Miten poistua saitojen juhlista kesken kaiken syömään muualle?
Sellaisista juhlista, jossa lasketaan jokainen lohipala ja lihakappale. Ei viitsi syödä nälkäänsä pois, mutta ei haluaisi koko päivää myöskään kurnivin vatsoin viettää. Onko epäkohteliasta käydä vaikkapa tunti jossain grillillä vetämässä makkaraperunat ja tulla sitten takaisin?
Kommentit (41)
Ap silleen että kiittää isäntäväkeä ja poistuu vedoten johonkin uskottavaan syyhyn.
Eikä palaa takas juhliin.
Ei ton tajuamiseen mitään av-palstaa ees tarttis.
Ttu kun teille nuoremmille ihan perusjututkin on noin vaikeita.
Mitkä juhlat ne sellaiset on, joissa pitää koko päivä olla? Tuskin isäntäväki edes haluaa, että tulet paikalle jo aamulla kun valmistelut on vasta käynnissä. Illalla ovat varmaan jo muutaman tunnin vihjailleet, että monelta olisit kotona, jos nyt lähtisit.
Muutaman kerran ollut tuommoisissa juhlissa joskus nuorempana. Yksistä häistä kurvattiin exän kanssa suoraan grillille sopivalla tekosyyllä aiemmin kuin oli oikeasti tarkoitus lähteä. Ruoka tarjoiltiin pöytään ja annokset olivat ihan siis varmasti sellaisia hienoja ja kalliita gourmet-annoksia mutta nälkä ei kyllä lähtenyt niillä taideteoksilla. Jälkiruokakulhokin oli jotain sormustimenkokoinen.
Juhliin ei mennä pelkästään syömään, fiksut syö jo kotona jotain.
Kannattaa käydä syömässä etukäteen, jos tuntee porukan. Jos on vain ylioppilasjuhlat, ei niissä ole tarkoituskaan korvata lounasta, vaan ottaa jotain kahvin kanssa ja lämmin ruoka on lähinnä kaukaa tuleville ajateltu.
No käväset grillillä ja tulet sitten takaisin. Tuskin kukaan edes huomaa poistumistasi.
Nyt on ihmisiä joilla 5 litran vatsalaukut, eihän kukaan varaa noin paljon tarjottavia. Normaalit ruokamäärät ei enää riitä, tästä aiheesta alkanut olla paljon keskusteluja täällä, kun tarjottavaa on liian vähän, ihmiset syö vaan niin älyttömiä määriä nykyään. :)
Useihin juhliin ei ole edes ajateltu mennä luuhaamaan tuntikausiksi ja normaali ihminen osaa ajastaa syömisensä niin, että ei mene vatsa kurnien kylään koskaan.
Suurinpiirtein näin. Älä jaksa provoilla enää.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on ihmisiä joilla 5 litran vatsalaukut, eihän kukaan varaa noin paljon tarjottavia. Normaalit ruokamäärät ei enää riitä, tästä aiheesta alkanut olla paljon keskusteluja täällä, kun tarjottavaa on liian vähän, ihmiset syö vaan niin älyttömiä määriä nykyään. :)
Tää on totta. Kuulin työkaverilta, että ylioppilasjuhlissa loppui täytekakut kesken, 60 vierasta vaikka oli neljä kakkua. Mun juhlissa oli jotain 100 vierasta 80-luvulla, kaksi täytekakkua, kuivakakkua, pullaa, pikkuleipiä ja voileipiä - kuten siihen aikaan monilla. Voileipiä tehtiin sitä mukaa lisää kuin niitä kului, täytekakkuja jäi vähän yli. Toki ne oli aika isoja, mutta silti. Siihen aikaan pullaa kuulu olla kaikissa juhlissa.

Jos tarjolla on pelkkää täytekakkua niin tokihan ihmiset syö pelkästään niitä. Sinun juhlissa on ollut voioleivistä lähtiin kaikkea, joten pääpaino ei ole ollut täytekakussa.
Meillä syödään ihan normaalisti jo kotona ennen juhliin menoa. Näin ei ole tarvetta tyhjentää koko buffet pöytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on ihmisiä joilla 5 litran vatsalaukut, eihän kukaan varaa noin paljon tarjottavia. Normaalit ruokamäärät ei enää riitä, tästä aiheesta alkanut olla paljon keskusteluja täällä, kun tarjottavaa on liian vähän, ihmiset syö vaan niin älyttömiä määriä nykyään. :)
Tää on totta. Kuulin työkaverilta, että ylioppilasjuhlissa loppui täytekakut kesken, 60 vierasta vaikka oli neljä kakkua. Mun juhlissa oli jotain 100 vierasta 80-luvulla, kaksi täytekakkua, kuivakakkua, pullaa, pikkuleipiä ja voileipiä - kuten siihen aikaan monilla. Voileipiä tehtiin sitä mukaa lisää kuin niitä kului, täytekakkuja jäi vähän yli. Toki ne oli aika isoja, mutta silti. Siihen aikaan pullaa kuulu olla kaikissa juhlissa.
Jos sinun juhlissasi kakut ovat olleet tarjottimen kokoisia ja muutakin tarjolla, määrä riittää. Jos nyt juhlissa oli 4 pientä pakastekakkua eikä muuta ei ihme, että kakku loppuu.
Ihmisten syöminen on lähtenyt ihan laukalle normaalit määrät ei riitä. Näkee jo katukuvasta tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on ihmisiä joilla 5 litran vatsalaukut, eihän kukaan varaa noin paljon tarjottavia. Normaalit ruokamäärät ei enää riitä, tästä aiheesta alkanut olla paljon keskusteluja täällä, kun tarjottavaa on liian vähän, ihmiset syö vaan niin älyttömiä määriä nykyään. :)
Tää on totta. Kuulin työkaverilta, että ylioppilasjuhlissa loppui täytekakut kesken, 60 vierasta vaikka oli neljä kakkua. Mun juhlissa oli jotain 100 vierasta 80-luvulla, kaksi täytekakkua, kuivakakkua, pullaa, pikkuleipiä ja voileipiä - kuten siihen aikaan monilla. Voileipiä tehtiin sitä mukaa lisää kuin niitä kului, täytekakkuja jäi vähän yli. Toki ne oli aika isoja, mutta silti. Siihen aikaan pullaa kuulu olla kaikissa juhlissa.
Jos sinun juhlissasi kakut ovat olleet tarjottimen kokoisia ja muutakin tarjolla, määrä riittää. Jos nyt juhlissa oli 4 pientä pakastekakkua eikä muuta ei ihme, että kakku loppuu.
Ne oli sellaisia pyöreitä, muistelen että äiti tilasi meidän juhliin aina 8 munan kakkuja. Työkaverin kakkujen koosta en tiedä, ei ole niin läheinen, että olisin ollut paikalla ja en tiedä mitä muuta heillä on ollut. Voi olla että on ollut liian pieniä.
AP taitaa olla just se käytöstavaton ahmatti, jolle kalahti se aiempi ketju vieraista jotka rohmuavat juhlissa tarjoilut jättämättä muille ja syövät viiden edestä. Käy vetämässä ne makkarapotut jo ennen juhlia, niin osaat ehkä juhlissa syödä vain kolmen ihmisen edestä.
Eikö sulla mitään muuta ole mielessä kun syöminen?!
Nykyihmiset on aivan perseestä kun koko ajan pitäis jotain ahtaa suuhunsa.
Koittakaa nyt saakeli vähän karaista itseänne ettei heti tule itku jos ei suu käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on ihmisiä joilla 5 litran vatsalaukut, eihän kukaan varaa noin paljon tarjottavia. Normaalit ruokamäärät ei enää riitä, tästä aiheesta alkanut olla paljon keskusteluja täällä, kun tarjottavaa on liian vähän, ihmiset syö vaan niin älyttömiä määriä nykyään. :)
Tää on totta. Kuulin työkaverilta, että ylioppilasjuhlissa loppui täytekakut kesken, 60 vierasta vaikka oli neljä kakkua. Mun juhlissa oli jotain 100 vierasta 80-luvulla, kaksi täytekakkua, kuivakakkua, pullaa, pikkuleipiä ja voileipiä - kuten siihen aikaan monilla. Voileipiä tehtiin sitä mukaa lisää kuin niitä kului, täytekakkuja jäi vähän yli. Toki ne oli aika isoja, mutta silti. Siihen aikaan pullaa kuulu olla kaikissa juhlissa. [/quote
60 vieraalle + oma väki ja 4 kakkua.
Käytännössä yhdestä kakusta olisi pitänyt riittää vähintään 15 hengelle.
Nykyajan kakut on niin pieniä, että ihan varmasti loppui kesken.
Minusta tarjoiluissa kakun määrä pitää mitoittaa niin, että kaikki vieraat sitä ottaa, koska on tarjoilupöydän ns päätarjottava eikä ihmiset syö kuivakakkua tai keksejä yms muuta makeaa tarjottavaa.
Vierailija kirjoitti:
AP taitaa olla just se käytöstavaton ahmatti, jolle kalahti se aiempi ketju vieraista jotka rohmuavat juhlissa tarjoilut jättämättä muille ja syövät viiden edestä. Käy vetämässä ne makkarapotut jo ennen juhlia, niin osaat ehkä juhlissa syödä vain kolmen ihmisen edestä.
Sama tuli heti minullakin mieleen. Sehän kävi päiväkausia riehumassa ja haukkumassa keskustelijoita. Ja todistelemassa että miehen kuuluukin syödä nelinkertaisia annoksia naiseen verrattuna. Ei ymmärtänyt eikä uskonut olevansa todella ylipainoinen ja syövänsä aivan järjettömiä määriä mitä kukaan ihminen ei tarvitse.
Ei mihinkään juhliin mennä vaan syömään. Jotain käytöstapoja pitäs olla.
On se vähän epäkohteliasta