Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa, miten epäoikeudenmukaisen kamalaa elämänne on
23.02.2010 |
Nyt saa valittaa! Itsellä niin surkea fiilis, että oksat pois ja ajattelin, että muiden kertomukset saisivat omat huoleni johonkin oikeaan mittasuhteeseen.
Mua riepoo tuo meidän keskimmäinen (4 v. poika), jolla kai on jokin käytöshäiriö ja jonka kanssa hermot menee useaan kertaan päivässä. Tunnen suurta epäonnistumista hänen kasvatuksessa, koska hän ei todellakaan osaa käyttäytyä. Ikävintä on se, että olen totaalisesti menettänyt toivoni hänen suhteen ja se ei luultavasti voi mitenkään vaikuttaa häneen postiivisesti (itseään toteuttava ennustus tms.).
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paskiaisia ilman erityisempiä käytöshäiriöitäkin, että eiköhän sillä teidänkin pojalla ole vielä toivoa kunhan vähän kasvaa...
Mä en ollut vielä äsken sitä mieltä että mun elämäni on epäoikeudenmukaisen kamalaa, mutta kävin lukemassa tuota "mies sotkee" -ketjua ja aloin suuttua siinä ketjussa viljeltyyn ajatukseen että on vaimon vika jos mies on laiska ja itsekäs, koska vaimo on nalkuttanut sen sellaiseksi. Tuli taas oikein elävästi sellainen olo että mun elämäni tosiaan ON epäoikeudenmukaisen kamalaa, kun miestä ei saa ryhdistäytymään niin pyytämällä kuin käskemällä kuin anelemalla kuin imartelemalla kuin vitsailemalla kuin millään muullakaan, ja siitä sitten vielä syyllistetään että minä olen koko ongelman aiheuttanut. Jos mä joutuisin kuukaudeksi sairaalaan niin sillä aikaa lapsille annettaisiin ruokaa vain satunnaisesti (onneksi ovat sentään päivähoidossa, siellä saisivat kunnolla syödäkseen), pienemmän vaippa vaihdettaisiin ehkä kerran päivässä (jos mies sattuisi muistamaan) ja illat kuluisivat lasten itkiessä ja tapellessa, kun mies katsoisi telkkarista aikuisten ohjelmia ja surffaisi netissä. Mutta minun syynihän se on.