Lue keskustelun säännöt.
Miksi psykoterapian jälkeen tulee joskus todella ahdistava olo
23.05.2022 |
Vaikeaa päästä käsiksi ahdistukseen. Miten tätä täytyy käsitellä kun ei tiedä itsekään mistä on kyse?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Joskus vaikeista asioista puhumisen jälkeen jää nämä ajatuksiin pyörimään ja tuntuu ettei olisikaan pitänyt vuodattaa. Kannattaa mainita terapeutillle, jos loisitte vaikka jonkun "puhdistusrituaalin" käynnin jälkeen.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Saan nyt kiinni ainakin häpeästä juurikin liittyen siihen mitä tuli sanottua. Pääseeköhän terapiassa koskaan sille tasolle että voisi olla vapaasti juuri se mitä on ilman häpeää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska se on niin noloa. Sun mieli kertoo sen sulle ilmaisemalla ahdistuksen ja häpeän tunteita.
TÄmä on enemmän kuin yleistä. Tästä pitäisi kyllä teraupeutin puhua ekoilla kerroilla? Voi johtua monesta asiasta, mutta ihan vaikka, että aihe on ollut ahdistava, hävettää, että kertoi, irrationaalinen pelko, että joku muu saisi tietää siitä, fyysinen reaktio jälkeepäin kun sai vihdoin puhuttua vaikeasta asiasta jne. Ota ehdottomasti tämä asia esille. On "normaalia", että ahdistaa, mutta teraupeutin kanssa tämä pitäisi käydä läpi ja purkaa myös tätä puolta.
Onko se terapeutti väärä, kysyy vääriä kysymyksiä, terapiamuoto väärä, paikka väärä tms. Muut ihmiset käsittelevät paikassa asioitaan myös, jolloin se vaikuttaa paikan "energiaan", tarttuuko matkaan. Päätätkö itse mitä haluat käsitellä, vai määrittääkö toinen sen väkisin, jos et haluaisikaan puhua juuri nyt jostain. Entä jos haluat päästää jostain jo irti, jokin kaivetaan esille taas turhaan ja toista asiaa ehkä käsitellä.
Kävin yli 4 vuotta terapiassa ja toi oli todella yleistä, että terapian jälkeen olo oli jonkun aikaa jopa huonompi. Se on osa sitä. 4 vuoden jälkeen olo huononi melko radikaalisti.. olin niin sielu auki. Kaikki esiin revitty, syvemmin kuin päiväkirjaan kirjoitettuna (jos sellainen olisi). Mutta pohjalle täytyy tippua, jotta syntyy jotain uutta. Ihan yhtäkkiä tuon jälkeen alkoi elämä näyttää kirkkaammalta paranin ja olen ollut terve nyt 5 vuotta.
Diagnooseina oli keskivaikea masennus ja vakava PTSD. Älkää luovuttako!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä tuntuu että terapeutti ei näe tarpeeksi lävitseni ja kysy oikeita kysymyksiä. Jokin jännite vaivaa usein, toisinaan kaikki on luontevaa ja helppoa.
Ihan normaalia kun käsitellään asioita, jotka herättää monenlaisia tunteita. Ei tunteet häviä sormia napsauttamalla, kun sulkee terapeutin oven perässään kiinni. Mieli jatkaa asian käsittelyä. Kannattaa tosiaan ottaa terapeutin kanssa asia puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AI etttä on tullut tyylin murhattua vaikka 10 ukkoa turhaan ja nyt onkin eri mieltä asiasta ja on tulossa järkiiinsä.
Mua ainakin hävettää jälkeenpäin jos avaudun asioista kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olet edennyt liian nopeasti. Ei terapeutille ole pakko kertoa heti kaikkia asioita, ennen kuin tuntee olevansa valmis siihen.
öö iske ensi kerralla vaikka siivoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin joskus että tunteiden patoaminen aikaisempina vuosina johtaa niiden käsittelemättömyyteen, mikä voi nousta esiin ahdistuksena. Tähän avuksi olen etsinyt yhteyttä itseeni. Tai muihin. Sosiaaliset suhteet. Pidät itseäsi hyvänä, oli se mitä tahansa. Pysähdyt sen ahdistuksen äärelle. Nyt kun se on niin jos vana pystyt ottamaan sen vastaan. Tarkoitat ettet pakene sitä. Sen kohtaaminen on rohkeaa ja ilmeisesti edellytys sen laukeamiselle. Joku kehossasi reagoi mutta et vielä tiedä mikä. Kokemukset meissä on olemassa kehollisesti.
Minä en halua terapiaan juuri siksi, etten halua puhua asioista joiden puhumisesta tulee vain huono ja ahdistava, p a s k a olo.
Regressiohoidot on toimineet minulle paremmin, sen avulla puhdistan nimenomaan tunnemuistoja kehosta ja mielen pohjalta, saan kokonaisvaltaista hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AI etttä on tullut tyylin murhattua vaikka 10 ukkoa turhaan ja nyt onkin eri mieltä asiasta ja on tulossa järkiiinsä.
On niiin stanan herkkä tuo liipasinsormi. Kylllä nyt ottaa päähän. Oliishan tästä nyt puhumallakin selvitty.
Vierailija kirjoitti:
Kävin yli 4 vuotta terapiassa ja toi oli todella yleistä, että terapian jälkeen olo oli jonkun aikaa jopa huonompi. Se on osa sitä. 4 vuoden jälkeen olo huononi melko radikaalisti.. olin niin sielu auki. Kaikki esiin revitty, syvemmin kuin päiväkirjaan kirjoitettuna (jos sellainen olisi). Mutta pohjalle täytyy tippua, jotta syntyy jotain uutta. Ihan yhtäkkiä tuon jälkeen alkoi elämä näyttää kirkkaammalta paranin ja olen ollut terve nyt 5 vuotta.
Diagnooseina oli keskivaikea masennus ja vakava PTSD. Älkää luovuttako!!
Kiitos kun jaoit
Miten koit sen ajan kun masennus alkoi jäädä enemmän taka-alalle? Entä kun terapeutista täytyi irtautua? Kipuilitko asian kanssa ja miten? Eikö ole pelottavaa jättää se tuttu ja turvallinen masennus ja terapia taakse ja alkaa elämään enemmän oman näköistä elämää
Kuuluu prosessiin, kun on niin pitkään hautonut adioita yksin ja ne nousee pinnalle, mutta tuo on vain sitä kun tavallaan puhdistut pikku hiljaa menneisyyden taakasta. Itse sain aika rajuja paniikkikohtauksiakin, mutta kun ne vaan hengitteli pois niin alkoi helpottamaan. 7 vuotta terapiaa takana, osasta juttelu ei tuntunut missään, mutta tiettyjen asioiden kanssa oli vaikeampaa ja silloin täytyy antaa itselleen aikaa tuntea eri tunteita ja luottaa että ne rajutkin tuntemukset menevät ohi.
Vierailija kirjoitti:
Mua ainakin hävettää jälkeenpäin jos avaudun asioista kunnolla.
Mua ei. Miksi häpeät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ainakin hävettää jälkeenpäin jos avaudun asioista kunnolla.
Mua ei. Miksi häpeät?
Olen pitänyt asioita liikaa sisälläni, enkä ole tottunut avautumaan kenellekään ongelmistani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus vaikeista asioista puhumisen jälkeen jää nämä ajatuksiin pyörimään ja tuntuu ettei olisikaan pitänyt vuodattaa. Kannattaa mainita terapeutillle, jos loisitte vaikka jonkun "puhdistusrituaalin" käynnin jälkeen.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Saan nyt kiinni ainakin häpeästä juurikin liittyen siihen mitä tuli sanottua. Pääseeköhän terapiassa koskaan sille tasolle että voisi olla vapaasti juuri se mitä on ilman häpeää
Kannattaisiko pyytää seuraavalla kerralla, että käsittelisitte tuota häpeää?
Joskus vaikeista asioista puhumisen jälkeen jää nämä ajatuksiin pyörimään ja tuntuu ettei olisikaan pitänyt vuodattaa. Kannattaa mainita terapeutillle, jos loisitte vaikka jonkun "puhdistusrituaalin" käynnin jälkeen.