Mikä on rakkain paikkasi maailmassa?
Itsellä lapsuudenkotini maalla, järven rannalla.
Voi kunpa siellä olisi töitä, niin voisi palata sinne.
Mikä on sinun rakkain paikkasi maailmassa?
Kommentit (168)
Mökkiranta, jonka maisemissa olen viettänyt kaikki lomat lapsuudesta lähtien. Mieleeni laskeutuu käsittämätön rauha kun pääsen sinne.
Muutin Ruotsista Haaparannasta Suomeen.
Ikävöin edelleen Haaparannan kotiseutuja.
Nyt asun Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Muutin Ruotsista Haaparannasta Suomeen.
Ikävöin edelleen Haaparannan kotiseutuja.
Nyt asun Helsingissä.
Itse muutin Helsingistä Tukholmaan.
Ikävoin edelleen Helsingin Malmia, siellä asuin elämäni ensimmäiset 30 vuotta.
Oman äiteen koti, kahvipöytä, keittiö ja lämminhenkinen keskustelu puuhastelun lomassa. Sitä mielihyvän tunnetta on vaikea kuvailla, se tulee niin syvältä. Tuntuu kuin olisin kotona, turvassa, pehmeässä ja ajattomassa olotilassa.
Isovanhempieni jäljiltä jäänyt mökinrähjä, erityisesti osittain veden päälle rakennettu saunan kuisti.
Erityisesti kerran kahden viikon Keski-Euroopan duunireissun päätteeksi, olin pe aamuna aivan kipinöivän malttamaton kotireissun alussa. 12h myöhemmin melkein itkin tuolla kuistilla, sitä kesäillan rauhaa saunan pesän napsahtelun säestäessä kuikan laulantaa.
Rakkain paikka maailmassa ei ainakaan ole työpaikkani!😅
Ei sillä paikalla väliä. Se kun on lapset ja kulta lähellä ja vielä kun kaikilla kaikki just sillä hetkellä hyvin. Se riittää.
m41
Koti ja mökki Pohjois-Karjalassa
Valkohiekkainen merenranta joka on matalaa pitkän matkaa, ikään kuin loputon uima-allas maailman reunalla. Violetti auringonlasku ja iltahämärä, jonka jälkeen kirkas tähtitaivas.
Paimio, onneksi saan asua täällä loppuelämäni
Olen asunut koko ikäni Rovaniemellä, Rovaniemi siis.
Mökkini Lapissa. Niin puhdasta ilmaa, ja luontoa ei ole missään.
Eikä sitä rauhaa ja hiljaisuutta.