Lue keskustelun säännöt.
45 vuotta - ja en ole saanut mitään elämässäni aikaiseksi
12.06.2022 |
Täytin tuossa jonkin aikaa sitten 45 vuotta ja jouduin toteamaan, että elämäni on mennyt käytännössä hukkaan, että en ole saanut oikeastaan mitään aikaiseksi.
Eniten ehkä ottaa päähän työtilanteeni. Olisin toivonut työasioissa olevani edes hieman paremmassa asemassa kuin nyt. Tämän ikäisenä kaupan kassalla istuminen satunnaisesti vuokratyöntekijänä ei todellakaan ole mitenkään kehumisen arvoinen saavutus. (Etenkin kun ottaa huomioon, että koko tähän astinen työhistoriani on täynnä osa-aikaisuuksia, vuokratöitä ja kaikkea muuta paitsi normaaleja vakituisia ja pitkäkestoisia työsuhteita.)
Suurin ongelmani on varmaankin se, että en ole oikein koskaan tiennyt mitä olisin halunnut opiskella ja tehdä työkseni. Aikanaan parikymppisenä opiskelin erääseen minua todella paljon kiinnostavaan ammattiin ja tein töitäkin muutaman vuoden ajan. Mutta sitten ammattitautina saatu allergia pakotti lopettamaan työt tuolla alalla. Ja sen jälkeen olen mennyt aika lailla päämäärättömästi työstä toiseen.
Kun koitan ajatella, että mihin ammattiin haluaisin opiskella ja mitä haluaisin tehdä työkseni, niin tuntuu vain ahdistavalta ja siltå kuin pääni ja ajatukseni menisivät täysin tyhjäksi ja en vain keksi mitään. Ja tätä on jatkunut viimeiset 20 vuotta
Kommentit (28)
Olin ap:n ikiä, osapuilleen, pomo esitti, et mitäpä jos lähtisit lukemaan lisää? Vastasin myöntävästi: lääketiedettä, tai matematiikkaa (kaaosteoriaa), mutta kun sitä (jälkimmäistä) ei täällä opeteta.
Keskustelu loppui siihen, yllättävästi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 48 ja tein jo virkaurani. Nyt elän vapaaherran elämää.
Vierailija kirjoitti:
Itsellänikin on ollut tätä ajattelua, "minusta ei tullut mitään". Me elämme yhteiskunnassa, jossa vallitseva ajattelutapa on se, että elämä on suorittamista ja että hyvä elämä koostuu onnistuneista suorituksista. Ja tietenkin on normit sille, mitä se onnistunut suorittaminen on - opiskelu, työ/ura, jonkinlainen taloudellinen menestyminen, perheen perustaminen. Puoliso saa mielellään olla myös koulutettu ja urallaan menestyvä, lapset on tietenkin paitsi kauniita, myös älykkäitä ja hyväkäytöksisiä, menestyvät koulussa ja harrastuksissaan ja ovat kavereiden suosiossa.
Lopulta tämä kaikki suorittaminen ei kuitenkaan tee ihmisen elämästä merkityksellistä. Moni uupuu suorittamisen vaatimuksiin ja vielä useampi häpeää, kun ei syystä tai toisesta onnistunut saavuttamaan niitä yleisesti hyväksyttyjä tavoitteita.
Parempi on ajatella sitä omaa elämäänsä tarinana. Ei ole onnistumista tai epäonnistumista. Tärkeää olisi miettiä mihin haluaa oman elämänsä käyttää, ettei päädy elämään elämäänsä jonkun muun kirjoittaman käsikirjoituksen pohjalta.
Hyviä ajatuksia. Sekin, että jo lapsesta toiset lapset totutetaan harrastamaan (hyvässä ja pahassa), opetetaan suorittamisen ja tavoittelun tärkeyteen, lietsotaan kunnianhimoa (kaikki vähänkään keskiluokkaiset perheet). Toiset lapset saavat pärjätä miten kuten köyhissä puitteissa, usein ilman ystäväpiiriä. Heille elämä on enemmän selviytymistä kuin suorittamista, suorittajaselviytyjät ovat toki oma lajinsa ihmisiä, jossa työnteosta tulee koko elämänsisältö.
Onnistumista on se, että tulee itsensä ja lähtökohtiensa kanssa toimeen, löytää niistä ehkä hyvääkin.
Tavoitteiden ei tarvitse olla materiaalisia eikä niistä tarvitse toitottaa muille.
Minua on auttanut pelkästään jo lause " minun ei tarvitse". Käyn töissä, mutta sen päälle en ota mitään stressiä siitä, miten olen jonkun mielestä suoriutunut. Se on hänen mielipiteensä.
Monet eivät ole saaneet aikaiseksi edes elää 45 vuotta.
vaikka olisi joku kirurgi, tutkija tohtori,tms. arvostettu ammatti,silti voi sairaus tai kuolema yllättää,presidentitkin joutuu sairaalaan muistisairauden kourissa ,usein vanhalla iällä.menestys on osittain illuusio.
tavallinen elämä on ihan hyvää elämää. läheisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen,hyvä tavoite.näistä ei vaan mediassa puhuta ja hehkuteta.
ei pidä verrata itseä toisiin. kannattaa kuitenkin pyrkiä toteuttaan isoja ja pienia haaveita joita sydämmessä on.
näin vanhemmiten ajattelen, että olisin voinut nauttia elämästä enenmmän ja jättää jotkut tutkinnot ja ponnistelut vähemälle. koska pätkätöitä niistäkin seurannut.kenelle ne tutkinnot, nyt niin hirveesti merkkaa loppupeleissä. onko se ulkoa tullut paine?,huono itsetunto? tms.sitä pitää jokaisen miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olethan sä saanut kaikenlaista aikaiseksi. Ainakin verrattuna muhun.
Mulle suurin saavutus on ollut lapset ja mielekkyyttä elämään tuovat harrastukset. Työelämässä osittaista pätkää, mutta ei se haittaa. En varmaan jaksaisi enää kokoaikatyötä tehdäkään. Olen niin tottunut tähän, että hoidan kotia ja käyn parina päivänä viikossa töissä. Välillä ajattelen, että tämä on oikeastaan etuoikeus. Työelämä kuormittaa nykyään todella paljon ja moni täystyöllistetty tuttavani on uupunut. Koen, että oma elämäni on hyvällä mallilla. Menot vain pitää suhteuttaa tuloihin, koska tulot ovat vähäiset.