Lue keskustelun säännöt.
Oletko saanut esikoisesi alle 20v iässä? Oliko suunniteltu vai "vahinko"?
14.02.2010 |
Miten lähipiirisi ja muut ovat suhtautuneet siihen, että sinusta tuli nuorena äiti? Minkä ikäinen olet nyt ja onko jo useampi lapsi?
Meillä kävi niin, että olimme miehen kanssa puhuneet lapsista ja siitä, että voisin muutaman kuukauden sisällä jättää ehkäisyn pois. Muutama viikko tuon keskustelun jälkeen huomasin menkkojen olevan myöhässä ja testi paljasti, että olen raskaana. Äitini ja muut sukulaiset oli aika kauhuissaan, kun minusta tulee niin nuorena (olin 19v) äiti ja pohtivat kilpaa, että miten pärjäämme ja miten suhteemme kestää jne. Meidän molempien suvuissa esikoinen on syntynyt aikaisintaan kun vanhemmat 30v, yleensä siinä 35v iässä.
Neuvolassa olen saanut kuulla samaa, että kun olen niin nuori ym. Kaksosemme ovat nyt 9kk ikäisiä, ovat olleet aika helppoja, mutta varauduin kyllä jo raskausaikana kaikista pahimpaan, siis että valvottavat, heille tulee koliikki jne, mutta ovat olleet pääsääntöisesti aurinkoisia, paitsi hampaiden tulo on välillä valvottanut.
Kommentit (8)
Oli ihan suunniteltu. sukulaiset oli aluksi kauhuissaan, mut toipuivat melko pian alkujärkytyksestä. Esikoinen lähtee syksyllä eskariin ja eipä sitä kukaan enää muistele, et kuinka nuorena sen sain. Tosin ovat taas kauhuissaan, kun ootan nyt 25 vuotiaana kolmatta muksuu ja sille tulee ikäeroo kakkosee vaan vähä yli vuosi. Suhde esikoisen isään ei tosin kestäny, mut en tiedä oisko kestäny vaik oisin ollu vanhempi... ero tuli kun lapsi oli noin puoltoista vuotias. Hyvin oon kuitenkin pärjänny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esikoinen nyt kakkosella koulussa ja lisää olisi kiva lapsia saada. Kaikki lapset ovat olleet toivottuja, vaikkakin sukulaiset nuoresta iästä olleet alussa huolissaan mutta eivät enää...
suunnitellusti esikoisemme. Nyt 22vja 2 lasta. Eipä tuo lähipiiri kauhuissaan ollut :)
Ja uskokaa tai ette mutta tarkoin ja pitkään harkittiin.
Olemme edelleen yhdessä ja lapsia on 6. Ei ole uskonnollista taustaa kummallakaan. Kyllähän ne ystävät aika vähiin kävi ja kaikki oli varmoja että suhde ei ole pitkäaikainen. Nyt on kohta 18v yhteiseloa takana. Ja onnellisia olemme. Riitoja on ollut, vakaviakin. Mutta aina olemme miettineet että mikä on se painavampi tunne. Halutaanko tosiaan tuhota kaikki se mitä meillä on vain yritetäänkö oppia tästä jotain.
Ja kaiken lisäksi ollaan toistemme ensimmäiset oikeat seurustelukaverit ja seksikumppanit.
Luullakseni aika harvinaista kun ei todella ole uskontoa takana. Sattui vain hyvä kumppani löytymään kertalaakista. :) Meistä ihmiset luovuttaa liian helposti riidan aikana toivon jatkaa. Ei osata ottaa pientä etäisyyttä ja avata uudelleen puheyhteys.
Eikä ollu vahinko sanoimme,jos tärppää niin hyvä.On saatu neljä lasta ,vanhimmanja nuoremman ikäeroa on 17 vuotta.Yhdessä oltu jo 44 vuotta,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahinko oli. Tosin olin aina ajatellut tahtovani lapset suht nuorena, mutta jos olisin saanut päättää niin olisin vielä jokusen vuoden odottanut, olisin käynyt koulut rauhassa ensin loppuun, mennyt naimisiin ja tehnyt vähän töitä ja sitten vasta... Olin yhtä aikaa onnellinen ja peloissani raskauden takia!
Vanhempamme, sekä minun että mieheni, olivat ihan sekaisin uutisestamme. Sekä ilosta, pelosta, että huolesta jne. Anoppi oli alkuun ihan turhan puuttuva kaikkeen vuavan liittyvään, ei luottanut yhtään.
Hyvin meillä meni. Asiallisesti ja neutraalisesti suhtauduttiin esim. neuvolassa, synnärillä, leikkipuistoissa jne. Itselläni kuitenkin oli tiettyjä paineita, kun tiesin että nuoret äidit on ns. suurennuslasin alla. Suoriuduin äitiydestä tosi hyvin.
Muistan kuitenkin, että joskus tuli hetkiä jolloin vastuu tuntui hirveän suurelta ja raskaalta taakalta, tunsin itseni ihan pieneksi tytöksi vielä... Joskus olisin tahtonut olla vaan ihan pieni ja avuton vielä, ilman että tarvitsi olla iso ja vahva ja vastuussa. Olin silti ja hyvinhän se on mennyt. Esikoinen jo 9v. :)
laskettu aika on tänään :) Ollaan oltu mieheni kanssa 3 vuotta yhdessä (mies 20-vuotias) ja oltiin puhuttu lapsista. Olemme asuneet yhdessä 1,5 vuotta. Omien ylppäreiden jälkeisinä päivinä rupesin ihmettelemään ainaista vessahätää ja sitten tajusin että ei hitto.. :D en saanut korkeakoulupaikkaa joten tämä vaavi tuli kuin tilauksesta kun mietin että mitäs nyt. Kaikki sukulaiseni,sekä minun että mieheni, ovat olleet innoissaan ja apuna koko raskauden ajan. Äitini sai veljeni myös 19 vuotiaana. Ollaan varauduttu kaikkeen mieheni kanssa,mutten silti jaksa odottaa sitä pientä nyyttiä tuonne pinnasänkyyn tuhisemaan :) syntyisi jo!
ja laskettuaika on syyskyyssa. Olen ollut kahdesti aikaisemminkin raskaana mutta ne ovat päätyneet keskeytykseen pienen kokoni vuoksi. Nyt olemme mieheni kanssa intoa täynnä ja tämä tuntuu oikealta. Perheemme antavat tukea, mutta alku kritiikki tuntui tottakai raskaalta. Huomenna on ensimmäinen ultra, johon mieheni osallistuu myös ja taitaa ukkoa hieman jännittää.