Te, joilla on mielenterveydessä jotain pientä tai isoa ongelmaa...

Olen sairastanut masennuksen useampaan kertaan. Juuri minä olen sairastunut ainakin kahdesta syystä: olen ensinnäkin perinyt alttiuden siihen isältäni eli serotoniiniaineenvaihdunnassani lienee jotakin perinnöllistä häikkää. Toiseksi varhaislapsuuteni olosuhteet olivat sellaiset, ettei hermoston kehittyminen normaalisti vuorovaikutukessa vanhemman kanssa olisi mitenkään voinut olla mahdollista. Äitini vietti aikansa pääasiassa navetassa silloin, kun hänen olisi pitänyt pitää huolta minun tarpeistani.

Traumaattisen lapsuuteni takia minulla on persoonallisuushäiriö enkä mm. tunne itseäni ollenkaan, en "näe" itseäni. Jos joku kuvailisi minua, en ymmärtäisi että kenestä puhutaan. Mielialat vaihtelevat minuutin-parin välein, tulee kauheita raivareita eikä niihin ole edes syytä. Identiteetti jäi kehittymättä sillä äitini ei jaksanut uhmaikäisen kiukuttelua ja teki minulle kamalia asioita :(.



Sairastan myös ahdistuneisuushäiriötä ja kroonista masennusta paniikkioirein. Pelkään ihmisiä, syön ahdistukseen. En "kyttää" itseäni kuten moni muu mt-ongelmainen mutta silti nämä oireet ovat läsnä ihan jokapäiväisessä elämässäni. Tiettyihin paikkoihin en uskalla mennä edes sisään, pelkään että joku sanoo jotain rumaa (minua on kiusattu koko elämäni ajan painon takia) tai yrittää jotain (on yritetty raiskata nuorempana myös). Jos luen vaikkapa täältä av:lta kuinka "tavikset" naureskelevat "laiskoille" (= masentuneille jne.), mielen valtaa voimaton raivo. Näitä sairauksia kun en toivoisi edes pahimmalle viholliselleni!! :(

Toisen vanhemman puolelta sukua löytyy enemmänkin meitä pöpejä. Geenejäni en voinut valita. Lapsuusajan tapahtuma on osaltaan vaikuttanut myös.



Siispä hipheijaa. Kiva silti, että synnyin ja olen jaksanut elossa itseni kanssa. Moni ei olisi.

geeneissä on masennus jo odottamassa. Lapsuuden ja nuoruuden ongelmat vaikuttivat puhkeamiseen.

Niiden kanssa on sitten yritettävä selvitä. Aika vähän asiassa on omia vaikutusmahdollisuuksia.

joskus vituttaa ettei voi juoda, mutta olen onnellinen että selvisin (kirjaimellisesti).

että mistä ongelmani johtuvat, mutta en ole jostain syystä ole koskaan ajatellut tyyliin "miksi juuri minä?" Ehkä mä oon niin tottunut tähän olotilaan, se on ollut mukana niin kauan, etten osaa oikeastaan kyseenalaistaa sitä. Ehkä pitäis!



Olen siis kärsinyt masennuksesta. Ongelmani ovat varmasti monen tekijän summa: taipumus (suvussani on paljon mt-ongelmia, mm. kaksi itsemurhaa), koulukiusaus ja tavallaan myös kotiolot. Mulla ei siis ollut mitenkään kurjat olot kotona, ihan tavallinen perhe, mutta vanhemmat olivat nuorempina ehkä hieman neuvottomia kasvattajina. Viime aikoina olen tajunnut, että minulla on todennäköisesti jonkinlainen tarkkaavaisuushäiriö, joka on tietenkin vaikuttanut paljon minäkuvaani: miksi minä olen tällainen huono, kun noille muille tällaiset asiat ovat lastenleikkiä.

Kaksisuuntainen, tyyppi II. Geenit ja ympäristö. Kyllä sitä varsinkin nuorempana ja masennuksen kourissa tuli mietittyä että miksi juuri minä, mutta asian kanssa aikansa eläneenä ymmärryskin kasvaa.