Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen jo 30v enkä vieläkään tiedä tahdonko lapsia.
03.02.2010 |
Kauhistuttaa ihan kaikki. Vastuu ja sitoutuminen melkein lopuksi elämäänsä, sidoksissa pienen ihmisen tarpeista, pitää osata kasvattaa ja hoitaa hyvin, lisäksi raskaus ja synnytys tuntuvat todella kuvottavilta. Lähinnä keisarinleikkaus syvässä nukutuksessa ja sen jälkeen pitkä sairaalahoitojakso kipulääkkeineen tulisivat kyseeseen mun kohdalla. Inhottaa myös ajatus imetyksestä ja siitä että raskauden jälkeen mahdollisesti pimppani on muodoton messuhalli, rintani roikkuvat ja litteät ja vatsani tiikeriarpinen. Pelkään valvottuja öitä ja sitä etten ehkä saisi tervettä lasta. Pelkään, että lapselle sattuisi jotain koska en osaisi tarpeeksi hyvin. Pelkään, että mieskin lähtisi, kuten monelle on käynyt, jos kerran muuttuisin hormonihirviöiseksi römpsäpimpiksi. Itse olen ollut todella hankala ja kiukkuinen lapsi, joten tuskin minunkaan lapseni ihan helppo olisi.
Toisaalta pelkään, että kadun lopun ikääni jos en uskalla kokeilla. Mietin millaista perhe-elämä olisi ollut. Mieheni tahtoisi lapsen ja onhan ne ihan ok - jotkut. Ja olen kuullut että omaa lastaan kyllä rakastaa. Mutta mitä jos niin ei kävisikään vaan lapsi tuntuisi hirvittävältä riesalta vaan?
Tähän saakka olen lykännyt asiaa ajatuksella, että kyllähän sitä ehtii sit myöhemmin. Olen ajatellut siis että lapsen/pari teen, mutta sitten myöhemmin. Nyt mies jo painostaa ja minua ahdistaa.
Harmi, että äitiydessä ei ole mitään koeaikaa. Se on kestettä vaan elinkautinen jos siihen kokeilumielessä ryhtyy.
Kommentit (28)
hyvä merkki että mietit asiaa, sillointaidat olla tosissasi. Älä kuitenkaan mieti liian syvällisesti, sillä et voi esim. suunnitella sitä kaikkea kovin tarkkaan :-) Se on elämää ja ihan todella rakastat lapsiasi, vaikka raskasta olisi. Useimmat tekemättä jättäneet katuvat, sen olen huomannut esim. viisikymppisetn lapsettomien naisten kanssa työskennellessä, moni katkeroitunut pahastikin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuvasti todellisia tuntemuksiasi niin älä ihmeessä hanki lasta. Ei ole mitään järkeä hankkia lapsia vaan siksi että muka "pitäisi" jos ei itse halua. Ehkä mielipiteesi ja tuntemuksesi vielä muuttuu, ehkä ei.
Sulla on todella negatiivinen kuva äitiydestä, mistä lienee tullut?! Mulla on pari samanikäistä ystävää, jotka eivät myöskään tiedä, haluavatko ikinä lapsia. Eikä se onneksi pakko olekaan.
Monet noista peloistasi tuntuvat musta kovin epätodennäköisiltä ja pinnallisilta, useimmat naiset kuitenkin palautuvat yhdestä synnytyksestä hyvin. Ihmiskeho on joustava. Ja ne hormonimyrskyt yms yleensä laantuu, kun lapset on isompia. Katkeruutta torjuu parhaiten tasavertainen kumppanuus miehen kanssa.
Lapset on välillä ihan tajuttoman rasittavia, ne ihanatkin. Se pitää vain hyväksyä, jos aiot lapsia hankkia. :)
tuli mieleen että älä hanki lapsia mikäli koet sen noin "pahana" asiana.
Lasta ei todella kannata hankkia, jos ei halua. Sulla on vielä aikaa miettiä ja pohtia asiaa. Mä olen aina halunnut lasta, sain ainokaiseni tosin vasta 39 v. Elämä oli hyvää ilman lastakin, toki nyt en voisi kuvitella elämääni ilman lasta. Lapsen kanssa elämä on joskus rankkaa ja huoli painaa. Toisaalta elämä on hauskempaa ja monipuolisempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli hieman samantyyppisiä ajatuksia saman ikäisenä. Päätimme sitten kuitenkin antaa vauvan tulla jos on tullakseen ja esikoinen syntyikin seuraavana syksynä. Hetkeäkään en ole katunut ja teimme vielä toisenkin 3v kuluttua. Minä koin vauva-ajat ja lasten kanssa elämisen moninkerroin helpompana ja mukavampana kuin olin kauhukuvissani maalaillut.
Sinulla on kuitenkin vielä hetki aikaa miettiä asiaa.
Ajattelen aivan samalla tavalla, hämmästyttävää! Ajatus siitä että pitäisi olla raskaana, synnyttää, imettää ja vaihtaa kakkavaippoja, kuunnella itkua ja huutoa ja kiukuttelua tuntuu aivan kauhealta. Pikkulapset eivät koskaan ole herättäneet minussa mitään tunteita (paitsi inhoa joskus), eikä minulla ole koskaan ollut vauvakuumetta. Pidän eläimistä kyllä ja olen erittäin vastuuntuntoinen ja hoivaava niiden suhteen. Eläinlapset ovat niin hellyyttäviä että tulee vedet silmiin. Miksi en tunne samalla tavalla ihmislapsista?
Miesystäväni haluaisi lapsia ainakin kaksi. Olen itsekin alkanut miettimään, millaista olisi jos olisi lapsia, enhän voi tietää, millainen tulevaisuus ja elämä minua odottaisi. Tähän mennessä olen saanut kaiken mitä olen halunnut ja olen päässyt toteuttamaan itseäni. Mutta riittääkö se kymmenen vuoden päästä? Tai viidenkymmenen vuoden päästä.
Haluaisin haluta lapsia ja perhe-elämää. Mutta en tiedä onko se sitä mitä haluan. Onkohan ihmisiä, jotka katuvat sitä että ovat hankkineet lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies tosin ei halua lapsia myöskään, eikä edes sitä koiraa. Ainoa asia, mikä mua pelottaa siinä, että jää lapsettomaksi on se että mies keksii 50-v. iässä että haluaakin lapsia ja tekee niitä sitten jonkun muun kans...
Ajattelen aivan samalla tavalla, hämmästyttävää! Ajatus siitä että pitäisi olla raskaana, synnyttää, imettää ja vaihtaa kakkavaippoja, kuunnella itkua ja huutoa ja kiukuttelua tuntuu aivan kauhealta. Pikkulapset eivät koskaan ole herättäneet minussa mitään tunteita (paitsi inhoa joskus), eikä minulla ole koskaan ollut vauvakuumetta. Pidän eläimistä kyllä ja olen erittäin vastuuntuntoinen ja hoivaava niiden suhteen. Eläinlapset ovat niin hellyyttäviä että tulee vedet silmiin. Miksi en tunne samalla tavalla ihmislapsista?
Miesystäväni haluaisi lapsia ainakin kaksi. Olen itsekin alkanut miettimään, millaista olisi jos olisi lapsia, enhän voi tietää, millainen tulevaisuus ja elämä minua odottaisi. Tähän mennessä olen saanut kaiken mitä olen halunnut ja olen päässyt toteuttamaan itseäni. Mutta riittääkö se kymmenen vuoden päästä? Tai viidenkymmenen vuoden päästä.
Haluaisin haluta lapsia ja perhe-elämää. Mutta en tiedä onko se sitä mitä haluan. Onkohan ihmisiä, jotka katuvat sitä että ovat hankkineet lapsia.
Serkku täyttää 39v ja pähkäilee samaa asiaa. Nyt vaan alkaa ihan oikeasti tulemaan takaraja vastan ja se vasta hiostuttaakin,,ne paineet ja ahdistus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pilaamaan elämääni. Tulin äidiksi 38 vuotiaana ja ihan suunnitellusti. Mieli muuttuu, kun oikea mies osuu kohdalle.
Olin vielä 30 v saletti, että en tule ikinä tekemään lapsia; ei kiinnosta, en uskalla, pelottaa synnytys/vastuu, KAIKKI
Nyt olen 41v ja 3 pientä lasta kotona, kyllä kannatti, vaikka nuo pelkoajatukset toistuivat lähes yhtä vahvoina ennen jokaista seuraavaa toivottua raskautta. Toisille tällaiset asiat ovat tosi vaikeita ja aiheuttavat paljon stressiä ja pelkoa, vaikka osoittautuisivat onnellisiksi asioiksi. Mutta mistäs sen etukäteen tietäisi, kun ei voi tosiaan kokeilla?
Muistutus tosiaan vain siitä, että ei ne helpolla sitten myöhemmin enää tule kaikilla. Jokainen alkanut raskaus oli lottovoitto.
Tsemppiä pohdintoihisi, pari vuotta on vielä aikaa ja enemmänkin, jos olet hedelmällistä tyyppiä. Mutta sitähän et kai tiedä vielä myöskään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakaan jos miehesi on sellainen kuin kuvailet.
Sitä ennen olin varma etten koskaan hanki lapsia. Perustettiin miehen kanssa perhe, tehtiin toinenkin lapsi perään. Meni muutama vuosi ja erottiin,yllätys!
Nyt melkein nelikymppisenä, uudestaan naimisissa jo kymmenen vuotta, mieheni halusi lapsen enkä suurempia epäröinyt.
Jälkeen päin ajattelen elämääni, miten se olisi mennyt ilman lapsia. Luultavasti ei sen kummemmin, minulla oli kuitenkin ammatti opiskeltuna valmiina parikymppisenä ja oma asunto, tosin velkainen. Olin matkustellut paljon ja nähnyt maailmaa.
Mielestäni olen onnellinen kun minun ei tarvinnut miettiä koska haluan lapsia, luultavasti en olisi uskaltanut tehdä niitä koskaan.
Liikunnalla ja ruokavaliolla pitää itsensä kunnossa, ja kropan timminä, esimerkkejä on vaikka kuinka, ei siihen saisi lapsen hankkiminen kaatua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vuotta myöhemmin sylissä tuhisee suloinen vauvali. Tulin raskaaksi melkeinpä ensiyrittämällä, mikä oli toisaalta järkytys, että joko näin nopeasti!?
On sinulla vielä toki aikaa miettiä mutta kaikilla ei raskautuminen ei ole helppoa ja siihen voi mennä piiiitkäkin aika..Ei äitinä/isänä olo ole helppoa, mutta jos käyttää maalaisjärkeä moni asia sujuu kuin itsestään..
niin ei sitä miettimisaikaa nyt ihan mielettömästi ole. Jos haluaa lapsen, kannattaa ruveta tositoimiin ennen kun 35 vuotta tulee täyteen, silloin naisen hedelmällisyys kokee romahduksen. Eli vuoden, pari voit vielä miettiä, ja viimeistään kolmen vuoden päästä täysi yritys päälle. Hedelmöityshoidoissakin onnistumisprosentti paljon suurempi jos naisella ikää alle 35 vuotta. Toki myöhemminkin VOI tulla raskaaksi, mutta se on vaikeampaa ja riskit suuremmat.
Älä tee, kun et halua. Lapsia ei ole mikään pakko tehdä, ei edes sen miehen mieliksi. Ja miesten on niin helppo haluta niitä kun eivät joudu koskaan niistä vastuuta ottamaan, päävastuu on aina äidillä. Jos se ei miehestä olekaan perhe-elämä kivaa, niin ne lähtee menemään, äidit harvemmin pystyy tekemään saman. Minä tein kaksi lasta vaikken koskaan lapsia halunnut ja todellakin kadun. Ei minusta ole äidiksi, mutta ne on pakko vaan hoitaa, muuta vaihtoehtoa ei ole. Joten minun neuvoni on tämä: jätä väliin, elämässä on paljon muutakin tarjolla kuin lapset.
Ja mulla on vähän sama ongelma, olen 34v ja mulla lasta, vaikka en ole vieläkään varma, halusinko mä niitä ihan oikeasti.
No, näillä mennään, mutta kyllä mä joskus ajattelen, että olisin voinut viettää elämäni toisellakin tavalla.
Mieti rauhassa. Ei kaikki kadu lapsettomuuttaan. Eikä edes välttämättä suurin osa.
tehty vanhoina, eli pitäisi tuotakin aika soopana. Toki hedelmällisyys laskee iän mukana, mutta raskaaksi voi ja pystyy tulemaan niin kauan kuin on kuukautiset = ovulaatio. Vrt. tuhansia lapsia, jotka vuosittain syntyvät 40 v-naisilla.
niin ei sitä miettimisaikaa nyt ihan mielettömästi ole. Jos haluaa lapsen, kannattaa ruveta tositoimiin ennen kun 35 vuotta tulee täyteen, silloin naisen hedelmällisyys kokee romahduksen. Eli vuoden, pari voit vielä miettiä, ja viimeistään kolmen vuoden päästä täysi yritys päälle. Hedelmöityshoidoissakin onnistumisprosentti paljon suurempi jos naisella ikää alle 35 vuotta. Toki myöhemminkin VOI tulla raskaaksi, mutta se on vaikeampaa ja riskit suuremmat.
Hei, minä ajattelin sinun iässä aika samalla lailla. Pelkäsin sitä muutosta. Koin kaikki rutiinit pelottavina ja mietin, että me sitten riidellään kenen vuoro on vaihtaa se vaippa.
Jossain vaiheessa sitten alkoi tuntua, että haluamme oman lapsen. Hän syntyikin sitten. Minusta suurin osa asioista mitä olin pelännyt ja huolehtinut etukäteen osoittautuivatkin "vääriksi peloiksi". Lapsen hoito ei tunnu velvollisuudelta, vaan oikeudelta. Lapsen kanssa oleminen on mukavaa, rentouttavaa, vapauttavaa. Se valtava rakkaus.
Mutta sen lisäksi on tullut sitten paljon huolia kasvatuksesta, maailmasta, jossa lapsi elää jne. Ylipäätään tunteet ovat voimakkaita. Se voi olla raskasta. Rakkaus ja huoli ovat suuria.
Itsestäni tuntuu siis, että etukäteen en osannut ajatella oikeita asioita. Mutta ehkä se vanhemmuuteen kasvaminen on juuri sitä. Ja juuri tuotakin, että mietit ja pohdit asioita etukäteen.
Alue: Aihe vapaa
Odota ihan rauhassa vielä viisi vuotta, sitten varmaan alkaa biologinen kello tikittää.