En halunnut enempää kuin yhden lapsen, koska en halunnut että...

tunnen ja siksi pidetään n. 5 vuoden ikäeroja lapsilla. näin jokainen saa tarvitsemansa huomion pienenä. 5 vuotias on jo paljon ystävillään eikä tarvi kokoaikaista huomiota. 5 vuotias myös ei ole enää mustasukkainen vaan ottaa usein hoivaajan roolin. ja meillä myös 5 vuoden ikäerollakin ollaan ihan parhaita ystävyksiä n. kun pienempi 1½ vee ja siitä eteenpäin, eli seuraa on toisilleen ihan hirveesti. en voisi ajatella toisenlaista tapaa. olisi jotenkin törkeää jos tulisi pienellä ikäerolla toinen.

...että joku uskaltaa sanoa mielipiteensä ja ajatuksensa suoraan! Arvostan sitä, että nykyään uskalletaan tehdä omia ratkaisuja, eikä lapsiluku määräydy yhteiskunnan ihanteiden mukaan. Itse odotan kolmatta ja haaveilen vielä ainakin neljännestä... Kukin tavallaan!

Onko se edes tervettä, että kaikki ihailu ja odotukset kohdistuu yhteen maailmannapaan? Juuri tuollaisista taustoista kasvavat ne itsekeskeisyyden ja omahyväisyyden huipentumat, jotka joutuvat ennemmin tai myöhemmin ilman luontojaan sisarussarjassa opittuja valmiuksia sopeutumaan siihen tosiasiaan, että ovat vain yksi pienen pieni osa ihmiskuntaa.

Ei, se ei ole tervettä, että vanhemmat lataavat kohtuuttomia odotuksia lapseensa tai varauksettomasti häntä ihailevat ja korokkeelle nostavat. Tuo taas ei liity lasten määrään millään tavalla. Itsekeskeiset ja omahyväisyyden huipentumat, jotka minä tunnen ovat KAIKKI, aivan kaikki monilapsisista perheistä. Tiedän myös useita sisaruksiaan vihaavia ihmisiä. Onnellisuus ei katso sisarusten määrää tai sitä kuinka kohtele t muita ihmisiä. Ei "ainokaisuus" ole mikään normi.

on se että lapsi oppii jo pienestä että maailma pyörii vain hänen ympärillään. Vauva-aikaan se kuuluu, mutta hyvin pian lapsi on totutettava jakamaan huomio muiden vertaistensa kanssa ellei haluta tietoisesti kasvattaa itsekästä ja kaikkien inhoamaa lellikersaa.

Mieheni taas halusi monta lasta, koska oli itse ainoa lapsi ja haluaa että lapsilla on omasta takaa sisaruksia leikkikavereina.

Eikö toisen lapsen hankkiminen leikkikaverimotiivilla ole aika kohtuutonta esikoisen paapomista? Esikoinen on se maailmannapa, jolle pitää pykäistä sisarus leikkikaveriksi? Ja sitten lapset kasvattavat "toinen toistaan", niin vanhemmat pääsee helpommalla. Omaa täydellisyyttä ja vastuuta kuitenkin korostaen muistetaan yksilapsisille perheille aina valittaa, kuinka "helppoa" heillä on, kun on vaan yksi lapsi (vaikka tosiasiassa varmasti antavat lapselleen paljon enemmän aikaa kuin mitä näissä sisarusparvissa on mahdollista). Seläntakana sitten kaikenkukkuraksi säälitään ja haukutaan näitä ainokaisia. Kannattaa katsoa peiliin ja panostaa ihan siihen omaan elämäänsä. Antaa muitten elää omalla tavallaan!

minun ja siskoni välillä on vajaa 20v. ikäeroa. Olen jo ennen ensimmäistäni päättänyt, että lapsilleni tulee mahdollisimman pieni ikäero..siis tietty enhän mä sitä päätä, mutta mahdollisuuden annan..

Monilapsiperheet vetävät herneet nenään kun tälläistä edes sanoo, siinähän vetävät (huono omatunto ehkä kolkuttelee?).

Mä taas halusin lisää lapsia, koska esikoinen on ihana ja täydellinen ja tunsin, että olisin tukahduttanut hänet rakkaudella. Tuli peräkammarin pojat mieleen :D Itse olen ainoa lapsi ja aina kaivannut sisarruksia. Ihanaa nähdä, miten lapset tukeutuvat toisiinsa ja ovat toisilleen tärkeitä. Puolensa kaikessa.

neljän lapsen äidille, on ihan yksi lysti montako lasta sinä haluat.

Onko sinun tapaista vetää herne nenään jostain mitä minä teen kun noin ajattelet?



Täydellisiä lapsia meilläkin! :)

Ei ole tarvinut sanoa että odota hetki kun autan sinua. Taidoista kiinni? Asenteesta?

Ainakin sinulla on kumma näkemys, kovin rajoittunut, jos istut kakalla niin lapsi joutuu odottamaan hetken, ei sen kummemmin meilläkään joudu lapset odottamaan, ei ne ole takiaisia jotka kiljuu jatkuvaa huomiota. ;)

Olen niin onnellinen esimerkiksi siitä, että saimme vielä yhden pikkuisen, jota meidän murkut voi helliä ja paijailla, kun meidän vanhempien hellyydenosoitukset ei aina enää kelpaakkaan.

miettiessäni mitä hänen kanssa pitäisi tehdä (kehitysvammaisesta siskostani ei ole apua) olen todella kiitollinen että minulla on 3 lasta. Saavat aikanaan tukea ja turvaa toisistansa kun minä ja mieheni ei enää pystytä päättämään omista asioista ja tarvitaan huolehtijaa.

Niin sen pitääkin mennä. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin sisarus.

Antaa paljon ja ottaa paljon.

Elämän kuuluu olla muutakin, kuin minä tässä nyt ja heti.

kyllä se yksi lapsi perheessä on säälin paikka enemmänkin.

Et voi muusta tietää, koska sulla ei ole, kuin luulo, mutta ei tietoa.

T.8

meillä on 7 hengen perhe ja rakkautta yllinkyllin.kukaan ei joudu odottelemaan omaa vuoroa, vaan teemme asioita yhdessä ja elämä on ihanaa. ja tuo on kanssa hyvä puoli, et lapsilla on toisensa kun meistä vanhemmista aika jättää :)

et mulle kyllä iso perhe on rikkaus josta olen todella onnellinen. ja minua ei kyllä yhtään kaivele, vaikka sinä olet onnellinen yhdestä lapsesta. hyvä niin. kyllä me kaikki tänne mahdutaan erilaisine perheinemme.

ap:n kirjoituksestahan paistaa läpi se, että 1-lapsisuutta luulee parhaaksi vaihtoehdoksi kun ei paremmasta tiedä.

jakamattoman huomion saaneesta lapsesta kasvaa kyllä aika herkästi myös pomotteleva ja itsekeskeinen aikuinen. Mielestäni lasten on ihan hyvä oppiakin, että äiti ja isä ole aina vain heitä varten.

kahden vuoden ikäerolla ja erittäin hyviä kavereita. Kolmas sitten on iltatähti ja eroa seuraavaan 8 vuotta. Tämä nuorin on monesti kaveria vailla ja sanonutkin että kun vanhemmat lapset ovat vain yhdessä ja hänellä ei ole ketään. Hänellä on kyllä me vanhemmat ja kavereita tarhassa mutta eihän se ole ollenkaan sama asia. Olen monesti harmitellut ettei hänelle ole tehty sitä lyhyellä ikäerolla olevaa sisarusta jota hän on kovasti kaipaillut.

jotka vievät isommat lapset päivähoitoon voidakseen keskittyä vauvaan. Jostain ihmeen syystä kuvitellaan, että lapsi tarvitsee kasvaakseen yksinoikeutta äitiin, vaikka eihän se niin ole ollenkaan. Rakkauden loppumista kesken ei tarvitse pelätä ja perhe kasvattaa lasta enemmän kuin perheen yksi jäsen.

että jos vie isomman lapsen hoitoon vauvan takia, niin unohtaa kokonaan isomman lapsen oikeuden äitiin ja pikkusisarukseensa. Mutta se on toinen asia se..



Mutta luulen, että ap:n ajatukset ovat jokseenkin normaaleja. Itse tunsin toista odottaessani kamalaa syyllisyyttä, kun ajattelin, että isompi joutuu kärsimään pienemmän tulosta. Ihmettelimme mieheni kanssa jopa, että kuinka kukaan voi ikinä olla yhtä rakas kuin tuo ihmeellisen ihana esikoisemme?!

No toinen lapsi tuli, ja totesimme, että rakkaus ei todellakaan katoa, lisääntyi vain..



Ja on ollut todella suuri ilo huomata miten tärkeitä sisarukset ovat toisilleen.. Parhaat kaverit ja tappelupukarit! :)



Oma lehmä on ojassa sen verran, että kun vanhenemme, niin toivoisin, että lapsilla olisi aikaa ja mielenkiintoa käydä vanhemmillaan ja ehkäpä huolehtia meistä.. Mutta se ole lasten velvollisuus ja aika näyttää miten käy..

tästä on mutuen ihan tutkimuksiakin, siis siitä klassisesta "ainokaisista tulee itsekkäitä minä-minä-tyyppejä". Todettiin, etät eipäs tule, ainokaiset on ihan yhtä itsekkäitä tai epäitsekkäitä kuin isommassa perheessä kasvaneetkin. Enemmän kuin sisarusten määrä vaikutti vanhempien kasvatus ja lapsen luonne.

jakamattoman huomion saaneesta lapsesta kasvaa kyllä aika herkästi myös pomotteleva ja itsekeskeinen aikuinen. Mielestäni lasten on ihan hyvä oppiakin, että äiti ja isä ole aina vain heitä varten.