Alkuun miehet ovat aivan innoissaan, mutta usein tämä muuttuu 2-3 tapaamisen jälkeen. MIKSI
Tapailen miehiä jonkun verran, en kuitenkaan ihan ketä tahansa ja paljon ei ole aikaakaan.
Yleensä lähes aina se menee näin, miehet kehuvat kuinka kaunis olen, katsovat jotenkin ylös päin ja nostavat jalustalle. Minua on sanottu jumalattareksi, yleensäkin luulen että olen tiettyyn pisteesen asti hyvin avoin ja ns annan paljon. Olen kulema myös vuorovaikutustaitoinen eikä miesten tarvitse pitää keskustelua yllä. Moni nainen ei ole tällainen ja se on kuulem tylsää. Näin minulle on kerrottu.
Miehet ovat lähes ensimmäisen tapaamisen jälkeen valmiita seurustelemaan, myös nämä jotka eivät ensin hakeneet suhdetta. He tekstaavat 247. Eräs mies juuri soitti minulle että hän on tapaillut paljon naisia, mutta ei ole kokenut sellaista yhteyttä kuin minun kanssa. (Teki mieli todeta että niin ne kaikki sanoo) Tämä tuntuu kuitenkin olevan hyvin aito tunne heille.
Toisella tapaamisella, tai sen jälkeen asia usein muuttuu. Enkä tiedä miksi. Miehistä tulee varovaisia ja he palaavat siihen niin tyypilliseen etsin aina jotain parempaa moodiin.
Tai ei kaikki tokikaan palaa, usein ne joista en ole niin kiinnostuneita jatkavat yhetydenpitoa ja ovat erittäin kiinnostuneita.
Onko muilla vastaavaa, onko tämä vain hyvin tyypillistä? Että aina etsitään jotain parempaa, vai olisiko tähän jokin syy.
Olen kuulema nätti, hoikka, erittäin urheilullinen, järkevä, aito ja lämmin ihminen. Minulla on kylläkin lapsi. Hieman isompi jo.
Kommentit (151)
Et vedä puoleesi (tai itse valitse treffeille) miehiä joilla olisi suuria sitoutumishaluja. Kauneutesi jaksaa kiinnostaa sen kerran tai pari mutta sen jälkeen ollaan jo menossa eteenpäin.
Maailma on pullollaan sitoutumishaluisia miehiä, sinä vain et kiinnostu heistä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ovat itse lapsettomia voi se lapsi arveluttaa.
Usein he kyllä ovat, tätä olenkin miettinyt. Vaikka kyllä sanovat ettei se haittaa.
Ulkonäöllä vetää herkästi juurikin hullaantuja-miehiä puoleensa, mutta se hullaantuminen laantuu aika nopeasti.
Ja jos joku nostaa jalustalle, niin sieltäkin rymisee herkästi alas kun tajuaa sinunkin olevan vain ihminen.
Ylipäätään jos mies menee heti johonkin ihan kierroksille ja fantasioihin naisesta, niin kohta lässähtää.
Ei tietenkään kaikilla, mutta usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ovat itse lapsettomia voi se lapsi arveluttaa.
Usein he kyllä ovat, tätä olenkin miettinyt. Vaikka kyllä sanovat ettei se haittaa.
Minä en usko tuohon, koska omalla kohdalla miehet on saattaneet sitten pian alkaa jonkun toisen naisen kanssa jolla on lapsi(a) tai heillä itselläänkin on ollut lapsi.
Toki noin voi varmasti joskus käydä, mutta ei laajempana ilmiönä.
Yhteinen nimittäjä näille tapailemillesi miehille olet sinä.
Vierailija kirjoitti:
Et vedä puoleesi (tai itse valitse treffeille) miehiä joilla olisi suuria sitoutumishaluja. Kauneutesi jaksaa kiinnostaa sen kerran tai pari mutta sen jälkeen ollaan jo menossa eteenpäin.
Maailma on pullollaan sitoutumishaluisia miehiä, sinä vain et kiinnostu heistä.
Voi hyvinkin olla totta. Tai sitten se on siinä että vaikutan hyvin itsenäiseltä ja olenkin. Mutta kun tavataan ja alan myös vuorovaikuttamaan miesten suuntaan, he tavallaan hieman pelästyvät.
Pitäisiköhän olla kaikki kohtaan erityisen coolisti, sillä tavalla kun olen heitä kohtaan jotka ei niin kiinnosta.
En kyllä ala pelaamaan mitään, vaan olen oma itseni.
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäöllä vetää herkästi juurikin hullaantuja-miehiä puoleensa, mutta se hullaantuminen laantuu aika nopeasti.
Ja jos joku nostaa jalustalle, niin sieltäkin rymisee herkästi alas kun tajuaa sinunkin olevan vain ihminen.Ylipäätään jos mies menee heti johonkin ihan kierroksille ja fantasioihin naisesta, niin kohta lässähtää.
Ei tietenkään kaikilla, mutta usein.
Tämä on varmasti totta. Yritänkin usein erityisesti tuoda persoonaani esille ja juurikin sitä että ole vain ihminen. Jotta sitten jos lätsähtää, se lätsähtää mahdollisimman pian.
En itse ole miesten sihteen ulkonäkökeskeinen, enkä siis itsenikään suhteen. Suosin hyvin luonnollista tyyliä ja miehissä ihastun persoonaan.
Epätoivoiset miehet mielistelee ja kehuu naisia, se on heidän tapa yrittää saada nainen, itsevarmat miehet ei mielistele ja kehu. Toisilla se voi olla vain kohteliaisuutta vaikka eivät sitä oikeasti tarkoita eivätkä ole kiinnostuneita.
Lapsen varmaan salasit ennen tapaamista?

En tietenkään salaa lasta!

En ihastu epätoivoisiin miehiin mielestäni, vaan sellaisiin jotka ovat aidosti omia itsejään.
Jokin varoituslippu, fiksuja miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätoivoiset miehet mielistelee ja kehuu naisia, se on heidän tapa yrittää saada nainen, itsevarmat miehet ei mielistele ja kehu. Toisilla se voi olla vain kohteliaisuutta vaikka eivät sitä oikeasti tarkoita eivätkä ole kiinnostuneita.
Lapsen varmaan salasit ennen tapaamista?
En tietenkään salaa lasta!
Sinussa on oikeasti jotain vikaa kun miesten kiinnostus hiipuu ja et itse osoita mitään kiinnostusta toiseen vaikka toinen sen osoittaa, ei sellaista kukaan katsele pitkään.
Jos olet tapaillut tilastollisesti merkittävän otoksen verran miehiä, niin se on jo sinänsä huolestuttavaa. Muussa tapauksessa sinun on kysyttävä ihan jokaiselta mieheltä itseltään hänen motiivejaan.
P.S. en lukenut aloitusta.
Todennäkösesti annat huonoa seksiä, tai et ollenkaan.
Otan mielummin tavis naisen jolta saa hyvää seksiä, kuin hottis muijan jolta ei saa yhtää mitää.
Ei pahalla, mutta huomaavat ensivaikutelman olleen jotain muuta kuin mitä sinä olet ihmisenä sillä kolmannella tapaamiskerralla?
Vierailija kirjoitti:
Jokin varoituslippu, fiksuja miehiä.
Ei täällä ole mitään varoituslippuja. Olen hieman ujo introvertti, aina aidosti oma itseni.
Tämä joko oletko jo antanut tai sinuun ei kannata uhrata enää aikaa. Korulauseita kaikki latoo ne ei tarkoita mitään.
Jos ovat itse lapsettomia voi se lapsi arveluttaa.