Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmiset saavat uusista tuttavuuksista kavereita tai ystäviä?
12.05.2022 |
Jos olen esim. jollain kurssilla tai tapahtumassa ja löydän henkilön, jonka kanssa tulen hyvin juttuun ei juttu ikinä jatku. En itse kehtaa ehdottaa uutta tapaamista, kun pelkään, että vaikuttaisin säälittävältä tai että toinen on vain tilanteen pakosta minun kanssa jutellut ja viettänyt aikaa. Kerran ehdotin ja nähtiinkin kerran, mutta sen jälkeen hänestä ei kuulunut mitään. Kukaan ei ole kumminkaan koskaan minulle ehdottanut mitään tapaamista. Joillakin taas tuntuu olevan kavereita ties mistä käänteistä tarttuneena mukaan.
Kommentit (22)
Pitää vaan niellä se oma ylpeys (ja/tai joku muu vaihtoehtoinen negatiiviseksi kokemasi tunne, kuten se nolous) ja olla itse aktiivinen ja ehdottaa näkemisiä ja tekemisiä. Tiettyyn pisteeseen asti toki, pitäähän ystävyyden vastavuoroista olla. Mutta tutustumisvaiheessa pitää joskus tehdä vähän "töitä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos se toinen ajattelee samalla tavalla kuin sinä ja sen takia jutut ei jatku? Luulen, että aika monet ajattelee noin ettei kehtaa pyytää jotain uutta tuttavuutta johonkin. Kannattaa ehdottaa suoraan tapaamista, ikävintä mitä voi tapahtua on se että toinen kieltäytyy.
En ymmärrä minäkään miten ystävystytään. Olen aina ollut aktiivinen, mutta tiettyyn pisteeseen asti, sillä luovutan kyllä, kun ei vastavuoroisuutta ole. Harmittaa kauheasti.
Täällä samoja kokemuksia. Olen yrittänyt ystävystyä harrastusten ja vapaaehtoistöiden kautta, mutta ei siitä oikein tule mitään, jos ei toinen tule vastaan. Kaipaisin nimeomaan kaveria, jonka kanssa vaikkapa lähteä lenkille, kahville tai teatteriin, ja jutella arkisista (ja välillä syvällisistäkin) asioista.
Itse löydän niitä, koska sydän on niin auki. Sitä on myös käytetty hyväksi, mutta minkäs teet. Mieluummin näin kuin niin, että ei olisi tavannut kaikkia rakkaita ihmisiä.
Ymmärtääkseni normaaleilla on vaikeuksia löytää niin ystävän kuin kumppaninkin löytämisessä. Mielestäni on ihan selvää, että internet on luonut tämän tilanteen. Jos internet vaan kaatuisi, ihmisten olisi pakko keksiä muuta sisältöä elämäänsä ja mennä ulos. Siellä sitten tapasivat toisiaan ihan automaattisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin edellisessä työpaikassa 11 vuotta. Tuona aikana pyysin kahta työkaveria tapahtumaan, mutta sain kieltävän vastauksen. Olen soittanut neljälle työkaverille kuulumispuheluita ja kahdelle jopa kaksi kertaa. Minulle ei ole soitettu koskaan. Tiedän olevani pidetty työkaveri. En ymmärrä.
Nytkin olen viimeksi lähestynyt paria uutta tuttavuutta. Wa viestillä olen puolen vuoden sisään kaksi kertaa kutsunut kylää toista. Ei muka ehdi. On kuitenkin itsekin jotain minulle kuulumisistaan kirjoitellut, että luulin hänen haluavan tutustua. Itse laittoi minulle ensimmäisen viestin.
Olisiko hyvä idea ehdottaa jotain sen kurssin/aktiviteetin tapaista yhteistä tekemistä, tyyliin jo olette vaikka bändikurssilla niin ehdota että harjoittelisitte jotain vaikeaa kohtaa kahdestaan joku päivä vaikka sinun luona ja samalla voisitte juoda kahvit ja rupatella. Olen siis itse toivottoman huono olemaan aktiivinen ja ehdottamaan samaan tyyliin uudemmille tuttavuuksille tapaamisia, joten siinä mielessä olen huono esimerkki. Mutta olen huomannut, että jotkut ihmiset ovat itselleni ehdottaneet tällaista vähän rennompaa, mutta jotenkin siihen harrastukseen liittyvää tekemistä vaikka sen toisen luona tai jossain kahvilassa. Vaikka erään yhdistyksen hallituksen virallisen toiminnan ulkopuolella minut onkin kutsuttu suunnittelemaan kahvikupin äärellä jotain yhdistyksen tapahtumaa ja juttelemaan muuta ja se on ollut aina tosi kivaa. Ehkä jossain vaiheessa ystävyys voisi edetä sitten täysin muihinkin juttuihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en tiedä miten saisi naiskavereita. Miehet viihtyvät seurassani, mutta naisten kanssa juttelu on monesti väkinäisempää. Haluaisin naisia kavereiksi. En vaan jotenkin uskalla olla ihan oma itseni heidän seurassaan. Miesten kanssa juttu vaan luistaa. Miehet ovat jotenkin tosi avoimia verrattuna naisiin. Mutta ei heidänkään kanssa voi kaikesta puhua. Ei esimerkiksi miehistä samallatavalla kuin likkafrendin kanssa puhuttaisiin :D
Niitä uusia tapaamisia pitää vain ehdottaa. Kuten joku jo totesikin, pahimmillaan toinen kieltäytyy eikä sitä tarvitse ottaa henkilökohtaisesti. Etenkin aikuisilla on monesti jo niin urilleen asettunut elämä, etteivät ehkä vain jaksa/ei riitä aika uusille ihmisille. Sitten koittaa seuraavan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on minusta helpompaa, jos on lapsia ja lapset pitävät toisistaan. Sitten tulee sovittua leikkitreffejä ja joidenkin äitien kanssa huomaa, että synkkaa.
En minäkään ennen lapsen saamista oikein tiennyt mitään tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Olin edellisessä työpaikassa 11 vuotta. Tuona aikana pyysin kahta työkaveria tapahtumaan, mutta sain kieltävän vastauksen. Olen soittanut neljälle työkaverille kuulumispuheluita ja kahdelle jopa kaksi kertaa. Minulle ei ole soitettu koskaan. Tiedän olevani pidetty työkaveri. En ymmärrä.
Nytkin olen viimeksi lähestynyt paria uutta tuttavuutta. Wa viestillä olen puolen vuoden sisään kaksi kertaa kutsunut kylää toista. Ei muka ehdi. On kuitenkin itsekin jotain minulle kuulumisistaan kirjoitellut, että luulin hänen haluavan tutustua. Itse laittoi minulle ensimmäisen viestin.
Niin ja kun viime vuonna lähdin tuolta työpaikasta niin kukaan ei ole kysynyt kuulumisiani :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on teille kaikille ratkaisu:
Hanki koira.
Hanki se mukavalta kasvattajalta, joka haluaa pitää yhteyttä kasvatteihinsa ja järjestää kasvattitapaamisia ja -tapahtumia. Saat sivussa mukavan yhteisön, jonka kanssa on mukava nähdä.
Liitty rotuyhdistykseen ja mene mukaan sen toimintaan. Liity koiraseuraan ja ala harrastaa vaikka rallytokoa koirasi kanssa. Tapaat ihmisiä ja kaikki haluavat kuulla kuulumisiasi. Kisatalkoita ja -tapahtumia on lähes joka viikonlopulle. Siihen loppuu ne yksin kököttämiset. Harrastajia on mukana 10v-80v ja kaikki otetaan mukaan.
Koirasi kanssa liikkuessasi arjessa ihmiset jäävät juttelemaan kanssasi ja voit löytää hyvä päivittäisen lenkkikaverin.
Ja vaikka kävisi niin ihmeellisesti, että joku luetelluista kohdista ei toteutuisikaan, sinulla on se koira, joka on uskollisin ystäväsi seuraavat 10-15 vuotta.
Ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Pitää vaan niellä se oma ylpeys (ja/tai joku muu vaihtoehtoinen negatiiviseksi kokemasi tunne, kuten se nolous) ja olla itse aktiivinen ja ehdottaa näkemisiä ja tekemisiä. Tiettyyn pisteeseen asti toki, pitäähän ystävyyden vastavuoroista olla. Mutta tutustumisvaiheessa pitää joskus tehdä vähän "töitä".
Olen tehnyt lukemattomia aloitteita, koska minua sellainen ei nolota, mutta lopputulos on silti pyöreä nolla. Turha ap sun, ja muiden on näitä juttuja täältä lukea, joissa syy on muka sinussa. Ei se ole, eikä ystäviä voi väkisin saada, vaikka miten itseänsä muuttaisi.
Besserwisserit nyt vain on sellaisia että tullaan pätemään, vaikka itselläkään ei olisi yhtään ystävää. He saavat jotain ihme voimaa siitä että esiintyvät noin, ehkä saavat itsensä huijattua sillä tavoin että he kuvittelevat nyt olevansa muiden silmissäkin päteviä ja ihailtuja.
Sitä paitsi, ohje on aina täysin päinvastainen, testaas vaikka. Jos kirjoitat että et saa ystäviä, ja nolostelet pyytää tuttua kahville, mutta olet sitäkin ystävyydenkaipuussasi tehnyt, niin eiköstä vain että neuvot on heti luokkaa: Kyllä nyt itse joutuu vain tehdä töitä, ja se toinenkin ajattelee juuri samalla tavalla, ja sitten molemmat harmittelevat kun eivät uskaltaneet pyytää.
Sitten jos kirjoitatkin että pyydät usein ihmisiä kahville kaverin toivossa, niin johan alkaa mankuna siitä että sinä olet liian hyökkäävä, menes peilin eteen, ja lakkaa yrittämästä liikaa.
Jo pelkästään se disautetaan välittömästi että joku ylipäätään on ystävää vailla. Kuulemma paistaa kilometrin päähän se epätoivoisuus. Mokoma läheisriippuvainen viallinen hylkiö!
Ainoa oikea tapa olla yksinäinen ja kaveriton on sellainen ettei sitä kukaan huomaa eikä tiedä. Yksin pitää ihmisen ymmärtää itkeä itsensä uneen iltaisin, ja ruumiskin tulee löytää vasta kun 6kk on raatona maannut kotonaan ilman että kukaan on kysellyt perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin edellisessä työpaikassa 11 vuotta. Tuona aikana pyysin kahta työkaveria tapahtumaan, mutta sain kieltävän vastauksen. Olen soittanut neljälle työkaverille kuulumispuheluita ja kahdelle jopa kaksi kertaa. Minulle ei ole soitettu koskaan. Tiedän olevani pidetty työkaveri. En ymmärrä.
Nytkin olen viimeksi lähestynyt paria uutta tuttavuutta. Wa viestillä olen puolen vuoden sisään kaksi kertaa kutsunut kylää toista. Ei muka ehdi. On kuitenkin itsekin jotain minulle kuulumisistaan kirjoitellut, että luulin hänen haluavan tutustua. Itse laittoi minulle ensimmäisen viestin.
Kaikki ei välttämättä halua nähdä työkavereitaan vapaa-ajalla vaan mieluummin irtautuu koko asiasta täysin. Lisäksi työpaikalla ollaan hieman pakotettu olemaan ystävällisemmissä väleissä toisten kanssa kuin ehkä siviilissä oltaisiin, joten voi olla että olet tulkinnut peruskohteliaisuuden mahdollisuudeksi syventää välejä.
Entä jos et kutsuisi kylään kotiisi? Itse ainakin menen uusien ihmisten kotiin hyvin korkealla kynnyksellä. Julkinen paikka on neutraalimpi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en tiedä miten saisi naiskavereita. Miehet viihtyvät seurassani, mutta naisten kanssa juttelu on monesti väkinäisempää. Haluaisin naisia kavereiksi. En vaan jotenkin uskalla olla ihan oma itseni heidän seurassaan. Miesten kanssa juttu vaan luistaa. Miehet ovat jotenkin tosi avoimia verrattuna naisiin. Mutta ei heidänkään kanssa voi kaikesta puhua. Ei esimerkiksi miehistä samallatavalla kuin likkafrendin kanssa puhuttaisiin :D
Minulla ihan sama tilanne. Miehet on jotenkin rennompia, ja huumorini osuu yksiin heidän kanssaan. Myös ns. kuppikuntia ei ole siinä määrin kuin naisilla. Asiat sanotaan suoraan ja sillä selvä. Sopii minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää vaan niellä se oma ylpeys (ja/tai joku muu vaihtoehtoinen negatiiviseksi kokemasi tunne, kuten se nolous) ja olla itse aktiivinen ja ehdottaa näkemisiä ja tekemisiä. Tiettyyn pisteeseen asti toki, pitäähän ystävyyden vastavuoroista olla. Mutta tutustumisvaiheessa pitää joskus tehdä vähän "töitä".
Olen tehnyt lukemattomia aloitteita, koska minua sellainen ei nolota, mutta lopputulos on silti pyöreä nolla. Turha ap sun, ja muiden on näitä juttuja täältä lukea, joissa syy on muka sinussa. Ei se ole, eikä ystäviä voi väkisin saada, vaikka miten itseänsä muuttaisi.
Besserwisserit nyt vain on sellaisia että tullaan pätemään, vaikka itselläkään ei olisi yhtään ystävää. He saavat jotain ihme voimaa siitä että esiintyvät noin, ehkä saavat itsensä huijattua sillä tavoin että he kuvittelevat nyt olevansa muiden silmissäkin päteviä ja ihailtuja.
Sitä paitsi, ohje on aina täysin päinvastainen, testaas vaikka. Jos kirjoitat että et saa ystäviä, ja nolostelet pyytää tuttua kahville, mutta olet sitäkin ystävyydenkaipuussasi tehnyt, niin eiköstä vain että neuvot on heti luokkaa: Kyllä nyt itse joutuu vain tehdä töitä, ja se toinenkin ajattelee juuri samalla tavalla, ja sitten molemmat harmittelevat kun eivät uskaltaneet pyytää.
Sitten jos kirjoitatkin että pyydät usein ihmisiä kahville kaverin toivossa, niin johan alkaa mankuna siitä että sinä olet liian hyökkäävä, menes peilin eteen, ja lakkaa yrittämästä liikaa.
Jo pelkästään se disautetaan välittömästi että joku ylipäätään on ystävää vailla. Kuulemma paistaa kilometrin päähän se epätoivoisuus. Mokoma läheisriippuvainen viallinen hylkiö!
Ainoa oikea tapa olla yksinäinen ja kaveriton on sellainen ettei sitä kukaan huomaa eikä tiedä. Yksin pitää ihmisen ymmärtää itkeä itsensä uneen iltaisin, ja ruumiskin tulee löytää vasta kun 6kk on raatona maannut kotonaan ilman että kukaan on kysellyt perään.
En missään vaiheessa sanonut että ap:ssa olisi jotain vikaa. Mielestäni viestini oli ihan ystävällinen ja asiallinen, en ymmärrä miksi provosoiduit siitä noin.
t: lainaamasi
Vierailija kirjoitti:
Pitää vaan niellä se oma ylpeys (ja/tai joku muu vaihtoehtoinen negatiiviseksi kokemasi tunne, kuten se nolous) ja olla itse aktiivinen ja ehdottaa näkemisiä ja tekemisiä. Tiettyyn pisteeseen asti toki, pitäähän ystävyyden vastavuoroista olla. Mutta tutustumisvaiheessa pitää joskus tehdä vähän "töitä".
Lisäksi on hyvä että se tutustuminen tapahtuu vähitellen ja asteittain, niin että siitä hyvän päivän tutusta tulee vähän parempi kaveri. Usein vanhojen tuttujen kautta saa uusia tuttuja ja sillä tavoin muodostuu tietty kaveripiiri, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Monesti ne parhaat kahvilakeskustelut käydään tiivissä 3-4 hengen ryhmässä, jossa kaikki pääsevät tasapuolisesti ääneen.
Tuo koiravinkki on hyvä - ihan käsittämätön ero on päivittäisen juttelun määrässä sen mukaan, onko koira mulla mukana (töissä, kauppareissuilla) vai ei. Lisäksi toisen koiranomistajan kanssa on aika luonteva sopia yhteisiä kävelylenkkejä tai esim. retkiä vähän kauemmas koiria ulkoiluttamaan.
Jaa, senkun tietäisi. Vuoden sisään kaksi ihmistä feidannut minut, molemmat naisia. Tulimme tosi hyvin juttuun, mutta ilmeisesti en ollut heidän ystävyytensä arvoinen. Toinen harmittaa eritoten, kun ilmeisesti feidaamisen syynä oli, että löysi muita ystäviä, jolloin minun ystävyydelle ei ollut enää käyttöä.