Ihan hirveä myötähäpeä aina kun joku pitää juhlissa puheen

Viime syksynä oli häissä, joissa puheita pitivät morsiamen äiti ja veli. Olikin tosi kivat puheet, henkilökohtaiset mutta ei nolouteen menevät, hauskat ja vähän liikuttavat, mutta ei mitään nenäliinankaivuuulinaa. Sopivan mittaisetkin, ei jaarittelua, mutta ei myöskään mitenkään hätäisiä.

Tulipa hyvä mieli, kun nyt muistelen niitä.

Kannattaa kasvaa ihmiseksi, joka on rohkea, onnellinen ja myötähäpeästä vapaa.

Minulle puheet ovat juhlissa tervetullut vessatauko.

Millä tavalla ajattelet sen sinun tuntemasi myötähäpeän vaikuttavan näihin puheenpitäjiin? 

Onko sillä myötähäpeän tunteella jotain positiivisia vaikutuksia sinuun itseesi?

Puheethan ovat juuri parhaita! Et ole tainnut kuulla hyviä puheita?

Mieleen on jäänyt häät muutaman vuoden takaa, joissa sulhanen piti 45min puheen. Puhui vanhemmilleen, ystävilleen, kaikille vieraille ja ennen kaikkea morsiammelleen. Oli erinomainen puhe ja oli valmistellut sen hyvin! Itselläni tuli välillä naurettua ja välillä joutui pyyhkimään kyyneleitä. Harvinaisia toki noin pitkät puheet.

Osa mielenterveysvammaisista satuttaa itseään myötähäpeällä.

Minä taas annan niitä iskuja heille ihan suunnitellusti.

On se hauskaa kun toinen satuttaa itseään jos sanoo tai käyttäytyy tietyllä tavoin tahallaan.

Ei tarvitse iskeä toista turpaan tai vittuilla. On olemassa toinenkin tie.

Henkilö häpeää itselleen ikävän stressitilan automaattisesti.

Puhe voi olla myös ihan huippu hyvä. Itse nautin hyvistä puheista. Sulla on vaan valitettavan huonoja kokemuksia.