Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Alkuun miehet ovat aivan innoissaan, mutta usein tämä muuttuu 2-3 tapaamisen jälkeen. MIKSI

Vierailija
25.05.2022 |

Tapailen miehiä jonkun verran, en kuitenkaan ihan ketä tahansa ja paljon ei ole aikaakaan.

Yleensä lähes aina se menee näin, miehet kehuvat kuinka kaunis olen, katsovat jotenkin ylös päin ja nostavat jalustalle. Minua on sanottu jumalattareksi, yleensäkin luulen että olen tiettyyn pisteesen asti hyvin avoin ja ns annan paljon. Olen kulema myös vuorovaikutustaitoinen eikä miesten tarvitse pitää keskustelua yllä. Moni nainen ei ole tällainen ja se on kuulem tylsää. Näin minulle on kerrottu.

Miehet ovat lähes ensimmäisen tapaamisen jälkeen valmiita seurustelemaan, myös nämä jotka eivät ensin hakeneet suhdetta. He tekstaavat 247. Eräs mies juuri soitti minulle että hän on tapaillut paljon naisia, mutta ei ole kokenut sellaista yhteyttä kuin minun kanssa. (Teki mieli todeta että niin ne kaikki sanoo) Tämä tuntuu kuitenkin olevan hyvin aito tunne heille.

Toisella tapaamisella, tai sen jälkeen asia usein muuttuu. Enkä tiedä miksi. Miehistä tulee varovaisia ja he palaavat siihen niin tyypilliseen etsin aina jotain parempaa moodiin.

Tai ei kaikki tokikaan palaa, usein ne joista en ole niin kiinnostuneita jatkavat yhetydenpitoa ja ovat erittäin kiinnostuneita.

Onko muilla vastaavaa, onko tämä vain hyvin tyypillistä? Että aina etsitään jotain parempaa, vai olisiko tähän jokin syy.

Olen kuulema nätti, hoikka, erittäin urheilullinen, järkevä, aito ja lämmin ihminen. Minulla on kylläkin lapsi. Hieman isompi jo.

Kommentit (151)

Vierailija
41/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää IKINÄ uskoko noihin "Olet niiin erikoinen" "en ole eläissäni törmännyt sinun kaltaiseen" "meillä on niiin erityinen yhteys" jne. 

Tämä viimeisin mies on kyllä alusta asti sanonut hakevansa parisuhdetta. Hän on erittäin vahvasti parisuhdetyyppiä, ei mikään pelaaja. Joten häntä kyllä uskon.

Sano vielä, että haluaa edetä nopeasti, on hurmaava, liian täydellinen ollakseen totta, hän upottaa sun rakkauden tunnustuksiin ja tekoihin.

Vierailija
42/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muutaman kerran tavattuamme hän paljastuikin epävakaaksi persoonallisuudeksi. Ei jaksa jatkuvaa säätöä enää aikuisena.

Olen rauhallinen, enkä koskaan mikään huomion keskipiste. Minulla ei ole monia ihmisiä elämässäni, ystäviä jne. mutta ne jotka ovat, ovat siellä pitkään. Viihdyn hyvin myös itsekseni ja harrastuksissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten ketjun vastauksista voi huomata; et tule saamaan vauvapalstalta vastauksia tai oikein mitään pohdittavaa aiheen tiimoilta edes.

Eli turha täältä kysellä.

Eikö sinulla ole IRL ihmisiä joiden kanssa pohtia tätä ja joilta saada oikeasti sinulle sopivia vinkkejä tai ajateltavaa?

Vierailija
44/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää IKINÄ uskoko noihin "Olet niiin erikoinen" "en ole eläissäni törmännyt sinun kaltaiseen" "meillä on niiin erityinen yhteys" jne. 

Tämä viimeisin mies on kyllä alusta asti sanonut hakevansa parisuhdetta. Hän on erittäin vahvasti parisuhdetyyppiä, ei mikään pelaaja. Joten häntä kyllä uskon.

Sano vielä, että haluaa edetä nopeasti, on hurmaava, liian täydellinen ollakseen totta, hän upottaa sun rakkauden tunnustuksiin ja tekoihin.

Hän ei kyllä todellakaan ole mikään täydellinen, eikä yritä ollakaan.

Sellaiset miehet kyllä tiedän.

Mutta hän on näitä joista en ole niin kiinnostunut, joten asia ei ole oleellinen.

Vierailija
45/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moni kakku päältä kaunis jne. Kun tutustuu paremmin, huomaa että olikin silkkoa. 

Moni mies on täällä valitellut samaa, että kun on hyvännäköinen ja naiset tykkää mut sit kumminkin joutuu ystävyysvyöhykkeelle, että mikä kumma siinä on. Kyllä se sama vaiva on joillakin naisillakin.

Vierailija
46/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sua on vaikea lukea (luultavasti koska iloisuus voi antaa myös pinnallisen kuvan?) niin ne on vain hämmentyneitä - ei epäkiinnostuneita. Ne poistuu takavasemmalle, koska eivät tiedä ootko niistä kiinnostunut vai et. Se ei auta asiaa, jos oot - kuten kuvasit - aluksi "kaikille samanlainen". 

Miehet ei ehkä oo tottuneet siihen, että nainen on ensimmäisillä treffeillä heille iloinen ja seurallinen, mutta että se ei tarkoita mitään sen kummallisempaa sun puolelta. Sitten kun ne tajuaa sen, ne putoaa aika nopeasti ITSE kuvittelemaltaan jalustalta ja nolostuneina väärästä luulostansa (wau, toi kivannäköinen nainen tykkää musta!) poistuvat takavasemmalle pikavautia. Miehen egon loukkaus on kova juttu niille, ne ei enää tule takaisin. Tämä johtuu siitä, että sun iloinen luonne on niille signaali kiinnostuksesta, vaikka niin ei ole. Sulle sopisi ennemmin deittailu vaikka jenkeissä, joissa toi tyylilaji on peruskauraa ja pakit annetaan vähän eri tyylillä kuin Suomessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuten ketjun vastauksista voi huomata; et tule saamaan vauvapalstalta vastauksia tai oikein mitään pohdittavaa aiheen tiimoilta edes.

Eli turha täältä kysellä.

Eikö sinulla ole IRL ihmisiä joiden kanssa pohtia tätä ja joilta saada oikeasti sinulle sopivia vinkkejä tai ajateltavaa?

Ihmiset usein sanovat mitä haluat kuulla, joten ajattelin ksysyä täältä.

Vierailija
48/151 |

Mistä sinä tuon keksit? Minusta paras ominaisuuteni on nimenomaan persoonallisuus.

Olen joskus ollut koulukiusattu joten olen todellakin joutunut kehittämään ihan muita avuja kuin ulkonäköä.

Olen sellainen luonnollinen naapurintyttö. En omasta mielestäni mitään ihmeellistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten ketjun vastauksista voi huomata; et tule saamaan vauvapalstalta vastauksia tai oikein mitään pohdittavaa aiheen tiimoilta edes.

Eli turha täältä kysellä.

Eikö sinulla ole IRL ihmisiä joiden kanssa pohtia tätä ja joilta saada oikeasti sinulle sopivia vinkkejä tai ajateltavaa?

Ihmiset usein sanovat mitä haluat kuulla, joten ajattelin ksysyä täältä.

Mutta me täällä ei voida tietää mitään sinusta ja tavastasi olla, kuten ei myöskään niistä miehistä ja heidän tavastaan olla.

Eli ei valitettavasti voida auttaa.

Sen sijaan tällaiset aloitukset kerää herkästi paikalle miehiä joilla ärsyttää kauniit naiset ja naiset joilla on lapsia, ja naisia joilla ärsyttää kauniit naiset.

Se näkyy sitten vastauksissa, eli kannattaa se ottaa huomioon.

Esim. itse puhun miesjuttuni veljeni kanssa, mutta voin vain kuvitella mitä aivan erilaista soopaa saisin vastaukseksi jos kertoilisin niitä tänne :D

Vierailija
50/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on hauska testata, kuinka moni noista ikuisen rakkauden vannojista jaksaa roikkua perässä. 😁😁 Melkein kaikki ovat tipahtaneet kyydistä alle kuukaudessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos sua on vaikea lukea (luultavasti koska iloisuus voi antaa myös pinnallisen kuvan?) niin ne on vain hämmentyneitä - ei epäkiinnostuneita. Ne poistuu takavasemmalle, koska eivät tiedä ootko niistä kiinnostunut vai et. Se ei auta asiaa, jos oot - kuten kuvasit - aluksi "kaikille samanlainen". 

Miehet ei ehkä oo tottuneet siihen, että nainen on ensimmäisillä treffeillä heille iloinen ja seurallinen, mutta että se ei tarkoita mitään sen kummallisempaa sun puolelta. Sitten kun ne tajuaa sen, ne putoaa aika nopeasti ITSE kuvittelemaltaan jalustalta ja nolostuneina väärästä luulostansa (wau, toi kivannäköinen nainen tykkää musta!) poistuvat takavasemmalle pikavautia. Miehen egon loukkaus on kova juttu niille, ne ei enää tule takaisin. Tämä johtuu siitä, että sun iloinen luonne on niille signaali kiinnostuksesta, vaikka niin ei ole. Sulle sopisi ennemmin deittailu vaikka jenkeissä, joissa toi tyylilaji on peruskauraa ja pakit annetaan vähän eri tyylillä kuin Suomessa.

Olen kuullut olevani hyvin lämmin ihminen, jota omasta mielestän olenkin. Toisaalta taas olen etäinen eikä minuun ole helppo tutustua, tämä vain koska minulla on huonoja kokemuksia enkä heti luota ihmisiin.

Vierailija
52/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten ketjun vastauksista voi huomata; et tule saamaan vauvapalstalta vastauksia tai oikein mitään pohdittavaa aiheen tiimoilta edes.

Eli turha täältä kysellä.

Eikö sinulla ole IRL ihmisiä joiden kanssa pohtia tätä ja joilta saada oikeasti sinulle sopivia vinkkejä tai ajateltavaa?

Ihmiset usein sanovat mitä haluat kuulla, joten ajattelin ksysyä täältä.

Mutta me täällä ei voida tietää mitään sinusta ja tavastasi olla, kuten ei myöskään niistä miehistä ja heidän tavastaan olla.

Eli ei valitettavasti voida auttaa.

Sen sijaan tällaiset aloitukset kerää herkästi paikalle miehiä joilla ärsyttää kauniit naiset ja naiset joilla on lapsia, ja naisia joilla ärsyttää kauniit naiset.

Se näkyy sitten vastauksissa, eli kannattaa se ottaa huomioon.

Esim. itse puhun miesjuttuni veljeni kanssa, mutta voin vain kuvitella mitä aivan erilaista soopaa saisin vastaukseksi jos kertoilisin niitä tänne :D

Ok, kiitos :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarkista, onko sulla haiseva römpsä.

Vierailija
54/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huomaavat millainen olet oikeasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ovat itse lapsettomia voi se lapsi arveluttaa.

Usein he kyllä ovat, tätä olenkin miettinyt. Vaikka kyllä sanovat ettei se haittaa.

Minä en usko tuohon, koska omalla kohdalla miehet on saattaneet sitten pian alkaa jonkun toisen naisen kanssa jolla on lapsi(a) tai heillä itselläänkin on ollut lapsi.

Toki noin voi varmasti joskus käydä, mutta ei laajempana ilmiönä.

Jotkut miehet tarkoituksella hakevat naista jolla on lapsia. Ovat usein itsekin vähän lapsenimaisia ja haluavat että heitäkin hoivataan ja paijataan, vähän kuin lasta.

Vierailija
56/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huomaavat millainen olet oikeasti.

Olen aina aidosti oma itseni, kiltti ja kohtelias ihminen. Jos jotain niin liian kiltti.

Vierailija
57/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ovat itse lapsettomia voi se lapsi arveluttaa.

Usein he kyllä ovat, tätä olenkin miettinyt. Vaikka kyllä sanovat ettei se haittaa.

Minä en usko tuohon, koska omalla kohdalla miehet on saattaneet sitten pian alkaa jonkun toisen naisen kanssa jolla on lapsi(a) tai heillä itselläänkin on ollut lapsi.

Toki noin voi varmasti joskus käydä, mutta ei laajempana ilmiönä.

Jotkut miehet tarkoituksella hakevat naista jolla on lapsia. Ovat usein itsekin vähän lapsenimaisia ja haluavat että heitäkin hoivataan ja paijataan, vähän kuin lasta.

Tiedän muutamankin miehen jotka ovat ihan tarkoituksella hakeneet naista jolla on lapsia, mutta he ovat kyllä ihan miehekkäitä ja hyviä miehiä, eivät hoivan tarpeessa.

Ennemminkin päinvastoin tykkäävät pitää huolta muista.

Vierailija
58/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämmöisen hieman vanhemman ihmisen ajatuksia aloituksesta. Muiden kommentit ohitin.

Minusta on jotenkin kummallista että ensi- tai toisillakin treffeillä mennään henkilökohtaisuuksiin, vaikka ap onkin miellyttäviä kommentteja saanut, ulkonäkönsä lisäksi muustakin. Anteeksi vaan, mutta jotenkin pinnalliselta tuntuu. Eikö mitkään muut aiheet ole tärkeämpiä? Miten sinä itse olet muuten kehuihin suhtautunut, miten ole vastannut heille?

Vierailija
59/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä he hullaantuvat ulkonäkösi pohjalta ja luovat kuvitelmia päässään siitä, millainen olet. Ja kun osoittaudut normaaliksi ihmiseksi, pilvilinnat romahtavat. Ei kannata välittää, sellaiset miehet eivät olisi hyviä parisuhteessa muutenkaan. Heillä on epärealistiset kuvitelmat, millainen naisen pitää olla ja suuttuvat, kun alkaa paljastua, että nainen onkin erilainen kuin heidän mielikuvanaisensa.

Vierailija
60/151 |
25.05.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämmöisen hieman vanhemman ihmisen ajatuksia aloituksesta. Muiden kommentit ohitin.

Minusta on jotenkin kummallista että ensi- tai toisillakin treffeillä mennään henkilökohtaisuuksiin, vaikka ap onkin miellyttäviä kommentteja saanut, ulkonäkönsä lisäksi muustakin. Anteeksi vaan, mutta jotenkin pinnalliselta tuntuu. Eikö mitkään muut aiheet ole tärkeämpiä? Miten sinä itse olet muuten kehuihin suhtautunut, miten ole vastannut heille?

En ehkä oikein osaa suhtautua kehuihin, ainakaan ulkonäön. Puhuisin ehkä itse mielummin muista aiheista ja olen puhunutkin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme neljä