään, mutta jos 20 vuotta tilanne on ollut ap:lla sama....
Vierailija kirjoitti:
Mitä pitäisi saada aikaiseksi? Ihminen itse on keksinyt että jotakin pitää saada aikaiseksi.
Yhteiskunnan kannalta olisi tietysti hienoa että kaikki saisivat jotakin "aikaiseksi" mutta yksilö itse määrittää oman elämänsä. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin eli hirveä työkuorma, lapset huolettavana, velkataakka jonka alle musertuu ja joka pakottaa vaan menemään töihin joka aamu jne.
Minun mieheni on "saanut aikaiseksi", mutta ei hän tunnu osaavan pysähtyä nauttimaan siitä, että hyvin on mennyt ja tämän kaiken olen saavuttanut. Jatkaa stressaantunutta puurtamista ja maalitolpat siirtyvät eteenpäin. Minusta voisi jo vähän höllätä ja kiinnittää huomiota enemmän omaan hyvinvointiinsa. Päälle viisikymppisiä kun jo ollaan, niin sitä alkaa tulla tietoiseksi siitä, että jotain korjausliikettä pitäisi tehdä, ettei ole raihnainen vanhuus edessä.
Mä olen kohta viisikymppinen enkä ole saanut mitään aikaiseksi.