Onko lapsuudenkodissanne tai peräti suvussanne ollut asenteena, että läskiys on suunnilleen pahinta, mitä voi tapahtua?

Sinkkuus eli vanhapiika tai vanhapoika. Lihavuus eli läskeys.

Meillä! Ilmenee "leikkimielisenä" ja ei niin leikkimielisenä kommentointina, voivotteluna omasta painosta (vaikka se olisi normaali), julkkisten painon kommentointina jne; lihomiseni tuntuu olleen vanhemmilleni vaikea asia ja itse uskon lihomiseni johtuneen nuorena sairastetusta syömishäiriöstä (en osaa syödä enää oikein, rajoitan syömistä ja vedän sitten iltaisin överit).

Kun ajattelen tarkemmin, niin vaikka ihminen olisi ollut ihan korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä, niin jos hän oli lihava, siitä lihavuudesta huomautettiin (selän takana) ja se oli sitten siinä. Muulla ei ollut merkitystä.

Isä inhosi lihavia ja kertoi sen hyvin suoraan. Sitten hoivakodissa oli hoitajana lihava nainen, niin isä silti puhui hänestä rumasti vaikka nainen piti isästä hyvää huolta vaippojen vaihtamisesta alkaen.

Ja juu, sain kyllä palautetta omasta painostanikin.

Mieheni suvussa ihmisen ainoa mitta on paino. Ihan sama vaikka olisit presidentti, niin ainoa asia millä arvotetaan on se, miten vaatteet istuu. Ensimmäisenä kun nähdään kommentoidaan ihmisen painoa: Oletpa lihonut. Koskaan siitä ei puhuta, jos joku on laihtunut. Ruokapöydässä kehutaan miten vähän itse syödään tai jos syödään paljon, niin korostetaan, että normaalisti syö vain vähän.

Ei ilmene mitenkään koska meille on ollut itsestään selvää että syödään hyvin ja vältetään lihominen. Kaikki laihoja - normaalipainoisia

Äidilläni on tuollaista asennetta. En ole itse lihava, mutta sisarukseni painosta on huomautellut aina silloin, kun se on noussut. Ja aika törkeään sävyyn äiti kommentoi esim. televisiossa näkyviä tai kadulla käveleviä lihavia ihmisiä - onneksi kuitenkin niin, että pilkan kohteena oleva ei sitä itse kuule. Mutta kyllä hävettää ja suututtaa silti kuulla niitä kommentteja. :(

Ei silleen että kenenkään läskeistä olisi mainittu tai haukuttu, mutta kyllä normaalipainosta tuli kehuja ja ihailua, en pidä ollenkaan pahana koska terveyttähän siinä ikään kuin kehuttiin ja siihen tällä kannustettiin.

Syö syö poika. Vielä pari kyljystä. Eli ei.

Ei. Äiti laiha, isä lihava. Painosta ei koskaan puhuttu.

Mikä on oma kokemuksesi ap?

Onhan se kun hoikkia ollaan ja isänikin on poikamies jo kolmannessa polvessa. Ei ole lihavuus periytynyt

Lapsuudenkodissa ei niinkään, mutta lähisukulaisten parissa kyllä. Olin vähän pullea lapsi ja sain jatkuvasti kommentteja esim. yhdeltä tädiltäni. Syöpyivät ikuisiksi ajoiksi mieleen. Myös muiden painoasioita kommentoitiin ahkerasti niin selän takana kuin päin naamaakin.

"Jännä" ettei nykyään tee mieli olla yhteyksissä.

Jep, äidilläni oli tapana arvostella painoani ja ruumiinrakennettani sekä haukkua minua laiskaksi. Äidin äiti oli myös anorektisen laiha mutta hän kohdisti painosta puhumisen vain äitiini, ei minuun joka olin hänen suosikkinsa.

Olin koko lapsuuden ja teini-iän täysin normaalipainoinen, mutta koska olin hentoiseen äitiini verrattuna kookas (pitkä, leveäharteinen ja leveälanteinen ja perinyt isäni suvulta isot pakara- ja reisilihakset) näytin varmasti hänen silmissään massiivisen lihavalta. Harrastin balettia ja tanssia monta kertaa viikossa, äitini mielestä se ei ollut liikuntaa vaan olisi pitänyt juosta ja hiihtää ja harrastaa yleisurheilua kuten veljeni teki.

Äiti mm. pakotti minut juomaan 10-vuotiaana laihdutusteetä (luontaistuote joka sittemmin todettiin vaaralliseksi ja aiheuttavan maksavaurioita). Isäkin osallistui painosta huomauttelemiseen, ei ihan niin paljon kuitenkaan kuin äiti.

Isä yritti vielä minun tyttärilleni huomautella painosta mutta siinä kohtaa totesin että kerran kun vielä sanot noin, laitan välit poikki kokonaan ja lopullisesti.

Samaa painokammoa potee myös anoppini, samoin hänen edesmennyt äitinsä. Anopilla on todella häiriintynyt suhde ruokaan, mitä omituisempi dieetti sitä varmemmin hän alkaa sitä noudattaa. Samaan aikaan muiden ihmisten pitää syödä kiloittain hänen leipomia kakkuja ja pullia sekä kaikenlaisia muita herkkuja.

Juu, kyllä, sukulaisten ensimmäisiä asioita jostain kun puhuivat, kenestä nyt vaan tutusta, naapurista etc., oli että pohtivat, onko se lihonut vai laihtunut. Se oli aina kestopuheenaihe kun kokoontuivat yhteen. Siis ainakin hetken jo asiasta puhuivat, ei nyt jääneet jauhamaan. tuon muistan lapsuudesta tosi hyvinkin.

ON!!! Ja että se on ylipainoisen omaa syytä/laiskuutta ja tekee ihmisestä huonon tai oikeastaan täysin arvottoman.

Vanhemmat eivät niinkään muita kommentoineet painon perusteella, mutta äiti voivotteli useasti painoaan ja lihavuuttaan. Ei edes ollut mitenkään erityisen lihava, mutta hieman ylipainon puolella. En tiedä jäikö sen takia jokin epävarmuus painon suhteen, mutta itse olen aina pitänyt itseäni suurikokoisena, vaikken ikinä ole ollut ylipainoinen (ja joskus parikymppisenä olin ihan alipainoinenkin).

Ei koskaan. Eno jopa sanoi että yhtään enempää ei saa enää laihtua! ;D Tää oli aikaa jolloin vielä kommentoitiin ulkonäköä tuosta vaan.

Sain olla sellainen kuin olin, itse tietysti olin kohtuutyytymätön ulkonäkööni niinkuin yleensä ollaan. Lievästä ylipainosta huolimatta sain seuraa ja hauskaa oli. Ei se oo kiloista kiinni.

Voi kyllä! Kaikkea muuta ymmärrettiin, esim holtitonta seksielämää, kouluttamattomuutta tai vaikka abortin tekemistä. (Ei sillä, että noita itsekään paheksuisin, mutta esimerkkinä sanon)

Mutta lihavuus. Sitä ihmeteltiin ihan avoimesti, että miksi joku on niin lihava. Mitä se syö? Eikö se liiku? Kun sukulainen tuli kylään ystävänsä (ei tuttu ennestään) kanssa ja nousivat autosta niin äiti katsoi ikkunasta ja sanoi: "Ai, se on tuommoinen lihava lässäke."

Tarviiko edes sanoa, että olen itse lihava enkä juuri ole laihtunut, ruokaan on ihan oma kieroutunut suhteensa.

Meillä tuotiin rajoja herkutteluun ja pistettiin kaikki lapset urheilemaan, näin emme ole vielä aikuisinakaan lihavia, vaan urheilullisia ja mies valokuvamallikin meistä löytyy. Lihavista sukulaisista ja kavereista meillä puhuttiin ihan suoraa ja tehtiin selväksi, ettei sellainen ole hyvä juttu. Äiti terveydenhuollossa töissä ja isä menestynyt urheilija.