Lue keskustelun säännöt.
Sairaalloisen ujo AIKUINEN? Mistä johtuu, mikä avuksi?
23.02.2010 |
Kyseessä ystäväni, joka on suorastaan ihmispelkoinen. Pienemmässä porukassa menee ihan hyvin, mutta jos on vähänkään enemmän ihmisiä paikalla, niin tämä ihminen muuttuu hermostuneeksi ja pelokkaaksi, eikä saa sanaa suustansa. Ja ikääkin jo lähemmäs 40 vuotta. Miten häntä voisi rohkaista vai onko jo liian myöhäistä tehdä asialle mitään?
Kommentit (10)
koita vaan itse olla ystävälline ja luonnollinen, tuet näin itsetuntoa, jonka joku henkilö tai jokin asia tai lapsuudessa koetut laiminlyönnit ovat saattaneet aiheuttaa. Luonteenpiirre se on siinä missä muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun mies on kanssa kauhean ujo ja hiljainen tuntemattomampien ihmisten joukossa tai isossa porukassa.
ei sille kai mitään voi tehdä, ihmiset on luonteeltaan erilaisia
Syytän osin lapsuutta, osin geenejä, myös isäni on arka.
Lapsuudessa elimme maalla lähinnä vaan oman perheen kesken, lapsikontakteja oli vähän. Eskarissa olin tosi ujo, en uskaltanut lähestyä muita lapsia. Minä olin myös oiva kohde kiusaamiselle arkuuteni vuoksi.
Omien lasten myötä olen tullut hieman rohkeammaksi ja pakottaudun heidän kanssaan ihmisten pariin (en halua heille samaa kohtaloa!). Kuitenkin muiden huomion kohteena oleminen vieraassa joukossa on edelleen kamalaa. Hankaloittaa kovasti työelämääkin :(
Syytän osin lapsuutta, osin geenejä, myös isäni on arka. Lapsuudessa elimme maalla lähinnä vaan oman perheen kesken, lapsikontakteja oli vähän. Eskarissa olin tosi ujo, en uskaltanut lähestyä muita lapsia. Minä olin myös oiva kohde kiusaamiselle arkuuteni vuoksi. Omien lasten myötä olen tullut hieman rohkeammaksi ja pakottaudun heidän kanssaan ihmisten pariin (en halua heille samaa kohtaloa!). Kuitenkin muiden huomion kohteena oleminen vieraassa joukossa on edelleen kamalaa. Hankaloittaa kovasti työelämääkin :(
tulosta.
Lapsille pitaisi jo pienena opettaa miten tervehditaan, miten puhutellaan vanhempia ihmisia, miten ravintolassa kayttaydytaan jne. Kun ei tarvitse joka tilanteessa miettia etta miten tassa nyt mennaan niin aikaa jaa myos muiden huomioimiseen eika eleta siina luulossa etta on itse kaiken huomion kohteena.
Ei ole kasvatuksen tulosta, koska kyllä mua todellakin opetettiin ja kasvatettiin huomioimaan muut ja yritettiin takoa käyttäytymissäännöt ja tervehtimiset, silmiin katsomiset ym. Mutta mä en oppinut, enkä aikuisiässä ole enää edes halunnut. Työpaikkakin on kotona, ettei tarvitse paljoa olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esim. seminaaritilanteisiin, palavereihin tms. jossa joutuu yksin esittelemään jonkin asian ihmisjoukolle. Hieman eri asiasta kyse kuin jostain tervehtimisestä tai ravintolakäyttäytymisestä, ei tuollaiset ole ujolle yleensä kovin ongelmallisia.
Syytän osin lapsuutta, osin geenejä, myös isäni on arka. Lapsuudessa elimme maalla lähinnä vaan oman perheen kesken, lapsikontakteja oli vähän. Eskarissa olin tosi ujo, en uskaltanut lähestyä muita lapsia. Minä olin myös oiva kohde kiusaamiselle arkuuteni vuoksi. Omien lasten myötä olen tullut hieman rohkeammaksi ja pakottaudun heidän kanssaan ihmisten pariin (en halua heille samaa kohtaloa!). Kuitenkin muiden huomion kohteena oleminen vieraassa joukossa on edelleen kamalaa. Hankaloittaa kovasti työelämääkin :(
tulosta.
Lapsille pitaisi jo pienena opettaa miten tervehditaan, miten puhutellaan vanhempia ihmisia, miten ravintolassa kayttaydytaan jne. Kun ei tarvitse joka tilanteessa miettia etta miten tassa nyt mennaan niin aikaa jaa myos muiden huomioimiseen eika eleta siina luulossa etta on itse kaiken huomion kohteena.
en ole sairaalloisen ujo (paitsi joissain tilanteissa), olen mennyt yksinäni toiselle puolelle maapalloa ja ollut suhteissa, mutta mulle tulee vain sellainen outo olo ihmisryhmässä, ne jotenkin säteilee erilaisia energioita enkä ota niistä selvää, ja tunnen itse kutistuvani. En siis välttämättä edes mieti, että mitähän ne musta ajattelee, ei vaan tule mieleen mitään sanottavaa, alan vain ehkä pakonomaisesti analysoida niitä muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esim. seminaaritilanteisiin, palavereihin tms. jossa joutuu yksin esittelemään jonkin asian ihmisjoukolle. Hieman eri asiasta kyse kuin jostain tervehtimisestä tai ravintolakäyttäytymisestä, ei tuollaiset ole ujolle yleensä kovin ongelmallisia.
Syytän osin lapsuutta, osin geenejä, myös isäni on arka. Lapsuudessa elimme maalla lähinnä vaan oman perheen kesken, lapsikontakteja oli vähän. Eskarissa olin tosi ujo, en uskaltanut lähestyä muita lapsia. Minä olin myös oiva kohde kiusaamiselle arkuuteni vuoksi. Omien lasten myötä olen tullut hieman rohkeammaksi ja pakottaudun heidän kanssaan ihmisten pariin (en halua heille samaa kohtaloa!). Kuitenkin muiden huomion kohteena oleminen vieraassa joukossa on edelleen kamalaa. Hankaloittaa kovasti työelämääkin :(
tulosta. Lapsille pitaisi jo pienena opettaa miten tervehditaan, miten puhutellaan vanhempia ihmisia, miten ravintolassa kayttaydytaan jne. Kun ei tarvitse joka tilanteessa miettia etta miten tassa nyt mennaan niin aikaa jaa myos muiden huomioimiseen eika eleta siina luulossa etta on itse kaiken huomion kohteena.
ainakin USA:n kouluissa jo ihan esikoulusta alkaen, siella on "show&tell", lapset oppivat esiintymaan joukon edessa. Olen kysellyt omalta lapseltani pelottaako esitelmanpito, ei kuulema koska siina ei ole mitaan erikoista.
Olen voimakkaan intuitiivinen persoona ja onnistun tulkitsemaan sen vuoksi ihmisiä ehkä keskivertoa paremmin, mutta haittapuoli ominaisuudessa on juuri tuo sama.
en ole sairaalloisen ujo (paitsi joissain tilanteissa), olen mennyt yksinäni toiselle puolelle maapalloa ja ollut suhteissa, mutta mulle tulee vain sellainen outo olo ihmisryhmässä, ne jotenkin säteilee erilaisia energioita enkä ota niistä selvää, ja tunnen itse kutistuvani. En siis välttämättä edes mieti, että mitähän ne musta ajattelee, ei vaan tule mieleen mitään sanottavaa, alan vain ehkä pakonomaisesti analysoida niitä muita ihmisiä.
Mullakin miespuolinen kaveri, ikää YLI 40v. Asuu äitinsä kanssa kahdestaan. Jos tulee kaupungilla vastaan, just ja just moikkaa mut luikkii äkkiä pakoon. Silloin harvoin kun käy viihteellä, ottaa hieman ilolientä, niin juttelee jo jonkin verran mutta oudoille ei silloinkaan. Haluaisi parisuhteen muttei onnistu siinä kun mites sitä treffeille lähtee kun ei uskalla puhua mitään! Haluaisi itsekin apua tähän ongelmaan mutta ei sekään onnistu kun pitäisi mennä johonkin vastaanotolle, ja siellä ei oteta todesta jos sinne kännissä menee kun ei siis muuten kehtaa. Ihan hirveetä tuollainen, ja vaikka kuinka yrittää pönkittää itsetuntoa ym. niin ei auta. Taitaa olla toivotonta auttaa näitä tosi ujoja ja ihmispelkoisia :(