Kysymys koko ikänsä Helsingissä asuville, onko Tampereen tai Turun
keskustassa asuva henkilö mielestäsi landepaukku? Entä keskikokoisen kaupungin kerrostaloalueella asuva, tehtaassa töissä käyvä ihminen landepaukku? Tuntuu että palstalla vilisee ajatuksia, joiden mukaan kaikki helsingin ulkopuolella asuvat ovat maalaisia ja landepaukkuja ja juntteja.
Kommentit (11)
missään kaupungissa asuva olisi mitenkään "landepaukku". Itse asiassa taitaa täällä stadissa niitä landepaukkuja olla eniten...
sen sijaan voi olla pikkukaupunkilainen. Ei mutta, asennehan se on. Eli pienessä maalaiskylässä asuva voi olla vaikka minkälainen kosmopoliitti, jos on vaikka toinen puoli elämää jossain maailman metropolissa ja Helsingin ydinkeskustassa asuva voi todistetusti olla todella juntti ja "lande".
tosiaan löytyy täältä Helsingistäkin. Ovat yleensä niitä "savossa kaikki oli paremmin" ihmisiä. Painukoot takaisin sinne, missä paska haisee ja omahyväinen äkkivääryys kukoistaa.
Eivät osaa käyttäytyä ruuhkabussissa vaan jäävät puoliväliin etuosaa seisomaan(!) tavaroidensa kanssa. Metron ovien avautuessa stadilaiset väistävät oven eri puolille, landepaukku kävelee suoraan ulostulevia päin (ja ekana menossa sisään, tietty). Jne.
landepaukkuja, elleivät asu haja-asutusalueella ja ajattele, että hesalaiset ole leuhkoja paskoja.
On aika ennakkoluuloista ajatella, että kaikki pk-seudulla asuvat tuntisivat erityistä landevihaa. Mutta meitä kyllä pistää vähän ärsyttämään asenne, jonka mukaan hesalaiset on leuhkoja paskoja ja käytännön tumpeloita. Sitten kysyy nätisti perusteluja ja esimerkkejä miksi näin, tulee vastaukseksi että no siinä se taas nähtiin, käytännön järkeä ei ole yhtään kun ei osaa tulkita vastausta.
ovat aiheuttaneet helsinkiläiseten huonon maineen. olen tavannut lukuisia muualta muuttaneita, jotka Helsingissä muutaman vuoden asuttuaan ovat yhtäkkiä mielestään jotenkin niin stadilaisia ja korostavat mielellään muualla asuvien "maalaisuutta". Yhtään Helsingistä kotoisin olevaa, joka näin ajattelisi en tunne.
T. Helsingissä syntynyt ja ikänsä asunut
tosiaan löytyy täältä Helsingistäkin. Ovat yleensä niitä "savossa kaikki oli paremmin" ihmisiä. Painukoot takaisin sinne, missä paska haisee ja omahyväinen äkkivääryys kukoistaa.
suomessa on vain helsinki ja savo.
- ihmettelee länsisuomalainen.
landepaukku on Zetorissa tarjottava drinkki, jota maalaiset ostaa eksotiikan nälkäänsä.
kuin jossain IIsalmen tai Savon perukoilla, siellä kylän ainoassa baarissa jossa kaikki tuntee toisensa. Ihan samaa juntti meininkiä löytyy Espoossa tai Tikkurilan karaokebaarissa. Tämä hämmästytti minua eniten, kun Helsingissä syntyneenä ja nuoruuteni muualla kasvaneena palasin tänne. Radanvarren porukka on ihan sitä samaa mitä muuallakin taajamissa kehä kolmosesta eteenpäin, ehkä jopa köyhempää ja juntimpaa, ääri-ilmiöt löytyy täältä.
Ympäröivään maailmaan, erilaisiin ihmisiin ja elämänmuotoihin negatiivisesti suhtautuva ihminen on landepaukku - juntti, joka on vasta puusta laskeutunut ja henkisesti kilometrien päässä "homo urbanuksesta".